Happy Halloween

Joskus on sitten näinkin, että on kaikin puolin tyytyväinen elämäänsä, ainakin noin pääpiirteissään. Toisaalta, miksipä ei olisi... varsinkin kun kotona oli imuroitu, ennen kuin tulin töistä.

NOFODin konferenssista selvittiin kunnialla, ja se posterikin valmistui lopulta. Vanhoja tuttuja oli konferenssissa harmittavan vähän, mutta muutama sentään. Pääsin (tai jouduin?) sitten kaiken lisäksi kyseisen organisaation johtokuntaan, mikä tietää ainakin kokousmatkoja Kööpenhaminaan ja Tukholmaan, pari kertaa vuodessa vaan sentään. Muutenkin on kaikenlaista matkasuunnitelmaa ja -haavetta ensi vuodelle, Senegaliin ja Etelä-Afrikkaan ainakin.

Leevi on ollut kohta jo kaksi viikkoa aivan terveenä. No, köhi kyllä tänään taas vähän ikävän kuuloisesti, joten eiköhän taas joku flunssa ole piakkoin iskemässä. Influenssarokotus todellakin otetaan, sekä minä että Leevi, yliopisto kustantaa ystävällisesti työntekijöille ja Leeville odottelen kovasti kutsua neuvolaan rokotettavaksi. Vähän sääliksi tietysti käy, kun niin usein pitää lasta pistellä, varsinkin kun niitä piikkejä on luvassa ties kuinka monta lisää, jos (tai kun) meinataan lähteä Senegaliin.

Päiväkodissakin Leevi on alkanut ilmeisesti viihtyä paremmin, ei tänäänkään kuulemma meinannut lähteä millään pois. No, tänään ehkä olikin erityisen kivaa, kun lapsilla oli Halloween-naamiaiset ja juhlan kunniaksi laulua, tanssia ja hillomunkkeja. Eikä aamulla enää tarvitse yleensäkään enää itkeä hirveästi, hyvänä päivänä voi jopa vilkuttaa äidille eikä vain näyttää surkealta hoitotädin sylissä.

Kaipa sekin on iloinen asia, että lapsi haluaa tehdä kaiken itse, niin rasittavaa kuin se joskus onkin. Päiväkodissa ei kuulemma anna kenenkään syöttää, vaikka joutuu sitten istumaan ruokapöydässä pitempään kuin muut. Ja nyt yrittää jo riisua ja pukea itse. Saisi kyllä oppia puhumaan ensin. Joitain sanoja tulee jo, tosin aika satunnaisesti, parhaiten onnistuu "annannannanna", varsinkin jos vanhemmat sattuu syömään jotain. Ihmeen hyvin upposi sitten intialainen kasviscurrykin, kun oli ihan pakko saada maistaa... Leipä muuten ei ole enää mikään juttu, juusto on paljon parempaa.

Mitäs vielä? Töissä on edelleen oikein mukavaa, tässä jaksossa on vaan sen verran paljon opetusta, ettei sille tutkimukselle taida taaskaan jäädä pahemmin aikaa. Mutta ei kai se mitään. Jotenkin näin kyllä aavistinkin, siis että syksy menee kurssien valmisteluun ja uusiin hommiin opetteluun.

Marraskuuta piristävässä Etnosoi!ssa on muuten taas kerran vaikka kuinka monta hyvää konserttia (ääninäytteitä MySpacessä). Ja mutkin saattaa nähdä siellä ensi viikonloppuna.

Eihän tästä mitään tule

... siis tästä blogin pitämisestä. Tarkoitus tosiaan oli ryhdistäytyä nyt kun taas asun täällä vähän kaukana. Mutta kun ei vaan ehdi. Tai ei muista, vaikka joskus ehtisikin. Suurimpana syynä kai se, että ollaan oltu vähän väliä sairaana, Leevi tuo päiväkodista kotiin kaikki mahdolliset virukset. Nyt on kolmas flunssa menossa, tai joku tällainen ihmeellinen yskä ja nuha ja kurkkukipu, joka ei tunnu loppuvan ikinä. Ja välissä sairastettiin yksi vatsatautikin. Kaikki siis tuon edellisen blogipäivityksen jälkeen eli reilun kuukauden sisään (huh).

Lievästi tietysti ottaa päähän, kun sekä töissä että kotona on saanut sitten kaikki ei-ihan-hirveän-kiireellinen odottaa parempia aikoja. Töissähän se tietysti tarkoittaa omaa tutkimusta... Niinpä nyt sitten onkin älytön kiire kehittää posteria alle kahden viikon päästä alkavaan NOFODin konferenssiin. Kaipa se vielä valmistuu, ellei ensi viikolla ilmaannu liikaa niitä hirveän kiireellisiä asioita - tai jouduta jäämään kotiin sairastamaan.

Noin muuten on kyllä kaikki sujunut varsin mainiosti. Töissä on edelleen kivaa, ja Leevi on kai jo vähän innostunut päiväkodissa olemisesta, vaikka edelleenkin itkee aina aamuisin, kun sinne pitää jäädä. Ja kaikenlaista uutta siellä tuntuu oppivan, jos ennen yksivuotispäiviä Leevi alkoi syödä itse lusikalla ja nyt se jo sujuu aika hyvin. No, ruuan koostumuksesta riippuen. Lempiruoka on tällä hetkellä leipä, sitä pitäisi saada koko ajan. Kovasti Leevi myös yrittää itse pukea, kenkiä varsinkin, ei vaan ihan onnistu vielä. Eikä puhuminenkaan, mutta juttua riittää siitä huolimatta.