Will my eyes be closed or open

Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, olisin tällä hetkellä Casamancessa (Etelä-Senegalissa), mutta niinpä vaan olenkin Dakarissa. Eurooppalaiset lähetystöt ovat nimittäin antaneet varoituksia siitä, ettei Casamanceen pitäisi matkustaa ainakaan maateitse, joten peruimme Heidin kanssa suunnitellun matkan viime tipassa. Koska elän edelleen uutispimennossa*, en tiedä tarkalleen mistä on kyse, joka tapauksessa jotkut casamancelaiset haluavat itsenäistyä Senegalista ja sen takia alueella on ollut rauhattomuuksia aina välillä ties kuinka kauan. Asiaan on jotenkin sotkeutunut myös Guinea-Bissaun armeija, netistä varmaankin löytyy jotain lisätietoa asiasta (saa laittaa linkkejä kommenttilokeroon, jos joku vaivautuu etsimään).

Casamancesta kotoisin olevat tutut ovat kyllä edelleen vähän sitä mieltä, että ihan hyvin sinne olisi voinut matkustaa, mutta parempi kai kuitenkin jättää väliin. Vähän tietysti harmittaa reissun peruuntuminen, mutta toisaalta täällä Dakarissa riittää tekemistä ihan tarpeeksi. Varsinkin kun pitäisi yrittää vähän kiristää tahtia tutkimuksen tekemisen suhteen, nyt kun on enää puolitoista kuukautta jäljellä ennen Suomeen paluuta. Sään lämmettyä tulee vaan entistä useammin annettua itselleen lupa olla tekemättä mitään...

Näiden parin viime viikon aikana en olekaan tehnyt mitään kovin uutta ja ihmeellistä, käynyt vaan tuttuun tapaan tanssi- ja rumputunneilla, katsomassa parin tanssiryhmän harjoituksia ja esityksiä sekä tietysti kaikenlaisia sabar-juhlia.

Rumpuope Dupain soittaa tällä hetkellä Ceddossa sabareita, joten piti ihan sen takia mennä katsomaan Ceddoa livenä - taas kerran. Vaihtelun vuoksi kävin sitten myös Assane Ndiayen keikalla, jossa en oikein tuntenut kappaleita, kun en ollut kyseisen herran uudempaan tuotantoon pahemmin tutustunut. Mutta hyvä keikkahan se oli silti - tietysti - täällä kun kaikki mbalax-bändit soittaa yleensäkin hirveän hyvin. [Ja mbalax on siis sitä tyypillisintä senegalilaista popmusiikkia, jos joku ei vielä satu tietämään.] Youssou Ndour vaan on edelleen näkemättä (tällä reissulla), jos ei äskettäin ilmestynyttä live-DVD:tä lasketa.

Noin muutenkin olo tuntuu täällä Dakarissa kotoisalta, vaikka vesikatkot ja Sandagan päällekäyvät myyjät jaksavat ärsyttää. Suomeen paluu tuntuu kovin kaukaiselta ajatukselta, vaikka kohta kai pitäisi varmistaa paluulento. Ja läksiäisjuhlien suunnittelukin on aloitettu jo ajat sitten.

* Kuulin sentään (kiitokset tekstareista), että Lordi voitti Euroviisut, mistä saatiinkin taas hyvä tekosyy käydä jäätelöllä... Ilmeisesti Suomessa ei sitten ole mitään sen olennaisempaa tapahtunut? Ai niin, poltettiinhan ne makasiinitkin.

Tanssii tähtien kanssa

Ihmeiden aika ei ole ohi. Kaiken ulkomaalaispoliisin ja sisäministeriön eri toimistojen välillä juoksentelun jälkeen olen toden totta saanut passiini viisumileiman, jonka mukaan saan oleskella Senegalissa elokuun 21. päivään asti. Ajattelin oikeastaan pitää kiinni siitä alkuperäisestä paluupäivästä, mutta katsotaan nyt sitten, parissa kuukaudessa ehtii vielä muuttaa mieltänsä.

Viime viikolla postissa tuli lisäksi kaksi pakettia, joita olen odottanut helmikuusta lähtien ja joiden luulin jo kadonneen kokonaan. Ilmeisesti nuo paketit ovat viipyneet jossain tullitarkastuksissa sen pari kuukautta, koska postikortit näyttävät tulevan perille parissa viikossa.

Viime viikonlopun vietin hieman yllättäen Thièsissä, jossa vietettiin WaFlash‑bändin 10-vuotisjuhlia. Sinne päädyin tanssiope Astoun mukana, koska Astou tanssii joskus aiemmin mainitun Ballet Mansour Gueyen lisäksi myös tyttöryhmässä Les Amazones, joka on esiintynyt paljon musiikkivideoissa, mm. WaFlashin uudehkon hittibiisin Sincerité videossa. Ja senpä takia heitä oli pyydetty noihin juhliin tanssimaan, mutta Thièsiin kaikista "amatsoneista" ehti lopulta vain kaksi eli Astou ja Raby.

Juhlat alkoivat perjantaina sabarilla, ja lauantaina oli sitten varsinainen juhlakonsertti (katsokaa Flickristä kuvia sieltä). Näiden tanssitähtien seurassa kulkemisessa on vaan sellainen huono puoli, etten nähnyt tuosta perjantain sabarista oikein mitään, koska suurilla tähdillä on tapana käydä vain vetämässä oma show’nsa ja poistua sitten paikalta. Lauantain konserttia puolestaan katseltiin enimmäkseen "väärältä puolelta" lavan takaa, mutta kaipa se kuulosti siellä ihan yhtä hyvältä kuin varsinaisessa katsomossakin. Tosin jouduinhan minä Astoun käskystä (ja seurassa) vielä lavallekin tanssimaan, mikä vähän huolestuttaa, koska tuo konsertti hyvin todennäköisesti julkaistaan videona. Mutta pääsin siis WaFlashin keikalle bändin kotikaupunkiin ja syömään synttärikakkua ja mitä kaikkea. Ja koko reissu WaFlashin laskuun, joten eipä voi paljoa valittaa.

Terveysuutiset onkin sitten huonompia, en ymmärrä miten onnistunkin koko ajan olemaan sairas. Ensin sain – jo kerran parantuneen – selän uudestaan kipeäksi, ja lauantaista lähtien olen potenut flunssaa. Eli ei vieläkään mitään jännittäviä trooppisia tauteja, mutta ehkä parempi niin.

Tanssin päivä

... on täällä jokseenkin joka päivä, mutta lauantaina oli oikein kansainvälinen sellainen ja mentiin sitten tanssiopen kanssa yhdessä katsomaan tanssiesityksiä kulttuurikeskus Blaise Senghoriin. Sen jälkeen olenkin sitten roikkunut rumpuopen mukana kaikenlaisissa juhlissa, ja olo on ollut kuin joukkuemaskotilla rumpalipoikien seurassa.

En oikein saa tänne tekstiä aikaiseksi, joten katselkaa taas kuvia, Flickrissä on taas uusia. Ja mut saattaa muuten löytää jatkossa myös messengeristä, koska Skypeä ei tunnu olevaan läheskään kaikissa nettipaikoissa.