Happy Halloween

Joskus on sitten näinkin, että on kaikin puolin tyytyväinen elämäänsä, ainakin noin pääpiirteissään. Toisaalta, miksipä ei olisi... varsinkin kun kotona oli imuroitu, ennen kuin tulin töistä.

NOFODin konferenssista selvittiin kunnialla, ja se posterikin valmistui lopulta. Vanhoja tuttuja oli konferenssissa harmittavan vähän, mutta muutama sentään. Pääsin (tai jouduin?) sitten kaiken lisäksi kyseisen organisaation johtokuntaan, mikä tietää ainakin kokousmatkoja Kööpenhaminaan ja Tukholmaan, pari kertaa vuodessa vaan sentään. Muutenkin on kaikenlaista matkasuunnitelmaa ja -haavetta ensi vuodelle, Senegaliin ja Etelä-Afrikkaan ainakin.

Leevi on ollut kohta jo kaksi viikkoa aivan terveenä. No, köhi kyllä tänään taas vähän ikävän kuuloisesti, joten eiköhän taas joku flunssa ole piakkoin iskemässä. Influenssarokotus todellakin otetaan, sekä minä että Leevi, yliopisto kustantaa ystävällisesti työntekijöille ja Leeville odottelen kovasti kutsua neuvolaan rokotettavaksi. Vähän sääliksi tietysti käy, kun niin usein pitää lasta pistellä, varsinkin kun niitä piikkejä on luvassa ties kuinka monta lisää, jos (tai kun) meinataan lähteä Senegaliin.

Päiväkodissakin Leevi on alkanut ilmeisesti viihtyä paremmin, ei tänäänkään kuulemma meinannut lähteä millään pois. No, tänään ehkä olikin erityisen kivaa, kun lapsilla oli Halloween-naamiaiset ja juhlan kunniaksi laulua, tanssia ja hillomunkkeja. Eikä aamulla enää tarvitse yleensäkään enää itkeä hirveästi, hyvänä päivänä voi jopa vilkuttaa äidille eikä vain näyttää surkealta hoitotädin sylissä.

Kaipa sekin on iloinen asia, että lapsi haluaa tehdä kaiken itse, niin rasittavaa kuin se joskus onkin. Päiväkodissa ei kuulemma anna kenenkään syöttää, vaikka joutuu sitten istumaan ruokapöydässä pitempään kuin muut. Ja nyt yrittää jo riisua ja pukea itse. Saisi kyllä oppia puhumaan ensin. Joitain sanoja tulee jo, tosin aika satunnaisesti, parhaiten onnistuu "annannannanna", varsinkin jos vanhemmat sattuu syömään jotain. Ihmeen hyvin upposi sitten intialainen kasviscurrykin, kun oli ihan pakko saada maistaa... Leipä muuten ei ole enää mikään juttu, juusto on paljon parempaa.

Mitäs vielä? Töissä on edelleen oikein mukavaa, tässä jaksossa on vaan sen verran paljon opetusta, ettei sille tutkimukselle taida taaskaan jäädä pahemmin aikaa. Mutta ei kai se mitään. Jotenkin näin kyllä aavistinkin, siis että syksy menee kurssien valmisteluun ja uusiin hommiin opetteluun.

Marraskuuta piristävässä Etnosoi!ssa on muuten taas kerran vaikka kuinka monta hyvää konserttia (ääninäytteitä MySpacessä). Ja mutkin saattaa nähdä siellä ensi viikonloppuna.

Eihän tästä mitään tule

... siis tästä blogin pitämisestä. Tarkoitus tosiaan oli ryhdistäytyä nyt kun taas asun täällä vähän kaukana. Mutta kun ei vaan ehdi. Tai ei muista, vaikka joskus ehtisikin. Suurimpana syynä kai se, että ollaan oltu vähän väliä sairaana, Leevi tuo päiväkodista kotiin kaikki mahdolliset virukset. Nyt on kolmas flunssa menossa, tai joku tällainen ihmeellinen yskä ja nuha ja kurkkukipu, joka ei tunnu loppuvan ikinä. Ja välissä sairastettiin yksi vatsatautikin. Kaikki siis tuon edellisen blogipäivityksen jälkeen eli reilun kuukauden sisään (huh).

Lievästi tietysti ottaa päähän, kun sekä töissä että kotona on saanut sitten kaikki ei-ihan-hirveän-kiireellinen odottaa parempia aikoja. Töissähän se tietysti tarkoittaa omaa tutkimusta... Niinpä nyt sitten onkin älytön kiire kehittää posteria alle kahden viikon päästä alkavaan NOFODin konferenssiin. Kaipa se vielä valmistuu, ellei ensi viikolla ilmaannu liikaa niitä hirveän kiireellisiä asioita - tai jouduta jäämään kotiin sairastamaan.

Noin muuten on kyllä kaikki sujunut varsin mainiosti. Töissä on edelleen kivaa, ja Leevi on kai jo vähän innostunut päiväkodissa olemisesta, vaikka edelleenkin itkee aina aamuisin, kun sinne pitää jäädä. Ja kaikenlaista uutta siellä tuntuu oppivan, jos ennen yksivuotispäiviä Leevi alkoi syödä itse lusikalla ja nyt se jo sujuu aika hyvin. No, ruuan koostumuksesta riippuen. Lempiruoka on tällä hetkellä leipä, sitä pitäisi saada koko ajan. Kovasti Leevi myös yrittää itse pukea, kenkiä varsinkin, ei vaan ihan onnistu vielä. Eikä puhuminenkaan, mutta juttua riittää siitä huolimatta.

Hauskaa

Kovin hauskaa on olla työpaikassa, jossa henkilökunnan viikkopalaverissa (tai mikä se onkaan) voidaan saada kollektiivinen hysteerinen naurukohtaus. En kyllä enää muista, mikä oli niin hauskaa, mutta ei kai sillä niin väliä.

Leevikin alkaa ilmeisesti viihtyä päiväkodissa, ei kuulemma enää lähde heti juoksemaan ovelle, kun tullaan hakemaan, vaan käy ensin sanomassa hei hei kaikille erikseen. Aamulla pitää silti vielä itkeä, kuuluu kai johonkin päiväkotiprotokollaan.

Tampere

No niin, täällä ollaan asuttu jo yli kuukausi, enkä vieläkään ole jaksanut kirjoittaa mitään kuulumisia. Yhtenä syynä on ollut nettiyhteyden puute, eipä ole houkutellut yrittää kirjoittaa mitään pitempää, kun roikkuu jonkun muun langattomassa verkossa ja yhteys saattaa katketa hetkenä minä hyvänsä. Saunalahti sai sitten lukuisien vaiheiden jälkeen aikaan nettiyhteyden viime torstaina, ja lähetti tällä viikolla aivan liian ison laskun... alkaa jo hieman kypsyttää, kun siellä ei tunnuta osaavan tehdä mitään oikein. Ja kaiken lisäksi asiakaspalveluun soittaessa saa aina jonottaa yli 30 minuuttia, en ollenkaan tajua, mistä tällaiset tilastot on voitu repiä.

Mutta piti kai kertoa jotain ihan muuta. Tampereeseen ei olla hirveästi ehditty tutustua, mitä nyt tietysti ollaan pyöritty keskustassa kaupoissa ja muuta vastaavaa. Asunto on edelleen ihana ja iso, ja varsinkin hyvällä paikalla. Ihan kiva, kun pääsee noin viidessä minuutissa töistä kotiin ja melkein kaiken pystyy hoitamaan kävellen. Bussillakin on kyllä jo muutaman kerran ajettu. Bussikokemusten perusteella kaikki Tampereen bussikuskit on virolaisia eivätkä tunne kaupunkia ollenkaan. Perille ollaan sentään aina päästy. Jotain sellaista pikkukaupunkimaista tunnelmaa täällä on, en vaan ole vielä keksinyt, mistä se oikein johtuu.

Helsingissä ollaan ehditty vierailla jo kahteen kertaan muuton jälkeen, nyt ei sitten varmaan vähään aikaan käydäkään. Ensin piti käydä tekemässä asuntokauppoja ja viime viikonloppuna tapaamassa Englannissa ja Kanadassa asuvia serkkuja, joita en ollut nähnyt vuosiin. Muuten onkin elämä pyörinyt lähinnä koti-päiväkoti-yliopisto-akselilla. Eli töitä on tullut tehtyä, mitä nyt lähemmäs puolet elokuusta on tainut mennä työhuoneen siivoamiseen ja järjestelyyn ja ylipäätään laitoksen systeemeihin orientoitumiseen. Toistaiseksi ainakin vaikuttaa työkuviot tosi miellyttäviltä, mukavia työkavereita, kaikenlaisia käytännönläheisiä kursseja opetettavaksi ja väitöskirjallekin näyttäisi jäävän ihan oikeasti aikaa (niinkun tietysti kuuluukin). Ai niin, ja pitääpä täälläkin hehkuttaa sitä, että yliopiston avajaisissa soittaa JPP, joten harkitsen vahvasti niihin osallistumista. Helsingissä en ole koskaan viitsinyt, kun tuollaiset pönötystilaisuudet on aina niin puuduttavia. Hmm, kertonee tuo esiintyjävalintakin jotain koko yliopistosta - siellä ainakin tuntuu kotoisalta, vaikkei Tampereella muuten vielä tunnukaan.

Päiväkotiin on Leevi ilmeisesti jo tottunut ihan hyvin, vaikka aluksi näyttikin huonolta ja edelleen pitää aamuisin itkeä kovaan ääneen. Aika surkealtahan tuollaiset ihan pienet siellä päiväkodissa vaikuttavat, kun ei Leevikään vielä osaa puhua ja sanoa, jos on vaikka jano tai nälkä tai jotain muuta vialla. Onneksi osasi sentään jo kunnolla kävellä ennen päiväkotiin menoa, niin että pysyy edes jotenkin muiden vauhdissa mukana. Tänään Leevi kuulemma jo söikin ihan itse, sekä päiväkodissa että täällä kotona, muttei sitten jaksanut enää iltapuurolla moista ihmettä esitellä mulle

Laatikoita

Muuttolaatikot tuotiin aamulla, ja nyt on kaikki vapaat nurkat täynnä niitä. Pitäisi ainakin olla tarpeeksi. Ullakolla olisi kyllä sekalainen kokoelma pahvilaatikoitakin, mutta parempi tietysti, jos niihin ei tarvitse turvautua. Mietin vaan, mihin ne täydet laatikot oikein saadaan mahtumaan...

Niin, tervetuloa kanniskelemaan sunnuntaina!

Muuttostressiä

Nyt on sitten melkein kaikki hoidettu muuttoa varten, vielä kun jaksaa pakata, niin sitten ollaan voiton puolella. Sen netinkin sain lopulta tilattua, alkoi jo välillä usko mennä Saunalahteen, kun ei netin kautta tilaaminen toiminut moneen viikkoon eikä puhelimella soitteleminenkaan meinannut tuottaa tulosta. Pari viikkoa ainakin joudutaan olemaan ilman nettiä, hmm, onneksi sentään asutaan yliopiston lähellä...

Ai niin, päiväkotipaikkakin järjestyi loppujen lopuksi ihan pari päivää sen jälkeen, kun ehdin sen puutetta täällä valitella. Ja vieläpä juuri siihen sijainniltaan sopivimpaan päiväkotiin. Sitten täytyy vaan toivoa, että Leevi suostuu sinne päiväkotiin menemään. Hiukan on tuntunut helpottavan vierastaminen, mutta muuton jälkeen saattaa tilanne taas olla toinen.

Huimaa vauhtia on tuo muutto lähestynyt, enää kolme päivää jäljellä. Tampereellekin tehtiin yksi retki, ihailtiin asuntoa ja katseltiin lähikulmia. Ja ostettiin kengät. Ihan pakko oli hankkia punaiset kengät pitkästä aikaa, kun ne oli niin nätit - ja alennuksessa. Tosin erityisesti vasen puristaa ihan hirveästi, oikea jo joten kuten menettelee. Ehkä huomenna voisi taas yrittää venyttää niitä, täytyi pitää taukoa välillä...

Töiden tekeminen on tietysti ollut vähän niin ja näin kaiken muuttotohinan takia, mutta tällä viikolla on sitten edistynyt aiempaa paremmin, kun olen päässyt heti aamusta työhuoneelle. Eikä edes kesäsäät ole pahemmin häirinneet työntekoa... Kaverien tapaaminen onkin taas jäänyt vähän turhan vähälle, vaikka ketä piti ehtiä näkemään ennen muuttoa, mutta nyt kaikki onkin jossain lomailemassa. Mutta jos sitten ehtisi, kun tullaan taas käymään Helsingissä.

Puhelinlangat laulaa

Nyt on sitten soiteltu paitsi Tampereen päiväkotiasioista (ei siellä mitään vapaita paikkoja tietenkään ole) myös muutama muu asia. Ja jotain on hoidettu netin kauttakin. Eikä töiden tekemisestä taas tule yhtään mitään. Vielä on ainakin hoitamatta sähkösopimukset ja nettiyhteys Tampereelle. Sekä se tärkein eli itse muutto. Saa vinkata, miten saisi muuton Helsingistä Tampereelle sujumaan mahdollisimman helposti ja tietysti halvalla! Kaikenlaisia muuttofirmoja tuntuu olevan miljoona ja autovuokraamoja sitäkin enemmän...

Hitaasti hyvä tulee (joskus ainakin)

Vähän huonosti etenee tämä blogin "uusi tuleminen", vaikka aikeissa oli päivittää vähän ahkerammin jatkossa. Ja niitä Rodoksen kuulumisiakin lupailin viimeksi... Kun vaan ehtisi.

No, jos siitä Rodoksesta alottaisi. Matkahan meni oikein mainiosti, mitä nyt ei meinattu lentokoneen vian takia päästä takaisin Suomeen, ja jäi sitten se Kallio kukkii -esityskin väliin, kun kököteltiin vielä siihen aikaan (5 tähden!) Rodos Palace -hotellin aulassa odottelemassa kentälle lähtöä. Tai ehkä oltiin jo matkalla kentälle, en nyt enää muista. Oltiin siis vielä ylimääräinen yö Rodoksella tuon konevian vuoksi. Ja nukuttiin huonosti siellä supersuuressa sängyssä supersuuressa huoneessa, josta löytyi kylpytakit ja ties mitä kaikkea muuta tilpehööriä. Muuten olisi varmaan ollut ihan kivaa asustella ja syödä matkanjärjestäjän laskuun, mutta kun arvioitu lähtöaika siirtyi aina vaan myöhemmäksi, niin alkoi hiukan hermostuttaa.

Noin muuten vietetiin sellaista perinteistä etelänlomaa eli ei tehty paljon mitään. Paitsi että oli vähän liian kylmä oleilla rannalla tai varsinkaan uida. Hotellin uima-altaalla otettiin kyllä aurinkoa melkein joka päivä, mutta uima-altaaseen uskaltauduin vain kerran. Oli sen verran kylmää, ettei merivettä viitsinyt mennä edes kokeilemaan. Pari kertaa retkeiltiin paikallisbussilla Rodoksen kaupunkiin, jonka muurien ympäröimä vanha kaupunki oli oikein viehättävä (tosin melkein eksyttiin toisella kerralla sinne muurien väliin). Ja yhdeksi päiväksi vuokrattiin lopulta auto, jolla retkeiltiin Lindoksen kaupunkiin toiselle puolelle saarta. Oli aika mutkainen matka, mutta perille lopulta päästiin ja kannatti kyllä mennä katsomaan. Tosin en jaksanut Leevi selässä kiivetä ihan ylös akropoliille asti, mutta oli kiva kuitenkin pyöriä siellä kapeilla kujilla. Sitä paitsi sieltä sai hyvää jäätelöä, sehän on lomalla olennaisinta. Sekin jäi mieleen, että Citroënit voi jättää jatkossa väliin ja että on erittäin ystävällistä, jos tienristeyksistä on opasteet jo ennen sitä risteystä eikä vasta siinä risteyksen kohdalla.

Leevikin tuntui viihtyvän ihmeen hyvin matkalla. Mitä nyt heräili öisin parin tunnin välein - kuten kotonakin - ja välillä hermostui, kun jotkut kreikkalaiset kävivät vähän liian tuttavallisiksi. Tosin kotiin pääsy se vasta yhtä juhlaa olikin, lapsiparka ei tiennyt miten päin olisi, eikä varsinkaan nukkumisesta meinannut tulla yhtään mitään.

Nämä viime viikot on taas menneet suurin piirtein samalla tavalla kuin kesäkuun alussa, eli välillä työhuoneella ja välillä vanhempien luona töitä tehden. Ja kotona tietysti siinä välillä. Leevi alkaa sentään vähän tottua mummin hoitoon, ja oli jopa puoli päivää yksinään mummolassa, kun piti lähteä Tampereelle haastattelemaan (ja valitsemaan) syksyn uusia opiskelijoita. Ei kuulemma ollut itkenyt paljoa, onneksi. Tässä vaan taitaa käydä niin, että juuri kun Leevin voisi jättää mummolaan tai muualle hoitoon, niin sitten muutetaan Tampereelle ja pitää taas totutella uuteen ympäristöön. Sinänsä tietysti positiivista, ettei tuo hoitoon jättäminen ole enää ihan mahdotonta, koska elo- tai viimeistään syyskuussa on Leevi varmaankin pakko mennä päiväkotiin. Kun vaan saadaan jostain päiväkotipaikka, tuntuvat päiväkodit olevan yhtä täynnä Tampereella kuin täällä Helsingissäkin.

Tampereen reissun tuloksena löytyi myös vuokra-asunto, tosi hyväkuntoinen ja iso kaksio vuonna 1927 rakennetussa talossa eli on korkeat huoneet ja tunnelmaa. Ja reilun viiden minuutin matka yliopistolle! Leeville tosin pitää kehittää alkovista oma "huone", mutta eiköhän se onnistu. Tärkeintä tietysti, että on tilaa yli kaksinkertaisesti nykyiseen verrattuna. Eli saattaa olla aika tyhjää aluksi, ennen kuin saadaan hankittua lisää huonekaluja. Vielä pitäisi vaan saada Helsingin kämppä myytyä...

Kelan kanssa väännettiin taas vaihteeksi viime viikolla. Meinaa jo muutenkin hermot mennä kaikkien byrokratiakiemuroiden ja lomakkeiden kanssa, ja sitten taas tuli odottamaton päätös vastaan. Loppujen lopuksi sitten selvisi, että päätös oli oikea, enkä itsekään ollut tehnyt mitään virhettä lappuja täyttäessäni, olinpa vaan lukenut Kelan nettisivujen selitykset huonosti. Tai ehkä ymmärtänyt väärin. Hiukan huvittavia toteamuksia vaan saatiin kuulla Kelan tiskillä, kun keskusteltiin siitä, kenelle kotihoidontuki oikein pitäisi maksaa. Se kuulemma pitäisi maksaa lapsen pääasialliselle hoitajalle, joka en voi olla minä, koska olen täysipäiväisesti palkkatöissä, muttei myöskään mies, joka on täysipäiväisesti koulutuksessa. Tosin kotihoidontukea maksetaan ihan vaan sillä perusteella, ettei lapsi ole kunnallisessa päivähoidossa, joten ei kai sillä pitäisi olla yhtään mitään väliä Kelalle, kuka sitä lasta oikein hoitaa - ja kenen tilille tuki maksetaan. Hmph.

Olisikohan siinä viime aikojen kuulumiset. Tärkeimmät varmaan ainakin. Huomenna sitten pitäisi taas yrittää sitä töiden tekemistä. Ja soitella Tampereelle niistä päiväkotipaikoista.

Töissä taas

Nyt on lomat loppu ja töissä pitäisi käydä. Leevi tosin tekee asian mahdottoman hankalaksi, kun ei suostu kenenkään hoitoon. Ensimmäinen työpäivä menikin sitten suurimmaksi osaksi siihen, että Elisa yritti kovasti viihdyttää Leeviä ja Leevi puolestaan roikkui mun lahkeessa kiinni. Tai huusi, kun yritettiin jotain muuta. Yritä siinä sitten tehdä jotain töitä, kun pienet kädet kurottelee papereita ja tietokoneen johto on ihan juuri kohta suussa. Luulisi mummolan olevan jo sen verran tuttu paikka, että siellä voisi olla muidenkin seurassa välillä. Vaikka eilisen perusteella näköjään ei ole. Enpä taida edes yrittää HYY:n lapsiparkkia, vaikka se niin kätevästi olisikin tuossa ihan vieressä.

Tänään sitten uusi yritys tehdä töitä, tosin alkuun pääsin vasta iltapäivästä, niin että Leevi saa olla rauhassa kotona isänsä kanssa vaihteeksi. Tuntuu oikeastaan tosi rentouttavalta olla töissä, siis täällä työhuoneella, varsinkin kun ei ole mitään deadlinea ahdistamassa tällä hetkellä. Tekemättömiä asioita kyllä riittää, mutta ei niitä kaikkia tässä kahdessa kuukaudessa ehdi kuitenkaan, ja sitten onkin taas uudet kuviot Tampereella. Joten teen mitä ehdin. Ja tyypilliseen tapaan ekat muutama tuntia on mennyt tietokonetta säätäessä ym. sivuseikkoja ihmetellessä. Joten nyt sitten pitäisi ryhtyä niihin oikeisiin töihin... (Rodoksen meiningit sun muut kuulumiset pitää kertoa joskus toiste.)

Lomalle

Kivahan se kai on, kun lapsi oppii uusia asioita. Mutta olipa vaan elämä helpompaa niin kauan kuin Leevi vain istui tai makasi. Konttaus jaksoi kiinnostaa ehkä viikon ja nyt sitten pitää päästä koko ajan seisomaan. Ja kun sopia paikka löytyy, niin Leevi käveleekin tukea vasten. Varsinainen ihmelapsi, tätä menoa oppii vielä kävelemään ilman tukeakin ihan kohta. Siinähän sitten ollaan varsinaisessa pulassa, kun nytkin jo kaikki käden ulottuvilla oleva saa kyytiä. Eikä omat lelut kiinnosta pätkääkään.

Ja niinkun ei tuossa vielä olisi tarpeeksi, niin kaikki tämä yhtäkkinen oppiminen näköjään häiritsee yöunia - ellei syynä ole hampaat, joita on yksi näkyvillä ja ties kuinka monta tuloillaan, ehkä kumpikin. Monta kertaa yössä saa rampata nostelemassa Leeviä pois pinnasängystä. Tai ainakin toteamassa, että kolinasta ja huudosta huolimatta lapsi on kuitenkin ihan unessa. Hiukan kyllä väsyttää...

Muuten olen yrittänyt hoidella kaikenlaisia pikkujuttuja alta pois, ettei lomalla tarvitsisi miettiä mitään tekemättömiä asioita. Huomenna siis lähdetään ja viikon päästä tullaan takaisin, juuri sopivasti Kallio kukkii -tapahtuman loppuhuipennukseen, jossa olisi tarkoitus taas hypellä afroporukoiden mukana, vaikken treeneihin pääsekään... Eka yritys oli jo tänä keskiviikkona Kallion naisvoimistelijoiden kevätjuhlassa, ja ihan hyvinhän se meni loppujen lopuksi.