Lampaista
Ei sitten menty viime lauantaina katsomaan Youssou Ndouria, koska Youssou Ndour oli juuri kyseisenä päivänä lähtenyt Englantiin, vaan Vivianea. Viviane ei kuulu ihan ykkössuosikkeihin, mutta sillä on hyvä bändi, joten oli antoisa keikka kuitenkin. Ei vaan ollut kovin viisasta lähteä nuhaisena yöllä – keikka alkoi lopulta vasta kahden jälkeen – ulos tanssimaan, sunnuntain makasin sitten (taas) kotona kuumeisena. Vaikken edes tanssinut paljoa, koska klubi oli niin täynnä, ettei oikein mahtunut. Onneksi maanantaina olo oli jo pirteämpi, niin että pääsin taas iltapäivällä Pape Moussan tanssitunnille Sorano-teatterin harjoitussaliin. Ihan miellyttävää vaihteeksi tanssia sisätiloissa, vaikka salin puulattia on vähän pelottava, mutta kukaan ei sentään saanut tikkuja jalkoihin tai astunut naulaan...
Viime päivät on ollut aikamoista hulinaa täällä Dakarissa, koska eilen oli Tabaski eli muslimien suurin juhlapyhä. Jos ei Sandagan tori muulloinkaan ole mikään miellyttävä ostospaikka, niin varsinkin ennen Tabaskia ostokset on parempi hoitaa jossain muualla. Ja kadun varret on olleet täynnä lampaita. Mutta nyt on sekin juhla juhlittu: saatu ties kuinka monta tuhatta lammasta tapettua ja ainakin osittain myös syötyä. Ihan kiva, ettei Suomessa tarvitse aloittaa joulunviettoa sian teurastamisella. Täällähän sellaisetkin, joilla ei muuten ole mitään kotieläimiä, hankkii Tabaskiksi lampaan (pässin) ja myös teurastaa sen itse kotonaan. Suurin osa päivästä kuluukin sitten lihaa leikellessä, paistaessa ja syödessä. Ja loput keskitytään näyttämään hyvältä. Siinä se juhla noin pääpiirteissään näin ulkopuolisesta näkökulmasta.
Aamupäivän kuuntelin kotona lampaiden huutoa (mistäköhän eläimet tietää, että ne tapetaan pian?) ja lähdin sitten vierailemaan tuttujen luona. Uudet hienot juhlakengät – joilla on vähän vaikea kävellä – oli jalassa ja se jo jouluna käytössä ollut juhlavaate päällä, vaikka olisi tietysti pitänyt teettää uusi puku Tabaskia varten, niin kuin täkäläiset tekee. Eipä mulla kyllä muutenkaan ollut niin hienoja vaatteita ja kimaltavia koruja ja ties mitä kaikkea kuin useimmilla senegalilaisilla naisilla, mutta riittävän hienot kai sentään. Illalla piti lähteä katsomaan Ceddoa, mutta kaverit sitten olivatkin liian väsyneitä lähtemään, joten palasin kotiin. Jotkut kosmiset voimat eivät näköjään halua päästää mua Ceddon keikalle, mutta ostin tässä joku päivä sitten bändin 10-vuotis-live-DVD:n, se saa toimia korvikkeena toistaiseksi.
Nyt yritän sitten kaikkien juhlien jälkeen palata suurin piirtein normaaliin päiväjärjestykseen, Mansku ja Majkin lähtevät tänään takaisin Suomeen. Tosin huomenna on jo seuraavat sabar-juhlat, Mama African jäsenten järjestämät. Eikä tässä ole enää kuin reilu viikko siihen, että matkustan tädin kanssa Gambiaan, jonne äiti ja isä on tulossa lomailemaan viikoksi. Sieltä tullaan varmaankin yhdessä pariksi päiväksi Mbouriin.
Kaikenlaista pientä hassua voisi vielä kertoa. Kuten vaikka sen, että viime viikkoina olen saanut ties kuinka monelta eri ihmiseltä kehuja hyvästä ranskankielen taidosta, mikä on jokseenkin huvittavaa. Varsinkin kun yksi Heidin tuttu vielä kehtasi väittää, että puhun parempaa ranskaa kun Heidi, joka sentään ihan oikeasti osaa (Ranskan) ranskaa.
Täällä käy jostain syystä aina niin, että vaikka kaupungilla kulkiessa on melkein aina joku kimpussa yrittämässä myydä jotain mitä ei todellakaan tarvitse, niin kun ihan oikeasti pitäisi ostaa jotain, niin juuri sitä ei tunnu olevan kenelläkään myytävänä. Jonkun aikaa olin etsiskellyt silitysrautaa, ja vihdoin sitten tuli vastaan katukauppias, jolta sain sellaisen ostetuksi (merkkiä Tefall – juuri noin kirjoitettuna), ja sen jälkeen silitysrautoja alkoi tietysti näkyä muillakin myyjillä.
Ai niin, löysin jo jokunen viikko sitten ne täkäläiset halvat ravintolat, joista joskus aiemmin kirjoitin, jostain syystä kaikki sijaitsevat samassa risteyksessä, jonne en ihan heti sattunut löytämään. Sieltä saa ruokaa halvimmillaan noin 50 sentillä – ei tosiaan paljon kannata itse kokkailla. Tässä lähellä on myös jonkinlainen ravintolakoulu, jonka ravintola on hauska paikka. Ruuat on sielläkin perinteisiä senegalilaisia ja hinnat kohtuulliset, mutta ainakin viimeksi riisi oli aseteltu hienoiksi keoiksi lautaselle ja tarjoilijatytöt olivat todella muodikkaita. Tosin viime aikoina on tullut syötyä vähän liian monta kertaa keskustassa pizzaa sun muita eurooppalaisia herkkuja, joiden hinnat onkin sitten ihan toista luokkaa, eli voisi myös alkaa elää vähän säästeliäämmin vaihteeksi.
Viime päivät on ollut aikamoista hulinaa täällä Dakarissa, koska eilen oli Tabaski eli muslimien suurin juhlapyhä. Jos ei Sandagan tori muulloinkaan ole mikään miellyttävä ostospaikka, niin varsinkin ennen Tabaskia ostokset on parempi hoitaa jossain muualla. Ja kadun varret on olleet täynnä lampaita. Mutta nyt on sekin juhla juhlittu: saatu ties kuinka monta tuhatta lammasta tapettua ja ainakin osittain myös syötyä. Ihan kiva, ettei Suomessa tarvitse aloittaa joulunviettoa sian teurastamisella. Täällähän sellaisetkin, joilla ei muuten ole mitään kotieläimiä, hankkii Tabaskiksi lampaan (pässin) ja myös teurastaa sen itse kotonaan. Suurin osa päivästä kuluukin sitten lihaa leikellessä, paistaessa ja syödessä. Ja loput keskitytään näyttämään hyvältä. Siinä se juhla noin pääpiirteissään näin ulkopuolisesta näkökulmasta.
Aamupäivän kuuntelin kotona lampaiden huutoa (mistäköhän eläimet tietää, että ne tapetaan pian?) ja lähdin sitten vierailemaan tuttujen luona. Uudet hienot juhlakengät – joilla on vähän vaikea kävellä – oli jalassa ja se jo jouluna käytössä ollut juhlavaate päällä, vaikka olisi tietysti pitänyt teettää uusi puku Tabaskia varten, niin kuin täkäläiset tekee. Eipä mulla kyllä muutenkaan ollut niin hienoja vaatteita ja kimaltavia koruja ja ties mitä kaikkea kuin useimmilla senegalilaisilla naisilla, mutta riittävän hienot kai sentään. Illalla piti lähteä katsomaan Ceddoa, mutta kaverit sitten olivatkin liian väsyneitä lähtemään, joten palasin kotiin. Jotkut kosmiset voimat eivät näköjään halua päästää mua Ceddon keikalle, mutta ostin tässä joku päivä sitten bändin 10-vuotis-live-DVD:n, se saa toimia korvikkeena toistaiseksi.
Nyt yritän sitten kaikkien juhlien jälkeen palata suurin piirtein normaaliin päiväjärjestykseen, Mansku ja Majkin lähtevät tänään takaisin Suomeen. Tosin huomenna on jo seuraavat sabar-juhlat, Mama African jäsenten järjestämät. Eikä tässä ole enää kuin reilu viikko siihen, että matkustan tädin kanssa Gambiaan, jonne äiti ja isä on tulossa lomailemaan viikoksi. Sieltä tullaan varmaankin yhdessä pariksi päiväksi Mbouriin.
Kaikenlaista pientä hassua voisi vielä kertoa. Kuten vaikka sen, että viime viikkoina olen saanut ties kuinka monelta eri ihmiseltä kehuja hyvästä ranskankielen taidosta, mikä on jokseenkin huvittavaa. Varsinkin kun yksi Heidin tuttu vielä kehtasi väittää, että puhun parempaa ranskaa kun Heidi, joka sentään ihan oikeasti osaa (Ranskan) ranskaa.
Täällä käy jostain syystä aina niin, että vaikka kaupungilla kulkiessa on melkein aina joku kimpussa yrittämässä myydä jotain mitä ei todellakaan tarvitse, niin kun ihan oikeasti pitäisi ostaa jotain, niin juuri sitä ei tunnu olevan kenelläkään myytävänä. Jonkun aikaa olin etsiskellyt silitysrautaa, ja vihdoin sitten tuli vastaan katukauppias, jolta sain sellaisen ostetuksi (merkkiä Tefall – juuri noin kirjoitettuna), ja sen jälkeen silitysrautoja alkoi tietysti näkyä muillakin myyjillä.
Ai niin, löysin jo jokunen viikko sitten ne täkäläiset halvat ravintolat, joista joskus aiemmin kirjoitin, jostain syystä kaikki sijaitsevat samassa risteyksessä, jonne en ihan heti sattunut löytämään. Sieltä saa ruokaa halvimmillaan noin 50 sentillä – ei tosiaan paljon kannata itse kokkailla. Tässä lähellä on myös jonkinlainen ravintolakoulu, jonka ravintola on hauska paikka. Ruuat on sielläkin perinteisiä senegalilaisia ja hinnat kohtuulliset, mutta ainakin viimeksi riisi oli aseteltu hienoiksi keoiksi lautaselle ja tarjoilijatytöt olivat todella muodikkaita. Tosin viime aikoina on tullut syötyä vähän liian monta kertaa keskustassa pizzaa sun muita eurooppalaisia herkkuja, joiden hinnat onkin sitten ihan toista luokkaa, eli voisi myös alkaa elää vähän säästeliäämmin vaihteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti