Pitäisköhän hankkia iltapuku?
Tajusin tässä, että muinaisen kouluni 125-vuotisjuhlat lähestyvät uhkaavasti. Enää kaksi viikkoa aikaa miettiä, mitä laittaisi päälleen... kaikenlaista afrokaapua kyllä löytyisi, muttei sitä iltapukua... Juhlaohjelmistoa printatessani sitten tuli mieleen, että eikös se toinenkin koulu täytä vuosia. No täyttäähän se, sielläkin olisi juhlaillallista sun muuta ohjelmaa tarjolla. Hei kaverit, pitäiskö meidän mennä noihin juhliin?
Sama kysymys olisi pitänyt kysyä DSH:n luokkakavereilta hyvissä ajoin. Mutta kun sain tiedon juhlallisuuksista Senegaliin (DSH:sta ainakin otettiin entisiin oppilaisiin vähän aktiivisemmin yhteyttä kun Sibiksestä), niin minähän suinpäin ilmottauduin mukaan hienoihin ja kalliisiin illallisjuhliin olettaen, että tietysti kaikki entiset luokkalaisetkin on tulossa sinne. Ja sitten pari viikkoa sitten kävi ilmi, että eipä kovin moni olekaan - jostain käsittämättömästä syystä meillä on yhteinen sähköpostilista ja siellä käytiin lyhykäinen keskustelu aiheesta.
Nyt vähän ottaa päähän, toisaalta siksi, etten oikein tykkää tollaisista pukujuhlista, toisaalta siksi, että jotenkin jo vähän odotin niiden luokkakaverien tapaamista. En tosin oikein tiedä, ketkä sinne lopulta on tulossa, osa ei kommentoinut ollenkaan ja osa vielä harkitsi asiaa. Ei niin, että kovasti olisi ikävä noita saksalaisen koulun luokkakavereita, mutta onhan niitä ihan kiva nähdä noin kerran kolmessa vuodessa, vai kuinka monta siitä viimeisimmästä tapaamisesta onkaan.
Tornissa kuitenkin oltiin silloin, taitaa siitä olla ainakin neljä vuotta, koska silloin olin vielä superköyhä aloitteleva jatko-opiskelija, joka kyllä teki kolmea eri työtä, mutta maksatti laskujaan vanhemmillaan, kun rahaa ei vaan jäänyt vuokran jälkeen käteen oikein mitään. Siksi vähän hirvitti mennä sinne tyyppien joukkoon, josta muistaakseni kolme oli silloin Nokialla töissä ja yhdellä oli oma firma, ja lopuista aika moni ainakin opiskeli tai oli opiskellut Kauppiksessa tai oikiksessa tai valtsikassa. No, mitä nyt tuollaisilta eliittikoulun kasvateilta voi odottaa, hmm. En nyt sentään ole ainoa humanisti/taiteilija/muuten-vaan-outo-luuseri kyseisellä luokalla, yksi oli tuolloin jopa ryhtymässä luomuviljelijäksi (mitenkähän siinä on käynyt?), mutta ymmärrätte varmaan ahdistuksen.
Ja olihan se tapaaminenkin hetkittäin vähän ahdistava. Vai mitä pitäisi vastata, kun yksi näistä menestyjistä arvaili Senegalin matkojeni todelliseksi syyksi "pilven pössyttelyä". Taisi olla sama tyyppi, joka joskus toivoi, ettei musiikista tulisi minulle kuitenkaan elämäntapaa, vaikka vaihdoinkin Sibelius-lukioon. Ööh? Olin kai vähän oudon tyypin maineessa yläasteella, ja siksi olikin virkistävää vaihtaa kouluun, jossa olin ihan tavallinen, eikä kukaan enää huomautellut pukeutumisvalinnoista tai muutenkaan kiinnittänyt juuri mitään huomiota. Todennäköisesti muistan ikuisesti sen jonkun ala-asteikäisen, varmasti ihan viattoman, kommentin: "Guck, sie hat einen Teppich an!" (Olin edellä aikaani, ponchot tulivat muotiin vasta pari vuotta myöhemmin.)
Mutta loppujen lopuksi olin tuon Tornin luokkakokouksen jälkeen kovin tyytyväinen elämääni. Jotenkin se Kauppis-Nokia-ulkomainenhuippufirma-putki on ihan toisenlaisille ihmisille tarkoitettu, ja sitten vasta ahdistaisikin, jos niiden ihan toisenlaisten ihmisten kanssa pitäisi olla tekemisissä joka päivä, siis jos vaikka olisi siellä Nokialla töissä tai jotain. Ei se hyvä palkka sentään niin paljoa lohduttaisi. Ja osa noista entisistä luokkakavereista on tästä kaikesta huolimatta oikein mukavia ihmisiä, ei siinä mitään, mutta jopa tuollaisessa yhden illan iloisessa jälleennäkemisessä vaan tulee niin selvästi esiin sellaiset maailmankuvien eroavaisuudet tai mitä ikinä ne onkaan.
Sibelius-lukion luokaltakaan en ole pitänyt enää kehenkään yhteyttä, joihinkin tulee törmättyä aina välillä yliopistolla tai jossain musiikkiriennoissa (tai Akateemisessa kirjakaupassa, muutama päivä sitten). Sen sijaan nykyiseen ystäväpiiriin kuuluu kyllä moniakin Sibelius-lukion käyneitä, sinne taisi valikoitua vähän erityyppistä porukkaa kuin DSH:hon, vaikka eliittikouluksi sitäkin joskus haukuttiin...
Sama kysymys olisi pitänyt kysyä DSH:n luokkakavereilta hyvissä ajoin. Mutta kun sain tiedon juhlallisuuksista Senegaliin (DSH:sta ainakin otettiin entisiin oppilaisiin vähän aktiivisemmin yhteyttä kun Sibiksestä), niin minähän suinpäin ilmottauduin mukaan hienoihin ja kalliisiin illallisjuhliin olettaen, että tietysti kaikki entiset luokkalaisetkin on tulossa sinne. Ja sitten pari viikkoa sitten kävi ilmi, että eipä kovin moni olekaan - jostain käsittämättömästä syystä meillä on yhteinen sähköpostilista ja siellä käytiin lyhykäinen keskustelu aiheesta.
Nyt vähän ottaa päähän, toisaalta siksi, etten oikein tykkää tollaisista pukujuhlista, toisaalta siksi, että jotenkin jo vähän odotin niiden luokkakaverien tapaamista. En tosin oikein tiedä, ketkä sinne lopulta on tulossa, osa ei kommentoinut ollenkaan ja osa vielä harkitsi asiaa. Ei niin, että kovasti olisi ikävä noita saksalaisen koulun luokkakavereita, mutta onhan niitä ihan kiva nähdä noin kerran kolmessa vuodessa, vai kuinka monta siitä viimeisimmästä tapaamisesta onkaan.
Tornissa kuitenkin oltiin silloin, taitaa siitä olla ainakin neljä vuotta, koska silloin olin vielä superköyhä aloitteleva jatko-opiskelija, joka kyllä teki kolmea eri työtä, mutta maksatti laskujaan vanhemmillaan, kun rahaa ei vaan jäänyt vuokran jälkeen käteen oikein mitään. Siksi vähän hirvitti mennä sinne tyyppien joukkoon, josta muistaakseni kolme oli silloin Nokialla töissä ja yhdellä oli oma firma, ja lopuista aika moni ainakin opiskeli tai oli opiskellut Kauppiksessa tai oikiksessa tai valtsikassa. No, mitä nyt tuollaisilta eliittikoulun kasvateilta voi odottaa, hmm. En nyt sentään ole ainoa humanisti/taiteilija/muuten-vaan-outo-luuseri kyseisellä luokalla, yksi oli tuolloin jopa ryhtymässä luomuviljelijäksi (mitenkähän siinä on käynyt?), mutta ymmärrätte varmaan ahdistuksen.
Ja olihan se tapaaminenkin hetkittäin vähän ahdistava. Vai mitä pitäisi vastata, kun yksi näistä menestyjistä arvaili Senegalin matkojeni todelliseksi syyksi "pilven pössyttelyä". Taisi olla sama tyyppi, joka joskus toivoi, ettei musiikista tulisi minulle kuitenkaan elämäntapaa, vaikka vaihdoinkin Sibelius-lukioon. Ööh? Olin kai vähän oudon tyypin maineessa yläasteella, ja siksi olikin virkistävää vaihtaa kouluun, jossa olin ihan tavallinen, eikä kukaan enää huomautellut pukeutumisvalinnoista tai muutenkaan kiinnittänyt juuri mitään huomiota. Todennäköisesti muistan ikuisesti sen jonkun ala-asteikäisen, varmasti ihan viattoman, kommentin: "Guck, sie hat einen Teppich an!" (Olin edellä aikaani, ponchot tulivat muotiin vasta pari vuotta myöhemmin.)
Mutta loppujen lopuksi olin tuon Tornin luokkakokouksen jälkeen kovin tyytyväinen elämääni. Jotenkin se Kauppis-Nokia-ulkomainenhuippufirma-putki on ihan toisenlaisille ihmisille tarkoitettu, ja sitten vasta ahdistaisikin, jos niiden ihan toisenlaisten ihmisten kanssa pitäisi olla tekemisissä joka päivä, siis jos vaikka olisi siellä Nokialla töissä tai jotain. Ei se hyvä palkka sentään niin paljoa lohduttaisi. Ja osa noista entisistä luokkakavereista on tästä kaikesta huolimatta oikein mukavia ihmisiä, ei siinä mitään, mutta jopa tuollaisessa yhden illan iloisessa jälleennäkemisessä vaan tulee niin selvästi esiin sellaiset maailmankuvien eroavaisuudet tai mitä ikinä ne onkaan.
Sibelius-lukion luokaltakaan en ole pitänyt enää kehenkään yhteyttä, joihinkin tulee törmättyä aina välillä yliopistolla tai jossain musiikkiriennoissa (tai Akateemisessa kirjakaupassa, muutama päivä sitten). Sen sijaan nykyiseen ystäväpiiriin kuuluu kyllä moniakin Sibelius-lukion käyneitä, sinne taisi valikoitua vähän erityyppistä porukkaa kuin DSH:hon, vaikka eliittikouluksi sitäkin joskus haukuttiin...
9 kommenttia:
Heh, itse jätin tarkoituksella väliin muutama vuosi sitten olleen yläasteen luokkakokouksen. Kyseessä ei sentään ollut elitistikoulu vaan random-pikkukaupungin random-koulu. Mutta, ollessani siinä vaiheessa vielä absolutisti-vegaani, arvelin poikkeavani joukosta ehkä vielä yläasteaikaakin enemmän. Joten välttääkseni ne kysymykset, jotka olin siihen mennessä kuullut jo kiitos liian monta kertaa ("mut eiks porkkanallakin oo tunteet", "haluaksä sit vaan tarkkailla meitä ja nauraa meille selän takana ku me mokataan itsemme kännissä"), päätin sitten vaan suosiolla skipata koko tapahtuman. Eipä ole liiemmin harmittanut.
-tq
Joo, et varmaan menettänyt mitään, paitsi ehkä hetkittäisiä ylemmyydentunteita...
Mutta se unohtui sanoa, että sitten vasta ahdistaakin, jos noita Saksalaisen koulun luokkakavereita ei niihin Kalastajatorpan kekkereihin ilmaannu, koska en todella tunne ketään muilta luokilta, meillä kun oli kaikki tunnit vain ja ainoastaan keskenämme.
Ja unohdin myös mainita teekkarit ja mat.luonnontieteilijät (erityisesti kokoomuslaiset sellaiset), eikä kaikissa tapauksissa pitäisi puhua monikossa, kun luokalla oli ysillä enää 18 oppilasta, mutta sehän ei ollut se pointti. Eikä se siitä koulutuksesta tietysti ole kiinni, joidenkin kanssa oli jopa ihan oikeesti kiva jutella pitkästä aikaa. Ja olisi varmaan taas.
Musta ei taida löytyä seuraa sinne Sibiksen juhlaan...ihan kiva koulu, mutta kolmessa vuodessa ei oikein tunnesidettä ehtinyt syntyä. Treffaamme oman luokan kanssa 2-3 kertaa vuodessa oluen merkeissä ja se riittää. Siinä saa tarpeeksi fiilistellä ja muistella rehtorin kampausta ja pukeutumistyyliä ;-)
Sibiksessä parasta oli se, että keskellä murrosikää sai olla mitä oli eikä kukaan arvostellut. Se oli siinä iässä tärkeää. Mutta en kyllä sitä koskaan miksikään "eliittikouluksi" mieltänyt. Keskiarvoraja oli toki korkea ja suurin osa porukasta jatkoi yliopistoon. Tuskin se koulun ansiota kuitenkaan oli, sillä opetus oli ihan tavallista.
Teilläpä on ahkerasti noita tapaamisia. Musta lähinnä olisi hauska nähdä niitä ihmisiä, kun en suurinta osaa ole lukion jälkeen nähnyt (oli meillä jollain tyttöporukalla yksi tapaaminen aikoinaan), mutta eihän nekään välttämättä noihin juhlallisuuksiin osallistu, kun ei niitä ihmeemmin ole edes mainostettu. No, mulle ei kyllä tule Hesaria, ehkä siellä on ollut joku ilmoitus.
Meidän Sibiksen luokka oli jotenkin tosi vahvasti jakautunut erilaisiin pienempiin porukoihin, joista en kuulunut oikein mihinkään, ehkäpä siksi on tuo yhteydenpito jäänyt aika vähäiseksi. Ja olihan Sibiksessäkin jollain tapaa ne "oikeat sibisläiset" ja sitten me muut, jälkimmäisistä ei ehkä kovin moni noihin juhliin osallistu.
Tuota eliittikoulunimitystä kuulin Sibiksestä aika usein, ja se tuntui tosi omituiselta, kun olin aiemmin ollut koulussa, jossa maksettiin koulumaksuja... ja muutenkin, sibisläiset olivat niiden normaalien kouluaineiden osalta varmaan lähes keskimääräisiä suomalaisia lukiolaisia, sinnehän saattoi päästä aika huonollakin keskiarvolla, vaikka pääsyraja periaatteessa olikin korkea.
Joo, meilläkin oli (kahtia)jakautunut luokka. Tapaamisia pidetään vain "meidän" porukan kesken, joka oli se 70-80 % luokasta. Loppu luokasta pyöri C-luokkalaisten kanssa (monet olivat siirtyneet Sibikseen Kruunuhaan yläasteelta).
Mekään ei kouluaikaan juuri koskaan vietetty aikaa lukioväen kesken, koska oltiin kaikki niin eri puolilta pk-seutua. Siksi ei kauheasti ystäviäkään jäänyt lukiosta käteen. Monien kanssa on itse asiassa tullut tutustuttua paremmin vasta koulun jälkeen nyt, kun on ruvettu käymään olusilla.
Voi tosiaan olla, että Sibistä pidetään "eliittikouluna", mene ja tiedä. Itse mielsin sen aina "taidelukioksi" Kallion ja Torkkelin tapaan. Aika hippiähän porukka oli, joten sikälikin ajatus broilerikoulusta ei ihan sovi kuvaan.
Mulla taas on jäänyt Sibiksestä nimenomaan ystäviä, ja muutenkin hyviä muistoja. Mutta siteet on ihmisiin eikä sinällään kouluun itseensä, siksi en oikein tiedä mitä ajattelisin jostain hienoista vuosijuhlista... "Kouluhenkeä" en koskaan siellä kokenut.
Olenkohan ihan outo kun tuntuu että mahd. juhlassa olisi kiva tavata nimenomaan silloisia opettajia?
No ei kai ne siteet koskaan ole kouluun itseensä? Vai mikä se "koulu" sitten on, jos ei joukko opettajia ja oppilaita? (Heh, sä varmaan osaat vastata jotain hienoa tähän.)
"Kouluhenki" oli musta niiden "oikeiden sibisläisten" omaisuutta, sellasten, jotka kävi tietyissä in-porukan bileissä tai jossain, en tiedä, kun en ollut niissä riennoissa koskaan mukana. Kai se oli juuri se taidelukiolaisten pieni "eliitti", jotka juhli keskenään kaikkien koulujen nimissä, josta tuo eliittikouluksi nimittelykin on saanut alkunsa.
Vois joitain opettajiakin olla kiva tavata, ehkä.
Ehkä mua kiinnostaa nää koulujen juhlat siinä(kin) mielessä, että kun näkee jotain vanhoja luokkakavereita ja muita pitkästä aikaa, niin jotenkin niiden muiden ihmisten kautta tajuaa myös, että ite on muuttunut. Muistaa paremmin, millanen oli sillon joskus tai jotain.
(Oonkohan mä jotenkin tyhmä, kun viime aikoina ei ole onnistunut toi kirjaintunnistustehtävä koskaan ekalla kerralla... Hassua tietysti, että saan omaan blogiinkin kommentoidessa niitä arvailla.)
Mullakin muistot Sibiksestä ovat pelkästään positiivisia. Tunnistan kuitenkin tuon Elinan kommentin "aidoista Sibisläisistä". Meidän luokka ei ollut tätä väkeä laisinkaan vaan luokkaan syntyi ihan oma ryhmähenki. Bilettävät kauniit ja rohkeat pyörivät ihan eri piireissä... ;-) Mutta en kyllä mitenkään leimallisesti pidä bilettäjiä ns. aitoina Sibisläisinä. He olivat vain se yksi porukka.
Niin, tarkoitin siteillä "kouluun" sellaista koulun perinnettä ja arvomaailmaa pikemminkin kuin sitä omaa välitöntä lähiympäristöä. Ehkä jossain määrin tunnistan sittenkin sitä, sikäli että olen ihan "ylpeä" vanhasta sibisläisyydestäni. Mutta muuten aika yhdentekevää koko koulun menneisyys tai traditiot tai arvot tai mikä lie. Niihin "sibistä (esim. yhteisbileissä) edustaneiden" joukkoon en koskaan kuulunut enkä halunnutkaan kuulua.
Sivuhuomautus: mullekin noi kirjaintunnistustehtävät tulee koko ajan vaikeammiksi. Dementia? Vai mitä ihmettä? Varsinkin ne joissa on jotain hämäysvarjokuvia on ihan mahdottomia - mistä mä tiedän mitä ne yrittää esittää ja mitkä kuviot kuuluu joukkoon?
Lähetä kommentti