30.4.07

Päivitys

Ei nyt oikein ehdi tännekään mitään kirjoittamaan, kun pitää tehdä töitä, niin kauan kun niitä vielä on... Ja "ylimääräinen" aika kuluu kaiken maailman vauvasivustoilla, mutten kyllä vieläkään ole ihan kärryillä niistä kestovaipoista (sisäpiirivitsi, heh). Mutta näin kuun loppuun tällainen yhteenveto ajankohtaisuuksista.

Työkuviot

Tutkijanvirka loppuu siis huomenna, tai oikeastaan tänään kun kello on jo ties mitä. Enkä saanut sitä apurahaa, jonka piti pelastaa kesä. On hiukan outoa, että näitä kaikkien kaipaamia palkallisia tutkijanpaikkoja olen jotenkin onnistunut saamaan jo kaksi (tämä nykyinen projekti ja ensi vuonna alkava tutkijakoulupaikka), mutta apurahoja ei tipu millään. Ei ainakaan väitöskirjan tekemiseen. Sen sijaan heinäkuun Wienin konferenssiin on nyt rahoitus, joten sopii toivoa, että voin sinne myös lähteä.

Hätäpäissäni olin (onneksi?) jo ennen tuon ensinmainitun apurahan selviämistä lupautunut semiotiikan maailmankongressin sihteeriksi, kun Merja joutui oikeiden töiden takia siitä luopumaan. Ikävähköä hommaa huonohkolla palkalla, varsinkin kun en ole mitenkään erityisen innostunut semiotiikasta, mutta tietysti saa pitää yhteyttä kaikenlaisiin alan guruihin ja varmaan tavatakin ne sitten kesäkuussa. Paha vaan kun en edes tunnista kaikkia guruja guruiksi... Sen sijaan ymmärrän (kirjoitettua) espanjaa näköjään varsin kohtuullisesti siihen nähden etten ikinä ole espanjaa opiskellut, ja sähköposteihin vastaaminen ranskaksi onnistuu sekin joten kuten.

Opetustakin on vielä vähän jäljellä musatieteessä. Sekä yksi luento afrikkalaisesta popista pääkaupunkiseudun musiikkialan kirjastonhoitajille. Viime viikolla puhuin suomalaisesta nykykansanmusiikista samalle yleisölle, joten kiva kun pääsee nyt puhumaan tutummasta aiheesta...

Yliopistoahdistusta

Tilittää on pitänyt myös siitä, että samaan aikaan, kun toiset saa taistella lyhyistä virkapätkistä ja apurahoista (eikä edes saa niitä), joillekin toisille yliopisto näyttää edelleen olevan jonkinlainen suojatyöpaikka. Niissä oikeissa töissä ei taitaisi tulla jatkoa viiden vuoden pestille, jos työntekijä olisi täysin yhteistyökyvytön, hoitaisi työnsä huonosti ja kieltäytyisi vielä joistain hänelle kuuluvista tehtävistä. Mutta yliopistolla tyypillä on muka joku "moraalinen oikeus" jatkaa, ja kun opiskelijat protestoi, on muka kyse virkaa hakeneen kollegan mustamaalauskampanjasta. Joo joo, eihän opiskelijat osaakaan itse ajatella. Ja ne apurahoista taistelevat jatko-opiskelijat voi aina pelotella hiljaisiksi.

Vauvajutut

Maha on jo iso, kuten viime viikon aikana lähes kaikki tutut ovat huomanneet huomauttaa, ja alkaa myös tuntua lähes jatkuvasti tavalla tai toisella. Äiti ja isä hankkivat jo lastenvaunut, jotka piti tietysti kantaa ullakkokomeroon odottamaan. Niiden säilytys tulee kyllä sitten myöhemminkin olemaan ongelmallista, kun tänne 34 neliöön ei todellakaan mahdu mitään ylimääräistä, ja pyöräkellari on todellakin kellarissa, joten sinnekään ei välttämättä jaksaisi vaunuja joka kerta kantaa, muttei niitä varmaan voi käytäväänkään jättää. Pieneksi käyneitä vaatteitakin olen kantanut muutaman laatikollisen ullakolle, mutta taitaa silti tulla ongelmia myös kaappitilan kanssa.

Netistä on tullut opiskeltua, mitä kaikkea muuta vielä pitäisi hankkia, näyttää aika pitkältä listalta... Näin alkuun pitäisi kai taas mennä vaateostoksille, kun ei juuri mitkään normaalivaatteet enää mahdu kunnolla. Tulisi nyt edes kesä, etten joutuisi ostamaan uutta takkia!

11.4.07

Tää ois niinku julkkis

No nyt se sitten on julkaisu! Ainakin huhujen mukaan mut on tänään nähty Senegalin telkkarissa. Ehkä saan sen videon vielä joskus itellenikin. Mutta kun ei siellä muutenkaan tunnuta pahemmin pitävän kiirettä missään, niin saattaa vähän kestää...

6.4.07

Pääsiäisyllätys?

ultra1

...jos ei joku vielä tiennyt tai arvannut...

Tuo on siis vähän syönyt voimia tässä viime aikoina.

Pääsiäisen vieton aloitin kuitenkin reippaasti veroilmoitusta täydentämällä. Noh, sen jälkeen kun olin torkkunut pari tuntia sohvalla ja missannut kaikkien illan elokuvien alut... Veroilmoituksen tekeminen onkin yhtä juhlaa, kun palautuksia on muutenkin tulossa toista tonnia ja sitten saa vielä lähettää pitkän listan vähennyksiä. Muihin "loma"suunnitelmiin kuuluu ainakin suursiivousta (= imuroinnin lisäksi ajattelin pyyhkiä pölyt) ja tenttien korjaamista. Tällaista perinteistä siis.