I can feel the distance

Täällä toisessa todellisuudessa olen toisenlainen minä ja teen toisenlaisia asioita. Ja sitten taas toisaalta mikään ei muutu, vaikka matkustaisikin toiselle puolelle maailmaa. On ollut liikaa aikaa ajatella, mutta ajatuksetkin on enimmäkseen samoja kuin Suomessa. Tylsistytän siis itseäni ja kaipaan (edelleen) parempaa seuraa. Ei siis mitään uutta täällä, työt ei edisty, vettä ja sähköä tulee vuorotellen, jos tulee. Olen alkanut epäillä, että selkäkipu on rangaistus lihansyönnistä tai jostain muusta pahasta, mitä täällä on tullut tehtyä.

Parempia aikoja odotellessa

Aloitetaan nyt vaikka näillä terveysuutisilla. Selkä on edelleen kipeä, viime viikonloppuna en pystynyt oikein edes kävelemään, kun kipu säteili jalkoihin asti. Keskiviikkona sitten soitin osteopaatille, joka vakuutteli, että se on ihan normaalia ja viikonloppuun mennessä alkaa tuntua paremmalta. Ehkä jo tuntuukin hitusen paremmalta, mutta vaikea sanoa, johtuuko se siitä osteopaatin käsittelystä vai särkylääkkeistä ja tukivyöstä (joka saa kyllä olon tuntumaan vieläkin tyhmemmältä ja sairaammalta mutta tuntuu vähän auttavan selkäkipuun) vai jostain ihan muusta. Kamera-assistentin lisäksi mulla olisi näköjään käyttöä jonkinlaiselle fysioterapeutille tai vastaavalle.

Viime viikon lopulla elämää vaikeutti lisäksi se, että vettä tuli vain öisin. Tiistaista lähtien puolestaan on sähköt olleet enimmäkseen poikki, mutta jonkinlaisena lohdutuksena vesilaitoksella on ryhdistäydytty niin, että vettä on tullut myös päiväsaikaan. Hyvä tietysti selän kannalta, ettei ole tarvinut nostella vesiämpäreitä muutamaan päivään. Tänne voisi lähettää sieltä Suomesta vähän tuulivoimaloita ja aurinkopaneeleita, sähköongelmat kuulemma johtuvat siitä, että maasta alkaa öljy olla lopussa ja kaikki sähkö tuotetaan täällä öljyllä. (Jos joku tietää asiasta tarkemmin, kommenteissa voi kertoa, olen täysin huhupuheiden varassa, kun en ole viitsinyt hankkia paristoja radioon.) Postin kulussakin tuntuu olevan ongelmia, olen nimittäin jo kuukauden verran odotellut kahta kirjettä sieltä Suomesta.

Tutkimus ei ole (taaskaan) pahemmin edistynyt, mitä nyt viime lauantaina vähän kuvasin yksissä sabar-juhlissa. Tarkoitus on ollut lähteä Mbouriin tädin luo kylään ja sikäläisiä musiikki- ja tanssimeininkejä ihmettelemään, mutta selän takia ei tuo autossa istuminen oikein ole houkutellut. [Lisätty pari pätkää noista lauantain kuvauksista:]





Keskiviikkona käytiin katsomassa Omar Peneä, jonka konsertti oli sopivasti wolofin kurssin jälkeen Ranskan kulttuurikeskuksessa. Ei jouduttu edes maksamaan pääsylippua, kun oltiin jo valmiiksi sisällä. Muistaakseni Omar Pene esiintyi myös ensimmäisessä konsertissa, jonka täällä Dakarissa näin silloin vuonna 2000, tosin sillon en tiennyt koko tyypistä mitään, eikä konsertistakaan kyllä ole jäänyt paljoa mieleen. Eikä Pene oikeastaan edelleenkään kuulu suosikkeihin, vaikka uusi, akustinen Myamba-levy kuulostaa aika kivalta.

Omar Penehän on yksi näistä kolmesta suuresta senegalilaislaulajasta, jotka aloitti uransa silloin joskus 1970-luvulla ja jotka edelleen esiintyvät (ne kaksi muuta on Youssou Ndour ja Thione Seck). Peneä pidetään näistä eniten "katu-uskottavana", mutta ei oikein tunnu saavan aikaan sellaisia tarttuvia hittibiisejä kuin Youssou Ndour. Eikä musta ole kyllä laulajanakaan läheskään yhtä taitava, siis noin ihan äänenkäytöltään. Ymmärtääkseni Penen sanoitukset ovat jotenkin vakuuttavampia, mutta wolofin opinnot eivät ole vielä ihan niin pitkällä, että pystyisin itse ottamaan asiaan kantaa. Joka tapauksessa konsertti oli oikein miellyttävä, bändi soitti hyvin (niin kuin täkäläiset bändit yleensäkin) ja viihteestä huolehti innokas tanssijapoika lavan edessä.

Eilen oli sitten vaihteeksi vähän djembe-musiikkia, kun joku Dupainin kaveri piti kotipihallaan Medinassa juhlat kahdelle (ranskalaiselle?) oppilaalleen, jotka olivat lähdössä pois Senegalista. Sieltäkin on muutama kuva Flickrissä. Musiikin lisäksi ohjelmassa oli jonglöörausta ja jonkinlainen teatteripätkä, josta en oikein tajunnut mitään, mutta hauskaa tuntui esittäjillä itsellään olevan. Ja olihan siellä muutama kohtuullisen hyvä tanssijakin paikalla.

Viikonloppu näyttää aika hiljaiselta, kun puoli Senegalia on matkustanut Toubaan tapaamaan marabout’itaan (täkäläisten muslimien uskonnollisia johtajia – googlaa "magal" ja "Touba" niin luulisi löytyvän jotain tietoa, lisään linkin jos itse jaksan kaivella ja löydän jonkun sopivan). Välillä sää oli jo sen verran lämmin, että suunnitelmissa on ollut auringonottoa rannalla, mutta tänään tuntuu olevan taas niin tuulista, että tuskin missään rannalla tarkenee huomennakaan.

Lupaan (taas kerran) ruveta joogaamaan heti kun selkä vaan on siinä kunnossa, että se on mahdollista. Ja yritän etsiä itselleni vanhempaa ja viisaampaa seuraa, jos seura tekisi kaltaisekseen...

Hukuta mut unihiekkaan

Nukkuminen on jäänyt liian vähälle viime aikoina, vaikka olenkin selän takia maannut ties missä kaikissa paikoissa. Alkaa jo kyllästyttää tämä sairastaminen, selän lisäksi vaivasi viime viikolla myös flunssa, eikä vatsakaan oikein tykännyt särkylääkkeiden määrästä. Selkä ei ole edelleenkään ihan kunnossa, vaikka suurin piirtein kaikkea mahdollista on jo kokeiltu sen parantamiseksi, tanssiope Astou vei minut jopa paikallisen parantajatädin luo ja eilen kävin vielä osteopaatilla. Muutenkin selkäkipu alkaa olla ilmeisesti olla koko kaupungin tiedossa, kun ihmiset, joita en edes tiedä (tai muista) tuntevani, kyselevät selän vointia.

En ole jaksanut pelkästään maata paikoillani, vaan puuhannut kaikenlaista, tanssi- ja rumputunneiltakaan en malttanut pysyä poissa kuin reilun viikon. Tutkimuskin näyttäisi vähitellen hieman edistyvän, kun olen käynyt taas tapaamassa ihmisiä mm. siellä konservatoriolla. Tein myös retken kaupungin ulkopuolelle Yeumbeuliin tapaamaan vanhojen rumpuopettajieni El Hadjin ja Sabin veljeä Moussea, joka joskus aikoinaan asui Suomessa ja tuntuu edelleen olevan varsinainen Suomi-fani. Viime viikonloppuna yritettiin kovasti Heidin kanssa lähteä jonnekin ulos, mutta sekä perjantaina että lauantaina seuralaisten suunnitelmat tuntuivat muuttuvan illan mittaan niin moneen kertaan, ettei lopulta päästy lähtemään yhtään minnekään. No, ihan hauskaa oli siitä huolimatta.

Flickriin laitoin jo joku aika sitten kuvia USA:ssa asuvan senegalilaisen djembe-tähden Kissima Diabatén konsertista, joka oli viime viikon tiistaina Centre Culturel Blaise Senghorissa. Yleisössä näytti olevan tunnettuja muusikoita ja tanssijoita ainakin yhtä paljon kuin lavalla, joten varsinainen seurapiiritapahtuma oli tuo, ja hieno konsertti tietysti kaikin puolin. Hämmennystä tosin herätti tuollakin nämä konserttien sun muiden alkamisajat. Virallisesti konsertin alkamisajaksi oli ilmoitettu klo 17 ja joku arveli, että konsertti alkaisi viimeistään 18.30, mutta lopullinen alkamisaika taisi olla 20.30. Tarkoitus olikin lähteä kuuden jälkeen, mutta sitten jonkun piti vielä mennä suihkuun ja vaihtamaan vaatteet, joten olimme perillä kahdeksan maissa, mikä siis oli oikein sopiva aika. Vielä käsittämättömämpi oli toinen vastaavanlainen konsertti, jonka alkamisaika kaikissa mainoksissa oli klo 18, mutta todellisuudessa ensimmäinen esiintyjä aloitti klo 23.

Torstaina otin pois letit, joiden mukana tuntui taas lähtevän puolet omistakin hiuksista. Eli pää tuntuu kovin kevyeltä. Eipä siellä mitään ajatuksiakaan tunnu pahemmin olevan. Pitäisi nimittäin kirjoittaa joku esitelmäehdotus Society of Ethnomusicologyn vuosikonferenssiin (Havaijille olisi kiva mennä marraskuussa), mutta en millään keksi mitään aihetta. Onneksi ura kaikkien alojen asiantuntijana tuntuu jatkuvan, kun ilmeisesti joudun väsäämään kotisivut Pape Moussalle. Kaikkea sitä erehtyykin lupaamaan.

Talking Timbuktu

Niin sitä vaan piti tiedottaa, että Ali Farka Touré on kuollut. Minä taas olen vielä elossa täällä, joskin selkä on edelleen kipeä. Kirjoitan jotain kunhan ehdin ja jaksan.

...listen more

Ulkoinen blondius näyttää muuttuvan helposti sisäiseksi. Ei nimittäin ole kovin viisasta tanssia sabaria kylmiltään (siellä Lac Rosella), eikä varsinkaan mennä seuraavana päivänä selkä kipeänä tanssitunnille ja vielä yöllä ulos tanssimaan vähän lisää. Eikä siinä vielä kaikki, mutten viitsi ihan kaikkea kertoa täällä... Tiistaina en sitten mennytkään tanssitunnille vaan lääkäriin, joka totesi, että selästä on joku lihas tulehtunut ja määräsi lääkkeitä. Keskiviikon jaksoin vielä makailla kotona (kaverit kävi pitämässä seuraa illalla), mutta eilen piti sitten jo päästä kaupungille, kun kerran pystyn ihan hyvin seisomaan ja kävelemään. Sen sijaan istuminen ja varsinkin seisomaan nouseminen sattuu, mikä vaikeuttaa elämää yllättävän paljon. No, lääkkeet tuntuvat kyllä auttavan jonkin verran, mutta loppuviikon tunnit on ollut pakko jättää väliin.

Kaupungilta ostin cd:itä ja kasetteja eli WaFlashin, Alioune Mbaye Nderin, Omar Penen ja Ablaye Mbayen viimeisimmät sekä Ceddon livelevyn, jolla näytti olevan eri biisit kun sillä samasta konsertista taltioidulla dvd:llä. Kasetteja en kylläkään pysty täällä kuuntelemaan, kun sen halvalla ostetun radion kasettisoitin ei toimi (tai periaatteessa toimii mutta pyörittää nauhaa ihan liian nopeasti), mutta säilyvätpä sitten ainakin hyvässä kunnossa Suomeen asti. Kiva joka tapauksessa saada vähän uutta kuunneltavaa, kun olen viime päivät kuunnellut taas kerran samoja vanhoja minidiscejä aikani kuluksi, Quintessenceä muun muassa.

Vähän huolestuneena olen katellut kalenteria, kohta olen ollut täällä kolme kuukautta, enkä ole saanut oikein mitään aikaan. Wolofin opiskelussakin on nyt vähän taukoa, kun opettaja häipyi jonnekin matkoille. Eikä kulttuuriministeriö tunnu saavan aikaan mitään vastausta siihen kirjeeseen, niin että pääsisin hakemana oleskelulupaa. Tosin Gambiassa käynnin ansiosta sen hakemiseen on vielä aikaa huhtikuuhun asti. Muutama uusi puhelinnumero odottaa kyllä soittamista, ja pitäisi myös lähteä käymään uudestaan konservatoriolla, selailemassa opinnäytetöitä, jos niistä sattuisi löytymään jotain kiinnostavaa – heti kun vaan pystyn istumaan muutaman tunnin lukemassa. Kaikenlaisia muitakin suunnitelmia tietysti on, sitä Maliin matkustamistakin olen taas vähän alkanut harkita, mutta saa nyt sitten nähdä, mitä kaikkea sitä loppujen lopuksi ehtii.

Talk less...

Edelleenkään en oikein keksi mitään kirjoittamista, vaikka onkin tullut tehtyä vaikka mitä. Flickrissä on runsaasti kuvia viimeisen viikon tapahtumista: maanantaina juhlittiin saksalaisen Kerstinin synttäreitä koran ja taman säestäminä, tiistaina tanssittiin mbalaxia ja sabaria Alizé-klubilla, torstaina matkustettiin Lac Roselle ja eilen käytiin taas Alizéessa katsomassa Ceddoa. (Tuijako se kyseli joskus Ceddo-kuvia, joten otin muutaman...)

Töiden tekeminen sujuu vähän huonosti, olen taas käynyt tapaamassa ihmisiä ja soitellut puhelimella, mutta mikään ei oikein tunnu edistyvän. Tanssiminen ja soittaminen sentään sujuu paremmin, ja muutenkin on enimmäkseen mukavaa.

Ai niin, se piti kertoa, että kun kävin Dakarin megakokoisessa Score-marketissa ostoksilla, siellä soi Rasmus, siis the Rasmus... Oisko Suomi nyt sitten siellä maailmankartalla, vaikkei täällä kyllä juuri kukaan tiedä missä se sellanen "Firland" oikein on. Joku jo sekoitti Thaimaaseenkin...

Uudet hiukset

Olen blondimpi kuin (kai) koskaan. Omatkin hiukset on vaalentuneet auringossa, mutta tuli sitten ostettua torilta vielä vaaleampia. Kaipa niitä voi muutaman viikon pitää. Suihkussa käynnin välttelyä on nyt hyvä jatkaa, kun näitä ei tarvitse pestä kovin usein, sää on nimittäin taas viilentynyt...

Odotellessa

Kovin on ollut elämä täällä Dakarissa kiireistä, vaikken olekaan tehnyt mitään kovin erityistä. Viikko-ohjelma on tällä hetkellä sellainen, että rumputunnit on maanantaisin ja torstaisin, tanssitunnit tiistaisin ja perjantaisin, ja se wolofin kurssi maanantaisin ja keskiviikkoisin. Ei siis ole kovin paljoa tuota säännöllistä ohjelmaa, muttei silti tunnu jäävän juurikaan ylimääräistä aikaa. Kaiken opiskelun lisäksi olen yrittänyt tavoitella erinäisiä ihmisiä, mikä ei täällä ole aina kovin helppoa. Yhdenkin rumpalin yhteystietojen selvittämiseksi olen soittanut ainakin viisi puhelua ja käynyt tapaamassa kolmea ihmistä. Yhteystietoja en ole saanut vieläkään, mutta yksi niistä, joita kävin tapaamassa, lupasi tavoitella kyseistä rumpalia mun puolesta. Ja samalla henkilöllä oli mielessä joku toinenkin rumpali, jota ehkä kannattaisi haastatella. Tavoitteena olisi siis saada vihdoin aloitettua haastattelujen tekeminen, niin että se tutkimuskin edistyisi ehkä joskus.

Videomateriaalia on kyllä kertynyt muutama tunti lisää, kun tanssiopettaja järjesti isot juhlat yhdessä yhden sukulaisensa kanssa Medinassa viime perjantaina ja lauantaina taas pääsin rumpuopettajan ja kumppaneiden mukana toisiin juhliin Grand Yoffiin (molemmat Dakarissa siis). Medinan juhlat oli taas sellaista megaluokkaa, kolme eri rumpubändiä soittamassa ja ties mitä kaikkea show'ta, kun paikalla oli tanssijoita ainakin Soranosta ja siitä Ballet Mansour Gueyestä, jossa Astou itse tanssii. Lauantain juhlat olikin sitten paljon pienimuotoisemmat ja maanläheisemmät, jonkinlaisen yhdistyksen omaksi huvikseen järjestämät. Ihan vaan yksi pieni sabar-bändi soittamassa, mutta hauskaa oli sielläkin. Tarvitsisin kyllä ihan oikeasti tänne jonkun kamera-assistentin. Varsinkin siellä Medinassa oli vähän hankalaa, kun olisi pitänyt samaan aikaan keskittyä kuvaamaan ja olla sosiaalinen. Ja jossain välissä piti vielä tanssiakin...

[Lisätty videopätkät Medinan juhlista:]







Mitään kovin uutta ja ihmeellistä ei ole tapahtunut, ellei nyt sitä lasketa, että olen katsellut jalkapalloa telkkarista. Senegal ei sitten ihan päässyt Afrikan cupin finaaliin, joten ei varmaankaan tarvitse vähään aikaan katsella enempää. [Lisäys/korjaus: Kuten yleensäkin, olen ihan pihalla urheilusta. Siitä matsista, mitä katselin, Senegal pääsi vielä pronssiotteluun (jonka onnistuin olemaan katsomatta), mutta hävisi sitten sen.] Sää on täällä lämmennyt sen verran, että uskaltauduin sunnuntaina pitkästä aikaa suihkuun. Jossain säätiedotuksessa oli kuulemma sanottu, että helmikuu olisi Dakarissa vielä kylmempi kuin tammikuu, mutta vaikuttaa päinvastaiselta, olen alkanut jopa harkita villasukista luopumista öisin, ja päivällä on ollut suorastaan kuuma.

Näin kuun vaihteen jälkeen on voinut taas käydä ostoksilla. Ostin muun muassa farkut, jotka on niin hienot, että oli ihan pakko ostaa vielä niihin sopiva paitakin. Kenkiä olen myös katsellut, mutta en osaa päättää, millaiset oikeastaan haluaisin. Lisäksi ollaan hankittu puuta ja muita tarvikkeita rumpua varten, eli oma sabar on nyt rumpuopettajalla työn alla. Voisin teettää vielä toisenkin, pitää vaan selvittää, miten saan mitään rumpuja tuotua Suomeen, kun matkatavaraa on varmasti muutenkin ihan liikaa.

Ystävät hyvät, usein käyttämääni nettipaikkaan on ilmaantunut Skype, joten saatan olla siellä joskus, eli kirjautukaapa sinne, jos roikutte netissä.

Toiset päivät ovat parempia kuin toiset

Niinhän sitä sanotaan, että "no news is good news", eli tänne kuuluu ihan hyvää ja ilmeisesti sen takia en ole jaksanut kirjoitella mitään pitempiä sepustuksia tänne. Tai sitten on vaan ollut olennaisempaa tekemistä. Ja olin Gambian ja Mbourin reissun takia myös erossa omasta tietokoneesta, jos se nyt kelpaa selitykseksi muiden joukkoon. Yritän ladata ne tuossa edellisessä pätkässä mainitut tama-mpegit Afrotanssi.netiin, eli klikkailkaa sinne, jos kiinnostaa. Muuten ei taida vähään aikaan olla videoita luvassa, koska lähetin tähän asti kuvatut nauhat äidin ja isän mukana Suomeen, enkä ole vielä saanut kuvattua mitään uutta.

Käytiin siis pikavisiitillä Gambiassa, jossa en kyllä ehtinyt näkemään paljon mitään. Banjulissa käytiin torilla, samoin Bakaussa, jossa myös kävin uimassa hotellin uima-altaassa ja yritin ottaa vähän aurinkoa jaloille, muttei siihenkään sitten oikein riittänyt aikaa. Eli jalat on edelleen ihan valkoiset, naamassa ja käsivarsissa alkaa sentään olla vähän väriä. Gambia vaikutti aika samanlaiselta kuin Senegal, radiossakin soi samat (senegalilaiset) hittibiisit, mutta varsinkin Bakaussa alkoi käydä hermoille kaikki hihassa roikkuvat tyypit. Onhan täällä Dakarissakin kaikenlaisia kaupustelijoita, jotka saattaa seurata pitkänkin matkaa, vaikka kuinka vakuuttaisi, ettei aio ostaa mitään, mutta siellä oli vielä niiden lisäksi loputtomiin kaikenlaisia muitakin tyyppejä, jotka yrittivät väkisin tehdä tuttavuutta ja joista ei meinannut päästä millään eroon.

Äiti ja isä tuli puolestaan käymään Senegalin puolella Mbourissa, josta tehtiin autoretki Joaliin ja Fadiouthin saarelle, eli etelään päin rantaa pitkin. Dakariin asti ei viitsitty tulla, kun tuossakin välissä oli ihan tarpeeksi (= liikaa) matkustamista. En oikein pysynyt kärryillä laskuissa, kuinka monella eri taksilla tai muulla vastaavalla kulkuneuvolla tulikaan kuljettua tuon reissun aikana, mutta yli kymmenen niitä oli joka tapauksessa, vaikka laskuissa oli mukana vain eri kaupunkien väliset matkat. Eli vähän turhan rasittavaa on tuo matkustaminen, ja olisihan siellä Gambiassa muutenkin mielellään ollut vähän pitemmän aikaa, että olisi ehtinyt nähdä vähän enemmän edes Banjulia. Mutta ihan kiva olla taas Dakarissa, vaikka täällä onkin kylmempää kuin Gambiassa.

Paluun jälkeen olen ollut hämmentävän aikaansaava. Heti Dakariin päästyä keskiviikkoiltana aloitin wolofin kurssin Ranskan kulttuurikeskuksessa, se vaikuttaa siltä, että siellä saattaisi jopa oppia jotain. Eli sitä on sitten kaksi kertaa viikossa seuraavat kolme kuukautta. Torstaina vierailin yliopistolla, jossa onneksi sattui olemaan paikalla yksi tuttu, ja häneltä sain sitten listan nimiä, keihin kannattaisi ottaa yhteyttä. Tällä viikolla olisi tarkoitus jatkaa niiden ihmisten tavoittelua, ja kai sinne yliopiston kirjastoonkin pitäisi joskus jaksaa mennä istumaan ja lukemaan. Sain myös Heidin avustuksella kirjoitettua kirjeen kulttuuriministeriöön, josta toivottavasti tulee vastaus piakkoin, niin että pääsen sitten hakemaan sitä oleskelulupaa. Viikonloppu tosin meni tekemättä oikeastaan yhtään mitään, vierailin tuttujen luona ja kävin torilla ostamassa paistinpannun ja villaisen huivin. Ja pesin pyykkiä taas kerran.

Onhan sitä tullut tehtyä kaikkea muutakin, niin kuin vertailevaa tutkimusta siitä, kumpi on parempaa suklaata, Fazer vai Toblerone (ei kai ole vaikea arvata kumpi). Ja harrastettua joogaa. Sekä tietysti käytyä tanssi- ja rumputunneilla. Olen yrittänyt hinkata jalkapohjia puhtaaksi supermarketista löytyneellä ihmekivellä, joka ei kyllä ole ollenkaan niin tehokas kuin paketissa luvattiin, mutta näyttää ne jo vähän vaaleammilta. Luin sen Ennen päivänlaskua ei voi sunnuntaina loppuun enkä oikein ymmärtänyt, minkä takia se on mitään palkintoja voittanut, varmaan taas liian suuret odotukset mulla juuri palkintojen takia. Ihan hyvähän se oli, sellaisella ideoiden tasolla varsinkin, mutta tuntui jotenkin niin tarkoituksellisen trendikkäältä. Tapoin myös yhden hämähäkin, joka oli harmittoman näköisesti pysytellyt samassa paikassa katossa vaikka kuinka kauan, mutta jossain välissä kuitenkin kutonut ison verkon siihen viereen.

RFI muuten raportoi Suomen presidentinvaalien tuloksen heti sunnuntai-iltana, mutta ehdin kyllä jo tiedustella tuloksia tekstiviestillä ennen sitä. Olin jo iltapäivällä netissä, että olisin nähnyt jotain tuloksia, mutta eihän niitä tietysti missään näkynyt vielä viiden maissa (seitsemän maissa Suomen aikaa siis). Menen kohta La Gondoleen syömään jäätelöä Tarja Halosen kunniaksi, niin kuin silloin viimeksikin... Jos sitten seuraavissa presidentinvaaleissa pääsisi taas äänestämään.

Kukkakeppejä ja kermakakkuja

Olipa aika vauhdikas viikonloppu eli ei ihan vielä onnistunut paluu arkeen. Vaikka toisaalta, onhan sabar-juhlien seuraaminen nimenomaan sitä työtä, mitä oon tänne tullut tekemään. Ja videokameran pitely kyllä alkoikin välillä käydä työstä... Perjantain juhlissa kävi vaan vähän tyhmästi, kun viallisen kasetin takia jäi juhlien loppu kokonaan kuvaamatta. Otin sitten kyllä vielä valokuvia ja pari tosi lyhyttä videopätkääkin muistikortille. Flickrissä on siis taas kuvia katseltavaksi, linkit sinne tuolla oikeassa reunassa. Videon saaminen nettiin tuottaa näköjään niin paljon ongelmia, etten taida edes yrittää enää, vaikka nuo uusimmat olisikin jo valmiiksi mpeg-tiedostoina. [Nyt on vihdoin lisätty videot tännekin...]

Niin, perjantaina oli HLM3:ssa Mama African poikien järjestämät sabar-juhlat, jotka oli (tälläkin kerralla) varsin massiiviset, kaikenlaisia vierailevia tähtiä ja tietysti tanssia. Sabar-bändiä johti Yatma Thiam, joka tietysti soitti tamaakin sitten vähän myöhemmin, paha vaan, että sitä en sitten enää saanut videolle. Sabarin (ja taman) lisäksi kuultiin myös vähän tabalaa ja djembeä, tosin djembe-bändin aloittaessa suurin osa ihmisistä alkoivat tehdä lähtöä pois, mutta jäi sinne vielä joitain innokkaita tanssimaan. Lauantaina oli sitten toiset samantapaiset juhlat Parcellesissa, sielläkin oli Yatman bändi soittamassa, ja sen lisäksi muutama muu rumpubändi, joten esiintyjät vaihtui aika tiuhaan tahtiin.





[Tuija toivoi jotain sabarin perusteet tyyppistä kirjoitussarjaa, ja vähän lupailin, että ehkä joskus voisin sellaista kirjottaa tonne Afrotanssi.netin puolelle, mutta saa nyt sitten nähdä, saanko sellaista aikaan. Ja kun sanallinen selittäminen saa helposti kaiken kuulostamaan niin kuivalta, niin pitäisi oikeastaan saada sitä videota liitteeksi...]

Mitäpä noistä juhlista kertoisi, aika huikeaa menoa oli, paljon hyviä tanssijoita molemmissa. Ja tietysti taas aivan käsittämättömiä asuja ihmisillä, pukeutuminen menee täällä kyllä välillä niin pahasti yli, ettei tiedä, mitä kaikesta kimalluksesta ja hörhelöistä oikein pitäisi ajatella. Sama linja tietysti myös meikeissä ja hajusteissa... Jos sattuu omistamaan kymmentä eri parfyymiä, niin ainakin viittä täytyy tietysti laittaa juhliin lähtiessä. Itsensä tunteekin aina kovin vaatimattomaksi, vaikka kuinka olisi omasta mielestään laittautunut juhlia varten. En kyllä näissä viikonlopun riennoissa jaksanut pitää edes niitä uusia hienoja kenkiä, kun on vielä ollut aika viileääkin. Pidän nykyisin keskellä päivääkin usein pitkähihaisia paitoja ja yöllä on tietysti kylmempää.

Sabar-juhlat samoin kuin klubikeikat alkaa yleensä myöhään eli vasta puolenyön jälkeen (vaikka käytetäänkin ranskaksi nimitystä soirée). Perjantaina sabar-bändi kyllä aloitteli jo joskus yhdentoista maissa, mutta juhlat taisi käynnistyä varsinaisesti vasta joskus yhden aikoihin. Lauantain juhlat taas oli jo käynnissä siinä vaiheessa kun päästiin perille joskus vähän ennen kahta. Sieltä sitten jatkettiin vielä katsomaan Ceddoa – sinnekin siis pääsin vihdoin – joskin oli ehkä vähän hölmöä mennä klubille enää puoli neljän maissa, kun keikasta oli jäljellä vajaa tunti. Mutta mikäs siinä, sielläkin oli hauskaa. Pitää kyllä mennä vielä uudestaan (ajoissa) Ceddoa kuuntelemaan, onhan tässä vielä aikaa... Jos Suomessa kotiintuloaika bileistä suhteutui Hesarin tuloon, niin täällä mittari tuntuu olevan aamun ensimmäinen rukouskutsu, joka kuuluu suunnilleen viideltä. Eli niillä main on tullut käytyä nukkumaan.

Sunnuntaina tapasin vielä Meissan (senegalilainen laulaja, joka asui pitkään Suomessa, ja aiemmin mainitun Mame Abdoun isoveli) ja vierailin sedän luona, jossa surffailin netissä ja tajusin, että Suomessa oli juuri presidentinvaalit, tai siis se ensimmäinen kierros. Täytyy kyllä saada hankittua radio, että kuulen jostain jotain uutisia, vaikken kyllä ole kovin varma, saanko ranskankielisistä radiouutisista kovin hyvin selvää, mutta jos nyt edes tärkeimmistä maailman tapahtumista pysyisi jotenkuten kärryillä. Jossain välissä olen myös ehtinyt pestä pyykkiä ja siivota. Lakanoiden peseminen käsin on muuten vähän rankkaa puuhaa.

[Otsikko on niin sisäpiirijuttua, ettei pidä huolestua, jos ei ymmärrä, mitä sillä on tekemistä tämän kaiken kanssa. Valokuvista ehkä voi tehdä omia johtopäätelmiä.]