Seksikäs radioääni
Olinpa sitten tänään ensimmäistä kertaa elämässäni tekemässä radio-ohjelmaa. Tai siis äänittämässä sitä, ohjelmaa oon kyllä suunnitellut - kaiken muun työn sivussa - siitä lähtien kun sellaista pyydettiin tekemään eli olikohan se toukokuun alussa. Paha vaan, että kongressissa sain äänen ihan painuksiin. Syytän edelleen Imatran valtionhotellin tehokasta ilmastointia, vaikka kai siellä kongressissa täytyi aika paljon puhuakin. Ja vielä paluumatkalla junassakin sain paimentaa eksyneen oloisia kongressikävijöitä... Niin, se ohjelma tulee sitten ulos 16.7. YLEn ykköseltä, jos joku haluaa kuunnella.
Kongressia en tietysti ehtinyt juurikaan seuraamaan, kun oli kaikenlaisia asioita hoidettavana. Mutta kun ei tuo semiotiikka ihan ole sitä ominta alaa, niin ei erityisemmin harmita. Imatran keskustaan sentään ehdittiin pikaisesti tutustua lauantai-iltana, kun ei jaksettu lähteä kongressiohjelmaan kuuluneeseen tango-iltaan. Ai niin, pitääkin ladata puhelimella otetut kuvat tietokoneelle ja Flickriin. Joka tapauksessa kaikki sujui enimmäkseen hyvin, ja enemmistö 500 (?) kongressivieraasta oli tyytyväisiä, se kai on tärkeintä. Ruokakin oli enimmäkseen hyvää (varsinkin valtionhotellin illalliset) ja sitä oli paljon. Huomenna pitää vielä käydä läpi kaikki paperit ja tiedostot, että pääsen lopullisesti koko kongressista eroon.
Onpa muuten taas ollut tutkijaparan leipä pieninä palasina maailmalla. Alkuvuodesta otin vanhasta tottumuksesta ties kuinka monta kopiota sivutuloverokortista ja ehdin jo välillä ihmetellä, mitä niillä kaikilla teen, mutta niinpä vaan on enää yksi kopio jäljellä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti