Round here
Edelleen tuntuu jotenkin epätodelliselta se ajatus, että ihan oikeasti on tarkoitus oleskella täällä vielä seitsemän kuukautta. Ennen kaikkea kai sen takia, että täällä on ihan mahdotonta tehdä edes mitään ylimalkaisia suunnitelmia kovin moneksi päiväksi eteenpäin. Hyvä jos seuraavaksi päiväksi on joku suunnitelma. Tiistai kului taas uudella kotiseudulla Derkléssä, kun piti hoitaa vuokraisännän kanssa erinäisiä paperiasioita, ja sen jälkeen odotella, kun puusepät korjasivat kylpyhuoneen ovea ja asensivat ylimääräisen lukon makuuhuoneen oveen. Kahden lukon takana kai on tarpeeksi turvallista, vaikka ei täällä mitenkään kovin vaaralliselta vaikuta. Varsinkin kun talon omistajat asuvat tuossa vieressä, ja heillä on yleensä aina joku kotona.
Kylppärin ovessa oli sellainen vika, että ovi oli vähän liian pieni tai vaihtoehtoisesti ovenkarmit liian leveällä, niin ettei ovi oikein pysynyt kiinni. Mutta nyt siis saa oven kiinni. Vessanpönttöäkin korjattiin jossain välissä, muttei se kyllä edelleenkään toimi niin kuin pitäisi. Välillä pöntön nappi jumittui, mutta se on saatu korjattua. Kerran taas vesisäiliö tulvi yli, mutta nyt se ei yleensä täyty ollenkaan edes silloin kun vettä muuten tulee. Vesikatkotkaan eivät tunnu olevan mitenkään ennustettavissa, paitsi että niitä on joka päivä. Sähkökatkoja ei sen sijaan ole ollut ainakaan pimeään aikaan, päivällä on saattanut olla, mutten ole huomannut.
On muuten aika hämmästyttävää, että taloissa ylipäätään on sähköä, sen verran kaoottiselta vaikutti sähkölaitoksen paikallisessa toimistossa. Talon edessä istui ja seisoi varmaankin 50 ihmistä odottamassa ties mitä (joku vuoronumerosysteemi oli kyllä käytössä), mutta me suunnistettiin talon toiselle puolelle, jossa ei ollut jonossa kovin montaa ihmistä. Reitti kulki jonkinlaisen varastohuoneen läpi, jossa ilmeisesti sijaitsi sähkösopimusten arkisto. Olisi varmaan jollain tietosuojavaltuutetulla huomauttamista asiaan, jos tässä maassa sellainen on… Sieltä sitten sain omaa lomakettani vastaan paperin sähkön tilauksesta ja joskus lähiaikoina kai sitten ilmaantuu tänne joku tyyppi asentamaan sähkömittaria (näin ainakin olin ymmärtävinäni). Tosin onhan täällä sähköä ollut tähänkin asti, ei vaan mitään hajua mitä kautta – ja kenen laskuun – se on tänne tullut.
Alan päätyä siihen, ettei täällä oikein kannata laittaa itse ruokaa. Sunnuntaina kävin torilla ostoksilla, ja totesin, että on täysin mahdotonta ostaa pientä määrää yhtään mitään ruokaa. Ja muutenkin on vähän hassua, kun jokaisella myyjällä on aina vaan yhtä tai paria vihannesta tms. myynnissä, ja pitää sitten kerätä tarvitsemansa asiat kolmelta–neljältä eri myyjältä. Ihan hyvää paikallista ruokaa (siis valmiiksi laitettua) saa kuitenkin suurin piirtein eurolla, joten torilla ostellessa saa helposti kulumaan enemmän, ja sitten pitää vielä itse nähdä ruuan laittamisen vaiva. En tosin ole vielä löytänyt tästä ihan läheltä mitään sopivaa ruokapaikkaa, mutta kaipa niitä on. Pikaruokapaikkoja tuntuu olevan paljon, mutta niistä ei oikein saa muuta kuin hampurilaisia ym. liharuokaa.
Ai niin, syksyisiin Mali-juttuihin viitaten on pakko kertoa, että vuokraisäntä vaimoineen on kotoisin Malista. Vaimon veli, joka asuu alakerrassa, on myös tehnyt kovasti tuttavuutta ja on jo ehtinyt kutsua mut Bamakoon ja vaikka minne muualle. Ihan kiva tyyppi sekin on, samoin kuin nuo talon omistajat, mutta pahasti pelkään, että seuraavaksi alkaa tulla avioliittotarjouksia. Eli tällaista meininkiä taas, eikä se tietysti ole ainoa, vaan eräät vanhat ja vähän uudemmatkin tutut on myös (edelleen) samalla asialla. Hohhoijaa. Opin tätä menoa kyllä tosi hyväksi valehtelijaksi...
Olen vihdoin päässyt vähän kiinni tanssi- ja musajuttuihinkin. Vierailtiin Lähetysseuralla harjoittelua tekevän kirkkomuusikko-Hannan kanssa paikallisessa konservatoriossa (eli Ecole National des Artsin musiikkiosastolla) ja nähtiin siellä vähän kuorolaulun ja teorian opetusta. Se oli aika hupaisaa, kaanon oli kuorolaulajille ihan uusi ja ihmeellinen juttu. Ja neljännen vuoden opiskelijat tekivät I-IV-V-pohjalta soinnutustehtävää. Tosin kouluun voi päästä heti yläasteen jälkeen, ja ilmeisesti ekana vuonna aloitetaan nuottikirjoituksen opettelu, joten tuota ei ehkä voi verrata eurooppalaisiin konservatorioihin. Perinteisten soitinten opetusta voisi mennä katsomaan joskus toiste, kun vaan ehdin...
Pari rumputuntia on jo ollut. Rumpuopettaja on kovin nuori mutta oikein herttainen, puhuu vaan aika huonosti ranskaa. Vaikkei sillä niin väliä, soittaminen on tietysti tärkeämpää, ja täytyy joka tapauksessa alkaa opiskella wolofia*. Ihan hyvin kai se soittaminen on sujunut, vielä kun muistaisin ne kaikki jutut, mitä on harjoiteltu. [*Oli puhetta, että yksi vanha tuttu alkaisi opettaa mulle wolofia. Se tosin on nykyisin vaan viikonloput Dakarissa, mutta ehkä se ei haittaa, muut jutut varmaan on muutenkin arkipäivinä.]
Tanssin osalta yksi viritys on yhden Heidin (sekin Lähetysseuralla töissä) kehitelmää ja tarkoitus on, että yhden täkäläisen ryhmän pari tanssijaa opettaisi meitä ennen omia harjoituksiaan kerran tai kaksi viikossa ja saadaan sitten yrittää siellä niiden treeneissäkin tanssia mukana, sen verran kun kyetään. Keskiviikkona olin ekaa kertaa katsomassa niiden treenejä, Heidi oli ollut jo aiemmin siellä, ja torstaina sitten päästiin itsekin opettelemaan. Ihan hyvältä vaikutti, joskin ryhmä tanssii kai lähinnä Casamancen mandinkojen tansseja, eli menee vähän harrastamisen puolelle tämä, mutta eipä se haittaa.
Toinen tanssiviritys on sitten Pathen kautta, kun kyselin siltä hyvää sabar-tanssien opettajaa. Sillä olikin ehdokas, mutta sain ensin väärän puhelinnumeron ja sitten en meinannut saada Pathea kiinni Ranskasta, että olisin tarkistanut sen, joten yhteyden ottaminen on vähän kestänyt. Pathe on muuten varmaan ihan tarkoituksella valinnut mulle opettajia, jotka ei osaa kovin hyvin ranskaa, tämä tanssiopekin halusi puhua jo puhelimessa wolofia... Ystävällisesti se kyllä puhui sen verran hitaasti ja yksinkertaisesti, että jopa ymmärsin, mitä se sanoi. Sen kanssa sitten pitäisi tanssia toiset kaksi kertaa viikossa, tänään aloitettiin ja oli vähän rankkaa kun vasta eilen illalla viimeksi tanssittiin. Mutta vaikutti hyvälta sekin ope, ja heti huomenna pitäisi mennä sen mukana joihinkin juhliin.
Jos muuten maailmalla tapahtuu jotain huomionarvoista, niin pistäkää mulle viestiä, oon ihan uutispimennossa, kun mulla ei ole telkkaria eikä radiota, enkä jaksa/ehdi netissä lukea uutisia. Pelkässä sähköpostien lukemisessa ja kirjoittamisessa kuluu helposti tunti, enkä jaksa sen pitempään istuksia yhdellä kertaa noissa nettipaikoissa, varsinkin kun koneet ja/tai yhteydet aina tökkii enemmän tai vähemmän ja se alkaa pitemmän päälle ärsyttää... Näköjään on parasta nämä omalla koneella kirjoitetut tekstitkin tallettaa pelkkinä tekstitiedostoina, koska koneilla ei välttämättä ole muita ohjelmia kuin nettiselain ja joku notepad-tyyppinen tekstieditori. Joskus on Word, mutta viimeksikin jouduin vaihtamaan toiselle koneelle, että sain avattua sen lehmäjutun, jonka olin tallettanut rtf:nä.
Kylppärin ovessa oli sellainen vika, että ovi oli vähän liian pieni tai vaihtoehtoisesti ovenkarmit liian leveällä, niin ettei ovi oikein pysynyt kiinni. Mutta nyt siis saa oven kiinni. Vessanpönttöäkin korjattiin jossain välissä, muttei se kyllä edelleenkään toimi niin kuin pitäisi. Välillä pöntön nappi jumittui, mutta se on saatu korjattua. Kerran taas vesisäiliö tulvi yli, mutta nyt se ei yleensä täyty ollenkaan edes silloin kun vettä muuten tulee. Vesikatkotkaan eivät tunnu olevan mitenkään ennustettavissa, paitsi että niitä on joka päivä. Sähkökatkoja ei sen sijaan ole ollut ainakaan pimeään aikaan, päivällä on saattanut olla, mutten ole huomannut.
On muuten aika hämmästyttävää, että taloissa ylipäätään on sähköä, sen verran kaoottiselta vaikutti sähkölaitoksen paikallisessa toimistossa. Talon edessä istui ja seisoi varmaankin 50 ihmistä odottamassa ties mitä (joku vuoronumerosysteemi oli kyllä käytössä), mutta me suunnistettiin talon toiselle puolelle, jossa ei ollut jonossa kovin montaa ihmistä. Reitti kulki jonkinlaisen varastohuoneen läpi, jossa ilmeisesti sijaitsi sähkösopimusten arkisto. Olisi varmaan jollain tietosuojavaltuutetulla huomauttamista asiaan, jos tässä maassa sellainen on… Sieltä sitten sain omaa lomakettani vastaan paperin sähkön tilauksesta ja joskus lähiaikoina kai sitten ilmaantuu tänne joku tyyppi asentamaan sähkömittaria (näin ainakin olin ymmärtävinäni). Tosin onhan täällä sähköä ollut tähänkin asti, ei vaan mitään hajua mitä kautta – ja kenen laskuun – se on tänne tullut.
Alan päätyä siihen, ettei täällä oikein kannata laittaa itse ruokaa. Sunnuntaina kävin torilla ostoksilla, ja totesin, että on täysin mahdotonta ostaa pientä määrää yhtään mitään ruokaa. Ja muutenkin on vähän hassua, kun jokaisella myyjällä on aina vaan yhtä tai paria vihannesta tms. myynnissä, ja pitää sitten kerätä tarvitsemansa asiat kolmelta–neljältä eri myyjältä. Ihan hyvää paikallista ruokaa (siis valmiiksi laitettua) saa kuitenkin suurin piirtein eurolla, joten torilla ostellessa saa helposti kulumaan enemmän, ja sitten pitää vielä itse nähdä ruuan laittamisen vaiva. En tosin ole vielä löytänyt tästä ihan läheltä mitään sopivaa ruokapaikkaa, mutta kaipa niitä on. Pikaruokapaikkoja tuntuu olevan paljon, mutta niistä ei oikein saa muuta kuin hampurilaisia ym. liharuokaa.
Ai niin, syksyisiin Mali-juttuihin viitaten on pakko kertoa, että vuokraisäntä vaimoineen on kotoisin Malista. Vaimon veli, joka asuu alakerrassa, on myös tehnyt kovasti tuttavuutta ja on jo ehtinyt kutsua mut Bamakoon ja vaikka minne muualle. Ihan kiva tyyppi sekin on, samoin kuin nuo talon omistajat, mutta pahasti pelkään, että seuraavaksi alkaa tulla avioliittotarjouksia. Eli tällaista meininkiä taas, eikä se tietysti ole ainoa, vaan eräät vanhat ja vähän uudemmatkin tutut on myös (edelleen) samalla asialla. Hohhoijaa. Opin tätä menoa kyllä tosi hyväksi valehtelijaksi...
Olen vihdoin päässyt vähän kiinni tanssi- ja musajuttuihinkin. Vierailtiin Lähetysseuralla harjoittelua tekevän kirkkomuusikko-Hannan kanssa paikallisessa konservatoriossa (eli Ecole National des Artsin musiikkiosastolla) ja nähtiin siellä vähän kuorolaulun ja teorian opetusta. Se oli aika hupaisaa, kaanon oli kuorolaulajille ihan uusi ja ihmeellinen juttu. Ja neljännen vuoden opiskelijat tekivät I-IV-V-pohjalta soinnutustehtävää. Tosin kouluun voi päästä heti yläasteen jälkeen, ja ilmeisesti ekana vuonna aloitetaan nuottikirjoituksen opettelu, joten tuota ei ehkä voi verrata eurooppalaisiin konservatorioihin. Perinteisten soitinten opetusta voisi mennä katsomaan joskus toiste, kun vaan ehdin...
Pari rumputuntia on jo ollut. Rumpuopettaja on kovin nuori mutta oikein herttainen, puhuu vaan aika huonosti ranskaa. Vaikkei sillä niin väliä, soittaminen on tietysti tärkeämpää, ja täytyy joka tapauksessa alkaa opiskella wolofia*. Ihan hyvin kai se soittaminen on sujunut, vielä kun muistaisin ne kaikki jutut, mitä on harjoiteltu. [*Oli puhetta, että yksi vanha tuttu alkaisi opettaa mulle wolofia. Se tosin on nykyisin vaan viikonloput Dakarissa, mutta ehkä se ei haittaa, muut jutut varmaan on muutenkin arkipäivinä.]
Tanssin osalta yksi viritys on yhden Heidin (sekin Lähetysseuralla töissä) kehitelmää ja tarkoitus on, että yhden täkäläisen ryhmän pari tanssijaa opettaisi meitä ennen omia harjoituksiaan kerran tai kaksi viikossa ja saadaan sitten yrittää siellä niiden treeneissäkin tanssia mukana, sen verran kun kyetään. Keskiviikkona olin ekaa kertaa katsomassa niiden treenejä, Heidi oli ollut jo aiemmin siellä, ja torstaina sitten päästiin itsekin opettelemaan. Ihan hyvältä vaikutti, joskin ryhmä tanssii kai lähinnä Casamancen mandinkojen tansseja, eli menee vähän harrastamisen puolelle tämä, mutta eipä se haittaa.
Toinen tanssiviritys on sitten Pathen kautta, kun kyselin siltä hyvää sabar-tanssien opettajaa. Sillä olikin ehdokas, mutta sain ensin väärän puhelinnumeron ja sitten en meinannut saada Pathea kiinni Ranskasta, että olisin tarkistanut sen, joten yhteyden ottaminen on vähän kestänyt. Pathe on muuten varmaan ihan tarkoituksella valinnut mulle opettajia, jotka ei osaa kovin hyvin ranskaa, tämä tanssiopekin halusi puhua jo puhelimessa wolofia... Ystävällisesti se kyllä puhui sen verran hitaasti ja yksinkertaisesti, että jopa ymmärsin, mitä se sanoi. Sen kanssa sitten pitäisi tanssia toiset kaksi kertaa viikossa, tänään aloitettiin ja oli vähän rankkaa kun vasta eilen illalla viimeksi tanssittiin. Mutta vaikutti hyvälta sekin ope, ja heti huomenna pitäisi mennä sen mukana joihinkin juhliin.
Jos muuten maailmalla tapahtuu jotain huomionarvoista, niin pistäkää mulle viestiä, oon ihan uutispimennossa, kun mulla ei ole telkkaria eikä radiota, enkä jaksa/ehdi netissä lukea uutisia. Pelkässä sähköpostien lukemisessa ja kirjoittamisessa kuluu helposti tunti, enkä jaksa sen pitempään istuksia yhdellä kertaa noissa nettipaikoissa, varsinkin kun koneet ja/tai yhteydet aina tökkii enemmän tai vähemmän ja se alkaa pitemmän päälle ärsyttää... Näköjään on parasta nämä omalla koneella kirjoitetut tekstitkin tallettaa pelkkinä tekstitiedostoina, koska koneilla ei välttämättä ole muita ohjelmia kuin nettiselain ja joku notepad-tyyppinen tekstieditori. Joskus on Word, mutta viimeksikin jouduin vaihtamaan toiselle koneelle, että sain avattua sen lehmäjutun, jonka olin tallettanut rtf:nä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti