Toiset päivät ovat parempia kuin toiset

Niinhän sitä sanotaan, että "no news is good news", eli tänne kuuluu ihan hyvää ja ilmeisesti sen takia en ole jaksanut kirjoitella mitään pitempiä sepustuksia tänne. Tai sitten on vaan ollut olennaisempaa tekemistä. Ja olin Gambian ja Mbourin reissun takia myös erossa omasta tietokoneesta, jos se nyt kelpaa selitykseksi muiden joukkoon. Yritän ladata ne tuossa edellisessä pätkässä mainitut tama-mpegit Afrotanssi.netiin, eli klikkailkaa sinne, jos kiinnostaa. Muuten ei taida vähään aikaan olla videoita luvassa, koska lähetin tähän asti kuvatut nauhat äidin ja isän mukana Suomeen, enkä ole vielä saanut kuvattua mitään uutta.

Käytiin siis pikavisiitillä Gambiassa, jossa en kyllä ehtinyt näkemään paljon mitään. Banjulissa käytiin torilla, samoin Bakaussa, jossa myös kävin uimassa hotellin uima-altaassa ja yritin ottaa vähän aurinkoa jaloille, muttei siihenkään sitten oikein riittänyt aikaa. Eli jalat on edelleen ihan valkoiset, naamassa ja käsivarsissa alkaa sentään olla vähän väriä. Gambia vaikutti aika samanlaiselta kuin Senegal, radiossakin soi samat (senegalilaiset) hittibiisit, mutta varsinkin Bakaussa alkoi käydä hermoille kaikki hihassa roikkuvat tyypit. Onhan täällä Dakarissakin kaikenlaisia kaupustelijoita, jotka saattaa seurata pitkänkin matkaa, vaikka kuinka vakuuttaisi, ettei aio ostaa mitään, mutta siellä oli vielä niiden lisäksi loputtomiin kaikenlaisia muitakin tyyppejä, jotka yrittivät väkisin tehdä tuttavuutta ja joista ei meinannut päästä millään eroon.

Äiti ja isä tuli puolestaan käymään Senegalin puolella Mbourissa, josta tehtiin autoretki Joaliin ja Fadiouthin saarelle, eli etelään päin rantaa pitkin. Dakariin asti ei viitsitty tulla, kun tuossakin välissä oli ihan tarpeeksi (= liikaa) matkustamista. En oikein pysynyt kärryillä laskuissa, kuinka monella eri taksilla tai muulla vastaavalla kulkuneuvolla tulikaan kuljettua tuon reissun aikana, mutta yli kymmenen niitä oli joka tapauksessa, vaikka laskuissa oli mukana vain eri kaupunkien väliset matkat. Eli vähän turhan rasittavaa on tuo matkustaminen, ja olisihan siellä Gambiassa muutenkin mielellään ollut vähän pitemmän aikaa, että olisi ehtinyt nähdä vähän enemmän edes Banjulia. Mutta ihan kiva olla taas Dakarissa, vaikka täällä onkin kylmempää kuin Gambiassa.

Paluun jälkeen olen ollut hämmentävän aikaansaava. Heti Dakariin päästyä keskiviikkoiltana aloitin wolofin kurssin Ranskan kulttuurikeskuksessa, se vaikuttaa siltä, että siellä saattaisi jopa oppia jotain. Eli sitä on sitten kaksi kertaa viikossa seuraavat kolme kuukautta. Torstaina vierailin yliopistolla, jossa onneksi sattui olemaan paikalla yksi tuttu, ja häneltä sain sitten listan nimiä, keihin kannattaisi ottaa yhteyttä. Tällä viikolla olisi tarkoitus jatkaa niiden ihmisten tavoittelua, ja kai sinne yliopiston kirjastoonkin pitäisi joskus jaksaa mennä istumaan ja lukemaan. Sain myös Heidin avustuksella kirjoitettua kirjeen kulttuuriministeriöön, josta toivottavasti tulee vastaus piakkoin, niin että pääsen sitten hakemaan sitä oleskelulupaa. Viikonloppu tosin meni tekemättä oikeastaan yhtään mitään, vierailin tuttujen luona ja kävin torilla ostamassa paistinpannun ja villaisen huivin. Ja pesin pyykkiä taas kerran.

Onhan sitä tullut tehtyä kaikkea muutakin, niin kuin vertailevaa tutkimusta siitä, kumpi on parempaa suklaata, Fazer vai Toblerone (ei kai ole vaikea arvata kumpi). Ja harrastettua joogaa. Sekä tietysti käytyä tanssi- ja rumputunneilla. Olen yrittänyt hinkata jalkapohjia puhtaaksi supermarketista löytyneellä ihmekivellä, joka ei kyllä ole ollenkaan niin tehokas kuin paketissa luvattiin, mutta näyttää ne jo vähän vaaleammilta. Luin sen Ennen päivänlaskua ei voi sunnuntaina loppuun enkä oikein ymmärtänyt, minkä takia se on mitään palkintoja voittanut, varmaan taas liian suuret odotukset mulla juuri palkintojen takia. Ihan hyvähän se oli, sellaisella ideoiden tasolla varsinkin, mutta tuntui jotenkin niin tarkoituksellisen trendikkäältä. Tapoin myös yhden hämähäkin, joka oli harmittoman näköisesti pysytellyt samassa paikassa katossa vaikka kuinka kauan, mutta jossain välissä kuitenkin kutonut ison verkon siihen viereen.

RFI muuten raportoi Suomen presidentinvaalien tuloksen heti sunnuntai-iltana, mutta ehdin kyllä jo tiedustella tuloksia tekstiviestillä ennen sitä. Olin jo iltapäivällä netissä, että olisin nähnyt jotain tuloksia, mutta eihän niitä tietysti missään näkynyt vielä viiden maissa (seitsemän maissa Suomen aikaa siis). Menen kohta La Gondoleen syömään jäätelöä Tarja Halosen kunniaksi, niin kuin silloin viimeksikin... Jos sitten seuraavissa presidentinvaaleissa pääsisi taas äänestämään.

Kukkakeppejä ja kermakakkuja

Olipa aika vauhdikas viikonloppu eli ei ihan vielä onnistunut paluu arkeen. Vaikka toisaalta, onhan sabar-juhlien seuraaminen nimenomaan sitä työtä, mitä oon tänne tullut tekemään. Ja videokameran pitely kyllä alkoikin välillä käydä työstä... Perjantain juhlissa kävi vaan vähän tyhmästi, kun viallisen kasetin takia jäi juhlien loppu kokonaan kuvaamatta. Otin sitten kyllä vielä valokuvia ja pari tosi lyhyttä videopätkääkin muistikortille. Flickrissä on siis taas kuvia katseltavaksi, linkit sinne tuolla oikeassa reunassa. Videon saaminen nettiin tuottaa näköjään niin paljon ongelmia, etten taida edes yrittää enää, vaikka nuo uusimmat olisikin jo valmiiksi mpeg-tiedostoina. [Nyt on vihdoin lisätty videot tännekin...]

Niin, perjantaina oli HLM3:ssa Mama African poikien järjestämät sabar-juhlat, jotka oli (tälläkin kerralla) varsin massiiviset, kaikenlaisia vierailevia tähtiä ja tietysti tanssia. Sabar-bändiä johti Yatma Thiam, joka tietysti soitti tamaakin sitten vähän myöhemmin, paha vaan, että sitä en sitten enää saanut videolle. Sabarin (ja taman) lisäksi kuultiin myös vähän tabalaa ja djembeä, tosin djembe-bändin aloittaessa suurin osa ihmisistä alkoivat tehdä lähtöä pois, mutta jäi sinne vielä joitain innokkaita tanssimaan. Lauantaina oli sitten toiset samantapaiset juhlat Parcellesissa, sielläkin oli Yatman bändi soittamassa, ja sen lisäksi muutama muu rumpubändi, joten esiintyjät vaihtui aika tiuhaan tahtiin.





[Tuija toivoi jotain sabarin perusteet tyyppistä kirjoitussarjaa, ja vähän lupailin, että ehkä joskus voisin sellaista kirjottaa tonne Afrotanssi.netin puolelle, mutta saa nyt sitten nähdä, saanko sellaista aikaan. Ja kun sanallinen selittäminen saa helposti kaiken kuulostamaan niin kuivalta, niin pitäisi oikeastaan saada sitä videota liitteeksi...]

Mitäpä noistä juhlista kertoisi, aika huikeaa menoa oli, paljon hyviä tanssijoita molemmissa. Ja tietysti taas aivan käsittämättömiä asuja ihmisillä, pukeutuminen menee täällä kyllä välillä niin pahasti yli, ettei tiedä, mitä kaikesta kimalluksesta ja hörhelöistä oikein pitäisi ajatella. Sama linja tietysti myös meikeissä ja hajusteissa... Jos sattuu omistamaan kymmentä eri parfyymiä, niin ainakin viittä täytyy tietysti laittaa juhliin lähtiessä. Itsensä tunteekin aina kovin vaatimattomaksi, vaikka kuinka olisi omasta mielestään laittautunut juhlia varten. En kyllä näissä viikonlopun riennoissa jaksanut pitää edes niitä uusia hienoja kenkiä, kun on vielä ollut aika viileääkin. Pidän nykyisin keskellä päivääkin usein pitkähihaisia paitoja ja yöllä on tietysti kylmempää.

Sabar-juhlat samoin kuin klubikeikat alkaa yleensä myöhään eli vasta puolenyön jälkeen (vaikka käytetäänkin ranskaksi nimitystä soirée). Perjantaina sabar-bändi kyllä aloitteli jo joskus yhdentoista maissa, mutta juhlat taisi käynnistyä varsinaisesti vasta joskus yhden aikoihin. Lauantain juhlat taas oli jo käynnissä siinä vaiheessa kun päästiin perille joskus vähän ennen kahta. Sieltä sitten jatkettiin vielä katsomaan Ceddoa – sinnekin siis pääsin vihdoin – joskin oli ehkä vähän hölmöä mennä klubille enää puoli neljän maissa, kun keikasta oli jäljellä vajaa tunti. Mutta mikäs siinä, sielläkin oli hauskaa. Pitää kyllä mennä vielä uudestaan (ajoissa) Ceddoa kuuntelemaan, onhan tässä vielä aikaa... Jos Suomessa kotiintuloaika bileistä suhteutui Hesarin tuloon, niin täällä mittari tuntuu olevan aamun ensimmäinen rukouskutsu, joka kuuluu suunnilleen viideltä. Eli niillä main on tullut käytyä nukkumaan.

Sunnuntaina tapasin vielä Meissan (senegalilainen laulaja, joka asui pitkään Suomessa, ja aiemmin mainitun Mame Abdoun isoveli) ja vierailin sedän luona, jossa surffailin netissä ja tajusin, että Suomessa oli juuri presidentinvaalit, tai siis se ensimmäinen kierros. Täytyy kyllä saada hankittua radio, että kuulen jostain jotain uutisia, vaikken kyllä ole kovin varma, saanko ranskankielisistä radiouutisista kovin hyvin selvää, mutta jos nyt edes tärkeimmistä maailman tapahtumista pysyisi jotenkuten kärryillä. Jossain välissä olen myös ehtinyt pestä pyykkiä ja siivota. Lakanoiden peseminen käsin on muuten vähän rankkaa puuhaa.

[Otsikko on niin sisäpiirijuttua, ettei pidä huolestua, jos ei ymmärrä, mitä sillä on tekemistä tämän kaiken kanssa. Valokuvista ehkä voi tehdä omia johtopäätelmiä.]

Lampaista

Ei sitten menty viime lauantaina katsomaan Youssou Ndouria, koska Youssou Ndour oli juuri kyseisenä päivänä lähtenyt Englantiin, vaan Vivianea. Viviane ei kuulu ihan ykkössuosikkeihin, mutta sillä on hyvä bändi, joten oli antoisa keikka kuitenkin. Ei vaan ollut kovin viisasta lähteä nuhaisena yöllä – keikka alkoi lopulta vasta kahden jälkeen – ulos tanssimaan, sunnuntain makasin sitten (taas) kotona kuumeisena. Vaikken edes tanssinut paljoa, koska klubi oli niin täynnä, ettei oikein mahtunut. Onneksi maanantaina olo oli jo pirteämpi, niin että pääsin taas iltapäivällä Pape Moussan tanssitunnille Sorano-teatterin harjoitussaliin. Ihan miellyttävää vaihteeksi tanssia sisätiloissa, vaikka salin puulattia on vähän pelottava, mutta kukaan ei sentään saanut tikkuja jalkoihin tai astunut naulaan...

Viime päivät on ollut aikamoista hulinaa täällä Dakarissa, koska eilen oli Tabaski eli muslimien suurin juhlapyhä. Jos ei Sandagan tori muulloinkaan ole mikään miellyttävä ostospaikka, niin varsinkin ennen Tabaskia ostokset on parempi hoitaa jossain muualla. Ja kadun varret on olleet täynnä lampaita. Mutta nyt on sekin juhla juhlittu: saatu ties kuinka monta tuhatta lammasta tapettua ja ainakin osittain myös syötyä. Ihan kiva, ettei Suomessa tarvitse aloittaa joulunviettoa sian teurastamisella. Täällähän sellaisetkin, joilla ei muuten ole mitään kotieläimiä, hankkii Tabaskiksi lampaan (pässin) ja myös teurastaa sen itse kotonaan. Suurin osa päivästä kuluukin sitten lihaa leikellessä, paistaessa ja syödessä. Ja loput keskitytään näyttämään hyvältä. Siinä se juhla noin pääpiirteissään näin ulkopuolisesta näkökulmasta.

Aamupäivän kuuntelin kotona lampaiden huutoa (mistäköhän eläimet tietää, että ne tapetaan pian?) ja lähdin sitten vierailemaan tuttujen luona. Uudet hienot juhlakengät – joilla on vähän vaikea kävellä – oli jalassa ja se jo jouluna käytössä ollut juhlavaate päällä, vaikka olisi tietysti pitänyt teettää uusi puku Tabaskia varten, niin kuin täkäläiset tekee. Eipä mulla kyllä muutenkaan ollut niin hienoja vaatteita ja kimaltavia koruja ja ties mitä kaikkea kuin useimmilla senegalilaisilla naisilla, mutta riittävän hienot kai sentään. Illalla piti lähteä katsomaan Ceddoa, mutta kaverit sitten olivatkin liian väsyneitä lähtemään, joten palasin kotiin. Jotkut kosmiset voimat eivät näköjään halua päästää mua Ceddon keikalle, mutta ostin tässä joku päivä sitten bändin 10-vuotis-live-DVD:n, se saa toimia korvikkeena toistaiseksi.

Nyt yritän sitten kaikkien juhlien jälkeen palata suurin piirtein normaaliin päiväjärjestykseen, Mansku ja Majkin lähtevät tänään takaisin Suomeen. Tosin huomenna on jo seuraavat sabar-juhlat, Mama African jäsenten järjestämät. Eikä tässä ole enää kuin reilu viikko siihen, että matkustan tädin kanssa Gambiaan, jonne äiti ja isä on tulossa lomailemaan viikoksi. Sieltä tullaan varmaankin yhdessä pariksi päiväksi Mbouriin.

Kaikenlaista pientä hassua voisi vielä kertoa. Kuten vaikka sen, että viime viikkoina olen saanut ties kuinka monelta eri ihmiseltä kehuja hyvästä ranskankielen taidosta, mikä on jokseenkin huvittavaa. Varsinkin kun yksi Heidin tuttu vielä kehtasi väittää, että puhun parempaa ranskaa kun Heidi, joka sentään ihan oikeasti osaa (Ranskan) ranskaa.

Täällä käy jostain syystä aina niin, että vaikka kaupungilla kulkiessa on melkein aina joku kimpussa yrittämässä myydä jotain mitä ei todellakaan tarvitse, niin kun ihan oikeasti pitäisi ostaa jotain, niin juuri sitä ei tunnu olevan kenelläkään myytävänä. Jonkun aikaa olin etsiskellyt silitysrautaa, ja vihdoin sitten tuli vastaan katukauppias, jolta sain sellaisen ostetuksi (merkkiä Tefall – juuri noin kirjoitettuna), ja sen jälkeen silitysrautoja alkoi tietysti näkyä muillakin myyjillä.

Ai niin, löysin jo jokunen viikko sitten ne täkäläiset halvat ravintolat, joista joskus aiemmin kirjoitin, jostain syystä kaikki sijaitsevat samassa risteyksessä, jonne en ihan heti sattunut löytämään. Sieltä saa ruokaa halvimmillaan noin 50 sentillä – ei tosiaan paljon kannata itse kokkailla. Tässä lähellä on myös jonkinlainen ravintolakoulu, jonka ravintola on hauska paikka. Ruuat on sielläkin perinteisiä senegalilaisia ja hinnat kohtuulliset, mutta ainakin viimeksi riisi oli aseteltu hienoiksi keoiksi lautaselle ja tarjoilijatytöt olivat todella muodikkaita. Tosin viime aikoina on tullut syötyä vähän liian monta kertaa keskustassa pizzaa sun muita eurooppalaisia herkkuja, joiden hinnat onkin sitten ihan toista luokkaa, eli voisi myös alkaa elää vähän säästeliäämmin vaihteeksi.

Hiekka

Dakarissa on ollut tuulista tässä joulun jälkeen, ja tuuli on tuonut mukanaan entistä enemmän hiekkaa... Niinpä olenkin tyytyväinen apulaisesta, joka tuli taas tänään siivoamaan. Päässä on soinut jostain syystä se PMMP:n kappale, jossa "joutsenetkin jäätyy kiinni ja loistaa" (joo tiedän, ettei ne sanat noin mene, mutta niin ne kyllä laulaa). Ei täällä ihan niin kylmä tietysti ole, mutta viileämpää kuin aiemmin, varsinkin öisin. Joensuusta saaduille villasukille on löytynyt käyttöä ja pari yötä olen nukkunut myös neuletakki päällä, siitäkin huolimatta että sain tädiltä lainaksi peiton – vielä ennen joulua en osannut sellaista edes kaivata ja jätin yöksi ikkunat auki.

Ne Parcellesin juhlat oli muuten aika hienot: kolme eri sabar-bändiä ja vaikka kuinka monta tanssiesitystä. Tosin juhlat alkoi täkäläiseen tapaan vasta puolen yön jälkeen, vaikka meille olikin vakuuteltu, että ne alkaa yhdeksältä ja vielä oikein kiirehdittiin Heidin kanssa, että oltaisiin yhdeksältä perillä. Eli koko yö meni siellä, enkä kai ole vieläkään nukkunut univelkoja pois, mutta kannattihan sinne tietysti mennä. Täytyy kokeilla, jos saisin jotain videopätkää nettiin... [Pätkän sijoituspaikka on muuttunut muutamaan kertaan, nyt sen pitäisi olla katsottavissa suoraan tuosta hiukan jäljempää.] Pape Moussa on siis yksi tanssiopeista, tanssii sekä siinä Parcellesin Ballet Fambondyssa että Senegalin kansallisbaletissa.



Perjantaina taas oltiin katsomassa Ballet Mansour Gueyen esitystä La Grande Epopée Mandingue, jossa tanssi myös mun sabar-opettaja Astou. Se toi aika paljon mieleen Guinean kansallisbaletin esityksen Suomessa silloin jokunen vuosi sitten eli oli aika vauhdikasta menoa. Juoni jäi kyllä vähän hämäräksi, vaikka ostinkin ohjelmavihkosen, jossa oli sitä selitetty. Erinäisiä kuninkaita siinä kuitenkin patsasteli, ja muut tanssivat ja lauloivat niiden kunniaksi. Esitystä odotellessa käytiin muuten limsalla läheisessä baarissa, jossa oli töissä Helsingissä asuvan Mame Abdoun sukulainen, niin että piti taas kerran todeta maailman olevan aika pieni.

Uuden vuoden vietto jäi vähän vähälle, kun olin sairaana. Kävin Heidin synttärijuhlissa, mutta sieltäkin lähdin aika aikaisin pois. Lääkärissä kävin sitten varmuuden vuoksi testaamassa, että kyse ei ole malariasta, vaikka olo oli jo aamulla parempi. Eli joku tällainen mystinen juttu, verikokeissa ei näkynyt mitään epänormaalia, mutta moneen päivään en ole oikein jaksanut tehdä mitään. Vähän kyllä harmitti, kun yhdet kaverit oli olleet katsomassa Ceddoa silloin, ja olisin tietysti halunnut mennä mukaan, mutta en kyllä olisi mitenkään jaksanut, joten pakko oli jättää se väliin. Ehkä joskus toiste.

On ehkä ollut vähän liikaa ohjelmaa viime aikoina, kun normaalien tanssi- ja rumputuntien ja kaikkien juhlien lisäksi tanssikaverit Mansku ja Maj on nyt Dakarissa. Olen sitten ollut heidänkin tanssitunteja katsomassa, ja tiistaina oltiin yhdessä katsomassa Senegalin kansallisbaletin harjoituksia. Olin jo ennen joulua katsomassa niitä yhden kerran (sen kai olen unohtanut kertoa), mutta silloin siellä treenattiin jotain ihan muuta esitystä kun tällä kertaa. M&M oli puolestaan katsomassa mun tanssituntia Astoun kanssa, joten nyt on sieltäkin valokuvia Flickrissä. Tanssitaan aina Soumbediounen rannalla, ja tuotetaan ilmeisesti paljon hupia kaikille ohikulkijoille. Yhdet koululaistytöt innostui kerran tanssimaankin vähän.

Tanssitunnit sujuu siis hyvin, vaikka sabar-rytmit tuottaa vähän hankaluuksia edelleen. Ei olla rumputunneilla soitettu mitään samoja rytmejä kun mitä ollaan tanssittu, pitääkin pyytää, että soitettaisiin, jos se vaikka auttaisi asiaa. Parcellesin tunneissa on ollut vähän taukoa, ensin niiden juhlien takia ja tällä viikolla taas Heidillä on muuta ohjelmaa. Mutta tänään ja huomenna tanssitaan joka tapauksessa Manskun ja Majn kanssa, joten eiköhän siinä ole tarpeeksi tanssia yhdelle viikolle. Ja lauantaina olisi tarkoitus mennä vielä jonnekin ulos, ehkä Youssou Ndouria katsomaan.

Bonne & Heureuse Annee 2006!

Kodin kynttilät

Olen palannut joulun vietosta tädin luota. Siellä oli tuttuun tapaan hyvin rauhallista, tuli nukuttua ja syötyä hyvin. Perehdyin Paulo Coelhon tuotantoon eli luin kaksi kirjaa: Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin sekä Alkemisti, jonka äiti lähetti tädille joululahjaksi. Oma lahjakirja, Virpi Hämeen-Anttilan Suden vuosi, on vielä lukematta, en oikein tiedä, mitä siltä pitäisi odottaa, kun siitä on kuullut niin monenlaista... No, Alkemistin kohdalla oli vähän sama juttu, eikä se ainakaan enää tuon ensin mainitun Coelhon jälkeen tuntunut niin kovin erityiseltä, kun molemmissa on periaatteessa ihan sama "opetus", vaikka tarinat onkin erilaiset. Kun seuraa unelmiaan, niin löytää onnen, tai jotain sellaista. Ehkä juuri tuo opettavaisuus alkoi häiritä, kun luin nuo kaksi peräkkäin. Siinä Piedrajoessa jaksoin vielä uskoa, että näinhän se on, tai ainakin pitäisi olla, mutta Alkemistissa samaa väännettiin rautalangasta vähän liian moneen kertaan.

Sen Honkasalon siis sain luettua loppuun jo ennen joulua. Enpä osaa siitä sanoa sen enempää, ihan kiva sitä oli lukea, sellaista realistisen tuntuista juttua, mutta ei nyt mikään kovin järisyttävä lukukokemus kuitenkaan. Lähetysseuran kokoelmista löytyi nyt lainaan Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi, josta on tietysti myös puhuttu paljon (eikös se voittanut Finlandian tai jotain?) eli täällä ollessa ehkä pääsen taas suurin piirtein kärryille suomalaiseen kirjallisuuteen – jos nyt koskaan oon kärryillä ollutkaan.

Jouluna syötiin porkkanalaatikkoa ja rosollia sekä joulutorttuja, pipareita ja mitä kaikkea se täti olikaan ehtinyt leipoa. Kinkkuakin olisi ollut, mutta sen jätin väliin, vaikka kanaa olen taas täällä ollessa syönyt aina välillä. Ja äidin lähettämää Fazerin sinistä söin myös melkein koko levyn, sitä on vielä vähän jääkaapissa. Eipä siis tullut mitenkään erityisen ikävä suomalaista joulunviettoa. On ehkä kuitenkin kivempi kun pääsee rannalle kävelemään ja uimaan (vesi oli kyllä aika viileää)... ja voi syödä papaijaa ja guavaa jälkiruuaksi.

Joulukirkkoon en varmaan olisi Suomessa mennyt, ja sinne meinasin kyllä nukahtaa. Eikä joulun kohokohtiin ehkä kuulunut myöskään se, kun sain joulupäivänä säestää onnettomalla Casiolla jotain joululaulua, jota en ennestään tuntenut. Eipä se tosin olisi mitään auttanut, vaikka olisinkin tuntenut, kun en oikein osaa säestää muutenkaan. Onneksi ei ollut kovin montaa ihmistä kuulemassa. Sen takia varmaan näin tässä joku yö painajaista siitä, että jouduin (taas) opettamaan musiikin teoriaa vastahakoisille opiskelijoille, joita vielä oli paljon...

Jouluna yritin myös opiskella wolofia, sekä itsekseni että opettajan kanssa, joka siis asuu arkisin Mbourissa. Tosin tokalla kerralla oli juuri sähkökatko, joten en voinut kirjoittaa mitään muistiin ja keskittymistä vähän häiritsi sekin, että hyttyset söi jalkoja koko ajan. Jos saan joskus viikon päästä malarian, niin se johtuu sitten wolofin opiskelusta. Olisikohan siinä ollut kaikki joulun tapahtumat. Ai niin, ajoin myös hevoskärryillä, oli aika jännää. Kovin oli muuten ylellistä oleilla tädin luona, kun sai nukkua joustinpatjalla ja suihkusta tuli lämmintä vettä.

Heti Dakariin palattua eilen illalla oli taas sähkökatko, Mbourissa niitä taisi olla melkein joka päivä. On siis polteltu kynttilöitä muutenkin kun vaan joulutunnelman luomiseksi. Vielä kun täältä jostain saisi sellaisia kynttilöitä, joiden valossa näkisi tehdäkin jotain... Mulla on vaan kituuttavia tuikkuja (jotka kyllä tuoksuu sitruunalle), kun ei ole kynttilänjalkaa, niin en oikein uskaltanut ostaa muunlaisia kynttilöitä.

Tänään yritin mennä hakemaan oleskelulupaa, mutta pitääkin kuulemma mennä ensin kulttuuriministeriöön pyytämään sieltä joku paperi, että saan tehdä tutkimusta täällä. Lisäksi kävin sopimassa siitä, että saan kotiin apulaisen siivoamaan kaksi kertaa viikossa. Hiekkapölyä on niin paljon, että lattiatkin pitäisi pestä vähintään kaksi kertaa viikossa, ja pöytiä sun muita pyyhkiä koko ajan, joten en oikein jaksa itse tehdä kaikkea, kun en muutenkaan ole erityisen innokas siivoamaan. Pyykkien peseminen vielä menettelee (nekin pitää tietysti pestä käsin), mutta lattioiden luuttuaminen edes kerran viikossa ei oikein jaksa innostaa.

Illalla olisi taas juhlat, jotain tanssia pitäisi olla luvassa, muuten ei mitään tietoa, mistä oikein on kyse. Joka tapauksessa juhlat on siellä Parcellesissa, jossa käydään Heidin kanssa tanssimassa, ja sen tanssiryhmän ihmiset kai ne järjestää, tai ainakin ne kutsui meidät sinne.

Kuvia

Nyt ois flickrissä kuvia viimeöisistä sabar-juhlista ja viime viikonlopun ristiäisistä. Oli muuten ehkä parhaat juhlat ikinä nuo viimeisimmät. Kuvassa keskellä keltaisissa vaatteissa mun sabar-tanssiope Astou Faye, jonka mukana noissa juhlissa olin. Kuvia on melkein 40, flickrissä vaan muutama selkein, kun oli näkojään vähän pimeää, enkä jaksanut enempää photoshopata.

Round here

Edelleen tuntuu jotenkin epätodelliselta se ajatus, että ihan oikeasti on tarkoitus oleskella täällä vielä seitsemän kuukautta. Ennen kaikkea kai sen takia, että täällä on ihan mahdotonta tehdä edes mitään ylimalkaisia suunnitelmia kovin moneksi päiväksi eteenpäin. Hyvä jos seuraavaksi päiväksi on joku suunnitelma. Tiistai kului taas uudella kotiseudulla Derkléssä, kun piti hoitaa vuokraisännän kanssa erinäisiä paperiasioita, ja sen jälkeen odotella, kun puusepät korjasivat kylpyhuoneen ovea ja asensivat ylimääräisen lukon makuuhuoneen oveen. Kahden lukon takana kai on tarpeeksi turvallista, vaikka ei täällä mitenkään kovin vaaralliselta vaikuta. Varsinkin kun talon omistajat asuvat tuossa vieressä, ja heillä on yleensä aina joku kotona.

Kylppärin ovessa oli sellainen vika, että ovi oli vähän liian pieni tai vaihtoehtoisesti ovenkarmit liian leveällä, niin ettei ovi oikein pysynyt kiinni. Mutta nyt siis saa oven kiinni. Vessanpönttöäkin korjattiin jossain välissä, muttei se kyllä edelleenkään toimi niin kuin pitäisi. Välillä pöntön nappi jumittui, mutta se on saatu korjattua. Kerran taas vesisäiliö tulvi yli, mutta nyt se ei yleensä täyty ollenkaan edes silloin kun vettä muuten tulee. Vesikatkotkaan eivät tunnu olevan mitenkään ennustettavissa, paitsi että niitä on joka päivä. Sähkökatkoja ei sen sijaan ole ollut ainakaan pimeään aikaan, päivällä on saattanut olla, mutten ole huomannut.

On muuten aika hämmästyttävää, että taloissa ylipäätään on sähköä, sen verran kaoottiselta vaikutti sähkölaitoksen paikallisessa toimistossa. Talon edessä istui ja seisoi varmaankin 50 ihmistä odottamassa ties mitä (joku vuoronumerosysteemi oli kyllä käytössä), mutta me suunnistettiin talon toiselle puolelle, jossa ei ollut jonossa kovin montaa ihmistä. Reitti kulki jonkinlaisen varastohuoneen läpi, jossa ilmeisesti sijaitsi sähkösopimusten arkisto. Olisi varmaan jollain tietosuojavaltuutetulla huomauttamista asiaan, jos tässä maassa sellainen on… Sieltä sitten sain omaa lomakettani vastaan paperin sähkön tilauksesta ja joskus lähiaikoina kai sitten ilmaantuu tänne joku tyyppi asentamaan sähkömittaria (näin ainakin olin ymmärtävinäni). Tosin onhan täällä sähköä ollut tähänkin asti, ei vaan mitään hajua mitä kautta – ja kenen laskuun – se on tänne tullut.

Alan päätyä siihen, ettei täällä oikein kannata laittaa itse ruokaa. Sunnuntaina kävin torilla ostoksilla, ja totesin, että on täysin mahdotonta ostaa pientä määrää yhtään mitään ruokaa. Ja muutenkin on vähän hassua, kun jokaisella myyjällä on aina vaan yhtä tai paria vihannesta tms. myynnissä, ja pitää sitten kerätä tarvitsemansa asiat kolmelta–neljältä eri myyjältä. Ihan hyvää paikallista ruokaa (siis valmiiksi laitettua) saa kuitenkin suurin piirtein eurolla, joten torilla ostellessa saa helposti kulumaan enemmän, ja sitten pitää vielä itse nähdä ruuan laittamisen vaiva. En tosin ole vielä löytänyt tästä ihan läheltä mitään sopivaa ruokapaikkaa, mutta kaipa niitä on. Pikaruokapaikkoja tuntuu olevan paljon, mutta niistä ei oikein saa muuta kuin hampurilaisia ym. liharuokaa.

Ai niin, syksyisiin Mali-juttuihin viitaten on pakko kertoa, että vuokraisäntä vaimoineen on kotoisin Malista. Vaimon veli, joka asuu alakerrassa, on myös tehnyt kovasti tuttavuutta ja on jo ehtinyt kutsua mut Bamakoon ja vaikka minne muualle. Ihan kiva tyyppi sekin on, samoin kuin nuo talon omistajat, mutta pahasti pelkään, että seuraavaksi alkaa tulla avioliittotarjouksia. Eli tällaista meininkiä taas, eikä se tietysti ole ainoa, vaan eräät vanhat ja vähän uudemmatkin tutut on myös (edelleen) samalla asialla. Hohhoijaa. Opin tätä menoa kyllä tosi hyväksi valehtelijaksi...

Olen vihdoin päässyt vähän kiinni tanssi- ja musajuttuihinkin. Vierailtiin Lähetysseuralla harjoittelua tekevän kirkkomuusikko-Hannan kanssa paikallisessa konservatoriossa (eli Ecole National des Artsin musiikkiosastolla) ja nähtiin siellä vähän kuorolaulun ja teorian opetusta. Se oli aika hupaisaa, kaanon oli kuorolaulajille ihan uusi ja ihmeellinen juttu. Ja neljännen vuoden opiskelijat tekivät I-IV-V-pohjalta soinnutustehtävää. Tosin kouluun voi päästä heti yläasteen jälkeen, ja ilmeisesti ekana vuonna aloitetaan nuottikirjoituksen opettelu, joten tuota ei ehkä voi verrata eurooppalaisiin konservatorioihin. Perinteisten soitinten opetusta voisi mennä katsomaan joskus toiste, kun vaan ehdin...

Pari rumputuntia on jo ollut. Rumpuopettaja on kovin nuori mutta oikein herttainen, puhuu vaan aika huonosti ranskaa. Vaikkei sillä niin väliä, soittaminen on tietysti tärkeämpää, ja täytyy joka tapauksessa alkaa opiskella wolofia*. Ihan hyvin kai se soittaminen on sujunut, vielä kun muistaisin ne kaikki jutut, mitä on harjoiteltu. [*Oli puhetta, että yksi vanha tuttu alkaisi opettaa mulle wolofia. Se tosin on nykyisin vaan viikonloput Dakarissa, mutta ehkä se ei haittaa, muut jutut varmaan on muutenkin arkipäivinä.]

Tanssin osalta yksi viritys on yhden Heidin (sekin Lähetysseuralla töissä) kehitelmää ja tarkoitus on, että yhden täkäläisen ryhmän pari tanssijaa opettaisi meitä ennen omia harjoituksiaan kerran tai kaksi viikossa ja saadaan sitten yrittää siellä niiden treeneissäkin tanssia mukana, sen verran kun kyetään. Keskiviikkona olin ekaa kertaa katsomassa niiden treenejä, Heidi oli ollut jo aiemmin siellä, ja torstaina sitten päästiin itsekin opettelemaan. Ihan hyvältä vaikutti, joskin ryhmä tanssii kai lähinnä Casamancen mandinkojen tansseja, eli menee vähän harrastamisen puolelle tämä, mutta eipä se haittaa.

Toinen tanssiviritys on sitten Pathen kautta, kun kyselin siltä hyvää sabar-tanssien opettajaa. Sillä olikin ehdokas, mutta sain ensin väärän puhelinnumeron ja sitten en meinannut saada Pathea kiinni Ranskasta, että olisin tarkistanut sen, joten yhteyden ottaminen on vähän kestänyt. Pathe on muuten varmaan ihan tarkoituksella valinnut mulle opettajia, jotka ei osaa kovin hyvin ranskaa, tämä tanssiopekin halusi puhua jo puhelimessa wolofia... Ystävällisesti se kyllä puhui sen verran hitaasti ja yksinkertaisesti, että jopa ymmärsin, mitä se sanoi. Sen kanssa sitten pitäisi tanssia toiset kaksi kertaa viikossa, tänään aloitettiin ja oli vähän rankkaa kun vasta eilen illalla viimeksi tanssittiin. Mutta vaikutti hyvälta sekin ope, ja heti huomenna pitäisi mennä sen mukana joihinkin juhliin.

Jos muuten maailmalla tapahtuu jotain huomionarvoista, niin pistäkää mulle viestiä, oon ihan uutispimennossa, kun mulla ei ole telkkaria eikä radiota, enkä jaksa/ehdi netissä lukea uutisia. Pelkässä sähköpostien lukemisessa ja kirjoittamisessa kuluu helposti tunti, enkä jaksa sen pitempään istuksia yhdellä kertaa noissa nettipaikoissa, varsinkin kun koneet ja/tai yhteydet aina tökkii enemmän tai vähemmän ja se alkaa pitemmän päälle ärsyttää... Näköjään on parasta nämä omalla koneella kirjoitetut tekstitkin tallettaa pelkkinä tekstitiedostoina, koska koneilla ei välttämättä ole muita ohjelmia kuin nettiselain ja joku notepad-tyyppinen tekstieditori. Joskus on Word, mutta viimeksikin jouduin vaihtamaan toiselle koneelle, että sain avattua sen lehmäjutun, jonka olin tallettanut rtf:nä.

Getting there

This one in English, because I hate to write Finnish without the ä's & ö's... First of all, I already have the phone I was supposed to get on the 15th, just in case someone wants to call me. I won't be keeping my Finnish phone with me anymore, so if you send messages I might not answer right away. I have moved to the appartment, although it's still not quite ready, but at least today there has been running water.

Yesterday there was this huge party, a name giving ceremony of the first child (son) of a friend, it went on for the whole day, I have some photos & video, I'll try posting the photos to Flickr some time soon. Besides that I've spent most of my time with trying to organize things and meet some people. I'll start drum lessons on Monday and dance lessons hopefully some time next week, too. And I really need to start learning wolof.

Mostly I'm feeling kind of frustrated, because (as expected) getting things done here is a bit complicated sometimes, but then there are these moments when I'm really happy to be here. Like on Tuesday I went to see the band Ceddo practice in the back room of a gas station - it's quite terrible really, such a good band and they play every week at this club and still they practice in this small room and have instruments that are probably dangerous...

I'm running out of time here, so more some other day. Friends please, send me some e-mail!

Lehmistä

Eipä näkynyt Route d'Ouakamilla lehmiä, ja myöhemmin samana iltana selvisi, ettei kyseisen tien nimi enää ole Route d'Ouakam vaan Avenue Cheikh Anta Diop (saman herran mukaan on muuten nimetty Dakarin yliopisto). Leivän päälle saa sentään edelleen tuttua nauravan lehmän juustoa. Vähän huvittavaa on, että monet isot tiet täällä tunnetaan kahdella eri nimellä nimenmuutosten takia mutta suurimmalla osalla teitä ei ole minkäänlaista nimeä. Tai itse asiassa melkein joka kadunkulmaan on sitten viime reissun ilmaantunut kylttejä, jotka kertovat kaupunginosan ja kadun nimen, mutta varsinkin asuinalueilla katujen "niminä" on useimmiten vain kirjaimia ja numeroita.

Tänään käytiin taas asunnolla, jossa edelleen oli rakennustyöt vähän kesken. Mutta nyt tehtiin kuitenkin vuokrasopimus ja tarkoitus olisi muuttaa keskiviikkona. Teiden nimistä puheenollen kyseisen talon osoite on Villa N:o 6, Rue 3 x P (eli kyseisen kaupunginosan kadulla nro 3, lähellä katu P:n risteystä), Dieupeul Derklé. Tuolla osoitteella ei tosin mitenkään kovin todennäköisesti löydä perille. Mutta tervetuloa silti käymään, mulla on siinä asunnossa ylimääräinen huonekin, että voi tulla ihan yökylään. Sopii tietysti toivoa, että kaikki olisi kunnossa keskiviikkona, ja että saan kaikki tavarani samoin kuin tädin lainaamat huonekalut sun muut onnellisesti perille. Talon omistaja lupaili kyllä kantoapua, ja sitä taitaa kyllä tarvita, vaikkei mitään niin kovin painavaa olekaan kannettavana, kun pitää saada vietyä kaikki kapeita portaita pitkin neljänteen kerrokseen.

Niin, jääkaappi on hankittu ja odottelee muuttoa. Jos joku haluaa lähettää tänne sellaista vanhanaikaista paperipostia, niin sain luvan hyödyntää Lähetysseuran postilokeroa: B.P. 45170, Dakar–Fann. (Joululahjat voi lähettää myös tädin osoitteella Mbouriin, koska menen kuitenkin sinne jouluksi...) Saan myös käyttööni paikallisen kännykkänumeron suurin piirtein 15. päivä, sen numero on 634 0450, eteen tietysti Senegalin suunta 221, jos nyt joku tuntee pakottavaa tarvetta soittaa mulle – mutta vasta sitten 15.12. jälkeen, siihen asti se on yhden toisen suomalaisen käytössä. Tekstiviestit on joka tapauksessa parempi lähettää suomalaiseen kännykkänumeroon, koska senegalilaisista liittymistä ei kuulemma saa lähetettyä tekstareita ulkomaille eikä toimivuudesta myöskään tännepäin ole mitään takeita.

Eli aika on kulunut tällaisissa käytännön järjestelyissä, sekä tavatessa kaikkia täällä asuvia suomalaisia. Pikkujoulua ja itsenäisyyspäivääkin tuli juhlittua sunnuntaina suomalaisittain, ja sitä ennen piti käydä vielä kirkossakin, hmm. No, jos nyt jouluun asti selviäisi ennen kuin seuraavan kerran joutuu kirkkoon... Eipä silti, nuo Dakarissa asuvat Lähetysseuran ihmiset on ihan mukavia, eikä mene heti aivot solmuun kaikkia vieraita kieliä puhuessa, ehtiihän niitäkin sitten.

Rumpu- ja tanssijutut on edelleen täysin auki, kun nyt saisin tuon muuton pois alta, niin ehkä sitten jaksaa ajatella niitä enemmän. Ja soitella ympäriinsä. Ajattelin kyllä huomenna (tai siis tänään) mennä iltapäivällä vierailemaan HLM:ssä, jossa asuu vanhoja tuttuja ja myös mahdollinen rumpuopettaja, jota en kylläkään vielä oikein tunne. Pathé (se Suomessakin vieraillut tanssi- ja rumpuope) lupaili taas soitella ja antaa kyseisen rumpalin puhelinnumeron, mutta eihän mua vielä oikein saa mistään kiinni. Taitaa olla helpompi mennä paikan päälle ja kysellä, mistä kyseisen tyypin saisi käsiinsä. Ja pitäähän sinne muutenkin mennä moikkaamaan kaikkia, vaikka aika moni tuttu tuntuu muuttaneen jonnekin ulkomaille.

Aloitin kirjoittamaan tätä maanantai-iltana 5.12. klo 19.58 sähkökatkoksen tehtyä kirjan lukemisen mahdottomaksi. Kynttilän valossa lukemiseen olen näköjään liian vanha, tai vaan liian likinäköinen. Toisaalta tietokoneen ruutu tuntui liiankin kirkkaalta. Mutta sähköt tulivatkin alle kymmenen minuutin jälkeen takaisin, joten voisin kohta palata kirjan pariin. Pitää muistaa ostaa kynttilöitä omalle asunnolle, nykyisen asuinpaikan emäntä kertoi, että viime viikkoina on ollut sähkökatkoja joka päivä ja ne on vielä kestäneet ennemminkin tunteja kuin minuutteja.

Löysin Lähetysseuran kokoelmista pari kiinnostavaa kirjaa: Amélie Nothcombin Nöyrin palvelijanne (siitä tehty leffa vaikutti kiinnostavalta, mutta en kyllä käynyt katsomassa) ja Laura Honkasalon Sinun lapsesi eivät ole sinun, josta päätin aloittaa. Itse asiassa se Honkasalon uudempi kirja vaikuttaa mielenkiintoisemmalta, mutta on tätäkin ihan kiva lukea, ja on ollut jopa mielessä, että pitäisikin lukea. Täällä nyt vihdoin tuntuu olevan aikaa muunkin kun työjuttujen lukemiseen, Suomessa ei oikein jaksa lukea enää mitään muuta. [En nyt laita mitään linkkejä tänne, ellen sitten satu muistamaan osoitteita ulkoa, kun en jaksa nettipaikoissa kuluttaa aikaa linkkien hakuun.]

Mitähän muuta piti kertoa? Alan tottua dakarilaisen kraanaveden makuun, eikä vatsakaan ole valittanut, ainakaan vielä, tosin täällä majapaikassa kyllä filtteröidään juomavesi. Mutta vettä tulee juotua aika runsaasti, eikä paikallisissa ruokapaikoissa jaksa kysellä pullovettä, kun kraanavesi kuitenkin periaatteessa on juomakelpoista. Kylmiin suihkuihin pitäisi vielä tottua, tosin se ei taida käydä yhtään helpommaksi, kun tämä ilma tästä vähitellen alkaa viilentyä. Lämmintä siis on, en tiedä mitään tarkkoja lukemia, ei mitenkään tuskaisen kuuma, mutta hiki on jokseenkin koko ajan eikä aurinkoon viitsi jäädä pahemmin oleilemaan.

The essential infos in English: If you want to send me some ordinary mail, you can use this address: B.P. 45170, Dakar–Fann. It’s the P.O. Box of the Finnish Lutheran Mission here, they promised to call me if I get some mail, and I’ll then go and get it from them. I will also get a phone from someone leaving Senegal on the 15th, the number is 634 0450 (add 221 for Senegal), but it’s better to use my Finnish number for SMS.