Someday my prince will come

Tää ois niinku tämmönen prinsessa.
(Puoli valtakuntaa sille, joka maksaa puolet asuntolainasta.)

Kyllä se jää kantaa

Jokseenkin synkissä tunnelmissa on kuluneet viime päivät. Flunssan, marrasmasennuksen ja yleisen itsesäälin lisäksi iski vielä ennenkokematon lähtöpaniikki. Mieleen juolahti muun muassa, miten hankalaa Dakarissa on hoitaa ihan yksinkertaisia asioita, eihän sitä jaksa... Ylipäätään olotila on kuin olisi lähdössä heikoille jäille (olen ehkä kuunnellut vähän liikaa Stellaa). Vaikka onhan tässä tietysti vähän isommista asioista kyse kuin aiemmilla reissuilla, kuukausipalkkaisena tutkijana kai on jonkinmoinen velvollisuus saada jotain aikaankin siellä. Sama kai se olisi apurahallakin, periaatteessa, paitsi että nyt pitää yrittää tuottaa mainetta ja kunniaa myös projektille eikä pelkästään omalle pienelle väitöskirjalleen. Tai jotain sellaista.

Ihan oikeasti vaan epämääräisesti pelottaa kaikki mahdollinen ja mahdoton. Niin kuin se, että takaisin tullessa kaikki onkin ihan erilaista kuin lähtiessä - tai että kaikki on juuri samanlaista kuin ennenkin, se kai olisi vielä kamalampaa. Viimeiset puoli vuotta on tainut olla vähän liikaa kaikenkaikkiaan, niin paljon kaikkea uutta, eikä sitten kuitenkaan mitään uutta. Kovasti olisi mulla käyttöä sellaiselle ihmiselle kuin se yksi, joka tässä joskus syksyllä totesi, että asioilla on tapana järjestyä. Vaikkei olisikaan, niin sopivan henkilön sanomana uskon mitä vaan. Sellainen sopivanlainen ihminen varmaan ymmärtäisi myös muistuttaa siitä, että kannattaa syödä muutakin kuin suklaata ja leipää, vaikka kuinka olisi sairas ja onneton. Itse on tuollaisia asioita vähän vaikea muistaa, näköjään.

Senegalin juttuja palautti osaltaan mieleen kosmetiikkainventaariota tehdessä esiin putkahtanut menthojelly-purkki vuodelta 2000. Kyseessä on siis kaikkien mahdollisten vaivojen hoitoon sopiva (kiinalainen) ihmevoide, jota jotkut senegalilaiset käyttävät huulirasvanakin. Sopii aika hyvin myös puhkiniistetyn nenän hoitoon.

Niin, onhan asiat tietenkin järjestymässä (ja flunssakin vähitellen paranemassa). Asuntoon olen saanut vuokralaisen, vakuutukset on hoidettu tilanteen tasalle ja huomenna haen Lariamit apteekista. Tädiltä tuli tänään viesti, että Dakarista on varattu mulle joku huone pariksi viikoksi siltä varalta, ettei sopivaa asuntoa satu löytymään. Pitäisi jaksaa soitella pari puhelua, niin muutama muukin asia ehkä edistyisi. Kun nyt saisin ääneni takaisin, niin saisin ehkä jopa soitettua. Sen sijaan en oikein tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella, että Air Portugal oli päättänyt perua juuri sen lennon, jolla olin lähdössä, ja lähtö siirtyi siitä johtuen päivää myöhemmäksi. Kovin on enteellistä, mutta en osaa tulkita, onko tuo hyvä vai huono enne.

Just in case I like the dancing

As if I wasn't feeling miserable enough because of this flu, I have tortured myself with watching the video recording from the dance workshop last weekend. Watching yourself dance on video seems to feel about as embarrassing as hearing yourself speak or sing on some kind of recording, although I don't understand why. Obviously you hear your own voice differently than other people, but dance shouldn't really look that different on video than in the mirrors, except that you can't look that much in the mirror while you're dancing.

I actually feel a bit sorry for the people who have to listen to my speaking voice a lot, it does sound a lot nicer inside my head... My singing voice doesn't sound that bad, I'm not a good singer, but I find my singing voice basically ok even when heard from "outside". With dancing it's the other way round, I usually (nowadays) dance quite well, but it's just something about my general posture or style of moving that I feel funny about when watching myself on video. It's like I don't really recognize myself on the video, because I have a different image of myself in my head. Strange.

Valitusta

Piti sitten jäädä kotiin makaamaan, kun eilisiltainen yritys karkottaa flunssa heti tuoreeltaan ei näköjään auttanut. Tai sen verran auttoi, ettei tänään ole ollut kuumetta, mutta jos silmien auki pitäminen sattuu, niin ei kai oikein voi tehdä muuta kun yrittää nukkua. Muutenkin on lievästi sanottuna surkea olo. Erityisesti ärsyttää se, että yksi kaveri on juuri tänään käymässä Helsingissä, enkä nyt sitten näekään sitä, kun en viitsi tuonne myrskyn keskelle lähteä. Levyhyllystäkään ei löydy mitään, mitä haluaisi kuunnella, ja ne harvat hyvät biisit, mitä radiosta on tänään tullut, on alkaneet itkettämään, joten en sitten kuuntele radiota enää. Garmarna (Vedergällningen) näköjään menettelee. Töitä pitäisi kai ruveta katselemaan nyt kun taas jaksan pitää silmiä auki, sen artikkelin ja kaiken muun touhun takia on opiskelijoiden esseiden lukeminen venynyt vähän liian pitkälle. Jos muuten joku sattuu liikkumaan tänään täälläpäin, niin mulle vois tuoda kaupasta suklaata...

Helsinki Cadenza

I'm finally starting to realize that I'm actually going to Senegal in just a bit over two weeks. I mean, of course I have been talking about it for months and all, but I haven't really felt it. Senegal always seems like another planet or some kind of parallel universe when I'm in Finland, unreal somehow. But Pathé was again here in Helsinki this weekend and meeting him and the others (and maybe dancing and playing sabar, too) gave me this strange flash of a feeling of what it is like there. I get that sometimes from photos or music, too, but quite rarely.

This week I have been busy writing an article, staying up late because I haven't been able to get up early (early is anything before sunrise, meaning quite late here this time of the year). I was supposed to write two articles before leaving and rewrite a third one, for which I got lots of suggestions for corrections from the journal, but I'll probably manage only this one. I finally got the article ready on Thursday, or the first version of it anyway. I'll present it at our seminar next Wednesday and the editors of the book it's for will most probably ask for changes, as well.

Kirjoitin näistä artikkelisuunnitelmista suomeksi syyskuussa, ja olisihan se pitänyt arvata, että juuri ja juuri yksi kolmesta/neljästä valmistuu. Jos aikaa tuntuu riittävän muuhun, niin yritän korjata arvioinnista tullutta artikkelia, mutta korjauksia pitäisi tehdä aika paljon, todennäköisesti muokata koko artikkeli uuteen uskoon, joten en taida ehtiä.

This weekend I've spent most of my time at the sabar workshop by Pathé & co or sitting somewhere with the people there. I also went to see Kékélé, who played here in Helsinki yesterday evening. I didn't really know much of them, except that they play this old style Congolese rumba and seemed to be quite popular in Paris when I was there in summer 2004. I'm not that much into this kind of music, I like soukous and other newer Congolese styles better, but the three singers had lovely (very Congolese) voices and were above all very charming. They seemed to me something like the Buena Vista Social Club of Congolese music, and reading their homepage now, that's what they are in more than one way. Wim Wenders could probably make a nice movie about them.

At the concert I met a couple of other Senegalese people I haven't seen for a while (since summer at least). That was good, one of them will be going to Dakar around Christmas, like so many others, which is quite nice for me. I'll need to find some new contacts there and many of the musicians and dancers I know in Dakar live somewhere abroad now. Pathé promised to make some calls to find a good drum teacher for me, besides that I don't have much planned, just hoping to find some nice place to stay in Dakar.

All this has obviously been a bit too much, I seem to be coming down with a flu or something.

Kunhan kuluu viisi vuotta

Viime viikonloppu oli kummallisen täynnä nostalgiaa. Lauantai-iltana olin todennäköisesti viimeistä kertaa makasiineilla, kesään mennessä ne kai on jo purettu pois, eikä tiedossa ole mitään erityistä syytä vierailla siellä ennen Senegaliin lähtöä. Voisihan sitä tietysti käydä vaikka Ruohonjuuressa, uudella nostalgiatripillä ja muutenkin. Niin, siellä makasiineilla oltiin 120-vuotisjuhlissa, jossa nostalgiaa lisäsi päivänsankarien itsensä esittämä musiikki, erityisesti pari Don Huonojen biisiä. Sankarit näyttivät ikäistään nuoremmilta ja oli kivat bileet muutenkin, mutta en sitten jaksanut kovin myöhään jaksanut juhlia kuitenkaan.

Sunnuntaina taas vierailin äidin ja isän luona, koska talo täytti 20 vuotta - tänään isänpäivävierailulla tosin kuulin, että virallinen juhlapäivä onkin vasta ensi tiistaina. Tai miten se nyt sitten muutenkaan lasketaan, talo ei ollut ihan valmis vielä silloin 20 vuotta sitten, kun sinne muutettiin asumaan. Ennen muuttoa iloitsin kovasti isommasta huoneesta, jonka ikkunat olivat ilta-aurinkoon päin, se kai oli jotenkin romanttista 10-vuotiaan mielestä. Mitään romanttista ei kyllä siinä huoneessa ikinä tapahtunut. Mieleenpainuvin muisto on sen sijaan se aamu, kun pehmokenguru (Kengu, jonka mahapussissa asui tietysti Ruu) oli jäätynyt lattiaan kiinni... Ei talon kunniaksi kyllä sen suurempia juhlia järjestetty, kunhan käytiin syömässä äidin laittamaa ruokaa. Ja testaamassa uutta ompelukonetta. Ruoka oli hyvää ja ompelukonekin toimi (sain uusien tanssihousujen lahkeet lyhennettyä). Talo oli samanlainen kuin ennenkin.

Strategia

Jatkan tällä jääkaapinovilinjalla... tämmönen magneetti oli ihan pakko ostaa. Juuri nyt ei kyllä ehdi makailemaan, kun pitää kirjoittaa artikkelia. Täytynee panostaa sitäkin enemmän noihin muihin.

99 prosenttia tutkijan 5 neliöstä

Ei näköjään saisi haukkua rakkaan yliopistonsa tietoteknisiä fasiliteetteja, eilen illalla olivat ilmeisesti kaikki yhteydet poikki (mihinkään yliopiston nettisivuihin ei saanut yhteyttä) ja tänään yleensä niin luotettava webmail lopetti toimintansa iltapäivällä. Sivuilla lupaillaan, että huomenna taas toimii, tosin joidenkin ihmisten meilejä on kadoksissa... Jos ymmärsin oikein, en itse kuulu tuohon epäonniseen joukkoon, mutta olo on joka tapauksessa samanlainen kuin jos kännykkä olisi kadoksissa.

Tässä sähköpostittomuuden ahdistavassa tilassa toteutin eilen tutkijaseminaarissa syntyneen ajatuksen ja muotoilin runontapaisen seminaarin keskusteluissa käytetyistä käsitteistä. Jääkaappirunouden magneettisista sanoista ei näin hienoja termejä löydykään, mutta tämä blogi kai on jonkinlainen jääkaapin ovi omalla tavallaan. Arvatkaapa, mikä oli seminaarikokoontumisen aihe.

99 prosenttia säveltäjän työstä
– esteettinen (re)konstruktio

Arvaamaton prosessi
toi hänet luonnoksen asemalle
jossa identiteetti
on vain tutkijan harhaa
ja orgaanisuus
esteettinen ansa

Semiotiikalla voi siirtyä
tiedostamattomasta rakenteesta
romanttis-myyttiseen ulottuvuuteen
vaikkei ymmärtäisi sävelkieltä
eivätkä kognitiiviset lajitteluperiaatteet
selittäisi sisällön esi-merkkejä

Visiokokemus
saattaa lisätä formuloita
mutta Ursatz on aina sama
romanttisen kirjailijattaren kuvauksessa

Taisin olla hieman väsynyt siellä seminaarissa, kun sanat tuottivat vääriä assosiaatioita. Toivottavasti hihittely ei häirinnyt muita kovin pahasti. Puolustukseksi sanottakoon, että jouduin heräämään seitsemältä eli ennen auringonnousua, mikä on äärimmäisen epäluonnollista ja siksi aina yhtä tuskallista. Syy tähän varhaisherännäisyyteen oli puolestaan se, että piti suoriutua YTHS:lle rokotettavaksi aivokalvontulehdusta ja b-hepatiittia vastaan. En kyllä edelleenkään ole kovin vakuuttunut tuon jälkimmäisen rokotuksen tarpeellisuudesta, mutta kun lääketieteen ammattilaiset suosittelevat, niin eihän pieni humanisti uskalla sanoa vastaan. Olenpa nyt ainakin todella turvallista seuraa muille.

Takaisin yliopistoteemaan: Kuulin tänään ylempien tahojen esittäneen lausuntonaan taiteiden tutkimuksen laitoksen tilatarpeista, että kohtuullista tilankäyttöä olisi 5 neliömetriä kutakin tutkijaa kohti, vakituisempaan henkilökuntaan kuuluville suotaisiin huimat 10 neliötä. Seuraavaksi kai siirrytään avokonttoreihin ja vuorotyöhön, jotta tilankäytön tehokkuus saadaan maksimoitua. Ai niin, mutta meillähän on jo työhuonevuorot!

Yliopisto työllistää...

... postinkantajia nimittäin. Onkin varmasti kansantaloudellisesti järkevää kierrättää mun palkkakuitit Joensuun kautta takaisin Helsinkiin. Alkaa vaan jo hieman keittää, kun olen ainakin kolmeen eri paikkaan ilmoittanut oikean postiosoitteen, mutta palkanlaskennassa ollaan edelleen vakuuttuneita siitä, että asun Joensuussa. Humanistisen tiedekunnan mukaan olen kaiken lisäksi vielä HuK. No, eihän siitä maisteriksi valmistumisesta olekaan kuin neljä vuotta (jona aikana tosin olen opettanut aika monta kurssia Helsingissäkin). Sinne meni sitten neljäs sähköpostikirjelmä. Ja tänään lähti viides palkanlaskentaan - sen jäljeen kun olin taistellut puoli tuntia typerimmästä typerän Alman kanssa ja välillä yrittänyt soittaa yliopiston vaihteeseen, jossa kukaan ei vastaa!! Että kiitos vaan, että te siellä henkilöstöosastolla olette pistäneet ulkoisilta sivuilta linkkejä Almaan, jonne ei sitten pääse kirjautumaan sisälle. Eipä silti, että sieltäkään mitään järkevää tietoa löytyisi, joten valitsin ihan silleen fiilispohjalta yhden humanistisen tiedekunnan palkanlaskijoista. Eli eipä taida tieto oikeasta osoitteesta mennä vieläkään perille, kun tyyppi on kuitenkin sitä mieltä, ettei tää nyt oikein mulle kuulu... Onneksi ei ole tilinumero muuttunut!

[Lisäys 2.11.: Hämmästyttävää kyllä sain tänään ystävällissävyisen vastauksen tuohon viimeisimpään viestiin. Uudet tiedot on kuulemma toimitettu laitokselta palkanlaskentaan, mutta ne eivät ehtineet vielä lokakuun palkanmaksuun. Eli ilmeisesti neljäs viesti oli tehonnut (tai vaihtoehtoisesti siellä palkanlaskennassa ollaan to-del-la hi-tai-ta), joskaan kukaan ei siihen vastannut, joten mistäs minä sen olisin voinut tietää. Jo ennen vastauksen tuloa tuli pohdittua sitä, että millä ihmeen perusteilla suuret yliopistot/koulut/mitkä-nyt-ikinä ovat pieniä tehokkaampia. Kyllä vaan tämäkin asia olisi saatu Joensuun miniyliopistossa huomattavasti vähemmillä yhteydenotoilla ja nopeammin hoidettua. Ja se oman palkanlaskijan nimikin löytyi siellä parilla klikkauksella selkeiltä ja toimivilta intranet-sivuilta. Kellehän voisi tehdä aloitteen Helsingin yliopiston jakamisesta muutamaksi pienemmäksi yliopistoksi?]