I need some warmth

As you can see on the photo (from the street where I live), winter has arrived to Helsinki. It has been freezing cold for some time already and now there's also snow. I'm so glad I'm going to Senegal, I can't stand the dark and cold here.

Älkääkä tulko mulle väittämään, ettei lokakuu muka ole vielä talvea, jos on lunta niin on ihan varmasti talvi. Ja talveahan täällä Suomessa riittää sitten seuraavat kuusi kuukautta ainakin. Kesä taas taisi tänä vuonna kestää noin kaksi viikkoa... mutta minäpä lähden ihan pian Senegalin auringonpaisteeseen, lällätilää!

I didn't see the first snow falling, actually, because I was on a cruise to Stockholm with two friends. I haven't been there since 1991 maybe, so I guess it was time to go there, if only for the five or six hours we had. My friends put those hours to good use shopping, I just bought one book and lots of chocolate. And drove the others crazy by photographing everything. Anyway, it was nice to just get away from everything for the day (+ two nights on the ferry). But now I'm pretty tired, didn't get much work done today although I really should have after taking time off for the trip.

Unfortunately I'll have to get up early tomorrow, too, to hear the defence of a colleague's dissertation. That should be interesting, though, it's about the construction of national identity in the popular music performances in Finnish films of the 1950's and 1960's (hopefully that was a more or less correct formulation). [AV:n väitöskirjan esittely löytyy suomeksi ainakin täältä.] I'm also looking forward to the party in the evening, I haven't been out anywhere for weeks.

My life that might have been

Jälleen kerran viikonlopunviettoa yksin kotona, tenttien korjaaminen on iloni (ja työni)... [Tähän voi lisätä vapaavalintaisen kirosanan.] Eikä ole edes suklaata.

Ryhtyisiköhän kuitenkin vahtimestariksi?

Tässä heti lisää poliittisluontoista kannanottoa, kun kerran eilen aloin taas päästä vauhtiin. Lisäksi pitää yrittää karkottaa ne kaksi uutta "tilaajaa", jotka ovat erehtyneet ruksimaan tämän blogin blogilistalta joskus lähimenneisyydessä... Kolme (+1, joka oon minä ite) oli kyllä ihan riittävästi mulle. Että miettikääs nyt vielä uudelleen, alkaa ahdistaa tällainen mieletön yleisöryntäys.

Niin, oli mulla ihan oikea asiakin. Postissa tuli jostain syystä Joensuun yliopiston tieteentekijöiden jäsentiedote (ihan oikealla osoitteella kyllä), jossa oli Tieteentekijöiden liiton puheenjohtajan Antero Puhakan - joka on ilmeisesti myös mainitun Joensuun yhdistyksen luottamusmies - katsaus yliopiston palkkausjärjestelmän uudistamisen tilanteeseen. Jutun perusteella taitaisi olla viisaampaa siirtyä toisenlaisiin töihin:

Työnantajan tarjouksessa ohjeistettuja ammattitehtäviä tekevät (lähinnä vahtimestarit, siivoojat jne.) ja tieteellistä tutkimusta tekevät tohtoriopiskelijat sijoittuvat palkkauksellisesti samalle tasolle. Tämä lienee työnantajan näkemyksen mukaan tutkijanuran houkuttelevuutta lisäävä tekijä.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Viime päivinä on tullut nähtyä kaikenlaista omituista ja sitäkin enemmän ihmeteltyä tiettyjen ihmisten toimintaa (tai ehkä pikemminkin sen puutetta, mutta ei siitä sen enempää).

Pitää nyt aloittaa mainitsemalla ihan vaan ohimennen, että näin sitten Tarja Halosen oikein elävänä ja lähietäisyydeltä lauantaina (vaikutti pirteältä). Siinä ei oikeastaan ollut mitään kovin ihmeellistä, ehkä erikoisempaa on se, etten ole tullut nähneeksi Tarjaa samoissa yhteyksissä aiemmin. Tosin Tarja on kyllä nähnyt mut yhdessä tanssiesityksessä jokunen vuosi sitten, mutta sitä ei kyllä viitsi muistella sen enempää... toivottavasti muut paikalla olleet ovat jo unohtaneet.

Samaisena lauantaina joku oli levittänyt (tuoreennäköisiä (yöks)) siansorkkia Hämeentielle, siihen Haapaniemenkadun risteyksen kohdille, ikävästi juuri suojatien kohdalle, niin että niitä sai väistellä, kun halusi Hämeentien yli. Kommenttilaatikkoon voi sitten itse kukin kertoa oman teoriansa siitä, miten siansorkat ovat kadulle päätyneet. En ole vielä keksinyt yhtään hyvää.
Tänä aamuna matkalla ratikalle näin auton, jonka takaikkunassa oli tarra, tai ei oikeastaan tarra vaan jonkinlainen ikkunaan teipattu paperi, jossa luki isoin mustin kirjaimin "Asia tsunami survivor". Mitä helvettiä? Pitäisikö meidän nyt kaikkien sääliä kuskia, antaa sen törttöillä liikenteessä, kun se on sentään joutunut kärsimään (tai ainakin näkemään toisten kärsimystä) Thaimaan-lomallaan? Vai pitäisikö ihailla suurta sankaria, joka pystyy pitämään puolensa luonnonvoimille? Kysyä ehkä vinkkejä siltä varalta, että joutuu itse tsunamin takia vaaraan? Vähän niin kuin joitain vuosia sitten jonkun laihdutusvalmisteen verkostomarkkinoijat, joilla oli rintaneuloja ym. mainoksia tyyliin "laihdutin xx kiloa xx viikossa, kysy minulta miten".

Onneksi maailmassa on vielä täysjärkisiä ihmisiä jäljellä (enkä välttämättä lue itseäni siihen joukkoon) - vaikkakin tänään yksi vähemmän kuin eilen - aamua piristi nimittäin tällainen kolumni terrorismista. Jos nyt voi sanoa, että piristi, alkaa pahasti näyttää siltä, että se yksi hullu jenkki (kauppa)kumppaneineen ehtii aloittaa vielä yhden sodan. Ja terroristejako ihmisten muka kuuluisi pelätä?

[Lisäys 18.10.: Näitä maailman ihmeitä on nyt ollut niin paljon, että yksi ehti unohtua. Se nimittäin vasta olikin kummallista, että heräsin ihan vapaaehtoisesti lauantaiaamuna ennen yhdeksää (kysykää keneltä tahansa lähisukulaiselta, tämä on harvinainen tapaus). Hyvä syy tällaiseen ylenmääräiseen reippauteen pitää tietysti olla, suuntasin nimittäin Hulluille päiville ostamaan tallentavan dvd:n ja vhs-nauhurin yhdistelmän. Kymmenen aikaan olinkin sitten jo matkalla takaisin kotiin. Alkaa tämä elektronisten laitteiden ja varsinkin kaikenlaisten johtojen määrä kyllä lähennellä naurettavaa, mutta hieno on tuo uusikin. Ja ihmeiden ihme, uuden koneen kaukosäädin osaa kommunikoida myös telkkarin kanssa!]

Je suis venu te dire que je m'en vais

I have finally managed to reserve the flights to Senegal: I'll be leaving on December 1st, like I planned, and the return is reserved for July 14th, but I might change that if I feel like coming back earlier or staying longer (the latter being more probable). First I was going to reserve the return flight for the end of June, but then I found out that there will be the third Festival Mondial des Arts Nègres in Dakar from June 27th to July 10th. The first one in 1966 seems to have been (or become) a legendary event, so I feel like I shouldn't miss this.

The thing that will bring a bit of sunshine to my life till then is the new album from Salif Keita. (I'm thinking about his version of that Serge Gainsbourg song in the post title.) Yesterday I finally made it to Digelius (the only record shop worth visiting here in Helsinki) to get a cd of La Tana (we're doing a choreography to one of the songs in our flamenco class) and there I found out about the Salif Keita cd and of course had to buy it. And as could be expected, it sounds really nice, quite light and danceable for Salif Keita actually. In my last post I was praising the beauty of Vicente Amigo, but although he's much better looking he would still come second to Salif Keita on my beauty scale (whatever that might be based on). Anybody would probably.

Malista, matkustamisesta, musiikista, meikkaamisesta, meileistä ja muusta

Jos joku sattuu kaipaamaan jotain yhteiskunnallisia kannanottoja tai muuta oikeasti mielenkiintoista, menköön muualle, täällä on nyt vaan tällasia minäminäminäjuttuja. Ja vielä sikin sokin miten sattuu. Että en suosittele lukemaan, mutta kirjoitanpa kuitenkin.

Perjantaina jäi suunnitelmissa ollut Digelius-käynti väliin yllättävän runsaan sosiaalisen toiminnan takia, mutta postista sain sentään haettua paketin, joka sisälsi Lonely Planet West Africa -kirjan ja Vicente Amigon uusimman levyn un momento en el sonido. Vicente Amigo tietysti näyttää kauniilta ja soittaa kauniisti (molempia myös livenä), ja uusi levykin panostaa samaan esteettisyyteen kiitettävästi. Kuulostaa jotenkin rauhallisemmalta kuin aiemmat levyt, tosi vähän laulua.

Lonely Planetiä on tullut toistaiseksi selattua lähinnä sen verran, että valkeni, kuinka pitkä matka on Dakarista Bamakoon - 1420 kilometriä! Eli aivan sairaan pitkä matka kun ajattelee teiden kuntoa ja muita matkustusolosuhteisiin vaikuttavia seikkoja... En näköjään oikein hahmota, kuinka iso paikka se Afrikka oikein onkaan, kai sitä on kuvitellut, että Mali on siinä ihan Senegalin vieressä (onhan se). Taitaa jäädä Malin reissu tekemättä, varsinkin kun ei taida olla ketään, joka lähtisi mukaan. Jos vaikka matkailisin ihan vaan Senegalissa ja ehkä Gambiassa, onhan niissäkin vielä näkemistä, kun en ole aiemmilla matkoilla paljoa kierrellyt muualla kun Dakarissa ja tädin luona Fatickissa ja Mbourissa. Outi oli sitä mieltä, että pitäisi mennä käymään Casamancessa, ja niin tietysti pitäisikin. Ja Saint-Louisissa.

Kate Bushilta on näköjään juuri ilmestynyt uusi levy, siltä soitettiin jotain radiossa. Kuulosti ihan Kate Bushilta... en tiedä radiossa soineen biisin nimeä, mutta siitä tuli mieleen biisi Love and Anger, jonka sitten kaivoin esiin. Samalta levyltä päivän fiilikseen sopiva valituslaulu:

This is where I want to be.
This is what I need.
This is where I want to be.
This is what I need.
This is where I want to be,
But I know that this will never be mine.
(Kate Bush: Never be mine)

Eipä tuo kertosäkeen teksti tietysti mitään kerro, jos ei kappaletta tunne. Toisto on joka tapauksessa olennaista, ja monin tavoin sopivaa tässä yhteydessä.

Viime päivinä on tullut paitsi juotua piimää (johtuu yleensä stressistä, en muuten juurikaan juo piimää) myös mietittyä meikkaamista. Nimittäin nyt syksyllä oon jostain syystä ruvennut meikkaamaan lähes joka päivä, mikä on vähän kummallista, aiemmin ei ole tuntunut tarpeelliselta meikata, jos ei ole mitään juhlia tai muuta vastaavaa, missä pitäisi näyttää erityisen edustavalta. Ehkä sitten kolmekymppisenä pitää meikata, ei enää pelkkä säkenöivä sisäinen kauneus riitä. [Niin kuin tähän asti muka olisi riittänyt... Toim. huom.]

Eipä silti, että viime aikoina olisin ollut kovin vakuuttunut siitä sisäisestä kauneudesta tai varsinkaan omista tutkijankyvyistä. Jotkut tuntuvat olevan niin järjestelmällisiä ja aikaansaavia ja kirjoittavat juuri sellaisia artikkeleita kuin pitääkin, ja mä vaan ihmettelen, mistä aloittaisin, enkä jaksa perehtyä kunnolla mihinkään. Halveksin kaikkia niitä tehtailijoita, jotka vääntää samasta tikusta asiaa kymmeneen artikkeliin, mutta väännän yhtä lailla omat artikkelini joidenkin vanhojen juttujen pohjalta, kun en vaan muka ehdi tehdä mitään uutta. Uskottelen itselleni, että kyllä kaikki alkaa sujua, kunhan pääsen Senegaliin ja kerään kunnollista matskua ja sitten on jotain, mistä kirjottaa jotain järkevää. Niin kai.

Viikonloppu on kyllä sujunut enimmäkseen tässä koneen (Akselin) ääressä. Tällaista villiä sinkkuelämää, korjasin tenttejä perjantai-illan. Lauantaiaamuna sain päähäni ladata netistä koneelle Thunderbirdin ja sitä säätäessä kului tunti jos toinenkin, osoitekirjan kasaamiseen on mennyt aikaa vielä tänäänkin. Tuntuu vähän oudolta edelleen, mutta kätevältä ohjelmalta vaikuttaa sinänsä, kai siihen tottuu. Siirtelin vanhoja meilejä uusiin kansioihin, mikä oli lievästi masentavaa. Eipä tunnu jutut juuri muuttuneen tai oma elämä muutenkaan.

Tänään oon saanut sentään sen verran aikaan, että tarkistin Musiikin suunnan vedoksia. Oikeesti piti kyllä aloitella yhtä artikkelia ja kirjoittaa selvitys Sheffieldin konferenssia varten saadun apurahan käytöstä. Mutta tulipa tehtyä edes jotain, muutakin kun katsottua sunnuntain suosikkisarjoja omasta rakkaasta telkkarista.

Korjattu telkkari ja rikkinäiset kukat

Oma telkkari (jolla ei ole nimeä) palasi kotiin tänä aamuna. Videonauhuri ei kylläkään toimi, joten taidan pian lähteä elektroniikkaostoksille. Ratkesipa samalla se, ostanko uuden talvitakin vai en. Yhtä aika kivaa oon katsellut, mutta en siis osta sitä, kun kerran pitää sijoittaa videoihin. Vaikka mitäpä minä talvitakilla...

Saan muuten pehmeän laskun Senegalin meininkeihin, kun Pathe tulee marraskuun puolivälissä käymään Suomessa. Eli järkkäilen taas kurssia, laitan infoa afrotanssi.nettiin, kunhan kerkiän. Miten taas tuntuukin, että kaikki aika kuluu kaikenlaiseen järjestelyyn. Tällä kertaa löytyi kyllä sali tanssikurssille sen verran helpolla (Aleksanterin teatterista) ettei voi valittaa. Kun kaikki muukin järjestyisi yhtä helposti.

Taidan jälleen kerran kuluttaa enemmän aikaa kaikista asioista stressaamiseen kuin niiden hoitamiseen, oma vika tietysti, ettei saa mitään järkevää aikaan vaan puuhailee kaikkea turhanpäiväistä. Tai pohtii oman elämänsä surkeutta. Sekin ehkä auttaisi, että keskittyisi yhteen asiaan kerrallaan (eikä esimerkiksi bloggaisi samalla kun lukee opiskelijoiden hengentuotoksia).

Niin, käytiin katsomassa Broken Flowers tiistaina (joo, siinä Nytin ennakkonäytöksessä, olinpa kerrankin nopea), ei oikein tehnyt vaikutusta. Olihan se ihan hauska, mutta jonkinmoinen pettymys kuitenkin kaiken hehkutuksen jälkeen. Erityisesti tuo päähahmo jäi aika hämäräksi, siis minkä takia se oli niin loputtoman apaattinen. Taisi olla vähän huono vuosi Cannesin festareilla.

Everybody's doing it

En sitten voinut vastustaa kiusausta tehdä tätä vanhaa tuttua typologia-testiä jälleen kerran, kun kerran kaikki muutkin. Meni ensin jotenkin pieleen, kun tulokseen putkahti oudon tuntuinen S-kirjain, ei musta ihan Äiti Teresaksi kuitenkaan taida olla. Tästä INFJ:stä kyllä tunnistan itseni ja sen muistan saaneeni jostain testistä aiemminkin.

Finnish bloggers are all doing this old Jung Typology Test (again) and so did I: I'm still an INFJ (here's another description), seems quite right for me.