Korjattu telkkari ja rikkinäiset kukat

Oma telkkari (jolla ei ole nimeä) palasi kotiin tänä aamuna. Videonauhuri ei kylläkään toimi, joten taidan pian lähteä elektroniikkaostoksille. Ratkesipa samalla se, ostanko uuden talvitakin vai en. Yhtä aika kivaa oon katsellut, mutta en siis osta sitä, kun kerran pitää sijoittaa videoihin. Vaikka mitäpä minä talvitakilla...

Saan muuten pehmeän laskun Senegalin meininkeihin, kun Pathe tulee marraskuun puolivälissä käymään Suomessa. Eli järkkäilen taas kurssia, laitan infoa afrotanssi.nettiin, kunhan kerkiän. Miten taas tuntuukin, että kaikki aika kuluu kaikenlaiseen järjestelyyn. Tällä kertaa löytyi kyllä sali tanssikurssille sen verran helpolla (Aleksanterin teatterista) ettei voi valittaa. Kun kaikki muukin järjestyisi yhtä helposti.

Taidan jälleen kerran kuluttaa enemmän aikaa kaikista asioista stressaamiseen kuin niiden hoitamiseen, oma vika tietysti, ettei saa mitään järkevää aikaan vaan puuhailee kaikkea turhanpäiväistä. Tai pohtii oman elämänsä surkeutta. Sekin ehkä auttaisi, että keskittyisi yhteen asiaan kerrallaan (eikä esimerkiksi bloggaisi samalla kun lukee opiskelijoiden hengentuotoksia).

Niin, käytiin katsomassa Broken Flowers tiistaina (joo, siinä Nytin ennakkonäytöksessä, olinpa kerrankin nopea), ei oikein tehnyt vaikutusta. Olihan se ihan hauska, mutta jonkinmoinen pettymys kuitenkin kaiken hehkutuksen jälkeen. Erityisesti tuo päähahmo jäi aika hämäräksi, siis minkä takia se oli niin loputtoman apaattinen. Taisi olla vähän huono vuosi Cannesin festareilla.