5.8.06

Toinen yritys kotiinpaluuksi

Olen siirtänyt itseni Alppilaan, ja suurin osa tavaroistakin on jo kannettu ullakkokomerosta sisälle asuntoon. Kotisivun linkit on myös tarkistettu ja päivitetty. Ja ne Dakarin kuvat sain vihdoin jonkinlaiseen järjestykseen. Eli kannattaa katsoa niitä siellä Flickrissä albumi kerrallaan, jos ei halua selata kaikkia rakeisia tanssikuvia - tai jos haluaa katsella nimenomaan niitä. Kronologian ystävät taas voi katsella kalenterin kautta, linkki on tuossa jossain oikealla puolella. Suurin osa kuvista on ihan kaikkien nähtävillä, mutta kannattaa kuitenkin kirjautua sisään, jos vaikka haluaa kommentoida...

Mitähän muuta uutta on ehtinyt tapahtua, aikaa on tälläkin viikolla kulunut (muuton lisäksi) tanssimiseen ja rummuttamiseen, vaihteeksi vaan burkinafasolaiseen tyyliin. Kotona on kiva olla, silloin kun ehtii. Töitä ei tosin näköjään voikaan aloittaa siitä miellyttävimmästä päästä, koska DVD/VHS-kone joutui korjattavaksi. Vaikka muutenkin pitää kyllä heti maanantaina ryhtyä luonnostelemaan yhtä artikkelia, joten ei taitaisi aika edes riittää videoiden katseluun. Vielä kun tietäisi mitä siihen artikkeliin oikein kirjoittaisi, hmm.

Illalla pitäisi kai jaksaa lähteä afrobileisiin Wäiskiin, kun kaikki muutkin kuulemma menee sinne. Entäs kuka lähtisi Flow-festarille katsomaan Quintessenceä ja Five Corners Quintetiä (su 20.8.)? Ja Stellakin soittaisi 1.9. täällä jossain Helsingissä, sinnekin voisi ehkä mennä... Yritän siis tässä ahkerasti päästä kärryille Helsingin meiningeistä ja maailman tapahtumista ylipäätään. Etäisyys Suomen ja Senegalin välillä tuntuu tällä hetkellä aika pitkältä, muutenkin kuin fyysisesti.

30.7.06

Getting updated

An old friend called me from Japan yesterday. I hadn't heard from him for at least a year. I was hoping to see him in Dakar but I didn't, so I was of course glad to hear from him. The call reminded me that I haven't written any posts in English since I went to Senegal, I suppose I needed to write in Finnish being so far away from Finland... He had also visited my homepage, where the links need to be updated, I try to get to that some time soon. There are also about a hundred other things to do, most importantly all the e-mails I should write and the phone calls I should make, the list just keeps getting longer. So if you don't hear from me, it doesn't mean I've forgotten you, it's just that I'm a bit busy with all the dancing and all kinds of "coming back home" stuff. I'll move back to my own appartment next week and I suppose life will be getting somewhat more back to normal after that.

28.7.06

Lisää hämäriä tanssikuvia

Olen ahkeroinut kuvien parissa ja päässyt jo toukokuun loppuun. Kansiojärjestelyjä pitää vielä vähän hioa, että saan ryhmiteltyä kuvat suurin piirtein järkevän kokoisiksi kokoelmiksi. Satunnaisesti olen yrittänyt karsia niitä kaikista epätarkimpia ja rakeisimpia kuvia, mutta sitten taas tulee mieleen, että niissä täytyy olla jotain kiinnostavaa, kun en kerran ole niitä jo aiemmin poistanut kokoelmista. Eri asia sitten näkeekö kukaan muu niissä yhtään mitään kiinnostavaa, tai muistanko edes itse, miksi ne on pitänyt säästää.

Les Amazones 5Hassua oli katsella Thièsin reissun kuvia, kun ollaan tanssikurssilla treenattu koreografiaa WaFlashin Sincerité-biisiin. Olisihan sille koreografialle ollut käyttöä jo siellä juhlakonsertissa... Video ei ole kai vieläkään ilmestynyt, vaikka jotain huhua moisesta kuulin jo ennen Senegalista lähtöä.

Tanssitreenit siis jatkuvat, ja samalla yritän vähitellen orientoitua ajatukseen, että pitäisi ryhtyä tässä piakkoin taas tuottamaan jotain kirjallista tuotosta kaikesta Senegalissa opitusta. Aika vaikealta tuntuu... Toivon mukaan kaikkea materiaalia läpikäydessä alkaa hahmottua sellaisiakin ajatuksia, jotka saa muotoiltua sanalliseen muotoon ja jopa naamioitua tieteellisiksi. Joku ajatuksentapainen sanallisesta ja ruumiillisesta tietämisestä kävi tässä jonain päivänä tanssitunnilla mielessä, mutta hävisi sitten saman tien.

26.7.06

Kuvatilanne ja tekninen ongelma

Pitää vähän kiirettä näiden kaikkien tanssikurssien sun muun kanssa. Sen verran oon saanut aikaan, että mm. Lac Rosen ja St. Louisin reissujen kuvat on nyt omissa kansioissaan Flickrissä. Ajattelin, etten laita mitään uusia kuvia, ennen kun nuo Senegalin kuvat on kaikki laitettu, vaikka viikonlopun synttärijuhlissa tulikin otettua muutama. Ja onhan niillä tanssitunneillakin räpsitty kuvia.

Kaikki ylimääräinen aika tietokoneen ääressä on siis kulunut kuvien parissa. Sain kyllä synttärilahjaksi Bluetooth-tikun, jolla se (uusi hieno) puhelin pitäisi saada juttelemaan tietokoneen kanssa, mutten oikein jaksanut taistella sen kanssa. Puhelin ja kone kyllä jo tiedostavat toistensa olemassaolon, mutteivät oikein kommunikoi keskenään. Jos joku ymmärtää tollasista härpäkkeistä jotain, niin saa tulla säätämään...

20.7.06

Viimeinen jäätelö Dakarissa

Gondole

Sellaisen äärimmäisen olennaisen asian olen unohtanut kertoa, etten voinut viimeisinä viikkoinani Dakarissa käydä syömässä jäätelöä, koska vakiopaikka La Gondole oli suljettu. Gondole muuttaa uusiin tiloihin, ja vanha kahvila suljettiin jo ainakin kuukausi sitten, mutta uutta ei ainakaan paria päivää ennen lähtöä ollut vielä avattu. Lohdutukseksi oli pakko käydä siinä kilpailevassa paikassa eli LGM:ssä. Ihan hyvää jäätelöä saa sieltäkin muttei tietenkään Gondolen veroista...

Teknologian ihmemaassa

Ostin eilen - uuden matkakortin lisäksi - uuden kännykän sekä webkameran. Kännykkä oli tietysti liian kallis, mutta onhan siinä kamera ja mp3-soitin ja mitä kaikkea hienoa. Vielä kun sitä oppisi käyttämään. Tosin puhelimen hankinnan johdosta ilmeni, että pitänee pian ostaa uusi tietokonekin, kun tässä ei ole edes infrapunalinkkiä (tai mikä se nyt onkaan). Tai ehkä en vaan ole sitä vielä löytänyt. Jotenkin pitäisi saada puhelin ja tietokone kommunikoimaan keskenään, että siitä mp3-soittimesta olisi jotain iloa.

Webkamera taas oli harvinaisen helppo tapaus, ja nyt onkin jo kahteen kertaan soiteltu kuvan kanssa Senegaliin. Tosin dakarilaisen nettikahvilan webkamera ei toiminut ihan yhtä moitteettomasti kuin tuo oma ostos, vaan sitä piti käynnistellä vähän väliä uudestaan. Jännää on tietysti tuo kuvan kanssa puheleminen, ja netissä kuluu taas entistäkin enemmän aikaa... Valokuviakin olen nimittäin lataillut ahkerasti Flickriin ja samalla yrittänyt valita, mitä niistä pitäisi teettää ihan oikeiksi valokuviksi. Helmikuun puolivälissä ollaan nyt menossa.

Eli Senegal-tunnelmissa oon jossain määrin edelleen, varsinkin kun Astoukin majailee täällä meillä ja jaksaa puhua wolofia, vaikken aina ihan kaikkea ymmärräkään. Oli kuulemma käsketty puhumaan mulle pelkkää wolofia, etten heti unohda... Tanssikursseja on nyt muutama suunnitteilla, niin kuin arvata saattaa, joten puuhaa riittää niidenkin järjestelyissä.

Mitään suurta paluushokkia ei kyllä ole vielä ilmaantunut, eikä edes ole (vielä?) erityisen ikävä Senegaliin. Noin vaihteeksi on oikein hauska mm. puuhailla kaikessa rauhassa netissä. Ja kävellä kadulla ilman, että koko ajan joku kerjää rahaa tai haluaa myydä jotain tai muuten vaan huutelee perään. Ja käydä ostoksilla kaupoissa, joissa saa vapaasti hiplata kaikkea vähänkään kiinnostavaa ja olla juttelematta myyjien kanssa yhtään mitään, jos ei huvita.

Ilma tuntuu kyllä täällä aika viileältä, taisin juuri missata ne monien mainostamat helteet. Sukkia en ollut älynnyt pakata kesävaatekassiin, jonka hain oman asunnon ullakkokomerosta. Mitenköhän ei tullut mieleen, että sellaisia saattaisi tarvita heinäkuussa?

15.7.06

Matkalaukut

tulokuva

Kuten kuvasta näkyy, olen palannut Helsinkiin. Matkalaukku painoi 25 kiloa, mutta sitten oli vielä toinen vaatekassi ja 10 vuohennahkaa, yhteensä 38 kiloa matkatavaraa... Ne toiset 44 kiloa ovat ilmeisesti tänään saapuneet Suomeen, saan ne maanantaina, jos tullimiehet suostuvat ne mulle antamaan.

Aloitan kohta Flickrissä uusintakierroksen Senegalin valokuvista, eli ennennäkemättömiä kuvia on luvassa. Ja ne kaikki vanhatkin isompiresoluutioisina versioina ja ehkäpä oikein "kansioihin" järjestettynä. Jos jotain uusia ajatuksia ilmaantuu päähän, niin yritän kirjoittaa niitä tänne. Tällä hetkellä mietin vaan, minne ihmeeseen mun matkakortti on voinut kadota.

12.7.06

Huomenna hän tulee

No en ihan huomenna, mutta perjantaina olen taas Helsingissä, niin kummallista kuin se onkin. Läksiäiset on siis juhlittu ja lähtövalmistelut käynnissä, tulee jälleen kerran vähän kiire ja paniikki... 44 kiloa tavaraa on jo matkalla Suomeen ja silti pelottaa, mahtuuko kaikki tarpeellinen matkalaukkuun - ja kuinka paljon se matkalaukku sitten painaakaan!

4.7.06

Lähdössä taas

Alan taas olla lähtötunnelmissa, kun suurimman osan ajasta mietin, mitä kaikkea pitäisi ehtiä vielä tehdä täällä Dakarissa ennen Suomeen paluuta. Viimeinen tanssitunti oli tänään, rumputunteja taitaa yksi tai kaksi jäljellä. Perjantain juhla-asukin on valmiina ja hiuksia laitetaan huomenna, korut vielä puuttuu. Muista juhlavalmisteluista en ole ihan perillä, mutta kunhan rumpalit muistaa saapua paikalle, niin kaipa saadaan jonkinlaiset juhlat aikaan.

Kovin tuntuu kummalliselta ajatella, että parin viikon päästä olen jossain aivan muualla. Toisaalta tuntuu kyllä jossain määrin houkuttelevalta päästä paikkaan, jossa ei tarvitse valvoa öisin odottelemassa, että saisi vesiämpärit taas täytettyä, eikä herätä aamuseitsemältä naapurien lasten kiljuntaan. Kaikesta huolimatta voisin ihan mielelläni jäädä tänne vähän pitemmäksi aikaa, varsinkin kun olisi vaikka mitä, mitä voisi tutkimuksenkin hyväksi vielä tehdä.

Kuten arvata saattaa, nämä viimeiset viikot täällä Dakarissa eivät näytä kuluvan kiivaasti töiden parissa. Kävin tosin (vihdoin) Senegalin kansallisarkistossa selailemassa lehtileikkeitä, mutta kuten vähän arvelin, arkistosta ei löytynyt juuri mitään mielenkiintoista. Videotakin on taas kertynyt jokunen tunti lisää. Ja tanssiesityksiä on käyty katsomassa tutuissa saleissa Soranossa ja Blaise Senghorissa.

Mainitsemisen arvoista lienee sekin, että kävin sunnuntaina stadionilla katsomassa senegalilaista painia (lamb). En edelleenkään ole erityisen kiinnostunut urheilusta, mutta nuo painiottelut ovat aika mielenkiintoisia tapahtumia. Varsinainen paini vie tuskin edes puolta tapahtuman ajasta, sitäkin enemmän aikaa käytetään painijoiden "esittelyyn" – tai miksi sitten pitäisikään kutsua sitä, kun painija joukkoineen saapuu hitaasti stadionin poikki ja tanssii omien rumpaliensa säestämänä. Stadionilla oli siis viisi tai kuusi sabar-bändiä sekä jokunen laulaja, ja soitto ja laulu jatkui taukoamatta myös ottelujen aikana.

Sää on täällä edelleen aurinkoinen, jonkun kerran on jo satanutkin, vaikka sadekausi ei vielä olekaan alkanut. Lämmintä on sen verran, että keskellä päivää tulee hiki, vaikkei tekisi juuri mitään. Asteita on vähän vaikea tietää, yhtenä päivänä näin keskustassa mittarin joka näytti 24° ja hetken päästä toisen joka näytti 50°, luultavasti vähän päälle 30° saattaisi olla lähellä totuutta. Toivottavasti Suomessakin on sen verran lämmintä, ettei heti tarvitse palella...

20.6.06

Out of the confusion

Flickrin kuvia seuraamalla on voinut todeta, että olen hiljaisuudesta huolimatta edelleen elossa ja suurin piirtein hyvinvoiva (taas olen onnistunut hankkimaan itselleni nuhan, helteestä huolimatta). Jotkut onnekkaat ovat saaneet sähköpostiakin. Mutta tässä nyt vihdoin uusimpia kuulumisia tiivistettynä:

Kuun vaihteessa tänne Dakariin saapui Rämpsäkät esittämään suomalaista kansanmusiikkia Afrikakeur-festarille ja sen jälkeen ihmettelemään Senegalin meininkejä reiluksi viikoksi. Festariyleisö oli kovin innoissaan bändistä, ja parille vanhemmalle herralle yritin parhaani mukaan selostaa, mikä ihmeen soitin se kantele oikein onkaan. Noiden muusikkotyttöjen seurassa siis kului runsaasti aikaa, mutta hauskaakin oli tietysti.

Muutenkin kesäkuun alkupuolella oli harvinaisen paljon kaikenlaisia juhlia sun muita tapahtumia. Tuli käytyä jopa Fatickissa asti tanssimassa sabaria, kun rumpuope Dupinin (nimeä ei kirjoitetakaan Dupain, vaikka siitä aina kaikenlaisia leipä-vitsejä väännetään) joku sukulainen piti siellä ristiäiset, joissa sitten roikuin rumpalien mukana. Ja pitänee mainita myös poikaystävän synttärit 10. päivä lauantaina. Nekään ei olleet ihan pienimuotoiset juhlat, ensin tanssittiin sabaria ja sitten vielä kaikkea muuta. Bileet jatkuivat kuulemma seitsemään asti aamulla, itse poistuin jo neljän jälkeen paikalta.

Viime viikko menikin sitten enimmäkseen kaikista konserteista, juhlista, matkustelusta ja muusta hässäkästä toipuessa. Normaalien tanssi- ja rumputuntien lisäksi tietenkin – niitä siis jatkan edelleen, ja tällä viikolla olen vihdoin yrittänyt ryhdistäytyä myös kaiken muun tutkimukseen liittyvän suhteen. Tai olihan sunnuntaina vielä yhden kaverin häät, joissa vierailin lyhyesti enkä edes ottanut kuvia, mutta niitä löytyy taiteilija-Mbayen blogista.

Ai niin, sitten olisi tulossa myös tällaiset pienimuotoiset läksiäisjuhlat perjantaina 7. heinäkuuta, ne on samalla noiden HLM3:n rumpalien "syntymäpäiväjuhlat". Niihin ollaan tässä viime päivät väsätty mainoksia ja teetetty kutsukortteja ja ties mitä kaikkea, vielä pitäisi teettää uudet juhlavaatteet... En kyllä edelleenkään aio hankkia sellaista kimaltelevaa kermakakkua itselleni - rajansa kaikella, rumat ne vaatteilla koreilee jne.

1er anniversaire
du groupe Mama Africa junior
en collaboration avec Elina

mainos05

Yirim, Dupin, Bibi, Alioune & Elina
vous invite a leur grande spectacle
qu’ils organisent
le 7 juillet 2006 aux HLM 3
pres de la boulangerie Baye Gaïndé