24.7.05

Another year

JääkaappirunotJuhlat on nyt juhlittu. Tai äitin kanssa oli kyllä puhetta, että pitäisi huomenna vielä mennä kotiin syömään kakkua. Eli ei ihan kuitenkaan. Mutta kiitokset kaikille kauniista toivotuksista ja hienoista lahjoista! Ja eilen paikalla olleille myös hauskoista juhlista!

Olisi muuten kannattanut sinnitellä loppuun asti, mehän heittäydyttiin puolen yön jälkeen suorastaan taiteellisiksi - kuvassa yön tunteina syntynyt runoantologia. Tietysti kritiikkipuolikin piti hoitaa saman tien runoraadin muodossa. Raatilaisten editointiehdotuksista huolimatta runot ovat kuvassa alkuperäisessä muodossaan. Eihän taiteilijan näkemystä sovi kyseenalaistaa...

Nyt vähän väsyttää, varmaan alkaa tuo ikä painaa. Ilmiliekkikin jäi näkemättä, kun en saanut itseäni sängystä ylös ennen kuin kahden maissa. Mutta olihan sinne Kaivariin sitten lähdettävä, kun aurinkokin paistoi sääkarttojen pisaroista huolimatta. Ismo Alanko toi mieleen Joensuun, varsinkin kun väkijoukossa vilahti tuttuja hahmoja sieltä kaukaa itärajalta. Tuomari Nurmio ei ole ihan omaa lempimusaa, mutta karismaattinen hahmo kuitenkin, ja veti kyllä aika vakuuttavasti soolona. Sitten vielä jäätelöä mattolaiturilla, eli kaiken kaikkiaan oikein onnistunut synttäripäivä.

The party yesterday was a lot of fun, and also very creative, see the photo for the latest achievements of Finnish fridge door poets. No translations available yet, sorry. I got up kind of late today, tried to clean up a little, and then left to Kaivopuisto (a park), where there was a concert - arranged by the city of Helsinki appropriately for my birthday. I only heard the two last performers, but it was nice to sit in the sunshine. There'll be some photos on Flickr some time soon.

Here's a song for the next year, or the next decade:

Je veux rêver de sagesse,
espérer le bonheur,
pouvoir aimer,
chanter chanter chanter

(Rokia Traoré: Château de sable)

... or maybe dance.

Ei kommentteja: