Taidetta ja velvollisuuksia
Tässä muutaman päivän ajan ovat mielessä olleet ennemmin velvollisuudet kuin taide, vaikka molemmat tietysti tuntuvat usein kietoutuvan toisiinsa, kun tämä työnkuva on mitä on (niin, kyllä kansanmusiikkikin on taidetta, sanokaa mitä sanotte). Epämääräisen touhuilun ja kavereiden kanssa kahvittelun välissä olen onnistunut saamaan jotain aikaan:
Konferenssiesitelmä on valmis ja printattu. Yritän olla katselematta printtejä, etten vaan löytäisi mitään korjattavaa. Kyllä se eilen ihan hyvältä vaikutti, yllättävän hyvältä siihen nähden, että lähtökohtana oli hämärä ajatus rakenteeksi ja aiemmista tuotoksista leikelty kokoelma suomen- ja englanninkielisiä tekstikatkelmia. Välillä ehti taas tuntua yhdeltä suurelta huijaukselta koko tieteen tekeminen.
Luennot ovat edelleen työn alla, tosin valmistuvat todennäköisesti vielä tänään, pitää vaan muokata vanhoja luentoja ja valita esimerkkejä. Hain Kirjasto 10:stä vähän lisää levyjä, ilta taitaa kulua sufi-musiikkia ja koraaniresitaatiota kuunnellen... Oli muuten ensimmäinen kerta kun kyseisessä kirjastossa kävin, näyttipä aika kivalta paikalta. Kokoelmat tunnisti kyllä samoiksi kuin entisessä Pasilan paikassa, mutta kirjat ja levyt oli järjestetty sisällön mukaan, siis tiettyä musiikkia käsittelevät kirjat kyseisten levyjen läheisyyteen, mikä vaikutti viisaalta ratkaisulta. Tilat kyllä tuntuivat jotenkin ahtaammilta kuin Pasilassa.
Jonkinlainen velvollisuudentunto ohjasi kirjastosta katsomaan Yann Arthus-Bertrandin Maa ilmasta -näyttelyä. Ei niin, etteikö kyseinen näyttely kovastikin olisi kiinnostanut, on vaan aina yhtä vaikea saada itsensä paikan päälle mihinkään näyttelyyn tai varsinkaan museoon. Joka tapauksessa näyttelyn kiertäminen - ja erityisesti maailmankartalla kävely - on ollut mielessä ja nyt sitten sain aikaiseksi. Osan kuvista olin kyllä nähnyt jo jokunen vuosi sitten Berliinissä, mutta Lasipalatsin näyttelyssä tuntui olevan enemmän kuvia. Ainakin niitä on paljon, pitäisi varmaan käydä katsomassa niitä vielä uudemmankin kerran, kun tuntui että puolet nähtyään tuli päivän taidekiintiö täyteen. Sepä kai juuri on kaikkien näyttelyiden ahdistava puoli, että katsottavaa on aina liikaa.
YAB:n kuvasivustosta ei löytynyt vaikuttavimmaksi kuvaksi äänestämääni kuvaa Sudanista, joten tulkoon blogin kuvitukseksi tämä kuva Marokosta arabimusiikkiin väljästi liittyen:
Velvollisuudentunteita herättivät paljonkin kuviin liittyvät tekstit, jotka avasivat samalla uusia ulottuvuuksia moniin kuviin. En tiedä, olisiko näyttely oikeastaan yhtä vaikuttava ilman tekstejä, vaikka kauniita kuvat ovatkin. Otollisen paikan olivat huomanneet Greenpeacen jäsenhankkijat, ja niinhän siinä sitten kävi, että taivuin tukijäseneksi. Ainakin voin taas hetken tuntea itseni paremmaksi ihmiseksi. Noin periaatteesta ärsyttää silti kaduilla kiertävät jäsenhankkijat - saanko nyt sanoa niille kaikille muillekin, että tuen jo Greenpeaceä? Ja onko se riittävä syy kieltäytyä muiden tukemisesta? Vaikka tulihan sitä tuettua toistakin järjestöä tässä joku aika sitten (klikkaa paidan kuvaa).
Eipä taiteesta ja hyväntekeväisyydestä päässyt eroon vielä kotimatkallakaan, mutta hieman kyllä epäilyttää, onko ilmaisen kokiksen juominen paras mahdollinen tapa tukea Punaista Ristiä. Moinen kamppanja taiteellisine tölkkeineen kuitenkin oli käynnissä Rautatientorilla, ja juoma oli sinänsä ihan tervetullut taideseisoskelun jälkeiseen olotilaan.
Konferenssiesitelmä on valmis ja printattu. Yritän olla katselematta printtejä, etten vaan löytäisi mitään korjattavaa. Kyllä se eilen ihan hyvältä vaikutti, yllättävän hyvältä siihen nähden, että lähtökohtana oli hämärä ajatus rakenteeksi ja aiemmista tuotoksista leikelty kokoelma suomen- ja englanninkielisiä tekstikatkelmia. Välillä ehti taas tuntua yhdeltä suurelta huijaukselta koko tieteen tekeminen.
Luennot ovat edelleen työn alla, tosin valmistuvat todennäköisesti vielä tänään, pitää vaan muokata vanhoja luentoja ja valita esimerkkejä. Hain Kirjasto 10:stä vähän lisää levyjä, ilta taitaa kulua sufi-musiikkia ja koraaniresitaatiota kuunnellen... Oli muuten ensimmäinen kerta kun kyseisessä kirjastossa kävin, näyttipä aika kivalta paikalta. Kokoelmat tunnisti kyllä samoiksi kuin entisessä Pasilan paikassa, mutta kirjat ja levyt oli järjestetty sisällön mukaan, siis tiettyä musiikkia käsittelevät kirjat kyseisten levyjen läheisyyteen, mikä vaikutti viisaalta ratkaisulta. Tilat kyllä tuntuivat jotenkin ahtaammilta kuin Pasilassa.
Jonkinlainen velvollisuudentunto ohjasi kirjastosta katsomaan Yann Arthus-Bertrandin Maa ilmasta -näyttelyä. Ei niin, etteikö kyseinen näyttely kovastikin olisi kiinnostanut, on vaan aina yhtä vaikea saada itsensä paikan päälle mihinkään näyttelyyn tai varsinkaan museoon. Joka tapauksessa näyttelyn kiertäminen - ja erityisesti maailmankartalla kävely - on ollut mielessä ja nyt sitten sain aikaiseksi. Osan kuvista olin kyllä nähnyt jo jokunen vuosi sitten Berliinissä, mutta Lasipalatsin näyttelyssä tuntui olevan enemmän kuvia. Ainakin niitä on paljon, pitäisi varmaan käydä katsomassa niitä vielä uudemmankin kerran, kun tuntui että puolet nähtyään tuli päivän taidekiintiö täyteen. Sepä kai juuri on kaikkien näyttelyiden ahdistava puoli, että katsottavaa on aina liikaa.
YAB:n kuvasivustosta ei löytynyt vaikuttavimmaksi kuvaksi äänestämääni kuvaa Sudanista, joten tulkoon blogin kuvitukseksi tämä kuva Marokosta arabimusiikkiin väljästi liittyen:
Velvollisuudentunteita herättivät paljonkin kuviin liittyvät tekstit, jotka avasivat samalla uusia ulottuvuuksia moniin kuviin. En tiedä, olisiko näyttely oikeastaan yhtä vaikuttava ilman tekstejä, vaikka kauniita kuvat ovatkin. Otollisen paikan olivat huomanneet Greenpeacen jäsenhankkijat, ja niinhän siinä sitten kävi, että taivuin tukijäseneksi. Ainakin voin taas hetken tuntea itseni paremmaksi ihmiseksi. Noin periaatteesta ärsyttää silti kaduilla kiertävät jäsenhankkijat - saanko nyt sanoa niille kaikille muillekin, että tuen jo Greenpeaceä? Ja onko se riittävä syy kieltäytyä muiden tukemisesta? Vaikka tulihan sitä tuettua toistakin järjestöä tässä joku aika sitten (klikkaa paidan kuvaa).
Eipä taiteesta ja hyväntekeväisyydestä päässyt eroon vielä kotimatkallakaan, mutta hieman kyllä epäilyttää, onko ilmaisen kokiksen juominen paras mahdollinen tapa tukea Punaista Ristiä. Moinen kamppanja taiteellisine tölkkeineen kuitenkin oli käynnissä Rautatientorilla, ja juoma oli sinänsä ihan tervetullut taideseisoskelun jälkeiseen olotilaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti