Malista, matkustamisesta, musiikista, meikkaamisesta, meileistä ja muusta

Jos joku sattuu kaipaamaan jotain yhteiskunnallisia kannanottoja tai muuta oikeasti mielenkiintoista, menköön muualle, täällä on nyt vaan tällasia minäminäminäjuttuja. Ja vielä sikin sokin miten sattuu. Että en suosittele lukemaan, mutta kirjoitanpa kuitenkin.

Perjantaina jäi suunnitelmissa ollut Digelius-käynti väliin yllättävän runsaan sosiaalisen toiminnan takia, mutta postista sain sentään haettua paketin, joka sisälsi Lonely Planet West Africa -kirjan ja Vicente Amigon uusimman levyn un momento en el sonido. Vicente Amigo tietysti näyttää kauniilta ja soittaa kauniisti (molempia myös livenä), ja uusi levykin panostaa samaan esteettisyyteen kiitettävästi. Kuulostaa jotenkin rauhallisemmalta kuin aiemmat levyt, tosi vähän laulua.

Lonely Planetiä on tullut toistaiseksi selattua lähinnä sen verran, että valkeni, kuinka pitkä matka on Dakarista Bamakoon - 1420 kilometriä! Eli aivan sairaan pitkä matka kun ajattelee teiden kuntoa ja muita matkustusolosuhteisiin vaikuttavia seikkoja... En näköjään oikein hahmota, kuinka iso paikka se Afrikka oikein onkaan, kai sitä on kuvitellut, että Mali on siinä ihan Senegalin vieressä (onhan se). Taitaa jäädä Malin reissu tekemättä, varsinkin kun ei taida olla ketään, joka lähtisi mukaan. Jos vaikka matkailisin ihan vaan Senegalissa ja ehkä Gambiassa, onhan niissäkin vielä näkemistä, kun en ole aiemmilla matkoilla paljoa kierrellyt muualla kun Dakarissa ja tädin luona Fatickissa ja Mbourissa. Outi oli sitä mieltä, että pitäisi mennä käymään Casamancessa, ja niin tietysti pitäisikin. Ja Saint-Louisissa.

Kate Bushilta on näköjään juuri ilmestynyt uusi levy, siltä soitettiin jotain radiossa. Kuulosti ihan Kate Bushilta... en tiedä radiossa soineen biisin nimeä, mutta siitä tuli mieleen biisi Love and Anger, jonka sitten kaivoin esiin. Samalta levyltä päivän fiilikseen sopiva valituslaulu:

This is where I want to be.
This is what I need.
This is where I want to be.
This is what I need.
This is where I want to be,
But I know that this will never be mine.
(Kate Bush: Never be mine)

Eipä tuo kertosäkeen teksti tietysti mitään kerro, jos ei kappaletta tunne. Toisto on joka tapauksessa olennaista, ja monin tavoin sopivaa tässä yhteydessä.

Viime päivinä on tullut paitsi juotua piimää (johtuu yleensä stressistä, en muuten juurikaan juo piimää) myös mietittyä meikkaamista. Nimittäin nyt syksyllä oon jostain syystä ruvennut meikkaamaan lähes joka päivä, mikä on vähän kummallista, aiemmin ei ole tuntunut tarpeelliselta meikata, jos ei ole mitään juhlia tai muuta vastaavaa, missä pitäisi näyttää erityisen edustavalta. Ehkä sitten kolmekymppisenä pitää meikata, ei enää pelkkä säkenöivä sisäinen kauneus riitä. [Niin kuin tähän asti muka olisi riittänyt... Toim. huom.]

Eipä silti, että viime aikoina olisin ollut kovin vakuuttunut siitä sisäisestä kauneudesta tai varsinkaan omista tutkijankyvyistä. Jotkut tuntuvat olevan niin järjestelmällisiä ja aikaansaavia ja kirjoittavat juuri sellaisia artikkeleita kuin pitääkin, ja mä vaan ihmettelen, mistä aloittaisin, enkä jaksa perehtyä kunnolla mihinkään. Halveksin kaikkia niitä tehtailijoita, jotka vääntää samasta tikusta asiaa kymmeneen artikkeliin, mutta väännän yhtä lailla omat artikkelini joidenkin vanhojen juttujen pohjalta, kun en vaan muka ehdi tehdä mitään uutta. Uskottelen itselleni, että kyllä kaikki alkaa sujua, kunhan pääsen Senegaliin ja kerään kunnollista matskua ja sitten on jotain, mistä kirjottaa jotain järkevää. Niin kai.

Viikonloppu on kyllä sujunut enimmäkseen tässä koneen (Akselin) ääressä. Tällaista villiä sinkkuelämää, korjasin tenttejä perjantai-illan. Lauantaiaamuna sain päähäni ladata netistä koneelle Thunderbirdin ja sitä säätäessä kului tunti jos toinenkin, osoitekirjan kasaamiseen on mennyt aikaa vielä tänäänkin. Tuntuu vähän oudolta edelleen, mutta kätevältä ohjelmalta vaikuttaa sinänsä, kai siihen tottuu. Siirtelin vanhoja meilejä uusiin kansioihin, mikä oli lievästi masentavaa. Eipä tunnu jutut juuri muuttuneen tai oma elämä muutenkaan.

Tänään oon saanut sentään sen verran aikaan, että tarkistin Musiikin suunnan vedoksia. Oikeesti piti kyllä aloitella yhtä artikkelia ja kirjoittaa selvitys Sheffieldin konferenssia varten saadun apurahan käytöstä. Mutta tulipa tehtyä edes jotain, muutakin kun katsottua sunnuntain suosikkisarjoja omasta rakkaasta telkkarista.