Vihreää teetä ja puolukoita perjantai-iltana eli Elinan tehokas ja terveellinen elämä

Aleksin leffa (täältä traileri ym.) tuli siis katsottua viime sunnuntaina. En osaa tehdä mitään nasevaa yhteenvetoa, henkilökuvasta oli kuitenkin kyse ja hienostihan se oli toteutettu. Mielelläni olisin katsellut Burkina Fason maisemia ja meininkejä pitempään kuin 25 minuuttia. Vaikka se kai on vaan hyvä juttu, jos dokumenttielokuvan loppuessa toivoisi näkevänsä vielä lisää. Tanssia oli kyllä aika vähän, jos nyt jostain pitää valittaa, mutta eipä se mikään olennainen asia tuossa leffassa ollut. Toivottavasti pojat saavat siitä DVD-julkaisun aikaiseksi, extrojen kera.

Lienenköhän valaistumisen tiellä, kun keskiviikkona jooga tuntui sujuvan aiempaa paremmin. Tai miten sen nyt selittäisi, yhtä rankkaa oli kuin ennenkin, mutta asennot tuntuivat kerrankin menevän oikein ilman ihmeempää vääntöä ja säätämistä. (Kampaaja-ajankin sain kyllä varattua ensi viikoksi.) Torstain flamencotunneilla sain sitten loputkin lihakset kipeiksi, mutta onneksi ei tehty piruetteja, olisi voinut mennä usko omien kykyjen kasvuun saman tien...

Töitä on tullut tehtyä jonkin verran, enimmäkseen vaan luettua, mutta onhan sekin tarpeellista. Tekemättömien töiden lista alkaa kyllä kohta vähän stressata. Ennen Senegaliin lähtöä pitäisi saada aikaan kaksi artikkelia, joita en ole vielä edes aloittanut. Kolmaskin olisi jo mielessä, englanniksi parin suomenkielisen pohjalta, mutta sitä en varmasti ehdi. Siitä kesällä valmistuneesta artikkelistakin pitäisi jo piakkoin tulla referee-lausunnot, milloinhan muka sitä ehdin muokkaamaan (jollei sitä nyt suoralta kädeltä hylätä).

Koneiden personifioiminen on näköjään geneettinen taipumus: Ilona kertoi, että sillä on uusi tietokone, jonka nimi on Elmeri. Se on kuulemma aika kiva. Tän mun koneen nimihän on Akseli (taas suuri blogipaljastus!), ja on tääkin enimmäkseen kiva. Ristin tänään Merjan luvalla meidän työkoneen (kuvassa) Vihtoriksi, onhan se jo aika vanha ja tooosiii hiiidaaas. Ei paljon tuntunut auttavan sekään, että atk-Ville kävi lataamassa uuden käyttiksen, mutta jos se nyt toimisi edes vähän luotettavammin, kun ei uudesta koneesta ilmeisesti ole mitään toiveita. Että näin yliopistolla, mistäs vielä säästettäisiin?

Omaa telkkaria alkaa muuten olla jo vähän ikävä, eikä isältä ole edes tullut mitään tietoa sen tilasta. Isältä ja äidiltä sain lainatelkkarin mukana kolme rasiallista puolukoita, joita en oikeastaan halunnut, mutta kun ne on niin terveellisiä - ja Ilonakin syö niitä. Tänään tein sitten ihan itse vispipuuroa, kiitos vaan Päiville ideasta, muussa muodossa en saisi niitä marjoja ikinä syötyä pois. Siitä tuli jopa ihan hyvää, näköjään sauvasekoitinkin kelpaa ihan hyvin vispipuuron vispaamiseen (ainakin mannaryyniklöntit hajosi tehokkaasti). Mutta häviääkö puolukoista kaikki vitamiinit ja muut keitettäessä? Ja laitetaanhan vispipuuroon aika paljon sokeriakin, hmm, se siitä terveellisyydestä.

Why is everything here completely pointless?

Just saw Charlie and the Chocolate Factory on Friday, and it's really great, even better than I expected - and I would expect quite a lot from a film by Tim Burton with Johnny Depp - the best film I've seen for a long time. And so funny. What can I say, there are just so many details that were so amazing, although the story itself is quite predictable. I just enjoy so much these kinds of absurdities that Tim Burton seems to be a real master of. (I'm sounding American with all this praising, but never mind.)

More films tomorrow, a friend of mine got his documentary about a musician from Burkina Faso ready and the premier was at the Helsinki Film Festival on Thursday. I couldn't make it then (because of flamenco), but luckily there is a second chance to see it tomorrow at 12 - I should be in bed already... It will be shown together with a film from Mali called Life on Earth, which I'm quite sure I've seen before, but I can't remember what it was like even after reading the description on the festival page.

I've been eating too much chocolate lately.

Life can be just so

Koska yliopistojen on pyrittävä vastaamaan nykymaailman vaatimuksiin tuottavuutta lisäämällä, myös tutkijan on kannettava vastuunsa ja tehostettava toimintaansa. Olenkin päättänyt lakkauttaa yksityiselämäni tarpeettomana. Vain tutkimuksen edistymisen ja työtehon ylläpitämisen kannalta välttämättömiä tukitoimia jatketaan.

Muuta mainitsemisen arvoista: Radiosta tuli taltiointia Alioune Mbaye Nderin ja muutaman muun afrikkalaisen popparin keikalta. Naapuri ei tainut tykätä. Telkkari on edelleen korjaajalla, mutta tänään saan toisen lainaan. Se onkin tarpeen, koska en osaa silittää vaatteita ilman telkkaria, niitä on iso kasa odottamassa.

Whistle down the wind

Päivän uutisista jäi mieleen vain, että "tiistai oli New Yorkissa helteinen". Miksi ihmeessä synnyin Suomeen??? (Niinkun itse muka olisin saanut valita...) No, lentoliput on tarkoitus varata pian, hinnat tuli kartoitettua tänään.

Nokkelimmat ovat varmaan jo älynneet, kenen levyjä olen viime päivinä kuunnellut. Rain dogs kai sopisi tähän päivään, mutta jostain syystä nyt viehättää enemmän tämä vanha tuttu:

Sky is red
And the world's on fire
And the corn is taller than me
The dog is tied
To a wagon of rain
And the road is as wet as the sea
And sometimes the music from a dance
Will carry across the plains
And the places that I'm dreaming of
Do they dream only of me?
There are places where they never sleep
And the circus never ends
So I will take the Marley Bone Coach
And whistle down the wind
(Tom Waits)

Time

I've been trying to design something new for my homepage for some time, but the great ideas I had turned out too difficult to realize, at least with Nvu & my poor html skills. So I'm stuck with my b&w cats, just changed the fonts etc. a bit. And there are some new links.

After my tv suddenly stopped working on monday I've had too much time to think about the not-so-bright side of life. I probably should become a buddhist. Or maybe I'll just dye my hair.

Teknisiä häiriöitä

Minkähän pahantahtoisen sähkökentän olen oikein onnistunut kehittämään ympärilleni, kun mulla on näiden kodinkoneiden kanssa jatkuvasti ongelmia? Tai sitten koneet ei vaan tykkää musta, vaikka yritänkin pitää niistä hyvää huolta ja juttelen niille ja kaikkea. Pöh. Perjantaina lopetti tietokoneen palomuuri toimintansa ilman mitään selitystä ja tänään sitten telkkari. Eilen sitä vielä katselin ja tänään ei vaan toimi. Ja eihän siitä kai ole kun viikon verran, kun pesukone päätti nielaista rintsikoista kaarituen. Pesupussikin oli käytössä, mutta niinpä vaan oli kaarituki saanut tehtyä siihen reiän. Tai ehkä se olikin se pesukone. Hmm, koneiden salaliitto?

Koneiden kanssa taistelun välillä olen harrastanut kulttuuria ja elämysmatkailua. Elämysmatkailu suuntautui Hietalahden kirpputorille, jossa yritettiin päästä eroon nurkkiin kertyneistä ylimääräisistä tavaroista. Olin vienyt Joensuussa pari isoa kassillista vaatteita keräykseen, joten itsellä ei ollut nurkissa kovin paljoa ylimääräistä, mutta kaverit tienasivat kohtuullisen hyvin. Vanhemmilla ja siskoilla olisi ollut ylimääräistä roinaa myytäväksi, mutta eihän ne sitten saaneet niitä toimitettua mulle, vaikka asiasta puhuttiin ties kuinka monta kertaa. Joten keskityin sitten tähän elämyspuoleen, pidin seuraa ja dokumentoin... ja poltin naamani ja käsivarteni auringossa - aika hyvin syyskuussa.

Kulttuuriharrastaminen keskittyi taas nykytanssiin: perjantaina käytiin katsomassa Tero Saarisen Borrowed Light ja sunnuntaina Pina Bauschin Nefés. Enpä tiedä, mitä niistä uskaltaa sanoa, kumpikaan ei oikein tehnyt vaikutusta. Borrowed Lightista en saanut irti juuri mitään, näyttävähän se kyllä oli, mutta näyttävimmät (ryhmä)kohtaukset olivat samanlaisia kuin Kazessa... Saarinen ei taida muutenkaan olla parhaimmillaan näissä isoissa produktioissa, eniten olen kai tykännyt HUNT-soolosta, ja Petrushkakin oli muistaakseni hieno, muhun aina vetoaa sellaiset sadunomaiset (satumaiset?) jutut. Nefésissä oli paljon kaikkea hauskaa, mutta lähes kolmen tunnin kesto oli reippaasti liioiteltu, niin irrallisia ja tylsiäkin "numeroita" mahtui joukkoon. Intialaisesta tanssijasta tykkäsin kyllä paljon ja monista muistakin sooloista. Siitäkin pidin, että tanssijat olivat selkeästi persoonia eivätkä mitään yleistä liikkuvaa materiaa, johtuisikohan jonkinlaisesta teatteriajattelusta Bauschin tanssiteatterissa, vaikkei Nefésissä toisaalta mitään varsinaista juonta tuntunut olevan (ei kai teatteriesityksissäkään välttämättä tarvitse olla?). Aplodien kesto tuntuu muuten korreloivan suoraan lippujen hinnan kanssa.

Niin, yliopiston syyslukukausi alkoi tänään. Uudet opiskelijat vaikuttavat innokkailta ja näyttävät nuorilta. Nyt pitäisi paneutua vielä vähän tanssianalyysiteorioihin, jos vaikka huomenna osaisin kertoa niistä jotain opiskelijoille...

On music, dance and the rest of my life

Real life takes too much time, the blog has to wait... so I actually do have a life, it seems. Besides working, I'm getting started with my hobbies, and there is also the Helsinki Festival, where I saw Tinariwen and Zap Mama last week. Tinariwen was nice, but I still don't understand what the fuss is all about - "the hottest band out of Africa since... maybe ever", I don't think so. I mean they played very well and all, but their music just doesn't seem that original, it's quite close to Ali Farka Touré's "desert blues", only with more singing and a bigger band. And we felt sorry for the djembe player who played the same rhythm in at least half of the pieces... The highlight of the evening was a traditional Touareg song sung by Mina Walet Oumar (the only woman in the band), she has a wonderful voice, sadly all the other songs were sung by the men. But they really were exactly how I imagine Touaregs: tall, proud and very cool.

Zap Mama was pretty cool too, but in a different way. Marie Daulne really has the whole show thing down. That's to say that the gig was very entertaining. And the music had it's moments as well, although it seemed that there was kind of too much of everything. I actually do like the new r'n'b/nu soul/hip hop style album, but obviously I also liked the old a cappella albums a lot. I suppose Marie Daulne would like to do more of the Erykah Badu type of stuff, but these African vocal techniques are Zap Mama's trademark, so she was trying to do both, which didn't always work. I enjoyed the soukous/ndombolo dance solos (especially by the DJ guy), they reminded me of the Congolese band we went to see in Sheffield. The Congolese must have the craziest dance styles in the world... although they aren't that different from the Senegalese pop dances really.

Speaking of dancing, I'm starting with flamenco again tomorrow. The lessons would have started last week, but I couldn't go because of the Tinariwen concert (on Tuesday) and the lectures I'm giving at the University (on Thursday). I hope I can keep up with the others, we didn't do much technique in the lessons I went to in Joensuu. Here in the flamenco school there are always at least two lessons a week on every level, one for technique and one for learning a choreography, whereas in Joensuu we only had one lesson a week. Anyway, it will be nice to dance, the (West) African dance lessons don't start until next week.

I've also started yoga again, I was planning to do some on my own during the summer, but I didn't - as could be expected (lazy me). So the first time was pretty hard (as could be expected; the next day I could hardly walk), we even did a bit more of the (first) ashtanga series than what I'm used to. Most of the time I was just thinking that ashtanga is to hard for me, I'm just not strong enough, but I did go to the class a second time already, and I guess I'll keep trying. I don't really have that much ambition for yoga (and I hate chanting the mantras), I think of it more as something that might help me with dancing. It's the same thing with going to the gym - which I also did last week - or well, yoga is more interesting. And feels better.

Päivän poliittiset mietteet

Kun nyt oon ryhtynyt kesän jälkeen suorastaan kantaaottavaksi tässä blogissa, niin jatketaanpa samoilla linjoilla: YK on tutkinut maailman tilaa ja saanut selville, että globalisaatio ei vähennä eriarvoisuutta. Eikö sitä muka ennestään tiedetty? Vaikka on kai se hyvä, että joku virallinen taho on nyt senkin todennut ja todistanut. Tuossa uutisessakin puhutaan taas "kehitysmaista", ja mietin mitä se "kehitys" oikein tarkoittaa. Jotenkin se aina assosioituu mulla talouskasvuun, jota ihmettelin jo joskus monta vuotta sitten. Siis että miten talous voi aina vaan kasvaa, mistä se raha oikein tulee? Ja onko se sitten sitä "kehitystä", mitä niihin kehitysmaihin yritetään täältä "kehittyneistä" maista viedä? Ehkä tän assosiaation pintaan nousu liittyy myös kolumniin, jonka luin pari viikkoa sitten Vihreästä Langasta. Linkittäisin, mutta kun sitä ei ole julkaistu netissä, otsikkona kuitenkin "Ikuinen talouskasvu on looginen mahdottomuus, mutta kuka sanoisi sen ääneen?" ja kirjoittajana Jussi Laitinen (josta en tiedä mitään enempää). Otsikko kertookin olennaisimman - niinpä niin, näin vähän arvelinkin. Eipä taida olla kovin järkevää saada lisää maita tähän hulluuteen mukaan.

Matkalla Timbuktuun

Ehdin jo pelätä, että kesä on tältä vuodelta ohi, mutta pääsin kuitenkin vielä ottamaan aurinkoa Alppipuistoon ja stadikalle uimaan. Alppipuistossa sain luettua loppuun matkalukemistona olleen kirjan Timbuktun hetket, kirjoittaja Kimmo Lehtonen. Niin, Malissa siinäkin liikutaan... Tuolta linkin takaa voi lukea suurin piirtein mistä on kyse ym. perustiedot, kirjan olen näköjään ostanut vuonna 2000, mutta se on saanut odotella hyllyssä niin kuin suurin osa muistakin kirjoista. En oikein jaksa lukea romaaneita muuten kuin kesäisin ja matkoilla, kun koko ajan joutuu lukemaan jotain muutenkin.

Kaikesta viivyttelystä huolimatta (kirja on julkaistu jo vuonna 1997), Timbuktun hetket tuntui kovin ajankohtaiselta: yksi kirjan aiheista on jihad, mutta niin kuin oikeassakin elämässä, uskonnollisin perustein lietsottavan sodan taustalla vaikuttaa paljon muunlaisia motiiveja. Toinen keskeinen ja ajankohtainen teema on tietoverkkojen vaikutus ihmisten elämään. Ei viitsi kertoa tarkemmin, jos joku vaikka haluaa lukea. Noista kaunokirjallisista arvoista en oikein osaa sanoa, kirjan kieli tuntui välillä vähän töksähtelevältä. Kiinnostavampia olivat nämä ajatusleikit siitä millainen maailma voisi olla. Hauskaa oli varsinkin se, että kirjassa Länsi-Afrikka on maailman johtava talousmahti ja Eurooppa jonkinlainen takapajula. Ovatkohan scifi-kirjailijat tämän päivän profeettoja?

Länsimainen yhteiskunta kuvitteli, että sen moraalinen maailmankuva oli ainoa oikea ja ikuinen. Vaikka maailma muuttui, ei sen käsitys maailmasta kyennyt muuttumaan. (Timbuktun hetket, s. 241-242, vrt. esim. tämä kolumni.)

Helsingin Juhlaviikot alkoivat perjantaina, ja päätin viime hetkellä mennä katsomaan Jenni Kivelän koreografian Mestarietsivät, joka oli ihan katsomisen arvoinen, ainakin erittäin viihdyttävä. Muistelin, että joskus aiemmin näkemäni Kivelän teos (varmaankin Kukkia - sidontaa) jostain syystä ärsytti. En kyllä yleensäkään tykkää erityisemmin tanssiteoksista, joissa käytetään paljon puhuttua tekstiä, mutta Mestarietsivissä puheen ja liikkeen yhdistelmä tuntui toimivan ihan hyvin. Kaikenlaisia ajatuksia omaan elämään liittyen tuli mieleen esitystä katsellessa, mutta niistä en viitsi kertoa täällä. Malilla ja matkustamisella saattaa olla jotain tekemistä tämänkin kanssa.

Viikonlopun tapahtumista myös Flow-festari olisi kiinnostanut, mutta se jäi väliin, mitä nyt lauantaina käväisin iltapäivällä makasiineilla katselemassa levymyyntipöytien ympärillä tungeksivia nuoria miehiä... Ensi viikolla sitten Huvilaa, tiistaina Tinariwen ja lauantaina Zap Mama. Nähdään siellä?

Englannin musiikkiostokset

Englannissa tuli ostettua jokunen cd-levy, joten listataan ne tässä, vaikken ole niitä vielä ehtinyt paljoa kuuntelemaan. Ostan levyjä aika harvoin, mutta sitten aina monta kerralla... Lontoossakin piti vaan katsella, sattuisiko megastoreista löytymään sellaisia afrikkalaisia levyjä, joita en Suomessa ole nähnyt, ja sitten käsiin tarttui kolme levyä, jotka olisin aivan varmasti saanut täältäkin, elikkäs nämä:

• Common: Be (2005)
• Ali Farka Touré & Toumani Diabaté: In the Heart of the Moon (2005)
• Tinariwen: Amassakoul (2003)

Suurin syy Commonin levyn ostamiseen taisi olla Nytin arvostelu, tosin en nyt enää toisella lukemalla tiedä miksi. Ensikuulemalta levy kyllä kuulosti kaikkien tähtien arvoiselta, ehkäpä kuuntelen toisenkin kerran, vaikka olenkin kai liian vanha kuuntelemaan hip hopia (ai niin, se ikätesti on unohtunut tehdä uudestaan).

In the Heart of the Moon on juuri sitä, mitä Ali Farka Tourén ja Toumani Diabatén yhteistuotokselta voi odottaa, miten sitä nyt kuvaisi, sellaista miellyttävää. En ollut moisesta levystä ehtinyt kuullakaan, vaikka onhan se näköjään ehtinyt jo listaykköseksi. Ärsyttää kun en tajua, milloin radiosta tulee "maailmanmusiikkia", kai sitä joskus tulee joltain YLEn kanavalta, en vaan satu koskaan kuuntelemaan oikeaan aikaan.

Viime aikoina on monistakin syistä ollut mielessä, että pitäisi matkustaa Maliin sitten kun taas sielläpäin maailmaa oleskelen. Ja kotona tuli jo ennen Englannin-matkaa kuunneltua malilaista musiikkia (Salif Keitaa, Rokia Traoréa ja Oumou Sangaréa), senegalilainen ei jostain syystä ole viime aikoina houkutellut. Hmm, tästähän voisi tehdä vaikka mitä psykoanalyyttisiä päätelmiä, saatte analysoida jos haluatte, en nyt itse jaksa.

Tinariwen taas on tulossa Juhlaviikoille, ja lippu konserttiin on hankittu jo ajat sitten, joten piti sitten tutustua bändiin vähän etukäteen. Ensimmäiseksi Tinariwenin levystä tuli mieleen Ali Farka Tourén soolotuotanto, vaikka laulua on näillä vähän enemmän, ja kaikkea muutakin poppimeininkiä. Ihan kivalta kuulostaa, mutta ei ehkä ihan niin mielettömän hienolta kun jossain on annettu ymmärtää, mutta saattavat hyvinkin olla vakuuttavampia livenä, pianhan se selviää.

Konferenssin myyntipöydiltä olisi löytynyt tietysti vaikka mitä ihmeellistä musiikkia (ja kirjojakin oli, mutta eihän niitä jaksa kantaa), mutta tyydyin 3 cd:n kokoelmaan Bosavi - Rainforest Music from Papua New Guinea (Steven Feldin äänityksiä tietysti) ja malilaista(!) rumpumusiikkia sisältävään Dònkili - Call to dance -levyyn, jonka olen katsellut ties kuinka monta kertaa aiemminkin. Tulipa vihdoin ostettua sekin. Bosavi-paketin kakkoslevy "Sounds and Songs of Everyday Life" nousi suosikiksi: kummallisen rauhoittavaa kuunnella sademetsän ääniä ja ihmisten töitä tehdessään laulelemia lauluja. Mietin tässä, että voisi ehkä vaihtaa Polynesia-luennon Papua Uuteen-Guineaan, mutta ehkä ei kuitenkaan, Polynesiasta kun on videolla jotain tanssia ja laulua, eikä taida ehtiä ensi viikoksi muutenkaan.

Dònkili-levyn kylkiäisenä tuli hassu Brass Worldwide -kokoelma, puhallinorkestereita ympäri maailman - siinäpä vanhojen siirtomaavaltojen kuuluvin perintö maailmalle. Ja jaossa oli toinenkin ilmaiskokoelma, jolla tosin vain katkelmia, Routledgen uuteen kirjaan World Music: A Global Journey liittyen. Kirja näytti kyllä ihan hyvältä, ja lupasivat lähettää siitä kappaleen tänne, niin voin lueskella tarkemmin.

// Just some thoughts about cd:s that I bought in London and at the Sheffield conference. And about Mali.

England

Tässä se lupailtu matkakertomus, tai yritys sellaiseksi - edelleenkään en ole ehtinyt nukkumaan univelkoja pois.

Lontoo

Kuten aiemmin jo tuli todettua, Lontoossa oli mukavan leppoisa meininki. Ehkä joka paikassa olisi ollut enemmän tunkua ilman pommi-iskuja, enpä tiedä, kun en ole aiemmin käynyt Englannissa. Reippaana matkailijana kiersin lähes kaikki mahdolliset nähtävyydet kolmessa päivässä, ja melkein kaikesta muistin myös ottaa kuvia - flickrin valokuvakansiosta voi seurata turistikierrosta. Aloitin tietenkin tärkeimmästä eli toreilta, josta ei tosin (onneksi) tarttunut kovin paljoa ostoksia mukaan. Rajastanilainen paksu puuvillahuivi kyllä tuli ihan tarpeeseen, sen verran optimistinen olin ollut sään suhteen pakatessa... Lontoossa säätila oli jokseenkin sellainen kuin aina puhutaan eli melkein joka päivä satoi, mutta hetkittäin paistoi aurinkokin, vikana päivänä eli tiistaina jopa melkein koko päivän. Mistä johtuen en suoriutunut sisälle National Galleryyn, vaan jäin Trafalgar Squarelle katselemaan puluja.

Muutenkin jäi museoiden kiertäminen aika vähälle, taisin saada niistä yliannostuksen viime kesänä Pariisissa, jossa kyllä kiersin museoita oikein urakalla. British Museumissa oli aivan samanlaisia mesopotamialaisia ja egyptiläisiä kiviveistoksia kuin Louvressa, kovin ovat olleet ahkeria taiteilijoita. Ja edelleen ihmettelen, miksi - ja miten - kukaan on jaksanut raahata järjettömän kokoisia kivikasoja toiselle puolelle maailmaa. Onhan se tietysti kätevää, ettei tarvitse matkustaa Egyptiin niitä katsomaan, vaikka toisaalta voisi olla ihan kiva matkustaa Egyptiin. No, British Museum tuntui joka tapauksessa vähän tylsältä paikalta, ainoa oikeasti innostava juttu olivat mosambikilaisten taiteilijoiden käytetyistä aseista tekemät taideteokset ([1] & [2]).

Lontoossa näin pitkästä aikaa serkkuja, Anitan tosin vain maanantai-iltana, Mamen muutamaan kertaan. Maanantai-iltana jouduttiin tuntemattoman (ilmeisesti amerikkalaisen) taiteilijan ikuistamiksi, kun istuttiin höpisemässä baarissa, jonka nimeä en muista. Istuskelu olikin varsin mukavaa, kun päivän turistikierrosten jäljiltä sattui vähän jalkoihin. Eikä edes ihan vähän, vaikka bussilla ja metrollakin yritin aina välillä ajella. Täytyy kai myöntää, että nähtävyyksien lisäksi piti kiertää alennusmyyntejä, joista ei tosin löytynyt oikein mitään. Lontoon kohokohtiin kuuluivat myös erilaiset aasialaiset ravintolat ja hipahtavat kasvisravintolat. Ainakaan ne joissa kävin eivät olleet edes kovin kalliita, vaikka muuten hintataso on Englannissa aika korkea, ei taida Helsingistä saada yhtä hyvää ruokaa samaan hintaan.

Sheffield

Keskiviikkoaamuna matkustin sitten junalla Sheffieldiin ICTM:n maailmankonferenssiin, joka oli aika massiivinen tapahtuma, mutta konferenssin kokoon nähden tunnelma oli rento, kuten valokuvistakin kai näkyy. Turistikierroksille ei Sheffieldissä jäänyt paljoa aikaa, kun esitelmiä oli suurin piirtein yhdeksästä kuuteen, ja yleensä illaksikin oli vielä ohjelmaa: elokuvia, musiikkia ja tanssia, näitä jälkimmäisiä sekä esitysten muodossa että vapaamuotoisemmin. Eipä Sheffieldissä sinänsä niin paljon nähtävää ollutkaan, sellainen rauhallinen pikkukaupunki - Englannin neljänneksi suurin kaupunki! Sunnuntaina kiertelin siis keskustassa, samaan aikaan kun toiset samoilivat nummilla ja tutustuivat Chatsworthin kartanoon. Kaipa ne nummet olisi pitänyt nähdä, mutta sitten olisi jäänyt Sheffield kiertämättä, konferenssipaikka oli sen verran kaukana keskustasta kuitenkin. Sain sentään kanervanoksan tuliaisiksi.

Ohjelmaa tosiaan riitti, viimeistään tokan päivän jälkeen oli "muistikortti täynnä" (tää on musta hyvä, kuulin joskus ennen Englantiin lähtöä). Kendran ottaman ruokailukuvan otsikko kertoo olotilasta osuvasti, hereillä pysymisessä oli haastetta kerrakseen. Muutama ihan kiinnostavakin sessio oli pakko jättää väliin, kun ei vaan jaksanut enää. Ja kun piti aina iltaisin valvoa... Kendraa oli tietysti kiva nähdä, todettiin että ollaan viime vuosina nähty aika säännöllisesti kerran vuodessa. Samaan malliin olisi tarkoitus jatkaa. Viime kesän Ethnochoreology-ryhmän symposiumista oli aika monta vanhaa tuttua paikalla, ja tietysti muutama uusikin tuttavuus tuli hankittua. En tiedä kuinka hyödyllinen tuo konferenssi oli tutkimusta ajatellen, afrikkalaisen musiikin ja tanssin tutkijoita oli paikalla tosi vähän, oma esitelmä sai kyllä jonkin verran kiitoksia. Hassuja tapahtumia nuo konferenssit ylipäätään, kaikki valmistelee esityksiään viimeisen päälle ja stressaa, vaikka kaikki oikeasti olennainen tapahtuu virallisen ohjelman ulkopuolella.

Lisäksi täytynee todeta, junat kulkivat aikataulujen mukaan eikä lentokentillä ollut jonoa. Ja minä tietysti olin aina ihan liian ajoissa paikalla, kun muut olivat vakuuttaneet, että pitää varata aikaa ylimääräisten turvatarkastusten takia. Eihän tällaisen vaalean naishenkilön laukkuja kukaan viitsi kaivella, hyvä jos passia vilkaisivat.

Short version in english

See my photos from London and Sheffield, the things I saw on the trip can be seen there, and on Kendra's photos from the ICTM world conference. London was great, saw my two cousins there for the first time in three years or so, and the conference quite interesting but very tiring. I still need to catch up on sleep...