Hitaasti hyvä tulee (joskus ainakin)

Vähän huonosti etenee tämä blogin "uusi tuleminen", vaikka aikeissa oli päivittää vähän ahkerammin jatkossa. Ja niitä Rodoksen kuulumisiakin lupailin viimeksi... Kun vaan ehtisi.

No, jos siitä Rodoksesta alottaisi. Matkahan meni oikein mainiosti, mitä nyt ei meinattu lentokoneen vian takia päästä takaisin Suomeen, ja jäi sitten se Kallio kukkii -esityskin väliin, kun kököteltiin vielä siihen aikaan (5 tähden!) Rodos Palace -hotellin aulassa odottelemassa kentälle lähtöä. Tai ehkä oltiin jo matkalla kentälle, en nyt enää muista. Oltiin siis vielä ylimääräinen yö Rodoksella tuon konevian vuoksi. Ja nukuttiin huonosti siellä supersuuressa sängyssä supersuuressa huoneessa, josta löytyi kylpytakit ja ties mitä kaikkea muuta tilpehööriä. Muuten olisi varmaan ollut ihan kivaa asustella ja syödä matkanjärjestäjän laskuun, mutta kun arvioitu lähtöaika siirtyi aina vaan myöhemmäksi, niin alkoi hiukan hermostuttaa.

Noin muuten vietetiin sellaista perinteistä etelänlomaa eli ei tehty paljon mitään. Paitsi että oli vähän liian kylmä oleilla rannalla tai varsinkaan uida. Hotellin uima-altaalla otettiin kyllä aurinkoa melkein joka päivä, mutta uima-altaaseen uskaltauduin vain kerran. Oli sen verran kylmää, ettei merivettä viitsinyt mennä edes kokeilemaan. Pari kertaa retkeiltiin paikallisbussilla Rodoksen kaupunkiin, jonka muurien ympäröimä vanha kaupunki oli oikein viehättävä (tosin melkein eksyttiin toisella kerralla sinne muurien väliin). Ja yhdeksi päiväksi vuokrattiin lopulta auto, jolla retkeiltiin Lindoksen kaupunkiin toiselle puolelle saarta. Oli aika mutkainen matka, mutta perille lopulta päästiin ja kannatti kyllä mennä katsomaan. Tosin en jaksanut Leevi selässä kiivetä ihan ylös akropoliille asti, mutta oli kiva kuitenkin pyöriä siellä kapeilla kujilla. Sitä paitsi sieltä sai hyvää jäätelöä, sehän on lomalla olennaisinta. Sekin jäi mieleen, että Citroënit voi jättää jatkossa väliin ja että on erittäin ystävällistä, jos tienristeyksistä on opasteet jo ennen sitä risteystä eikä vasta siinä risteyksen kohdalla.

Leevikin tuntui viihtyvän ihmeen hyvin matkalla. Mitä nyt heräili öisin parin tunnin välein - kuten kotonakin - ja välillä hermostui, kun jotkut kreikkalaiset kävivät vähän liian tuttavallisiksi. Tosin kotiin pääsy se vasta yhtä juhlaa olikin, lapsiparka ei tiennyt miten päin olisi, eikä varsinkaan nukkumisesta meinannut tulla yhtään mitään.

Nämä viime viikot on taas menneet suurin piirtein samalla tavalla kuin kesäkuun alussa, eli välillä työhuoneella ja välillä vanhempien luona töitä tehden. Ja kotona tietysti siinä välillä. Leevi alkaa sentään vähän tottua mummin hoitoon, ja oli jopa puoli päivää yksinään mummolassa, kun piti lähteä Tampereelle haastattelemaan (ja valitsemaan) syksyn uusia opiskelijoita. Ei kuulemma ollut itkenyt paljoa, onneksi. Tässä vaan taitaa käydä niin, että juuri kun Leevin voisi jättää mummolaan tai muualle hoitoon, niin sitten muutetaan Tampereelle ja pitää taas totutella uuteen ympäristöön. Sinänsä tietysti positiivista, ettei tuo hoitoon jättäminen ole enää ihan mahdotonta, koska elo- tai viimeistään syyskuussa on Leevi varmaankin pakko mennä päiväkotiin. Kun vaan saadaan jostain päiväkotipaikka, tuntuvat päiväkodit olevan yhtä täynnä Tampereella kuin täällä Helsingissäkin.

Tampereen reissun tuloksena löytyi myös vuokra-asunto, tosi hyväkuntoinen ja iso kaksio vuonna 1927 rakennetussa talossa eli on korkeat huoneet ja tunnelmaa. Ja reilun viiden minuutin matka yliopistolle! Leeville tosin pitää kehittää alkovista oma "huone", mutta eiköhän se onnistu. Tärkeintä tietysti, että on tilaa yli kaksinkertaisesti nykyiseen verrattuna. Eli saattaa olla aika tyhjää aluksi, ennen kuin saadaan hankittua lisää huonekaluja. Vielä pitäisi vaan saada Helsingin kämppä myytyä...

Kelan kanssa väännettiin taas vaihteeksi viime viikolla. Meinaa jo muutenkin hermot mennä kaikkien byrokratiakiemuroiden ja lomakkeiden kanssa, ja sitten taas tuli odottamaton päätös vastaan. Loppujen lopuksi sitten selvisi, että päätös oli oikea, enkä itsekään ollut tehnyt mitään virhettä lappuja täyttäessäni, olinpa vaan lukenut Kelan nettisivujen selitykset huonosti. Tai ehkä ymmärtänyt väärin. Hiukan huvittavia toteamuksia vaan saatiin kuulla Kelan tiskillä, kun keskusteltiin siitä, kenelle kotihoidontuki oikein pitäisi maksaa. Se kuulemma pitäisi maksaa lapsen pääasialliselle hoitajalle, joka en voi olla minä, koska olen täysipäiväisesti palkkatöissä, muttei myöskään mies, joka on täysipäiväisesti koulutuksessa. Tosin kotihoidontukea maksetaan ihan vaan sillä perusteella, ettei lapsi ole kunnallisessa päivähoidossa, joten ei kai sillä pitäisi olla yhtään mitään väliä Kelalle, kuka sitä lasta oikein hoitaa - ja kenen tilille tuki maksetaan. Hmph.

Olisikohan siinä viime aikojen kuulumiset. Tärkeimmät varmaan ainakin. Huomenna sitten pitäisi taas yrittää sitä töiden tekemistä. Ja soitella Tampereelle niistä päiväkotipaikoista.

Töissä taas

Nyt on lomat loppu ja töissä pitäisi käydä. Leevi tosin tekee asian mahdottoman hankalaksi, kun ei suostu kenenkään hoitoon. Ensimmäinen työpäivä menikin sitten suurimmaksi osaksi siihen, että Elisa yritti kovasti viihdyttää Leeviä ja Leevi puolestaan roikkui mun lahkeessa kiinni. Tai huusi, kun yritettiin jotain muuta. Yritä siinä sitten tehdä jotain töitä, kun pienet kädet kurottelee papereita ja tietokoneen johto on ihan juuri kohta suussa. Luulisi mummolan olevan jo sen verran tuttu paikka, että siellä voisi olla muidenkin seurassa välillä. Vaikka eilisen perusteella näköjään ei ole. Enpä taida edes yrittää HYY:n lapsiparkkia, vaikka se niin kätevästi olisikin tuossa ihan vieressä.

Tänään sitten uusi yritys tehdä töitä, tosin alkuun pääsin vasta iltapäivästä, niin että Leevi saa olla rauhassa kotona isänsä kanssa vaihteeksi. Tuntuu oikeastaan tosi rentouttavalta olla töissä, siis täällä työhuoneella, varsinkin kun ei ole mitään deadlinea ahdistamassa tällä hetkellä. Tekemättömiä asioita kyllä riittää, mutta ei niitä kaikkia tässä kahdessa kuukaudessa ehdi kuitenkaan, ja sitten onkin taas uudet kuviot Tampereella. Joten teen mitä ehdin. Ja tyypilliseen tapaan ekat muutama tuntia on mennyt tietokonetta säätäessä ym. sivuseikkoja ihmetellessä. Joten nyt sitten pitäisi ryhtyä niihin oikeisiin töihin... (Rodoksen meiningit sun muut kuulumiset pitää kertoa joskus toiste.)

Lomalle

Kivahan se kai on, kun lapsi oppii uusia asioita. Mutta olipa vaan elämä helpompaa niin kauan kuin Leevi vain istui tai makasi. Konttaus jaksoi kiinnostaa ehkä viikon ja nyt sitten pitää päästä koko ajan seisomaan. Ja kun sopia paikka löytyy, niin Leevi käveleekin tukea vasten. Varsinainen ihmelapsi, tätä menoa oppii vielä kävelemään ilman tukeakin ihan kohta. Siinähän sitten ollaan varsinaisessa pulassa, kun nytkin jo kaikki käden ulottuvilla oleva saa kyytiä. Eikä omat lelut kiinnosta pätkääkään.

Ja niinkun ei tuossa vielä olisi tarpeeksi, niin kaikki tämä yhtäkkinen oppiminen näköjään häiritsee yöunia - ellei syynä ole hampaat, joita on yksi näkyvillä ja ties kuinka monta tuloillaan, ehkä kumpikin. Monta kertaa yössä saa rampata nostelemassa Leeviä pois pinnasängystä. Tai ainakin toteamassa, että kolinasta ja huudosta huolimatta lapsi on kuitenkin ihan unessa. Hiukan kyllä väsyttää...

Muuten olen yrittänyt hoidella kaikenlaisia pikkujuttuja alta pois, ettei lomalla tarvitsisi miettiä mitään tekemättömiä asioita. Huomenna siis lähdetään ja viikon päästä tullaan takaisin, juuri sopivasti Kallio kukkii -tapahtuman loppuhuipennukseen, jossa olisi tarkoitus taas hypellä afroporukoiden mukana, vaikken treeneihin pääsekään... Eka yritys oli jo tänä keskiviikkona Kallion naisvoimistelijoiden kevätjuhlassa, ja ihan hyvinhän se meni loppujen lopuksi.

Comeback

No niin, pitää ryhdistäytyä ja alkaa taas kirjottelemaan tännekin jotain. Ei silti, etteikö kertomista olisi ollut jo paljon aiemminkin, mutta en näköjään jaksa keskittyä sen vertaa, että saisin tänne jotain järjellistä tekstiä aikaan. Ehkäpä sitten siinä "oikeassa elämässä" on ollut sen verran tekemistä, ettei netissä jaksa enempää kuin tehdä palapelejä facebookissa tai jotain muuta vähemmän vaativaa. Ja onhan siinä ollut, näköjään viime vuonna alkanut projekti laittaa koko elämä uudelle mallille jatkuu edelleen. Tärkeimpinä kai, että sain uuden sukunimen, kun mentiin pari viikkoa sitten naimisiin, ja että sain kuin sainkin sen marraskuussa haetun työpaikan eli aloitan etnomusikologian assistenttina Tampereen yliopistossa elokuussa. Mikä puolestaan tarkoittaa samalla sitä, että kesällä muutetaan Tampereelle, joten asunto on nyt myynnissä ja uusi (vuokra-)asunto haussa.

Kaiken hulinan keskellä on yritetty ja yritetään edelleen vähän harjoittaa myös sitä lomailua, kun nyt vielä olen sillä vanhempainlomalla (vaikkei aina uskoisi), eli maaliskuussa matkailtiin Joensuun kautta Vuokattiin ja toukokuussa on suuntana Rodos. Kesällä ei sitten enää lomaillakaan, aloitan ensin tutkijakoululaisena kesäkuussa ja elokuussa tosiaan Tampereella assistenttina. Ja onhan siinä muutossakin taas oma työnsä, mutta jos hyvin käy, löydetään sellainen kämppä, missä voidaan olla se koko viisi vuotta, minkä Tampereen pesti kestää. Suunnitelmissa ollut työmatka Kuala Lumpuriin taitaa harmi kyllä jäädä väliin, kun Emil Aaltosen säätiö ei tänä vuonna ollut suotuisa. Mutta ehkäpä elokuuksi on sen verran tekemistä uudessa kotikaupungissa ja uudessa työpaikassa, viikon konferenssimatka toiselle puolelle maapalloa olisi jo vähän liikaa. Harmi silti, kun kerrankin olisi ollut tilaisuus päästä ihan uudenlaisiin maisemiin.

Leevi tietysti kasvaa ja voi muutenkin oikein hyvin. Mitä nyt tällä hetkellä vierastaa hirveästi, eikä edes kotona halua päästää mua näköpiiristä. Painoa on sen verran, että mulla on selkä ollut ihan hajalla suunnilleen viimeisen kuukauden, eikä asiaa tietysti yhtään auta se, että Leeviä pitää vähän väliä nostella syliin. (Tällä hetkellä selkä on kyllä taas parempi, kaikeksi onneksi, ja toivottavasti nyt pysyy edes tällaisessa kunnossa, ettei Rodoksen matka mene ihan pilalle sen takia.) Ja syliin on pitänyt nostella tuon vierastamisen lisäksi sen takia, että Leevi aina välillä kellahtelee kumoon lattialle. Ensin Leevi opetteli (ja oppikin) istumaan ja heti kun se alkoi sujua, onkin pitänyt yrittää kaikin tavoin päästä liikkeelle. Ensin hypittiin pepulla eteenpäin ja sitten viime viikonloppuna suunnilleen alkoi konttaaminen sujua joten kuten. Vähän oudolta se vieläkin näyttää, mutta sen verran nopeasti Leevi jo pääsee eteenpäin, että vähän väliä saa irrottaa käsiä videonauhurin sisältä tai repiä jotain johtoa irti käsistä. Jostain syystä kaikenlainen elektroniikka (kännykät, videot, digiboxi ja kaukosäätimet ainakin) on paljon kiinnostavampaa kuin mitkään omat lelut... tai lehdet ja kaikenlaiset paperit kelpaa myös - revittäväksi tietenkin.

Ajankohtaisena lopetuksena tämän päivän ihmettelyn aihe: Mitä ihmettä useimmiten niin viisas presidentti Tarja Halonen oikein sekoilee? Kyllä kai itselle epäedullista sopimusta pitääkin kritisoida...

Je n'ai pas oublié

Find more videos like this on Tune Your World

Enpä ole tätä blogiakaan unohtanut, kunhan joskus vaan saisin aikaiseksi... Sitä odotellessa voi katsoa hyvän videon.

Leevi-juttuja uuden vuoden aluksi

Näin on joulut ja uudet vuodet juhlittu. Rauhallisesti perhepiirissä. Tai uutta vuotta myös kavereiden kanssa. Ruokaa ja varsinkin suklaata tuli syötyä riittävästi - jos viitsisi, niin voisi lupailla, että tammikuussa en syö ihan yhtä paljon suklaata, mutta ehkä en kuitenkaan viitsi. Ettei sitten taas harmittaisi.

Joulu jatkui meillä vielä välipäiville, kun mentiin ja ostettiin Leeville uudet vaunut. Hienot ovat ja vähän näppärämmät kuin ne vanhat, joissa rupesi olemaan kaikkia pikkuvikoja sen verran, että alkoi pelottaa, millon ne hajoaa pahemmin. Olisi kai niillä pärjätty vielä jonkun aikaa, mutta kun alkoi alet ja sattui sopivat kohdalle, niin pakkohan ne oli ostaa. Leevi itse ei kyllä tunnu viihtyvän yhtään paremmin näissä uusissa kuin niissä vanhoissakaan. Pitäisi kai kokeilla joululahjaksi saatua kantotakkia, vaikka eipä Leevi kantoliinassakaan yleensä jaksa kovin kauaa. Liinassa ja vaunuissa kun ei ilmeisesti saa tarpeeksi huidottua käsillä.

Ihmeen hyvin silti onnistui ensimmäinen äiti-vauva-aktiviteetti meiltä, eli Soinnun MamaAfro, jota käytiin eilen kokeilemassa. Ja siellä Leevi kyllä keikkui liinassa ihmeen rauhallisesti, mitä nyt piti imeä ja kuolata liinan reunat märiksi ja syödä välillä. Ja nähtiinhän siellä pari tuttuakin, Soinnun itsensä lisäksi. Ei silti taida mahtua tuo tunti vakio-ohjelmistoon, kun menee omat harrastukset edelle... en varmaan samana päivänä jaksaisi sekä vauva-afroilua että illan flamenco-tunteja. Se hyöty tuosta testikerrasta kyllä oli, että vääntäydyttiin sängystä ylös ihan käsittämättömän aikaisin eli klo 9 aamulla. Ja toiveissa olisi saada Leevin (ja siinä samalla meidän muidenkin) päivärytmiä käännettyä hieman järkevämmäksi. Jos vaikka nukahdettaisiin jo puolen yön aikaan, ja herättäisiin... hmm... no, edes aamupäivällä. Tänäänkin Leevi heräsi kyllä yöunilta ennen yhdeksää, mutta mun yöunista ei tullut oikein mitään, kun yöllä pitikin taas syödä kolmen tunnin välein. Välillä siis jo nukuttiin lähes kahdeksan tunnin yöunia ja niiden päälle syömisen jälkeen vielä pari tuntia lisää. Saapa nähdä, miten käy tänään. Yhdentoista aikaan näytti jo lupaavalta, mutta eipä vaan vieläkään ole lapsonen unessa.

Tammikuussa olisi siis tarkoitus päästä takaisin vanhojen harrastusten pariin ihan säännöllisesti. Ja ehkä töidenkin, aina välillä. Koko joulukuun piti korjailla yhtä artikkelia, mutta eihän siitä mitään tullut, joten nyt pitäisi ryhdistäytyä ainakin sen suhteen. Opetustakin on tiedossa maaliskuusta lähtien.

Jos nyt joku uuden vuoden lupaus pitää tehdä, niin pitänee rajoittaa nettiostoksia, niitä kun on tullut viime aikoina tehtyä vähän liikaa (ja siihen vielä joululahjaostokset päälle, huh huh). Ja muutenkin voisi kuluttaa vähän vähemmän aikaa kaikilla kestovaippa- sun muilla vauvasivuilla. Ettei sitten taas olisi ihan pakko tilata jotain uutta... Välillä jo mietin, että onko tuo kestovaippailu ihan hulluutta, kun rahaa menee vaikka kuinka paljon ja siihen vielä pyykinpesun vaiva päälle, mutta eipä sitten kuitenkaan. Jouluna nimittäin kyläiltiin mummolassa kertakäyttövaippojen kera, ja tulipa siitä vajaasta kahdesta vuorokaudestakin ihan järkyttävä kasa jätettä! Ja aina välillä Leevi on saanut kertiksistä ihottumaakin, joten parempi pitäytyä noissa kestoissa, varsinkin kun niitä on jo ihan kiitettävä määrä tullut hankittua.

Ai niin, Leevi kuulemma tänään kääntyi selältä vatsalle. Minä vaan en ole vielä omin silmin sitä ihmettä nähnyt, kun ei sitten enää kolmatta kertaa viitsinyt moista temppua tehdä. Tulee tosiaan joskus mieleen koiran kasvatus, kun Leeviä on yrittänyt houkutella kääntymään tai syömään purulelua(!) käsien sijasta, ja kuolaa valuu välillä niin, että kaikki vaatteet on märkänä... Kaikkeen myös pitää tarttua, minkä käsiinsä saa, tietysti.

Kohta onkin taas joulu

Pari päivää jouluun, eikä ihme kyllä minkäänlaista jouluahdistusta ilmassa. Melkein tuli kiire joululahjojen kanssa, vaikka aloitinkin hyvissä ajoin jo marraskuun puolella niiden ostelun (on kyllä käsittämätöntä, miten edes voisi tulla kiire, kun en osta lahjoja paljon kellekään), mutta nyt on lahjat ostettu ja paketoitu. Eilen meinasi kyllä tulla ahdistus kun oltiin Itäkeskuksessa shoppailemassa. Tarkoitus ei varsinaisesti ollut ostaa mitään, vaikka sitten jotain vaatteita ostettiinkin, kunhan päätettiin lähteä vähän ihmisten ilmoille. Ja ihmisiä siellä tosiaan riitti... eikä Leevi oikein tykännyt, kun on tottunut vähän pienempiin tiloihin. Mutta tulipahan käytyä, ja oli loppujen lopuksi ihan hauskaakin. Keskustassa olisi saattanut olla kivempaa, mutta se olisi näin vähän ennen joulua ollut varmaan liian stressaavaa lapsen ja vaunujen kanssa. Itäkeskuksessa on sentään vauvanhoitohuone eikä vaatetustakaan tarvitse miettiä vähän väliä, kun ei tarvitse mennä ulkoilmaan kaupasta toiseen kulkiessaan.

Nykyisin on kyllä jotain hohtoa tuossa kaupungilla kuljeskelussa silloin harvoin kuin siellä tulee kuljeskeltua - muuten kuin mahdollisimman pikaisesti asioita hoitamassa. Tällaista pätkää kuvattiin keskustassa pari viikkoa sitten, tulkoon se nyt tähän kuvitukseksi, kun ei ole tullut otettua mitään loisteliaita valokuvia viime aikoina. (Terveisiä vaan ulkomailla oleskeleville ystäville, että yhtä synkkää säätä on täällä luvassa jouluksikin.)

Neuvolassa on tietysti myös käyty, ja Leevi jälleen kerran todettu terveeksi ja reippaaksi. Hampaitakin lienee piakkoin tulossa, kun kädet menee edelleen suuhun ja kuolaa valuu loputtomiin. Purulelun funktiota ei Leevi ole ihan vielä ymmärtänyt, mutta sen avulla saa peukalon pysymään pois suusta ainakin vähän aikaa. Kaikkeen mikä käteen sattuu pitää nimittäin tarttua tiukasti, minkä takia voisinkin pian joulun jälkeen käydä kampaajalla. Tai olisi kai syytä jo muutenkin käydä...

Ai niin, viime viikolla oltiin siellä Orchestra Baobabin konsertissa, tuntuu että siitäkin on vaikka kuinka kauan. Konsertti oli oikein mainio, vaikka bändi pitäytyikin täysin salsameinigeissä. Siis salsaa senegalilaisittain, mutta olisivat voineet soittaa edes jotain vähän mbalaxin suuntaista jossain välissä, ihan vaan vaihtelun vuoksi, jos ei muuten. Joissain esitteissä näkynyt Buena Vista Social Club -vertaus oli oikeastaan aika osuva, Baobabhan on Senegalissa enemmän keski-ikäisten ja sitä vanhempien ihmisten suosiossa... ja bändi itsekin on pääasiassa samaa ikäluokkaa, vaikka kokoonpano on kaukana alkuperäisestä. Näköjään levy-yhtiökin on sama kuin Buena Vistalla, hmm. Se tenorisaksofonisti oli joka tapauksessa paras kaikista.

Silmäpuolet

Niin se aika vaan kuluu tekemättä paljon mitään, vaikka kovasti koko ajan jotain touhutaankin. Viime päivät on kuluneet luentoa valmistellessa, nyt vielä pitäisi suunnitella luentoon liittyvä tanssitunti. Perjantaina sitten onkin ensimmäinen oikea työpäivä pitkiin aikoihin, ja samalla viimeinen vähään aikaan, ellei jotain yllättäviä työtarjouksia ilmaannu tammi- tai helmikuuksi.

Noin muuten ollaan lähinnä pähkäilty, miten saataisiin pidettyä Leevin peukalo (ja koko nyrkki) pois suusta. Lapsihan on tähän asti pärjännyt loistavasti ilman tuttia, mutta nyt sitten on keksinyt, että peukun syöminen on kivaa. Ehkä vaan siksi, että heti ryntää äiti tai isä repimään kättä pois suusta. Tai mistä sitä kukaan tietää, mutta tutti ei oikein kiinnosta vieläkään - sitä on kyllä aiemminkin tarjottu. Vaikka parempi kai niin, ettei sitten seuraavaksi saada juosta vähän väliä tunkemassa pudonnutta tuttia suuhun.

Leevin kanssa ollaankin nyt kuin kaksi marjaa, kun molemmilla on oikea silmä turvoksissa. Leevillähän on koko pienen ikänsä rähminyt oikea silmä, ja ilmeisesti jatkuvasta puhdistamisesta johtuen se on usein myös lievästi turvoksissa. Mulla taas on nyt pari päivää ollut vaivana kummallinen turvotus oikeassa silmäluomessa. Silmä ei siis ole mitenkään tulehtunut, mutta tuntuu niinkun silmässä olisi roska ja turvotus vähän häiritsee näkökenttää... ja näyttääkin aika pahalta. Mutta kai sitä piti joku vaiva saada näin syksyn päätteeksi, kun oon kaikilta flunssilta säästynyt (kop kop).

[Lisäys seuraavana päivänä:] Näköjään kannattaa julkistaa kaikenlaiset vaivat blogissa - heti alkaa parantua. Olisikohan sama efekti kun siinä, että siinä vaiheessa kun suoriutuu lääkäriin, ei enää vaivaa mikään. Leevin silmään ei tosin näytä auttavan kumpikaan.

Viva la revolucion!

Eilen kuultiin jo huhuja, mutta tänään on nimitysuutinen kuulemma Hesarissa. Todentotta joskus tapahtuu oikeus yliopistollakin, ja paras voittaa. Bileet on Painobaarissa tänään. Itse en taida sinne ehtiä, mutta menkää kaikki muut, joita asia jotenkin koskettaa.

[Lisäys:] Luulin että siellä Hesarissa on vaan joku maininta, mutta siellähän on ihan artikkelinpätkä. Mulle ei siis tule Hesaria edelleenkään... Kovin ovat kaikki diplomaattisia lausunnoissaan muuten, tosin on ihan pakko huomauttaa, että Tampereella on kyllä ollut etnomusikologian professori jo parikymmentä vuotta (jos en ihan väärin muista).