Näytetään tekstit, joissa on tunniste music. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste music. Näytä kaikki tekstit

31.10.08

Happy Halloween

Joskus on sitten näinkin, että on kaikin puolin tyytyväinen elämäänsä, ainakin noin pääpiirteissään. Toisaalta, miksipä ei olisi... varsinkin kun kotona oli imuroitu, ennen kuin tulin töistä.

NOFODin konferenssista selvittiin kunnialla, ja se posterikin valmistui lopulta. Vanhoja tuttuja oli konferenssissa harmittavan vähän, mutta muutama sentään. Pääsin (tai jouduin?) sitten kaiken lisäksi kyseisen organisaation johtokuntaan, mikä tietää ainakin kokousmatkoja Kööpenhaminaan ja Tukholmaan, pari kertaa vuodessa vaan sentään. Muutenkin on kaikenlaista matkasuunnitelmaa ja -haavetta ensi vuodelle, Senegaliin ja Etelä-Afrikkaan ainakin.

Neuvola 1vLeevi on ollut kohta jo kaksi viikkoa aivan terveenä. No, köhi kyllä tänään taas vähän ikävän kuuloisesti, joten eiköhän taas joku flunssa ole piakkoin iskemässä. Influenssarokotus todellakin otetaan, sekä minä että Leevi, yliopisto kustantaa ystävällisesti työntekijöille ja Leeville odottelen kovasti kutsua neuvolaan rokotettavaksi. Vähän sääliksi tietysti käy, kun niin usein pitää lasta pistellä, varsinkin kun niitä piikkejä on luvassa ties kuinka monta lisää, jos (tai kun) meinataan lähteä Senegaliin.

Päiväkodissakin Leevi on alkanut ilmeisesti viihtyä paremmin, ei tänäänkään kuulemma meinannut lähteä millään pois. No, tänään ehkä olikin erityisen kivaa, kun lapsilla oli Halloween-naamiaiset ja juhlan kunniaksi laulua, tanssia ja hillomunkkeja. Eikä aamulla enää tarvitse yleensäkään enää itkeä hirveästi, hyvänä päivänä voi jopa vilkuttaa äidille eikä vain näyttää surkealta hoitotädin sylissä.

Kaipa sekin on iloinen asia, että lapsi haluaa tehdä kaiken itse, niin rasittavaa kuin se joskus onkin. Päiväkodissa ei kuulemma anna kenenkään syöttää, vaikka joutuu sitten istumaan ruokapöydässä pitempään kuin muut. Ja nyt yrittää jo riisua ja pukea itse. Saisi kyllä oppia puhumaan ensin. Joitain sanoja tulee jo, tosin aika satunnaisesti, parhaiten onnistuu "annannannanna", varsinkin jos vanhemmat sattuu syömään jotain. Ihmeen hyvin upposi sitten intialainen kasviscurrykin, kun oli ihan pakko saada maistaa... Leipä muuten ei ole enää mikään juttu, juusto on paljon parempaa.

Mitäs vielä? Töissä on edelleen oikein mukavaa, tässä jaksossa on vaan sen verran paljon opetusta, ettei sille tutkimukselle taida taaskaan jäädä pahemmin aikaa. Mutta ei kai se mitään. Jotenkin näin kyllä aavistinkin, siis että syksy menee kurssien valmisteluun ja uusiin hommiin opetteluun.

Marraskuuta piristävässä Etnosoi!ssa on muuten taas kerran vaikka kuinka monta hyvää konserttia (ääninäytteitä MySpacessä). Ja mutkin saattaa nähdä siellä ensi viikonloppuna.

29.8.08

Tampere

No niin, täällä ollaan asuttu jo yli kuukausi, enkä vieläkään ole jaksanut kirjoittaa mitään kuulumisia. Yhtenä syynä on ollut nettiyhteyden puute, eipä ole houkutellut yrittää kirjoittaa mitään pitempää, kun roikkuu jonkun muun langattomassa verkossa ja yhteys saattaa katketa hetkenä minä hyvänsä. Saunalahti sai sitten lukuisien vaiheiden jälkeen aikaan nettiyhteyden viime torstaina, ja lähetti tällä viikolla aivan liian ison laskun... alkaa jo hieman kypsyttää, kun siellä ei tunnuta osaavan tehdä mitään oikein. Ja kaiken lisäksi asiakaspalveluun soittaessa saa aina jonottaa yli 30 minuuttia, en ollenkaan tajua, mistä tällaiset tilastot on voitu repiä.

puistossa05Mutta piti kai kertoa jotain ihan muuta. Tampereeseen ei olla hirveästi ehditty tutustua, mitä nyt tietysti ollaan pyöritty keskustassa kaupoissa ja muuta vastaavaa. Asunto on edelleen ihana ja iso, ja varsinkin hyvällä paikalla. Ihan kiva, kun pääsee noin viidessä minuutissa töistä kotiin ja melkein kaiken pystyy hoitamaan kävellen. Bussillakin on kyllä jo muutaman kerran ajettu. Bussikokemusten perusteella kaikki Tampereen bussikuskit on virolaisia eivätkä tunne kaupunkia ollenkaan. Perille ollaan sentään aina päästy. Jotain sellaista pikkukaupunkimaista tunnelmaa täällä on, en vaan ole vielä keksinyt, mistä se oikein johtuu.

Helsingissä ollaan ehditty vierailla jo kahteen kertaan muuton jälkeen, nyt ei sitten varmaan vähään aikaan käydäkään. Ensin piti käydä tekemässä asuntokauppoja ja viime viikonloppuna tapaamassa Englannissa ja Kanadassa asuvia serkkuja, joita en ollut nähnyt vuosiin. Muuten onkin elämä pyörinyt lähinnä koti-päiväkoti-yliopisto-akselilla. Eli töitä on tullut tehtyä, mitä nyt lähemmäs puolet elokuusta on tainut mennä työhuoneen siivoamiseen ja järjestelyyn ja ylipäätään laitoksen systeemeihin orientoitumiseen. Toistaiseksi ainakin vaikuttaa työkuviot tosi miellyttäviltä, mukavia työkavereita, kaikenlaisia käytännönläheisiä kursseja opetettavaksi ja väitöskirjallekin näyttäisi jäävän ihan oikeasti aikaa (niinkun tietysti kuuluukin). Ai niin, ja pitääpä täälläkin hehkuttaa sitä, että yliopiston avajaisissa soittaa JPP, joten harkitsen vahvasti niihin osallistumista. Helsingissä en ole koskaan viitsinyt, kun tuollaiset pönötystilaisuudet on aina niin puuduttavia. Hmm, kertonee tuo esiintyjävalintakin jotain koko yliopistosta - siellä ainakin tuntuu kotoisalta, vaikkei Tampereella muuten vielä tunnukaan.

Päiväkotiin on Leevi ilmeisesti jo tottunut ihan hyvin, vaikka aluksi näyttikin huonolta ja edelleen pitää aamuisin itkeä kovaan ääneen. Aika surkealtahan tuollaiset ihan pienet siellä päiväkodissa vaikuttavat, kun ei Leevikään vielä osaa puhua ja sanoa, jos on vaikka jano tai nälkä tai jotain muuta vialla. Onneksi osasi sentään jo kunnolla kävellä ennen päiväkotiin menoa, niin että pysyy edes jotenkin muiden vauhdissa mukana. Tänään Leevi kuulemma jo söikin ihan itse, sekä päiväkodissa että täällä kotona, muttei sitten jaksanut enää iltapuurolla moista ihmettä esitellä mulle

24.4.08

Je n'ai pas oublié


Find more videos like this on Tune Your World


Enpä ole tätä blogiakaan unohtanut, kunhan joskus vaan saisin aikaiseksi... Sitä odotellessa voi katsoa hyvän videon.

22.12.07

Kohta onkin taas joulu

Pari päivää jouluun, eikä ihme kyllä minkäänlaista jouluahdistusta ilmassa. Melkein tuli kiire joululahjojen kanssa, vaikka aloitinkin hyvissä ajoin jo marraskuun puolella niiden ostelun (on kyllä käsittämätöntä, miten edes voisi tulla kiire, kun en osta lahjoja paljon kellekään), mutta nyt on lahjat ostettu ja paketoitu. Eilen meinasi kyllä tulla ahdistus kun oltiin Itäkeskuksessa shoppailemassa. Tarkoitus ei varsinaisesti ollut ostaa mitään, vaikka sitten jotain vaatteita ostettiinkin, kunhan päätettiin lähteä vähän ihmisten ilmoille. Ja ihmisiä siellä tosiaan riitti... eikä Leevi oikein tykännyt, kun on tottunut vähän pienempiin tiloihin. Mutta tulipahan käytyä, ja oli loppujen lopuksi ihan hauskaakin. Keskustassa olisi saattanut olla kivempaa, mutta se olisi näin vähän ennen joulua ollut varmaan liian stressaavaa lapsen ja vaunujen kanssa. Itäkeskuksessa on sentään vauvanhoitohuone eikä vaatetustakaan tarvitse miettiä vähän väliä, kun ei tarvitse mennä ulkoilmaan kaupasta toiseen kulkiessaan.

Nykyisin on kyllä jotain hohtoa tuossa kaupungilla kuljeskelussa silloin harvoin kuin siellä tulee kuljeskeltua - muuten kuin mahdollisimman pikaisesti asioita hoitamassa. Tällaista pätkää kuvattiin keskustassa pari viikkoa sitten, tulkoon se nyt tähän kuvitukseksi, kun ei ole tullut otettua mitään loisteliaita valokuvia viime aikoina. (Terveisiä vaan ulkomailla oleskeleville ystäville, että yhtä synkkää säätä on täällä luvassa jouluksikin.)




Neuvolassa on tietysti myös käyty, ja Leevi jälleen kerran todettu terveeksi ja reippaaksi. Hampaitakin lienee piakkoin tulossa, kun kädet menee edelleen suuhun ja kuolaa valuu loputtomiin. Purulelun funktiota ei Leevi ole ihan vielä ymmärtänyt, mutta sen avulla saa peukalon pysymään pois suusta ainakin vähän aikaa. Kaikkeen mikä käteen sattuu pitää nimittäin tarttua tiukasti, minkä takia voisinkin pian joulun jälkeen käydä kampaajalla. Tai olisi kai syytä jo muutenkin käydä...

Ai niin, viime viikolla oltiin siellä Orchestra Baobabin konsertissa, tuntuu että siitäkin on vaikka kuinka kauan. Konsertti oli oikein mainio, vaikka bändi pitäytyikin täysin salsameinigeissä. Siis salsaa senegalilaisittain, mutta olisivat voineet soittaa edes jotain vähän mbalaxin suuntaista jossain välissä, ihan vaan vaihtelun vuoksi, jos ei muuten. Joissain esitteissä näkynyt Buena Vista Social Club -vertaus oli oikeastaan aika osuva, Baobabhan on Senegalissa enemmän keski-ikäisten ja sitä vanhempien ihmisten suosiossa... ja bändi itsekin on pääasiassa samaa ikäluokkaa, vaikka kokoonpano on kaukana alkuperäisestä. Näköjään levy-yhtiökin on sama kuin Buena Vistalla, hmm. Se tenorisaksofonisti oli joka tapauksessa paras kaikista.

13.11.07

Kohta kaksi kuukautta...

Leevi11

on Leevillä ikää. Huomenna mennään taas neuvolaan mittailemaan, kuinka paljon tuo on ehtinyt kasvaa, paljon joka tapauksessa. Huikea ero näkyi varsinkin katsellessa videolta pätkiä tästä kahden kuukauden varrelta, surkean pieni rääpäle Leevi oli silloin syntymäpäivänään nykyiseen verrattuna, vaikka olikin aika iso jo silloin. Ja taas on vaatteita jäämässä pieneksi... ja onhan Leevi tietysti muutenkin isomman oloinen, mm. potkii tarmokkaasti aina kun vaihdetaan vaippaa ja naureskelee tietysti päälle. Ympäristökin jo alkaa kiinnostaa, varsinkin kotoa poissa ollessa ihmetellään silmät pyöreänä.

Onhan tässä jonkun verran käytykin poissa kotoa, tosin enemmän kai ilman Leeviä. Tanssitunnille suoriuduin vihdoin eilen, muuten oon käynyt vaan venyttelytunneilla yliopistolla. Mutta kai sitä voi jo vähitellen muutakin tehdä (vaikka jostain nettipalstalta juuri luin, ettei sektion jälkeen saisi puoleen vuoteen harrastaa mitään rankkaa liikuntaa). Tosin ekan tanssitunnin otin vielä varovaisesti, ehkä sitten ensi kerralla vähän enemmän.

Niin, Etnosoi! sitten oli ja meni. Käytiin katsomassa Ndioba & Topotoa, jonka keikasta multa kyllä jäi loppuosa näkemättä, kun kiirehdin kotiin, sekä Boubacar Traoréa. Erityisesti jälkimmäinen keikka oli hieno, tosin olisi varmaan toiminut vielä paremmin jossain muussa ympäristössä kuin Savoy-teatterissa. Joka tapauksessa oli kiva päästä ulos muuallekin kun ostoksille ja noihin liikuntaharrastuksiin, varsinkin kun molemmilla keikoilla tietysti näki tuttuja. Nyt on sitten jo liput hankittuna Orchestra Baobabin keikalle, ja bändin levy tuli tänään postissa, niin että voidaan oikein valmistautua keikkaa varten... Boubacar Traorén keikalla oli nimittäin vähän tylsää, kun ei tuntenut suurinta osaa kappaleista ollenkaan. Vaikka olihan se oikein nautittava keikka silti, en nyt osaa kuvailla tarkemmin, sellaista meditatiivista musiikkia (omalla tavallaan), sopi oikein hyvin marraskuun tunnelmiin.

Samassa cd-paketissa Orchestra Baobabin uusimman kanssa tuli Youssou Ndourin uusi, joka on ihan ok. En vaan edelleenkään ymmärrä, miksi Youssoun pitää länsimaiden markkinoille tehdä niin kauhean siloteltuja versioita biiseistään. Nämä uusimmat ei kyllä ole ihan pahimmasta päästä, mutta silti... Jos muuten joku meinaa tuon uuden levyn ostaa, niin kannattaa sitten ostaa se kahden cd:n versio, parhaat biisit on nimittäin sillä bonus-cd:llä (ainakin näin ensikuuleman perusteella).

Postiluukku on muuten kolissut ahkeraan tässä viime aikoina. Pienten lasten vanhemmat ovat näköjään kovinkin ostovoimaisia noin keskimäärin, kun harva se päivä tulee sitä sun tätä mainosta ja lippulappua, tänään jopa KaksPlus-lehden näytenumero. Ei kyllä kannattaisi meille mitään lähetellä...

Työjutuistakaan ei näköjään pääse millään eroon, vaikka oli tarkoitus pitää taukoa niistä edes vähän aikaa. Mutta kun tuli luvattua mennä opettamaan marraskuun lopussa, niin onhan sitä ruvettava valmistelemaan, ja se loppukesästä valmiiksi väännetty artikkeli odottelee nyt korjauksia ja lisäyksiä. Yksi hakemuskin täytynee tässä vääntää, vaikka hakemuksia ei varsinkaan pitänyt tehdä enää tänä vuonna.

10.9.07

Laskettu aika

Se on siis tänään, mutta taidetaan vielä joutua odottelemaan... mutta näinhän on kaikki yksimielisesti arvelleetkin. Lauantain saunavierailustakaan ei näytä olleen mitään hyötyä. Huomenna taas neuvolaan, muuten jatkan täällä kotona ihmettelyä, mitä nyt ehkä kaupassa pitäisi käydä.

Sen verran olen jo saanut aikaan, että kassi on pakattuna (melkein) valmiina siltä varalta, että sinne sairaalaan joskus päästäisiin lähtemään. Cd-valikoima on tällainen, jos en keksi vielä vaihtaa jotain:
  • Tori Amos: Scarlet's Walk - en jotenkin osaa kuvitella, että mikään muu Tori Amos sopisi sairaalalevyksi, muutenkin jollain tavalla "tasaisempi" kuin muut Amosit
  • Don Johnson Big Band: Don Johnson Big Band - tätä oon viime aikoina "kuunnellut" "päiväunilevynä", siinä keskivaiheilla on joitain kappaleita, joita en varmaan ole montaa kertaa kuullut, ja aina herään vikan biisin aikana
  • Salif Keita: Moffou - olisiko tää sitten Salif Keitalta se ehdoton valinta ainakin tähän tilanteeseen, Salif Keitan ääntä ainakin luulisi jaksavan kuunnella
  • Tuomo: My Thing - varmaan siksi, että tää on vaan niin hyvä, vaikken olekaan kuunnellut kovin usein viime aikoina
Jospa noilla pärjäisi... Toivottavasti kaikki muukin olennainen on tullut pakattua. No, eipä sieltä Kätilöopistolta niin kovin pitkä matka ole käydä hakemassa kotoa, jos jotain tärkeää ei ole heti mukana.

5.9.07

Before the Music Dies


I guess they haven't shown this in Finland or maybe I'm just so very out of everything nowadays... Well, luckily some people keep others informed. So just as a reminder to myself to check this film out some time in the future. And to anyone else who might be interested, of course.

7.8.07

Aina vaan paranee

No nyt KELA on sitten saanut päätöksen aikaan, mutta ovat sekoittaneet päivämäärät ja laittaneet mut äitiyslomalle jo 15.6. alkaen! Ihan kiva. Paitsi ettei se oikein käy kuitenkaan, kun sitten loppuu vapaat liian aikaisin, ja varmaan ne siellä KELAssakin huomaisi mokansa jossain vaiheessa ja sitten saisin maksella tukia takaisin... Joten sain taas kerran jonottaa puhelimessa (työhuoneen puhelimessa kylläkin). Puhelimeen vastaava täti oli kovin pahoillaan ja laittoi korjauspyynnön eteenpäin. Saapa nähdä kuinka kauan siinä korjatussa päätöksessä sitten kestää. Hohhoijaa.

Muutenkin vähän väsyttää, ei oikein saa yöllä nukuttua kun pitää vähän väliä kääntää kylkeä eikä voi nukkua selällään ja sitten aamulla taas särkee lonkkaniveliä, kun on nukkunut kyljellään... ja ristiselkä naksuu. Aargh! Kuumuudesta en varsinaisesti kärsi, mutta kaipa sekin väsyttää jonkin verran, ei kai meinaa muista juoda tarpeeksi vettä. Siinä kai päällimmäiset vauvakuulumiset, neuvolassa on käyty tietysti (ei mitään uutta) ja ekan kerran perhevalmennuksessakin, ensi viikolla mennään myös tutustumiskierrokselle Kätilöopistolle.

Tänään varmaankin suunnataan rannalle iltapäivällä, kun kerrankin on tarpeeksi lämmintä. Piti oikein kartasta katsoa, miten sinne Hietsuun pääsee, kun en ole niin moneen vuoteen käynyt siellä. Merivesi taitaa kyllä olla liian kylmää mulle(kin), mutta jos taas joku toinen päivä ehtisi stadikalle uimaan. Yritän nyt tällä viikolla saada viimeisetkin tavarat täältä työhuoneelta pois, niin ettei tarvitsisi täällä enää käydä, kun ei työnteko tunnu sujuvan täällä paljon paremmin kuin kotonakaan. Niin, nytkin vaan kirjotan tätä enkä mitään artikkelia, niin kuin pitäisi.

Tulkaa muuten perjantaina katsomaa Stilimbaa Espan lavalle. Mut saattaa nähdä myös Suomenlinnassa lauantaina, jos nyt jotakuta kiinnostaa...

10.2.07

Tulis jo kesä...

... eihän tätä pakkasta kestä enää. Iho kutisee ja hilseilee, ja alkaa jo paikoitellen muodostaa suomuja, vaikka kuinka rasvaan ja yritän vältellä suihkussa käymistä. Ja sitten vielä kuiva ilma yskittää, ja silmät vuotaa ulkona ja nenä myös sisällä. Pari päivää oli hartiatkin niin jumissa, että koko ajan särki päätä. Joten olen sitten viime aikoina enimmäkseen kuluttanut (vähäisen) vapaa-ajan katselemalla telkkaria punaiseen huopaan kääriytyneenä tai kuuntelemalla Tuomoa peiton alla. [Tähän voi sitten lisätä muutaman ylistävän lauseen, en vaan keksi mitään tarpeeksi ylistävää... Paitsi pitää sanoa, että on aivan käsittämättömän tyylikäs levy, myös niinkun fyysisenä esineenä, miten se cd:n alapuolikin voi olla musta?] Tänään toivottavasti saan hankittua sohvan, niin että voin jatkaa tätä talvihorrosta miellyttävämmissä olosuhteissa.

Näin uuden vuoden kunniaksi (kylmyys kai hidastaa?) oon taas kokeillut kaikkea uutta, kuten ryhtynyt kunnialliseksi kansalaiseksi tekemällä tv-ilmoituksen, ostanut pesupähkinöitä ja ladannut tietokoneelle OpenOfficen. Ja testasinkin niitä pesupähkinöitä, kai ne ihan hyvin toimii, pyykit vaikutti siis puhtailta. OpenOfficeen en vielä ole oikein jaksanut perehtyä, vähän hankalalta tuntuu, mutta mitäpä ihminen ei tekisi päästäkseen ostamasta Microsoftilta mitään, kun ei ne kerran antaneet enää edes Wordiä koneen/käyttiksen mukana. Eikä tuo veljeltä saatu 2000-versio ehkä ole niitä parhaimpia.

Sain vihdoin myös päivitettyä joskus aiemmin mainitun tutkimussuunnitelman nettiin, joten nyt siihen kehtaa taas linkittää.

30.1.07

Looking back

Sorry to keep you waiting... in case someone was actually waiting for my news. Well, anyway, here's something about the four weeks in Dakar...

lampaat6Dakar was crazier than ever, firstly because of two of the main roads leading into the city being improved (which is nice and all, but do you really have to do the two at the same time?) and because of Tabaski falling on the 31st December. Tabaski being the biggest Muslim holiday of the year, meaning that everything cost more than usual and all roadsides were filled with sheep.

OlohuoneSo for the two first weeks we spent hours and hours in buses, car rapides and taxis... and paid way too much for the taxis, of course. And we didn't always get to our dance lessons on time, but neither did our teachers... In any case we did dance quite a lot, besides the dance lessons in several clubs at night. We even ended up on Senegalese tv, just because we happened to go to see Youssou Ndour in Thiossane on New Year's Eve and ended up standing right in front of the stage, which maybe wasn't such a bad place to be, when the place was so full (despite the tripled prize of the tickets). Well, in Thiossane you could really dance, although these girls next to us kept trying. But on Christmas Eve we did dance in the (very hot) Kily, Thione Seck was playing there as usual, and on other nights to Ceddo and Fallou Dieng in Alizé. And to Mbaye Dieye Faye in the new Papayer, which really wasn't my kind of a place, rather something for skinny young people with too much money. And there are such people in Dakar, more than one would imagine.

Goreen kissatSo, besides dancing and lying on the floor in our huge (and very empty) living room, we did see some sights and even went to the beach on Ngor island once, although it was a bit too cold for that already. But Gorée was beautiful, and there were lots of well fed cats - not like the poor one who came in to our house several times, looking for food I suppose. I had not been on Gorée since 2000, but as I remembered, it really is a different world compared to Dakar, calm and colourful. Even the souvenir sellers are a lot less aggressive than in town. And there are no cars!

lehmä2Well, after all the holidays the city was a lot more bearable, except that we had some trouble finding places to eat as most of the less expensive restaurants were closed for the week following Tabaski. Lots of shops at the markets were closed, too, but we managed to spend a lot of money shopping anyway. Obviously all the sheep were gone, and the streets seemed consequently a bit empty.

I didn't do much for my research, except going to some sabar parties. And the dance and drum lessons, of course. But I didn't film anything and didn't do the interviews I had planned, so I quess this was more vacation than work, which was the plan, anyway.

24.12.06

And we wish you a merry Christmas...

Here in Dakar it's a bit hot today, doesn't feel much like Christmas, but as I've heard there isn't any snow in Finland either. Here there's some sunshine at least. Dakar hasn't changed much in the five months or so that I was away, except that the traffic jams are worse than ever.

The first week here has gone by fast, we've been dancing almost every day, with Pape Moussa from the National Ballet and a girl called Rama. We've been to see Ceddo, once again, and one sabar party. We wanted to see Youssou Ndour yesterday, but heard that he's not playing in Thiossane, because there was a big concert at a stadium, but maybe next weekend. Anyway it was probably best not to go out dancing all night, because I'm having a slight flu, most likely just because of all the dust and pollution here.

If there's anything urgent, I have a number here: +221-4803778. I also check my finnish number for messages every other day or so.

HYVÄÄ JOULUA!

5.12.06

Ei mitään asiaa

Alkaa mennä hermot, kun Radio Helsinki soittaa koko ajan Ristoa. Ja PMMP:tä, mutta varsinkaan Riston suunnatonta suosiota en oikein ymmärrä. Onhan ne biisit hassuja kun ne kuulee ekaa kertaa, mutta viidennellätoista kerralla alkaa viimeistään kyllästyttää. Radio Helsinki on silti ainoa radiokanava, jota jaksaa kuunnella, mitä nyt pitää välillä paeta Groovelle tuota Ristoa...

Radionkuuntelun ohella on tullut tehtyä töitä, vähän sekalaisessa järjestyksessä mutta kuitenkin. Kummasti osaa taas keskittyä asioihin, kun ei ole mitään suurta uhkaavaa deadlinea lähestymässä. Niinkun että ihan oikeasti saatan tehdä jotain yhtä asiaa parikin tuntia putkeen, enkä tarkista meilejä joka kolmas minuutti tai jotain vastaavaa. Ainoa ongelma tässä deadlinettomassa tilassa on, että nyt pitäisi tehdä ne kaikki asiat, joita on lykännyt kiireellisempien asioiden tieltä myöhemmäksi, ja on aika paljon, mistä valita.

Sääennustan torstain ja perjantain väliseksi yöksi yllätyspakkasia, täällä Alppilassa on nimittäin kaukolämpö ja lämmin vesi poikki klo 22-08.

25.11.06

Sad songs is all I know

And this one has the most beautiful video I've seen for ages. Some info about the track and more nice music and video clips at Calabash Music.



Marraskuiseen tunnelmaan sopii loistavasti myös tämä audiovisuaalinen tuotos.

15.11.06

Malista Zimbabween viidessä päivässä

Kun kaiket päivät yrittää kirjoittaa, niin ei sitten oikein enää jaksa kirjoittaa, vaikka ehkä jotain kirjoittamista olisikin vaihteeksi. Ainakin konserteista on pitänyt raportoida.

Symmetric3Jotkut onkin jo ehtineet katsella tärähtäneitä kuvia Toumani Diabatén keikalta, oli sitten kuitenkin pakko kuvata kun oli niin kauniit valot... Tai ei kai niissä valoissa niin mitään erityistä ollut, oli varmaan vaan niin hyvä tunnelma. Olikin tietysti, kun lava oli täynnä kaikenlaisia Länsi-Afrikan perinteiden supertähtiä. Ja katsomossakin oli yksi. Soundeissa tosin oli jotain häikkää, ainakin siellä katsomon reunassa, missä satuin istumaan.

Etnosoi!ssa oli sitten samalla lavalla hämmentävän valloittava Oliver Mtukudzi (jolta voi kuunnella runsain määrin näytteitä Calabash Musicissa), jonka tuotantoon tuli perehdyttyä jokseenkin hyvin keikkaa edeltävällä viikolla ja silti keikka jotenkin yllätti. Joillain vaan on sitä lavakarismaa. Bändikin oli oikein mainio, koreografiat hallussa ja kaikki muu tietysti myös.

Onneksi en enää kirjota musiikkiarvosteluja, kun en näistäkään osaa sanoa mitään järjellistä tai edes kuvaavaa. Mutta hienoa oli, joo. Ja se omakin Etnosoi!-esitys Kirjasto 10:ssä meni kai ihan hyvin.

Jos kaipaatte jotain oikeasti kiinnostavaa luettavaa, niin kannattaa lukea vaikka tämä kolumni.

Eikun piti vielä ottaa kantaa päivän uutisiin: 69 prosenttia suomalaisista vastustavat perusteettomia pätkätöitä. Siis mitä, eikö perusteettomia pätkätöitä pitäisi vastustaa ihan kaikkien? Eikä edes ole oma lehmä ojassa, koska tämä projektitutkijan virka on ihan perustellusti määräaikainen.

16.10.06

She buys a ticket 'cause it's cold where she comes from

Onpa taas ollut harvinaisen tavanomainen viikonloppu eli en ole tehnyt oikein mitään muuta kuin katsellut telkkaria ja valvonut liian myöhään. Pakko oli myös siivota, kun alkoi lattiat olla täynnä hiuksia ja villakoiria. Mitähän vitamiinia muuten pitäisi saada lisää, ettei ihan kaikki hiukset irtoaisi päästä?

Perjantaina olin vielä hyvässä työvireessä, sain sen toisenkin hakemuksen valmiiksi ja kirjoitin yhden kirja-arvostelun, joka on (kuten kaikki muukin) ollut tekeillä aika kauan. Kirjaan liittyen tuli mieleen kaikenlaista feminismiin liittyen, mutta en sitten jaksanut ajatella asiaa paljon enempää, jotenkin noissa eksplisiittisen feministisissä tutkimuksissa vaan aina tuntuu menevän jotain vähän pieleen. No, sopii lukea se kirja-arvostelu sitten, jos kiinnostaa (Musiikin suunta 4/2006, ilmestynee kyllä vasta tammikuussa).

Heh, Last.fm soittaa biisiä Sunday Bloody Sunday, sehän sopii... Piti tänäänkin muka tehdä jotain töiden hyväksi, mutta enpä sitten tehnyt, vaan sivistin itseäni Afrikka-dokumenteilla ja erinäisillä viihdesarjoilla, minkä nyt netissä roikkumiselta ja (lähes) jokapäiväiseltä mese-videopuhelusessiolta ehdin.

Africa in Yellow
Geldofin Afrikka-sarja vaikutti periaatteessa hyvältä, sellaiselta että oikeasti on yritetty tehdä jotain vähän viisaampaa ja ei-niin-stereotyyppistä dokumenttia Afrikasta, mutta sitten siinä kuitenkin oli kaikenlaista, mikä ärsytti. Ainakin maisemakuvat oli vähän liian maalattuja - vai miksi telkkarissa ei pilvet koskaan liiku? Muutenkin värit näytti jotenkin ylikorostetuilta. Ja sitten puhuttiin "Afrikasta" tarkoittaen kai sitä osaa Afrikasta, jossa kyseisessä jaksossa oltiin, tai jos ihan tosissaan tarkoitettiin koko Afrikkaa, niin sitten en oikein ymmärrä. Sekin oli vähän hassua, kun Geldof selitti pitkiä pätkiä siitä, miten Afrikka ei kaikenlaisista maantieteellisistä syistä ole voinut "kehittyä", niin kuin tämä länsimainen "kehitys" olisi sitä ainoaa oikeaa kehitystä. Jaa, tuolla BBC:n sivuilla olevassa esittelyssä onkin pitkät pätkät samaa monologia, joka oli siinä ohjelman alussa: "From the beginning, geography stood against Africa." Niin kai sitten.

Perjantaina mietin myös, että varmaan vielä pilaan maineeni musiikkitieteilijänä kaiken musiikin takia, mitä työhuoneella tulee kuunneltua. Kun siitä huoneen ohi kulkee kaikkia vakavaa musiikkia harrastavia kollegoja ja jotain saattaa kuulua sinne aulaankin, jossa välillä pyörii opiskelijoita. Tänään kyllä kuuntelin levyllisen mordvalaisten mummojen lauleluita täällä kotona, se kai olisi kovin etnouskottavaa kuunneltavaa (klikkaa global musicbox > julkaistut cd:t) töihinkin, mutta siellä vaan tarvitsee jotain vähän populaarimpaa... Edellisen linkin takaa löytyvää Stilimban levyä kyllä kuuntelinkin tässä joku päivä, mutta sepä onkin aika kepeä.

Nyt voisi käydä nukkumaan, että huomenna jaksaisi herätä puhumaan opiskelijoille kenttätyöstä. Onneksi luento alkaa vasta klo 12.

11.10.06

Väsyttää

Noita edellisessä vuodatuksessa mainittuja asioita puuhaan edelleen, paitsi yhden hakemuksen lähetin jo, ja lisäksi on yksi luento ensi maanantaina, joka kai olisi syytä valmistella. On tännekin pitänyt sepustaa jotain, mutta ei ole mitään kovin kiinnostavaa kerrottavaa.

No, ne saksalaisen koulun juhlat lauantaina oli ihan kivat... Finlandia-talolla oli Mozartia ja Bachia ja puheita. Mun mielestä olisi kyllä pitänyt olla myös Beethovenia, lopun kuoropaatos olisi ollut täydellinen, jos ennen tai jälkeen Finlandian olisi vetäisty Ode an die Freude... eikös se ole joku EU-tunnussävel muutenkin? Mutta siellä törmäsin onnekkaasti kahteen luokkakaveriin. Ja illallisilla oli sitten toiset kaksi. Ruoka oli hyvää ja (yhtenä) juontajana MTV3:n loppukevennystyyppi. Kaksi opettajaa muisti mut.

Se kai piti kertoa, että digiboxin hankinta osui varsin sopivaan hetkeen. Vielä kun muistaisi, milloin Monty Pythonit tulee tuolta Teemalta. Ja mietin taas kerran, pitäisikö ruveta maksamaan tv-lupamaksua, kun nyt kerran on vähän enemmän katseltavaakin. 200 euroa vuodessa vaan on riistoa...

4.10.06

Vision quest

Lately I've been desperately trying to find some ideas for an article (yes, still the same one), about four conference papers and two applications for funding. I just don't have much to say about my research at the moment I quess, or I'm just so out of the academic circles after spending a such long time in Senegal that I don't really know what I should be writing about. Somebody should create a database, where you could find out what are the themes and concepts one should mention in these kinds of writings. Also a database of clever titles for conference presentations would be nice.

I already gave up on one of the conferences and did one proposal together with a collegue - a lecture-demonstration for a dance conference, a bit scary, the majority of people at those things are (or have been) professional dancers and I'm definitely not. For another big world conference I'll probably just make a proposal to present my thing as "new research" because I can't think of anything worth talking about relating to the themes of the conference. And there are four of them, so the problem is more likely my poor imagination than the themes themselves. As for the rest, there will be two presentations to make in November, smaller events, and in Finnish, but still.

As for the applications, I can't think of anything (related to research) more frustrating than writing those. I'm almost finished with the one for a graduate school position, which would be good, getting payed a salary instead of a grant and all, but then again there seems to be a lot of pressure for the people there to be "productive". I think I know how to create enough pressure for myself, don't need anything extra, thank you. But as this research project of ours will be finished for my part in April, I'll need to find something else.

I just couldn't feel more stupid than when updating my research plan, it sounds so boring and anything else but innovative and whatever else research should be. It seems that those plans aren't really about presenting your research as it is or will be, anyway, but more about showing that you know what is in at the moment - that's what I could use that database for, to find few more fashionable words to make mine look more interesting. And I mean sure all this corporeality and that sort of stuff (which seems to be the thing for that graduate school at least) actually is relevant for my research but still, in the end it is about Senegalese music and dance, practically a more or less basic music/dance ethnography, so I wouldn't want to make it look like something else. Although I probably should.

Well, today I went to listen to a seminar (same and a bit more in Finnish) at the Theatre Academy. I quess I expected more of the seminar, and in any case most of those people were talking about dance teaching, so I didn't get that much out of it. But seminars and conferences always have a strange effect on me: Although I'm never really able to concentrate on the presentations (even if they're good), for whatever reason I can very well concentrate on other things while listening to them. Sadly, I didn't get any new ideas for my own reseach while trying to listen to the presentations, as I sometimes do - completely independent of what the person in front may be talking about - but in the pause I started reading a book I've been carrying around for some weeks...

Boulevard de l'IndependanceTo finish off with something nice: There probably isn't anything better at the moment than this cd, kind of a mixture of all the best stuff in West African music. (Although the sabar parts are a bit boring, but never mind, the rest is just great.) Got the cd on Monday and today I (finally) bought a ticket for Toumani Diabaté's concert here on November 3rd, I've been meaning to for about a month or so. That's something to look forward to... and I'll have a chance to wear one of my Senegalese dresses, it's just so hard to decide which one...

2.10.06

Loveradio

Kuunnelkaapa tätä. Hyvältä kuulostaa ainakin just nyt.

18.9.06

More music

I finally became a Last.fm user last week and have spent too much time trying it out since. I would have signed upmuch earlier, like a year ago or something (I really try to be hip and cool and up-to-date... sometimes), but as I basically never listened to any music on my computer back then, it didn't make much sense. But now that we have such a nice new computer in our office and have been loading quite an amount of mp3's into it, I just had to. So if you feel the need to know what music I have been listening to, you can find out here. Well, at home I mostly listen to things on my stereo, so there's usually quite a lot of stuff missing.

3.9.06

Median orjana

Kovasti on ollut aikeissa kirjoittaa tänne pitkästä aikaa pieni maailmanpoliittinen kirjoitelma, mutta en nyt oikein jaksa. Ehkä huomenna tai joskus. Sen sijaan kuuntelen flamencoa ja yritän siirtää elämääni nykyaikaan. Tai siis päivitän nettisivuja, siirrän vhs:iä dvd:lle ja kasetteja cd:lle. Pitäisi varmaan laittaa kaikki musat saman tien mp3:ksi, kun cd-hyllyt on jo nyt ylitäysiä, mutta ehkä mieluummin kuitenkin hankin isomman cd-hyllyn tässä piakkoin...

Samaa askartelua oonkin harrastanut enimmän osan viikosta. Niin, käytiin myös Huvilassa katsomassa Mulatu Astatqea ja Either/Orchestraa, niin kuin ties kuinka moni muukin. Ei siitä keikasta oikein muuta sanomista sitten taida ollakaan, ihan hyvinhän ne soitti, sikäli kun mitään jazzista ymmärrän. Amadoua ja Mariamia taas en ollut katsomassa, vaikka ne onkin Malista.

Nyt pitäisi ruveta tekemään töitä eli lukemaan päiväkirjoja. Jostain kumman syystä tuota hommaa on tullut lykättyä kaiken muun puuhastelun takia... Siis kyse on tietysti Senegalin "kenttä"päiväkirjoista, kun pitäisi taas kerran harrastaa omien kokemusten reflektointia sitä yhtä artikkelia varten. Tai sitten jatkan päivitysoperaatioita ja kannan päiväkirjat huomenna työhuoneelle, jos siellä osaisi paremmin etäännyttää itsensä itsestään.