Leevi-juttuja uuden vuoden aluksi

Näin on joulut ja uudet vuodet juhlittu. Rauhallisesti perhepiirissä. Tai uutta vuotta myös kavereiden kanssa. Ruokaa ja varsinkin suklaata tuli syötyä riittävästi - jos viitsisi, niin voisi lupailla, että tammikuussa en syö ihan yhtä paljon suklaata, mutta ehkä en kuitenkaan viitsi. Ettei sitten taas harmittaisi.

Joulu jatkui meillä vielä välipäiville, kun mentiin ja ostettiin Leeville uudet vaunut. Hienot ovat ja vähän näppärämmät kuin ne vanhat, joissa rupesi olemaan kaikkia pikkuvikoja sen verran, että alkoi pelottaa, millon ne hajoaa pahemmin. Olisi kai niillä pärjätty vielä jonkun aikaa, mutta kun alkoi alet ja sattui sopivat kohdalle, niin pakkohan ne oli ostaa. Leevi itse ei kyllä tunnu viihtyvän yhtään paremmin näissä uusissa kuin niissä vanhoissakaan. Pitäisi kai kokeilla joululahjaksi saatua kantotakkia, vaikka eipä Leevi kantoliinassakaan yleensä jaksa kovin kauaa. Liinassa ja vaunuissa kun ei ilmeisesti saa tarpeeksi huidottua käsillä.

Ihmeen hyvin silti onnistui ensimmäinen äiti-vauva-aktiviteetti meiltä, eli Soinnun MamaAfro, jota käytiin eilen kokeilemassa. Ja siellä Leevi kyllä keikkui liinassa ihmeen rauhallisesti, mitä nyt piti imeä ja kuolata liinan reunat märiksi ja syödä välillä. Ja nähtiinhän siellä pari tuttuakin, Soinnun itsensä lisäksi. Ei silti taida mahtua tuo tunti vakio-ohjelmistoon, kun menee omat harrastukset edelle... en varmaan samana päivänä jaksaisi sekä vauva-afroilua että illan flamenco-tunteja. Se hyöty tuosta testikerrasta kyllä oli, että vääntäydyttiin sängystä ylös ihan käsittämättömän aikaisin eli klo 9 aamulla. Ja toiveissa olisi saada Leevin (ja siinä samalla meidän muidenkin) päivärytmiä käännettyä hieman järkevämmäksi. Jos vaikka nukahdettaisiin jo puolen yön aikaan, ja herättäisiin... hmm... no, edes aamupäivällä. Tänäänkin Leevi heräsi kyllä yöunilta ennen yhdeksää, mutta mun yöunista ei tullut oikein mitään, kun yöllä pitikin taas syödä kolmen tunnin välein. Välillä siis jo nukuttiin lähes kahdeksan tunnin yöunia ja niiden päälle syömisen jälkeen vielä pari tuntia lisää. Saapa nähdä, miten käy tänään. Yhdentoista aikaan näytti jo lupaavalta, mutta eipä vaan vieläkään ole lapsonen unessa.

Tammikuussa olisi siis tarkoitus päästä takaisin vanhojen harrastusten pariin ihan säännöllisesti. Ja ehkä töidenkin, aina välillä. Koko joulukuun piti korjailla yhtä artikkelia, mutta eihän siitä mitään tullut, joten nyt pitäisi ryhdistäytyä ainakin sen suhteen. Opetustakin on tiedossa maaliskuusta lähtien.

Jos nyt joku uuden vuoden lupaus pitää tehdä, niin pitänee rajoittaa nettiostoksia, niitä kun on tullut viime aikoina tehtyä vähän liikaa (ja siihen vielä joululahjaostokset päälle, huh huh). Ja muutenkin voisi kuluttaa vähän vähemmän aikaa kaikilla kestovaippa- sun muilla vauvasivuilla. Ettei sitten taas olisi ihan pakko tilata jotain uutta... Välillä jo mietin, että onko tuo kestovaippailu ihan hulluutta, kun rahaa menee vaikka kuinka paljon ja siihen vielä pyykinpesun vaiva päälle, mutta eipä sitten kuitenkaan. Jouluna nimittäin kyläiltiin mummolassa kertakäyttövaippojen kera, ja tulipa siitä vajaasta kahdesta vuorokaudestakin ihan järkyttävä kasa jätettä! Ja aina välillä Leevi on saanut kertiksistä ihottumaakin, joten parempi pitäytyä noissa kestoissa, varsinkin kun niitä on jo ihan kiitettävä määrä tullut hankittua.

Ai niin, Leevi kuulemma tänään kääntyi selältä vatsalle. Minä vaan en ole vielä omin silmin sitä ihmettä nähnyt, kun ei sitten enää kolmatta kertaa viitsinyt moista temppua tehdä. Tulee tosiaan joskus mieleen koiran kasvatus, kun Leeviä on yrittänyt houkutella kääntymään tai syömään purulelua(!) käsien sijasta, ja kuolaa valuu välillä niin, että kaikki vaatteet on märkänä... Kaikkeen myös pitää tarttua, minkä käsiinsä saa, tietysti.

Hemulin terveiset

Maha alkaa olla niin iso, että ne vähän tyylikkäämmät äitiysvaatteetkin on alkaneet kiristää, joten käytän lähinnä paria tarpeeksi pitkää ja leveää tunikaa ja näytän kai enimmäkseen Hemulilta. Ryhdyin tässä jo pakkailemaan laukkua sairaalaan lähtöä varten, vaikka siihen varmaan vielä meneekin aikaa. Neuvolalääkärin lisäksi kun terveydenhoitajakin oli sitä mieltä, ettei se lapsi sieltä varmaan ihan heti synny, kun sillä on sen verran paljon tilaa vielä. Eikä edelleenkään oikein mitään muitakaan merkkejä mistään, joten pitää vaan odotella.

Tylsää on siis enimmäkseen, kun ei oikein jaksa tehdä mitään. Paitsi syödä näköjään, kun painoa oli taas viime neuvolakäynniksi tullut reippaasti lisää. Eipä tartteis tulla enää yhtään enempää kyllä, kun en näköjään suoriudu mihinkään liikuntaharrastuksiinkaan enää. Viime torstaina kävin sentään vielä uimassa, mutta sen jälkeen on ollut sen verran ankeat säät, ettei Uimastadion houkuttele. Ja joogakoulun kortti loppui jo toissaviikolla.

Niin, siellä Korkeasaaressa tosiaan käytiin viime keskiviikkona, mutta vasta sen myrskyn jälkeen ja lopulta oltiin niin myöhässä perhevalmennuksesta, ettei menty sinne ollenkaan. Taiteiden yökin tuli katsastettua (kuvia Flickrissä). Tällä viikolla ei sitten olekaan ollut juuri mitään erityistä aktiviteettia, mitä nyt kävin tänään - vihdoin - leikkauttamassa hiukset. Ei ole vielä mitään dokumentteja uudesta lookista, mutta paljon lyhyemmät ne on nyt. Illalla voisi ehkä mennä katsomaan ilotulitusta.

Seksikäs radioääni

Olinpa sitten tänään ensimmäistä kertaa elämässäni tekemässä radio-ohjelmaa. Tai siis äänittämässä sitä, ohjelmaa oon kyllä suunnitellut - kaiken muun työn sivussa - siitä lähtien kun sellaista pyydettiin tekemään eli olikohan se toukokuun alussa. Paha vaan, että kongressissa sain äänen ihan painuksiin. Syytän edelleen Imatran valtionhotellin tehokasta ilmastointia, vaikka kai siellä kongressissa täytyi aika paljon puhuakin. Ja vielä paluumatkalla junassakin sain paimentaa eksyneen oloisia kongressikävijöitä... Niin, se ohjelma tulee sitten ulos 16.7. YLEn ykköseltä, jos joku haluaa kuunnella.

Kongressia en tietysti ehtinyt juurikaan seuraamaan, kun oli kaikenlaisia asioita hoidettavana. Mutta kun ei tuo semiotiikka ihan ole sitä ominta alaa, niin ei erityisemmin harmita. Imatran keskustaan sentään ehdittiin pikaisesti tutustua lauantai-iltana, kun ei jaksettu lähteä kongressiohjelmaan kuuluneeseen tango-iltaan. Ai niin, pitääkin ladata puhelimella otetut kuvat tietokoneelle ja Flickriin. Joka tapauksessa kaikki sujui enimmäkseen hyvin, ja enemmistö 500 (?) kongressivieraasta oli tyytyväisiä, se kai on tärkeintä. Ruokakin oli enimmäkseen hyvää (varsinkin valtionhotellin illalliset) ja sitä oli paljon. Huomenna pitää vielä käydä läpi kaikki paperit ja tiedostot, että pääsen lopullisesti koko kongressista eroon.

Onpa muuten taas ollut tutkijaparan leipä pieninä palasina maailmalla. Alkuvuodesta otin vanhasta tottumuksesta ties kuinka monta kopiota sivutuloverokortista ja ehdin jo välillä ihmetellä, mitä niillä kaikilla teen, mutta niinpä vaan on enää yksi kopio jäljellä.

Kesä

Pitäisi soittaa synttärionnitteluja Dakariin, mutta siellä on kello vasta kahdeksan, joten parempi varmaan odottaa vielä vähän. Sitten suuntaan vihdoin Uimastadikalle, toivottavasti siellä ei ole ihan valtava ruuhka. Mutta pakko suoriutua uimaan edes kerran ennen kuin muutama viikko sitten hankittu uimapuku jää pieneksi... ja ennen kuin huomenna alkava kongressi vie kaiken vapaa-ajankin.

Viime viikot onkin menneet tiiviisti kongressijärjestelyjen parissa. Ja viikonloput erilaisissa alkukesän riennoissa. Poltin naamani jo Kallio kukkii -tapahtumassa muutama viikko sitten, ja seuraavana viikonloppuna piti poiketa Maailma kylässä, vaikkei siellä tänä vuonna mitään kovin kiinnostavaa ollutkaan. Paitsi falafelia. Ja viime viikonloppuna olikin jo pikkusiskon (sen pienemmän) ylioppilasjuhlat.

Siinä kai viime aikojen tärkeimmät tapahtumat. Maha on tietysti entistäkin isompi, eikä ihme, kun neuvolan punnitusten mukaan on painoakin kertynyt sitten viime käynnin lähes kilo viikossa, huh! Wienin matka on kuulemma kuitenkin ihan ok, ellei mitään erityisiä vaivoja ilmene sitä ennen. Lapsi oli lääkärin vastaanotolla kiltisti pää alaspäin, mutta muuten tuntuu kyllä pyörivän vatsassa ihan miten sattuu. Tai saattaahan se olla vaan tosi notkea.

Niin, ja yliopistokuvioista sen verran, että mitään muuta ei kai asiasta voi sanoa, huoh. Taas kerran on mielessä yliopiston vaihto, mutta tutkijakoulukuvion takia se ei taida olla mahdollista, ainakaan vielä.

Mangon paluu

Kuten näkyy, mangopuu on taas päässyt takaisin blogin otsikon taustalle. Uusikin Blogger päästää siis räpelöimään koodia. Suomesta ei tosin vieläkään saa kunnollisia mangoja, piti taas kerran testata sitäkin, kun ne näytti niin kauniilta kaupassa. (Joo, yritin kypsyttää banaanien vieressä ikkunalaudalla, mutta kun ne aina alkaa pilaantua ennen kun ne on kypsiä.)

Kotisivujen päivittäminen on edelleen työn alla, samoin kuin kaikki muukin. Koko viikko tuntuu kuluneen kaikenlaiseen turhanpäiväseen puuhailuun. Eilen päätin lopettaa edes lentohintojen vertailun, johon tuli kulutettua ihan liikaa aikaa. Eli liput on ostettu, 15.12.-12.1. olisi tarkoitus taas olla toisaalla.

Ei kun olenhan mä lukenut niitä päiväkirjoja ja naputellut niistä pätkiä koneelle. Ja todennut, että olen vähintään yhtä huono tekemään muistiinpanoja kuin haastatteluja. Onhan se ihan kiva lukea, että jo vuonna 2000 tuli käytyä sekä hyvillä että vähän huonommilla tunneilla ja katsomassa mielenkiintoisia esityksiä, mutta noin tutkimusta ajatellen olisi kuitenkin voinut kertoa vähän tarkemmin... No, kun noita merkintöjä vertaa uudempiin, on sentään havaittavissa jonkin verran kehitystä.

Viimeisen vuorokauden on taas aiheuttanut dramatiikkaa elämään flamenco-kortin mystinen katoaminen. Ja vasta pari päivää sitten sisko totesi puhelimessa (ihan toiseen asiaan liittyen), että eihän multa mikään tärkeä paperi voi hävitä. Ei kai...

Viimeinen jäätelö Dakarissa

Sellaisen äärimmäisen olennaisen asian olen unohtanut kertoa, etten voinut viimeisinä viikkoinani Dakarissa käydä syömässä jäätelöä, koska vakiopaikka La Gondole oli suljettu. Gondole muuttaa uusiin tiloihin, ja vanha kahvila suljettiin jo ainakin kuukausi sitten, mutta uutta ei ainakaan paria päivää ennen lähtöä ollut vielä avattu. Lohdutukseksi oli pakko käydä siinä kilpailevassa paikassa eli LGM:ssä. Ihan hyvää jäätelöä saa sieltäkin muttei tietenkään Gondolen veroista...

I can feel the distance

Täällä toisessa todellisuudessa olen toisenlainen minä ja teen toisenlaisia asioita. Ja sitten taas toisaalta mikään ei muutu, vaikka matkustaisikin toiselle puolelle maailmaa. On ollut liikaa aikaa ajatella, mutta ajatuksetkin on enimmäkseen samoja kuin Suomessa. Tylsistytän siis itseäni ja kaipaan (edelleen) parempaa seuraa. Ei siis mitään uutta täällä, työt ei edisty, vettä ja sähköä tulee vuorotellen, jos tulee. Olen alkanut epäillä, että selkäkipu on rangaistus lihansyönnistä tai jostain muusta pahasta, mitä täällä on tullut tehtyä.

Toiset päivät ovat parempia kuin toiset

Niinhän sitä sanotaan, että "no news is good news", eli tänne kuuluu ihan hyvää ja ilmeisesti sen takia en ole jaksanut kirjoitella mitään pitempiä sepustuksia tänne. Tai sitten on vaan ollut olennaisempaa tekemistä. Ja olin Gambian ja Mbourin reissun takia myös erossa omasta tietokoneesta, jos se nyt kelpaa selitykseksi muiden joukkoon. Yritän ladata ne tuossa edellisessä pätkässä mainitut tama-mpegit Afrotanssi.netiin, eli klikkailkaa sinne, jos kiinnostaa. Muuten ei taida vähään aikaan olla videoita luvassa, koska lähetin tähän asti kuvatut nauhat äidin ja isän mukana Suomeen, enkä ole vielä saanut kuvattua mitään uutta.

Käytiin siis pikavisiitillä Gambiassa, jossa en kyllä ehtinyt näkemään paljon mitään. Banjulissa käytiin torilla, samoin Bakaussa, jossa myös kävin uimassa hotellin uima-altaassa ja yritin ottaa vähän aurinkoa jaloille, muttei siihenkään sitten oikein riittänyt aikaa. Eli jalat on edelleen ihan valkoiset, naamassa ja käsivarsissa alkaa sentään olla vähän väriä. Gambia vaikutti aika samanlaiselta kuin Senegal, radiossakin soi samat (senegalilaiset) hittibiisit, mutta varsinkin Bakaussa alkoi käydä hermoille kaikki hihassa roikkuvat tyypit. Onhan täällä Dakarissakin kaikenlaisia kaupustelijoita, jotka saattaa seurata pitkänkin matkaa, vaikka kuinka vakuuttaisi, ettei aio ostaa mitään, mutta siellä oli vielä niiden lisäksi loputtomiin kaikenlaisia muitakin tyyppejä, jotka yrittivät väkisin tehdä tuttavuutta ja joista ei meinannut päästä millään eroon.

Äiti ja isä tuli puolestaan käymään Senegalin puolella Mbourissa, josta tehtiin autoretki Joaliin ja Fadiouthin saarelle, eli etelään päin rantaa pitkin. Dakariin asti ei viitsitty tulla, kun tuossakin välissä oli ihan tarpeeksi (= liikaa) matkustamista. En oikein pysynyt kärryillä laskuissa, kuinka monella eri taksilla tai muulla vastaavalla kulkuneuvolla tulikaan kuljettua tuon reissun aikana, mutta yli kymmenen niitä oli joka tapauksessa, vaikka laskuissa oli mukana vain eri kaupunkien väliset matkat. Eli vähän turhan rasittavaa on tuo matkustaminen, ja olisihan siellä Gambiassa muutenkin mielellään ollut vähän pitemmän aikaa, että olisi ehtinyt nähdä vähän enemmän edes Banjulia. Mutta ihan kiva olla taas Dakarissa, vaikka täällä onkin kylmempää kuin Gambiassa.

Paluun jälkeen olen ollut hämmentävän aikaansaava. Heti Dakariin päästyä keskiviikkoiltana aloitin wolofin kurssin Ranskan kulttuurikeskuksessa, se vaikuttaa siltä, että siellä saattaisi jopa oppia jotain. Eli sitä on sitten kaksi kertaa viikossa seuraavat kolme kuukautta. Torstaina vierailin yliopistolla, jossa onneksi sattui olemaan paikalla yksi tuttu, ja häneltä sain sitten listan nimiä, keihin kannattaisi ottaa yhteyttä. Tällä viikolla olisi tarkoitus jatkaa niiden ihmisten tavoittelua, ja kai sinne yliopiston kirjastoonkin pitäisi joskus jaksaa mennä istumaan ja lukemaan. Sain myös Heidin avustuksella kirjoitettua kirjeen kulttuuriministeriöön, josta toivottavasti tulee vastaus piakkoin, niin että pääsen sitten hakemaan sitä oleskelulupaa. Viikonloppu tosin meni tekemättä oikeastaan yhtään mitään, vierailin tuttujen luona ja kävin torilla ostamassa paistinpannun ja villaisen huivin. Ja pesin pyykkiä taas kerran.

Onhan sitä tullut tehtyä kaikkea muutakin, niin kuin vertailevaa tutkimusta siitä, kumpi on parempaa suklaata, Fazer vai Toblerone (ei kai ole vaikea arvata kumpi). Ja harrastettua joogaa. Sekä tietysti käytyä tanssi- ja rumputunneilla. Olen yrittänyt hinkata jalkapohjia puhtaaksi supermarketista löytyneellä ihmekivellä, joka ei kyllä ole ollenkaan niin tehokas kuin paketissa luvattiin, mutta näyttää ne jo vähän vaaleammilta. Luin sen Ennen päivänlaskua ei voi sunnuntaina loppuun enkä oikein ymmärtänyt, minkä takia se on mitään palkintoja voittanut, varmaan taas liian suuret odotukset mulla juuri palkintojen takia. Ihan hyvähän se oli, sellaisella ideoiden tasolla varsinkin, mutta tuntui jotenkin niin tarkoituksellisen trendikkäältä. Tapoin myös yhden hämähäkin, joka oli harmittoman näköisesti pysytellyt samassa paikassa katossa vaikka kuinka kauan, mutta jossain välissä kuitenkin kutonut ison verkon siihen viereen.

RFI muuten raportoi Suomen presidentinvaalien tuloksen heti sunnuntai-iltana, mutta ehdin kyllä jo tiedustella tuloksia tekstiviestillä ennen sitä. Olin jo iltapäivällä netissä, että olisin nähnyt jotain tuloksia, mutta eihän niitä tietysti missään näkynyt vielä viiden maissa (seitsemän maissa Suomen aikaa siis). Menen kohta La Gondoleen syömään jäätelöä Tarja Halosen kunniaksi, niin kuin silloin viimeksikin... Jos sitten seuraavissa presidentinvaaleissa pääsisi taas äänestämään.

Lampaista

Ei sitten menty viime lauantaina katsomaan Youssou Ndouria, koska Youssou Ndour oli juuri kyseisenä päivänä lähtenyt Englantiin, vaan Vivianea. Viviane ei kuulu ihan ykkössuosikkeihin, mutta sillä on hyvä bändi, joten oli antoisa keikka kuitenkin. Ei vaan ollut kovin viisasta lähteä nuhaisena yöllä – keikka alkoi lopulta vasta kahden jälkeen – ulos tanssimaan, sunnuntain makasin sitten (taas) kotona kuumeisena. Vaikken edes tanssinut paljoa, koska klubi oli niin täynnä, ettei oikein mahtunut. Onneksi maanantaina olo oli jo pirteämpi, niin että pääsin taas iltapäivällä Pape Moussan tanssitunnille Sorano-teatterin harjoitussaliin. Ihan miellyttävää vaihteeksi tanssia sisätiloissa, vaikka salin puulattia on vähän pelottava, mutta kukaan ei sentään saanut tikkuja jalkoihin tai astunut naulaan...

Viime päivät on ollut aikamoista hulinaa täällä Dakarissa, koska eilen oli Tabaski eli muslimien suurin juhlapyhä. Jos ei Sandagan tori muulloinkaan ole mikään miellyttävä ostospaikka, niin varsinkin ennen Tabaskia ostokset on parempi hoitaa jossain muualla. Ja kadun varret on olleet täynnä lampaita. Mutta nyt on sekin juhla juhlittu: saatu ties kuinka monta tuhatta lammasta tapettua ja ainakin osittain myös syötyä. Ihan kiva, ettei Suomessa tarvitse aloittaa joulunviettoa sian teurastamisella. Täällähän sellaisetkin, joilla ei muuten ole mitään kotieläimiä, hankkii Tabaskiksi lampaan (pässin) ja myös teurastaa sen itse kotonaan. Suurin osa päivästä kuluukin sitten lihaa leikellessä, paistaessa ja syödessä. Ja loput keskitytään näyttämään hyvältä. Siinä se juhla noin pääpiirteissään näin ulkopuolisesta näkökulmasta.

Aamupäivän kuuntelin kotona lampaiden huutoa (mistäköhän eläimet tietää, että ne tapetaan pian?) ja lähdin sitten vierailemaan tuttujen luona. Uudet hienot juhlakengät – joilla on vähän vaikea kävellä – oli jalassa ja se jo jouluna käytössä ollut juhlavaate päällä, vaikka olisi tietysti pitänyt teettää uusi puku Tabaskia varten, niin kuin täkäläiset tekee. Eipä mulla kyllä muutenkaan ollut niin hienoja vaatteita ja kimaltavia koruja ja ties mitä kaikkea kuin useimmilla senegalilaisilla naisilla, mutta riittävän hienot kai sentään. Illalla piti lähteä katsomaan Ceddoa, mutta kaverit sitten olivatkin liian väsyneitä lähtemään, joten palasin kotiin. Jotkut kosmiset voimat eivät näköjään halua päästää mua Ceddon keikalle, mutta ostin tässä joku päivä sitten bändin 10-vuotis-live-DVD:n, se saa toimia korvikkeena toistaiseksi.

Nyt yritän sitten kaikkien juhlien jälkeen palata suurin piirtein normaaliin päiväjärjestykseen, Mansku ja Majkin lähtevät tänään takaisin Suomeen. Tosin huomenna on jo seuraavat sabar-juhlat, Mama African jäsenten järjestämät. Eikä tässä ole enää kuin reilu viikko siihen, että matkustan tädin kanssa Gambiaan, jonne äiti ja isä on tulossa lomailemaan viikoksi. Sieltä tullaan varmaankin yhdessä pariksi päiväksi Mbouriin.

Kaikenlaista pientä hassua voisi vielä kertoa. Kuten vaikka sen, että viime viikkoina olen saanut ties kuinka monelta eri ihmiseltä kehuja hyvästä ranskankielen taidosta, mikä on jokseenkin huvittavaa. Varsinkin kun yksi Heidin tuttu vielä kehtasi väittää, että puhun parempaa ranskaa kun Heidi, joka sentään ihan oikeasti osaa (Ranskan) ranskaa.

Täällä käy jostain syystä aina niin, että vaikka kaupungilla kulkiessa on melkein aina joku kimpussa yrittämässä myydä jotain mitä ei todellakaan tarvitse, niin kun ihan oikeasti pitäisi ostaa jotain, niin juuri sitä ei tunnu olevan kenelläkään myytävänä. Jonkun aikaa olin etsiskellyt silitysrautaa, ja vihdoin sitten tuli vastaan katukauppias, jolta sain sellaisen ostetuksi (merkkiä Tefall – juuri noin kirjoitettuna), ja sen jälkeen silitysrautoja alkoi tietysti näkyä muillakin myyjillä.

Ai niin, löysin jo jokunen viikko sitten ne täkäläiset halvat ravintolat, joista joskus aiemmin kirjoitin, jostain syystä kaikki sijaitsevat samassa risteyksessä, jonne en ihan heti sattunut löytämään. Sieltä saa ruokaa halvimmillaan noin 50 sentillä – ei tosiaan paljon kannata itse kokkailla. Tässä lähellä on myös jonkinlainen ravintolakoulu, jonka ravintola on hauska paikka. Ruuat on sielläkin perinteisiä senegalilaisia ja hinnat kohtuulliset, mutta ainakin viimeksi riisi oli aseteltu hienoiksi keoiksi lautaselle ja tarjoilijatytöt olivat todella muodikkaita. Tosin viime aikoina on tullut syötyä vähän liian monta kertaa keskustassa pizzaa sun muita eurooppalaisia herkkuja, joiden hinnat onkin sitten ihan toista luokkaa, eli voisi myös alkaa elää vähän säästeliäämmin vaihteeksi.

Kodin kynttilät

Olen palannut joulun vietosta tädin luota. Siellä oli tuttuun tapaan hyvin rauhallista, tuli nukuttua ja syötyä hyvin. Perehdyin Paulo Coelhon tuotantoon eli luin kaksi kirjaa: Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin sekä Alkemisti, jonka äiti lähetti tädille joululahjaksi. Oma lahjakirja, Virpi Hämeen-Anttilan Suden vuosi, on vielä lukematta, en oikein tiedä, mitä siltä pitäisi odottaa, kun siitä on kuullut niin monenlaista... No, Alkemistin kohdalla oli vähän sama juttu, eikä se ainakaan enää tuon ensin mainitun Coelhon jälkeen tuntunut niin kovin erityiseltä, kun molemmissa on periaatteessa ihan sama "opetus", vaikka tarinat onkin erilaiset. Kun seuraa unelmiaan, niin löytää onnen, tai jotain sellaista. Ehkä juuri tuo opettavaisuus alkoi häiritä, kun luin nuo kaksi peräkkäin. Siinä Piedrajoessa jaksoin vielä uskoa, että näinhän se on, tai ainakin pitäisi olla, mutta Alkemistissa samaa väännettiin rautalangasta vähän liian moneen kertaan.

Sen Honkasalon siis sain luettua loppuun jo ennen joulua. Enpä osaa siitä sanoa sen enempää, ihan kiva sitä oli lukea, sellaista realistisen tuntuista juttua, mutta ei nyt mikään kovin järisyttävä lukukokemus kuitenkaan. Lähetysseuran kokoelmista löytyi nyt lainaan Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi, josta on tietysti myös puhuttu paljon (eikös se voittanut Finlandian tai jotain?) eli täällä ollessa ehkä pääsen taas suurin piirtein kärryille suomalaiseen kirjallisuuteen – jos nyt koskaan oon kärryillä ollutkaan.

Jouluna syötiin porkkanalaatikkoa ja rosollia sekä joulutorttuja, pipareita ja mitä kaikkea se täti olikaan ehtinyt leipoa. Kinkkuakin olisi ollut, mutta sen jätin väliin, vaikka kanaa olen taas täällä ollessa syönyt aina välillä. Ja äidin lähettämää Fazerin sinistä söin myös melkein koko levyn, sitä on vielä vähän jääkaapissa. Eipä siis tullut mitenkään erityisen ikävä suomalaista joulunviettoa. On ehkä kuitenkin kivempi kun pääsee rannalle kävelemään ja uimaan (vesi oli kyllä aika viileää)... ja voi syödä papaijaa ja guavaa jälkiruuaksi.

Joulukirkkoon en varmaan olisi Suomessa mennyt, ja sinne meinasin kyllä nukahtaa. Eikä joulun kohokohtiin ehkä kuulunut myöskään se, kun sain joulupäivänä säestää onnettomalla Casiolla jotain joululaulua, jota en ennestään tuntenut. Eipä se tosin olisi mitään auttanut, vaikka olisinkin tuntenut, kun en oikein osaa säestää muutenkaan. Onneksi ei ollut kovin montaa ihmistä kuulemassa. Sen takia varmaan näin tässä joku yö painajaista siitä, että jouduin (taas) opettamaan musiikin teoriaa vastahakoisille opiskelijoille, joita vielä oli paljon...

Jouluna yritin myös opiskella wolofia, sekä itsekseni että opettajan kanssa, joka siis asuu arkisin Mbourissa. Tosin tokalla kerralla oli juuri sähkökatko, joten en voinut kirjoittaa mitään muistiin ja keskittymistä vähän häiritsi sekin, että hyttyset söi jalkoja koko ajan. Jos saan joskus viikon päästä malarian, niin se johtuu sitten wolofin opiskelusta. Olisikohan siinä ollut kaikki joulun tapahtumat. Ai niin, ajoin myös hevoskärryillä, oli aika jännää. Kovin oli muuten ylellistä oleilla tädin luona, kun sai nukkua joustinpatjalla ja suihkusta tuli lämmintä vettä.

Heti Dakariin palattua eilen illalla oli taas sähkökatko, Mbourissa niitä taisi olla melkein joka päivä. On siis polteltu kynttilöitä muutenkin kun vaan joulutunnelman luomiseksi. Vielä kun täältä jostain saisi sellaisia kynttilöitä, joiden valossa näkisi tehdäkin jotain... Mulla on vaan kituuttavia tuikkuja (jotka kyllä tuoksuu sitruunalle), kun ei ole kynttilänjalkaa, niin en oikein uskaltanut ostaa muunlaisia kynttilöitä.

Tänään yritin mennä hakemaan oleskelulupaa, mutta pitääkin kuulemma mennä ensin kulttuuriministeriöön pyytämään sieltä joku paperi, että saan tehdä tutkimusta täällä. Lisäksi kävin sopimassa siitä, että saan kotiin apulaisen siivoamaan kaksi kertaa viikossa. Hiekkapölyä on niin paljon, että lattiatkin pitäisi pestä vähintään kaksi kertaa viikossa, ja pöytiä sun muita pyyhkiä koko ajan, joten en oikein jaksa itse tehdä kaikkea, kun en muutenkaan ole erityisen innokas siivoamaan. Pyykkien peseminen vielä menettelee (nekin pitää tietysti pestä käsin), mutta lattioiden luuttuaminen edes kerran viikossa ei oikein jaksa innostaa.

Illalla olisi taas juhlat, jotain tanssia pitäisi olla luvassa, muuten ei mitään tietoa, mistä oikein on kyse. Joka tapauksessa juhlat on siellä Parcellesissa, jossa käydään Heidin kanssa tanssimassa, ja sen tanssiryhmän ihmiset kai ne järjestää, tai ainakin ne kutsui meidät sinne.

Kyllä se jää kantaa

Jokseenkin synkissä tunnelmissa on kuluneet viime päivät. Flunssan, marrasmasennuksen ja yleisen itsesäälin lisäksi iski vielä ennenkokematon lähtöpaniikki. Mieleen juolahti muun muassa, miten hankalaa Dakarissa on hoitaa ihan yksinkertaisia asioita, eihän sitä jaksa... Ylipäätään olotila on kuin olisi lähdössä heikoille jäille (olen ehkä kuunnellut vähän liikaa Stellaa). Vaikka onhan tässä tietysti vähän isommista asioista kyse kuin aiemmilla reissuilla, kuukausipalkkaisena tutkijana kai on jonkinmoinen velvollisuus saada jotain aikaankin siellä. Sama kai se olisi apurahallakin, periaatteessa, paitsi että nyt pitää yrittää tuottaa mainetta ja kunniaa myös projektille eikä pelkästään omalle pienelle väitöskirjalleen. Tai jotain sellaista.

Ihan oikeasti vaan epämääräisesti pelottaa kaikki mahdollinen ja mahdoton. Niin kuin se, että takaisin tullessa kaikki onkin ihan erilaista kuin lähtiessä - tai että kaikki on juuri samanlaista kuin ennenkin, se kai olisi vielä kamalampaa. Viimeiset puoli vuotta on tainut olla vähän liikaa kaikenkaikkiaan, niin paljon kaikkea uutta, eikä sitten kuitenkaan mitään uutta. Kovasti olisi mulla käyttöä sellaiselle ihmiselle kuin se yksi, joka tässä joskus syksyllä totesi, että asioilla on tapana järjestyä. Vaikkei olisikaan, niin sopivan henkilön sanomana uskon mitä vaan. Sellainen sopivanlainen ihminen varmaan ymmärtäisi myös muistuttaa siitä, että kannattaa syödä muutakin kuin suklaata ja leipää, vaikka kuinka olisi sairas ja onneton. Itse on tuollaisia asioita vähän vaikea muistaa, näköjään.

Senegalin juttuja palautti osaltaan mieleen kosmetiikkainventaariota tehdessä esiin putkahtanut menthojelly-purkki vuodelta 2000. Kyseessä on siis kaikkien mahdollisten vaivojen hoitoon sopiva (kiinalainen) ihmevoide, jota jotkut senegalilaiset käyttävät huulirasvanakin. Sopii aika hyvin myös puhkiniistetyn nenän hoitoon.

Niin, onhan asiat tietenkin järjestymässä (ja flunssakin vähitellen paranemassa). Asuntoon olen saanut vuokralaisen, vakuutukset on hoidettu tilanteen tasalle ja huomenna haen Lariamit apteekista. Tädiltä tuli tänään viesti, että Dakarista on varattu mulle joku huone pariksi viikoksi siltä varalta, ettei sopivaa asuntoa satu löytymään. Pitäisi jaksaa soitella pari puhelua, niin muutama muukin asia ehkä edistyisi. Kun nyt saisin ääneni takaisin, niin saisin ehkä jopa soitettua. Sen sijaan en oikein tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella, että Air Portugal oli päättänyt perua juuri sen lennon, jolla olin lähdössä, ja lähtö siirtyi siitä johtuen päivää myöhemmäksi. Kovin on enteellistä, mutta en osaa tulkita, onko tuo hyvä vai huono enne.

Helsinki Cadenza

I'm finally starting to realize that I'm actually going to Senegal in just a bit over two weeks. I mean, of course I have been talking about it for months and all, but I haven't really felt it. Senegal always seems like another planet or some kind of parallel universe when I'm in Finland, unreal somehow. But Pathé was again here in Helsinki this weekend and meeting him and the others (and maybe dancing and playing sabar, too) gave me this strange flash of a feeling of what it is like there. I get that sometimes from photos or music, too, but quite rarely.

This week I have been busy writing an article, staying up late because I haven't been able to get up early (early is anything before sunrise, meaning quite late here this time of the year). I was supposed to write two articles before leaving and rewrite a third one, for which I got lots of suggestions for corrections from the journal, but I'll probably manage only this one. I finally got the article ready on Thursday, or the first version of it anyway. I'll present it at our seminar next Wednesday and the editors of the book it's for will most probably ask for changes, as well.

Kirjoitin näistä artikkelisuunnitelmista suomeksi syyskuussa, ja olisihan se pitänyt arvata, että juuri ja juuri yksi kolmesta/neljästä valmistuu. Jos aikaa tuntuu riittävän muuhun, niin yritän korjata arvioinnista tullutta artikkelia, mutta korjauksia pitäisi tehdä aika paljon, todennäköisesti muokata koko artikkeli uuteen uskoon, joten en taida ehtiä.

This weekend I've spent most of my time at the sabar workshop by Pathé & co or sitting somewhere with the people there. I also went to see Kékélé, who played here in Helsinki yesterday evening. I didn't really know much of them, except that they play this old style Congolese rumba and seemed to be quite popular in Paris when I was there in summer 2004. I'm not that much into this kind of music, I like soukous and other newer Congolese styles better, but the three singers had lovely (very Congolese) voices and were above all very charming. They seemed to me something like the Buena Vista Social Club of Congolese music, and reading their homepage now, that's what they are in more than one way. Wim Wenders could probably make a nice movie about them.

At the concert I met a couple of other Senegalese people I haven't seen for a while (since summer at least). That was good, one of them will be going to Dakar around Christmas, like so many others, which is quite nice for me. I'll need to find some new contacts there and many of the musicians and dancers I know in Dakar live somewhere abroad now. Pathé promised to make some calls to find a good drum teacher for me, besides that I don't have much planned, just hoping to find some nice place to stay in Dakar.

All this has obviously been a bit too much, I seem to be coming down with a flu or something.

Kunhan kuluu viisi vuotta

Viime viikonloppu oli kummallisen täynnä nostalgiaa. Lauantai-iltana olin todennäköisesti viimeistä kertaa makasiineilla, kesään mennessä ne kai on jo purettu pois, eikä tiedossa ole mitään erityistä syytä vierailla siellä ennen Senegaliin lähtöä. Voisihan sitä tietysti käydä vaikka Ruohonjuuressa, uudella nostalgiatripillä ja muutenkin. Niin, siellä makasiineilla oltiin 120-vuotisjuhlissa, jossa nostalgiaa lisäsi päivänsankarien itsensä esittämä musiikki, erityisesti pari Don Huonojen biisiä. Sankarit näyttivät ikäistään nuoremmilta ja oli kivat bileet muutenkin, mutta en sitten jaksanut kovin myöhään jaksanut juhlia kuitenkaan.

Sunnuntaina taas vierailin äidin ja isän luona, koska talo täytti 20 vuotta - tänään isänpäivävierailulla tosin kuulin, että virallinen juhlapäivä onkin vasta ensi tiistaina. Tai miten se nyt sitten muutenkaan lasketaan, talo ei ollut ihan valmis vielä silloin 20 vuotta sitten, kun sinne muutettiin asumaan. Ennen muuttoa iloitsin kovasti isommasta huoneesta, jonka ikkunat olivat ilta-aurinkoon päin, se kai oli jotenkin romanttista 10-vuotiaan mielestä. Mitään romanttista ei kyllä siinä huoneessa ikinä tapahtunut. Mieleenpainuvin muisto on sen sijaan se aamu, kun pehmokenguru (Kengu, jonka mahapussissa asui tietysti Ruu) oli jäätynyt lattiaan kiinni... Ei talon kunniaksi kyllä sen suurempia juhlia järjestetty, kunhan käytiin syömässä äidin laittamaa ruokaa. Ja testaamassa uutta ompelukonetta. Ruoka oli hyvää ja ompelukonekin toimi (sain uusien tanssihousujen lahkeet lyhennettyä). Talo oli samanlainen kuin ennenkin.

Vihreää teetä ja puolukoita perjantai-iltana eli Elinan tehokas ja terveellinen elämä

Aleksin leffa (täältä traileri ym.) tuli siis katsottua viime sunnuntaina. En osaa tehdä mitään nasevaa yhteenvetoa, henkilökuvasta oli kuitenkin kyse ja hienostihan se oli toteutettu. Mielelläni olisin katsellut Burkina Fason maisemia ja meininkejä pitempään kuin 25 minuuttia. Vaikka se kai on vaan hyvä juttu, jos dokumenttielokuvan loppuessa toivoisi näkevänsä vielä lisää. Tanssia oli kyllä aika vähän, jos nyt jostain pitää valittaa, mutta eipä se mikään olennainen asia tuossa leffassa ollut. Toivottavasti pojat saavat siitä DVD-julkaisun aikaiseksi, extrojen kera.

Lienenköhän valaistumisen tiellä, kun keskiviikkona jooga tuntui sujuvan aiempaa paremmin. Tai miten sen nyt selittäisi, yhtä rankkaa oli kuin ennenkin, mutta asennot tuntuivat kerrankin menevän oikein ilman ihmeempää vääntöä ja säätämistä. (Kampaaja-ajankin sain kyllä varattua ensi viikoksi.) Torstain flamencotunneilla sain sitten loputkin lihakset kipeiksi, mutta onneksi ei tehty piruetteja, olisi voinut mennä usko omien kykyjen kasvuun saman tien...

Töitä on tullut tehtyä jonkin verran, enimmäkseen vaan luettua, mutta onhan sekin tarpeellista. Tekemättömien töiden lista alkaa kyllä kohta vähän stressata. Ennen Senegaliin lähtöä pitäisi saada aikaan kaksi artikkelia, joita en ole vielä edes aloittanut. Kolmaskin olisi jo mielessä, englanniksi parin suomenkielisen pohjalta, mutta sitä en varmasti ehdi. Siitä kesällä valmistuneesta artikkelistakin pitäisi jo piakkoin tulla referee-lausunnot, milloinhan muka sitä ehdin muokkaamaan (jollei sitä nyt suoralta kädeltä hylätä).

Koneiden personifioiminen on näköjään geneettinen taipumus: Ilona kertoi, että sillä on uusi tietokone, jonka nimi on Elmeri. Se on kuulemma aika kiva. Tän mun koneen nimihän on Akseli (taas suuri blogipaljastus!), ja on tääkin enimmäkseen kiva. Ristin tänään Merjan luvalla meidän työkoneen (kuvassa) Vihtoriksi, onhan se jo aika vanha ja tooosiii hiiidaaas. Ei paljon tuntunut auttavan sekään, että atk-Ville kävi lataamassa uuden käyttiksen, mutta jos se nyt toimisi edes vähän luotettavammin, kun ei uudesta koneesta ilmeisesti ole mitään toiveita. Että näin yliopistolla, mistäs vielä säästettäisiin?

Omaa telkkaria alkaa muuten olla jo vähän ikävä, eikä isältä ole edes tullut mitään tietoa sen tilasta. Isältä ja äidiltä sain lainatelkkarin mukana kolme rasiallista puolukoita, joita en oikeastaan halunnut, mutta kun ne on niin terveellisiä - ja Ilonakin syö niitä. Tänään tein sitten ihan itse vispipuuroa, kiitos vaan Päiville ideasta, muussa muodossa en saisi niitä marjoja ikinä syötyä pois. Siitä tuli jopa ihan hyvää, näköjään sauvasekoitinkin kelpaa ihan hyvin vispipuuron vispaamiseen (ainakin mannaryyniklöntit hajosi tehokkaasti). Mutta häviääkö puolukoista kaikki vitamiinit ja muut keitettäessä? Ja laitetaanhan vispipuuroon aika paljon sokeriakin, hmm, se siitä terveellisyydestä.

Why is everything here completely pointless?

Just saw Charlie and the Chocolate Factory on Friday, and it's really great, even better than I expected - and I would expect quite a lot from a film by Tim Burton with Johnny Depp - the best film I've seen for a long time. And so funny. What can I say, there are just so many details that were so amazing, although the story itself is quite predictable. I just enjoy so much these kinds of absurdities that Tim Burton seems to be a real master of. (I'm sounding American with all this praising, but never mind.)

More films tomorrow, a friend of mine got his documentary about a musician from Burkina Faso ready and the premier was at the Helsinki Film Festival on Thursday. I couldn't make it then (because of flamenco), but luckily there is a second chance to see it tomorrow at 12 - I should be in bed already... It will be shown together with a film from Mali called Life on Earth, which I'm quite sure I've seen before, but I can't remember what it was like even after reading the description on the festival page.

I've been eating too much chocolate lately.

England

Tässä se lupailtu matkakertomus, tai yritys sellaiseksi - edelleenkään en ole ehtinyt nukkumaan univelkoja pois.

Lontoo

Kuten aiemmin jo tuli todettua, Lontoossa oli mukavan leppoisa meininki. Ehkä joka paikassa olisi ollut enemmän tunkua ilman pommi-iskuja, enpä tiedä, kun en ole aiemmin käynyt Englannissa. Reippaana matkailijana kiersin lähes kaikki mahdolliset nähtävyydet kolmessa päivässä, ja melkein kaikesta muistin myös ottaa kuvia - flickrin valokuvakansiosta voi seurata turistikierrosta. Aloitin tietenkin tärkeimmästä eli toreilta, josta ei tosin (onneksi) tarttunut kovin paljoa ostoksia mukaan. Rajastanilainen paksu puuvillahuivi kyllä tuli ihan tarpeeseen, sen verran optimistinen olin ollut sään suhteen pakatessa... Lontoossa säätila oli jokseenkin sellainen kuin aina puhutaan eli melkein joka päivä satoi, mutta hetkittäin paistoi aurinkokin, vikana päivänä eli tiistaina jopa melkein koko päivän. Mistä johtuen en suoriutunut sisälle National Galleryyn, vaan jäin Trafalgar Squarelle katselemaan puluja.

Muutenkin jäi museoiden kiertäminen aika vähälle, taisin saada niistä yliannostuksen viime kesänä Pariisissa, jossa kyllä kiersin museoita oikein urakalla. British Museumissa oli aivan samanlaisia mesopotamialaisia ja egyptiläisiä kiviveistoksia kuin Louvressa, kovin ovat olleet ahkeria taiteilijoita. Ja edelleen ihmettelen, miksi - ja miten - kukaan on jaksanut raahata järjettömän kokoisia kivikasoja toiselle puolelle maailmaa. Onhan se tietysti kätevää, ettei tarvitse matkustaa Egyptiin niitä katsomaan, vaikka toisaalta voisi olla ihan kiva matkustaa Egyptiin. No, British Museum tuntui joka tapauksessa vähän tylsältä paikalta, ainoa oikeasti innostava juttu olivat mosambikilaisten taiteilijoiden käytetyistä aseista tekemät taideteokset ([1] & [2]).

Lontoossa näin pitkästä aikaa serkkuja, Anitan tosin vain maanantai-iltana, Mamen muutamaan kertaan. Maanantai-iltana jouduttiin tuntemattoman (ilmeisesti amerikkalaisen) taiteilijan ikuistamiksi, kun istuttiin höpisemässä baarissa, jonka nimeä en muista. Istuskelu olikin varsin mukavaa, kun päivän turistikierrosten jäljiltä sattui vähän jalkoihin. Eikä edes ihan vähän, vaikka bussilla ja metrollakin yritin aina välillä ajella. Täytyy kai myöntää, että nähtävyyksien lisäksi piti kiertää alennusmyyntejä, joista ei tosin löytynyt oikein mitään. Lontoon kohokohtiin kuuluivat myös erilaiset aasialaiset ravintolat ja hipahtavat kasvisravintolat. Ainakaan ne joissa kävin eivät olleet edes kovin kalliita, vaikka muuten hintataso on Englannissa aika korkea, ei taida Helsingistä saada yhtä hyvää ruokaa samaan hintaan.

Sheffield

Keskiviikkoaamuna matkustin sitten junalla Sheffieldiin ICTM:n maailmankonferenssiin, joka oli aika massiivinen tapahtuma, mutta konferenssin kokoon nähden tunnelma oli rento, kuten valokuvistakin kai näkyy. Turistikierroksille ei Sheffieldissä jäänyt paljoa aikaa, kun esitelmiä oli suurin piirtein yhdeksästä kuuteen, ja yleensä illaksikin oli vielä ohjelmaa: elokuvia, musiikkia ja tanssia, näitä jälkimmäisiä sekä esitysten muodossa että vapaamuotoisemmin. Eipä Sheffieldissä sinänsä niin paljon nähtävää ollutkaan, sellainen rauhallinen pikkukaupunki - Englannin neljänneksi suurin kaupunki! Sunnuntaina kiertelin siis keskustassa, samaan aikaan kun toiset samoilivat nummilla ja tutustuivat Chatsworthin kartanoon. Kaipa ne nummet olisi pitänyt nähdä, mutta sitten olisi jäänyt Sheffield kiertämättä, konferenssipaikka oli sen verran kaukana keskustasta kuitenkin. Sain sentään kanervanoksan tuliaisiksi.

Ohjelmaa tosiaan riitti, viimeistään tokan päivän jälkeen oli "muistikortti täynnä" (tää on musta hyvä, kuulin joskus ennen Englantiin lähtöä). Kendran ottaman ruokailukuvan otsikko kertoo olotilasta osuvasti, hereillä pysymisessä oli haastetta kerrakseen. Muutama ihan kiinnostavakin sessio oli pakko jättää väliin, kun ei vaan jaksanut enää. Ja kun piti aina iltaisin valvoa... Kendraa oli tietysti kiva nähdä, todettiin että ollaan viime vuosina nähty aika säännöllisesti kerran vuodessa. Samaan malliin olisi tarkoitus jatkaa. Viime kesän Ethnochoreology-ryhmän symposiumista oli aika monta vanhaa tuttua paikalla, ja tietysti muutama uusikin tuttavuus tuli hankittua. En tiedä kuinka hyödyllinen tuo konferenssi oli tutkimusta ajatellen, afrikkalaisen musiikin ja tanssin tutkijoita oli paikalla tosi vähän, oma esitelmä sai kyllä jonkin verran kiitoksia. Hassuja tapahtumia nuo konferenssit ylipäätään, kaikki valmistelee esityksiään viimeisen päälle ja stressaa, vaikka kaikki oikeasti olennainen tapahtuu virallisen ohjelman ulkopuolella.

Lisäksi täytynee todeta, junat kulkivat aikataulujen mukaan eikä lentokentillä ollut jonoa. Ja minä tietysti olin aina ihan liian ajoissa paikalla, kun muut olivat vakuuttaneet, että pitää varata aikaa ylimääräisten turvatarkastusten takia. Eihän tällaisen vaalean naishenkilön laukkuja kukaan viitsi kaivella, hyvä jos passia vilkaisivat.

Short version in english

See my photos from London and Sheffield, the things I saw on the trip can be seen there, and on Kendra's photos from the ICTM world conference. London was great, saw my two cousins there for the first time in three years or so, and the conference quite interesting but very tiring. I still need to catch up on sleep...

Näin IMF auttaa Afrikkaa

Suoriuduin kotiin viime yönä ja heti sattui käsiin raivostuttavaa luettavaa - lukekaapas tämä artikkeli.

Paikallisen ruokatuotannon ylläpitäminen on tietysti ihan hieno juttu, mutta jos maataloustuet johtavat siihen, että ruokaa dumpataan köyhiin maihiin alihinnalla, niin kyllä ne jo voisi suosiolla lopettaa. Ei Afrikassa kärsitä nälästä yleisesti ottaen sen takia, ettei ruokaa olisi, vaan sen takia, ettei ihmisillä ole varaa ostaa sitä!

BTW: Kaikki äidit, isät ja opet lopettakoot klassisen "ajattele niitä afrikkalaisia lapsia, joilla ei ole ruokaa" -fraasin käyttämisen nirsoilevien lasten syyllistämiseen.

Another year

Juhlat on nyt juhlittu. Tai äitin kanssa oli kyllä puhetta, että pitäisi huomenna vielä mennä kotiin syömään kakkua. Eli ei ihan kuitenkaan. Mutta kiitokset kaikille kauniista toivotuksista ja hienoista lahjoista! Ja eilen paikalla olleille myös hauskoista juhlista!

Olisi muuten kannattanut sinnitellä loppuun asti, mehän heittäydyttiin puolen yön jälkeen suorastaan taiteellisiksi - kuvassa yön tunteina syntynyt runoantologia. Tietysti kritiikkipuolikin piti hoitaa saman tien runoraadin muodossa. Raatilaisten editointiehdotuksista huolimatta runot ovat kuvassa alkuperäisessä muodossaan. Eihän taiteilijan näkemystä sovi kyseenalaistaa...

Nyt vähän väsyttää, varmaan alkaa tuo ikä painaa. Ilmiliekkikin jäi näkemättä, kun en saanut itseäni sängystä ylös ennen kuin kahden maissa. Mutta olihan sinne Kaivariin sitten lähdettävä, kun aurinkokin paistoi sääkarttojen pisaroista huolimatta. Ismo Alanko toi mieleen Joensuun, varsinkin kun väkijoukossa vilahti tuttuja hahmoja sieltä kaukaa itärajalta. Tuomari Nurmio ei ole ihan omaa lempimusaa, mutta karismaattinen hahmo kuitenkin, ja veti kyllä aika vakuuttavasti soolona. Sitten vielä jäätelöä mattolaiturilla, eli kaiken kaikkiaan oikein onnistunut synttäripäivä.

The party yesterday was a lot of fun, and also very creative, see the photo for the latest achievements of Finnish fridge door poets. No translations available yet, sorry. I got up kind of late today, tried to clean up a little, and then left to Kaivopuisto (a park), where there was a concert - arranged by the city of Helsinki appropriately for my birthday. I only heard the two last performers, but it was nice to sit in the sunshine. There'll be some photos on Flickr some time soon.

Here's a song for the next year, or the next decade:

Je veux rêver de sagesse,
espérer le bonheur,
pouvoir aimer,
chanter chanter chanter

(Rokia Traoré: Château de sable)

... or maybe dance.

Lakatut varpaankynnet

Mielessä pyörii monenlaisia asioita ja ajatuksia, joistain voisi tännekin kirjoittaa, ehkä, jos saisi sanat oikeaan järjestykseen. Mutta tässä impressionistinen kokoelma viikon tapahtumista. Illat on täyttänyt enimmäkseen tanssiminen, opettajana burkinafasolainen Dama, kuvia voi katsoa Flickrin tanssikansiosta, pari kuvaa jopa onnistui teknisistä ongelmista (vähän valoa ja paljon liikettä) huolimatta. Tanssimisesta ja lämpotilasta johtuen hikoilu ja veden juominen ovat olleet kovasti pinnalla. Auringon ottamista Alppipuistossa tuli myös testattua. Helsinki on hieno paikka ja on kiva istua nurmikolla, varsinkin oikenlaisessa seurassa. Uudessa kodissa on uudet stereot, ja tunnen olevani kovin pro, kun jokainen pala on eri merkkiä. Ja taas pitää kantaa tyhjiä pahvilaatikoita ullakkokomeroon, tai jonnekin pois nurkista pyörimästä, vanhoista stereoistakin kai pitäisi päästä eroon. Kasettilaatikoista kaivoin Kate Bushia ja Daniel Lanois'ta, mutta suosikkina taitaa jatkaa Quintessencen 5 am, joka on soinut korvalapuissa jo kaikilla kevään ja alkukesän junamatkoilla ja välillä töissä ja kotonakin. Vaikea sanoa, mikä kyseisessä levyssä on niin hienoa, onpahan vaan onnellinen olo sitä kuunnellessa. Ranskaa on tullut puhuttua (huonosti) tanssi- ja rumpuopejen kanssa, eipä ole mennyt elämä ihan liian tervehenkiseksi, kun harva se päivä on pitänyt lähteä kaljalle (siiderille) tanssitunnin jälkeen. Englanniksi taas olen kirjoittanut asiallisia sähköposteja, erinäisten (vähän yllättävien) mutkien kautta tietoon tulleille uusille kontakteille tutkimukseen liittyen. Lähipäivinä pitäisi vääntää päivärytmi johonkin järjellisempään malliin ja kirjoittaa Sheffieldin esitelmä ja valmistella pari luentoa. Ja tutustua Lontoon opaskirjoihin, ja lähettää siellä asuville serkuille sähköpostia. Äiti sanoi, ettei sitten saa mennä minnekään lähelle metroa... Sitten ois vielä ne synttärit. Mutta nyt lähden ostamaan pizzaa.

Helsinki on jännä paikka

Pitääpä nyt kuitenkin äkkiä blogittaa, että katsokaa tämä Töölönlahden veroparatiisi -sivusto, kun se on niin käsittämättömän hieno. Tai ainakin käsittämätön, mutta kuitenkin hauska ja kantaaottava ja kaikkea muutakin, mitä omien nettisivujen toivoisi olevan. Joillain on aikaa väsätä.

Vaikka näyttääpä olevan mullakin. Näin muuton alla on sitten tullut tehtyä suuri määrä kaikenlaisia asioita, joita olen viimeiset kaksi vuotta lykännyt ajatellen, että no teen sitten joskus kun on aikaa. Että nyt on sitten (melkein) kaikki senegalilaiset kasetit siirretty cd:lle ja 1990-luvun kirjeenvaihdot saatu järjestykseen. Videoiden kanssa ois vielä tekemistä. Tai sitten vois ihan oikeesti kirjottaa sen medioitumisartikkelin loppuun. No, onhan sivu tekstiä päivässäkin ihan hyvin, onhan?

Mutta nyt on lähdettävä kotiin ja sieltä junalle. Huomenna Janin ja Marikan häät. (Sitä ennen eka yö uudessa kodissa ja uudessa sängyssä.) Ja toivon vaan, että mahdun kauniiseen indigonsiniseen hame-pusero-yhdistelmääni... Vähän huono juttu, kun Senegalissa ollessa laihtuu ja sitten teettää itselleen vaatteita. Vaikka ei pitäisi tietysti lihoa, mutta mitäpä muita iloja ihmisellä Joensuussa olisi kuin syödä suklaata ja surffailla netissä.

Joensuu - Helsinki - Joensuu

Jostain kumman syystä kirjoittelen kuulumisista enimmäkseen palattuani Helsingistä Joensuuhun, mistähän johtuisi... Tässä siis Helsingin reissun pikakelausta: Lauantai ja sunnuntai kuluivat Maailma kylässä -festarilla Kaisaniemessä, ja siellä tietysti tuli nähtyä myös suhteellisen paljon tuttuja. Tämän viestin lopussa on linkkejä kuviin. Myös tuolla festarin sivuilla on joitain kuvia, ja Tuijakin oli taas kuvannut varsin ahkerasti. Musiikillisesti festari ei ollut kovin kiinnostava tällä kertaa, senegalilainen Bogostyle oli suorastaan pettymys. Tai eipä niissäkään mitään vikaa ollut, mutta vastaavia räppibändejä on maailmassa ihan riittämiin. Ilmankos en ollut bändistä kuullut aiemmin. Mutta olihan siellä ihan hienojakin esityksiä, ei sen puoleen, hyvältä kuulostivat ainakin Kimmo Pohjonen ja espanjalainen Cheb Balowski. No, tärkeintä kai oli muutenkin tapahtuman sosiaalinen ulottuvuus - ja ruoka (intialaista ja falafelia). Lisäksi alkoi tuntua edes vähän kesäiseltä, koska onnistuin polttamaan naamani ja käsivarteni lauantaina. Sunnuntaina sitten saikin taas palella. Maanantai ja tiistai jatkuivat sosiaalisissa merkeissä, välillä tuli melkein kiire juostessa tapaamisesta toiseen. Mutta jossain välissä onnistuin kuitenkin ostamaan itselleni sängyn ja hakemaan uuden asunnon avaimet ensiseltä omistajalta. Keskiviikkona pääsin sitten mittailemaan asuntoa. Sisustussuunnitelma alkaakin olla jo valmis... mutta vielä kolme viikkoa muuttoon.

And the same (or something similar) in English, just in case, I have no idea who reads these things, except for two people who have told me they do. So, I just came back from Helsinki, where my life seems to be located already, although I will still be here in Joensuu for the next three weeks. I spent saturday and sunday at the World Village Festival and met quite a lot of friends there (as I expected and hoped I would). Below are the links to my photos. There are some photos also on the festival website, and Tuija has taken quite a few as well. Musically the festival wasn't that interesting this time, the Senegalese band Bogostyle was actually a disappointment. They were ok really, but there must be thousands of similar rap bands in the world. No wonder that I had never heard from them before. There were some nice performances also, at least Kimmo Pohjonen and the Spanish band Cheb Balowski sounded good. Anyway, the most important thing for me was the social part of the whole event - and the food (Indian & falafel). And it started to feel like summer after getting my face and arms burned in the sun on saturday. Well, on sunday it was freezing again. On monday and tuesday I met more friends and bought a new bed for the new appartment in Helsinki. And got the keys from the previous owner, so that on wednesday I got to go and admire my new home. I'm looking forward to moving.

Links to photos of friends at the festival: (Saturday) Sanni & Merja & Reetta, almost-relative Leena with her dog, (Sunday) Sanni with her little daughter, Mika & Hanna-Mari, Lissu & Aleksi and my sister Ilona with others watching Maryam Mursal. You can see me on Merja's photos: [1] [2] [3] [4].