Muuttostressiä

Nyt on sitten melkein kaikki hoidettu muuttoa varten, vielä kun jaksaa pakata, niin sitten ollaan voiton puolella. Sen netinkin sain lopulta tilattua, alkoi jo välillä usko mennä Saunalahteen, kun ei netin kautta tilaaminen toiminut moneen viikkoon eikä puhelimella soitteleminenkaan meinannut tuottaa tulosta. Pari viikkoa ainakin joudutaan olemaan ilman nettiä, hmm, onneksi sentään asutaan yliopiston lähellä...

Ai niin, päiväkotipaikkakin järjestyi loppujen lopuksi ihan pari päivää sen jälkeen, kun ehdin sen puutetta täällä valitella. Ja vieläpä juuri siihen sijainniltaan sopivimpaan päiväkotiin. Sitten täytyy vaan toivoa, että Leevi suostuu sinne päiväkotiin menemään. Hiukan on tuntunut helpottavan vierastaminen, mutta muuton jälkeen saattaa tilanne taas olla toinen.

Huimaa vauhtia on tuo muutto lähestynyt, enää kolme päivää jäljellä. Tampereellekin tehtiin yksi retki, ihailtiin asuntoa ja katseltiin lähikulmia. Ja ostettiin kengät. Ihan pakko oli hankkia punaiset kengät pitkästä aikaa, kun ne oli niin nätit - ja alennuksessa. Tosin erityisesti vasen puristaa ihan hirveästi, oikea jo joten kuten menettelee. Ehkä huomenna voisi taas yrittää venyttää niitä, täytyi pitää taukoa välillä...

Töiden tekeminen on tietysti ollut vähän niin ja näin kaiken muuttotohinan takia, mutta tällä viikolla on sitten edistynyt aiempaa paremmin, kun olen päässyt heti aamusta työhuoneelle. Eikä edes kesäsäät ole pahemmin häirinneet työntekoa... Kaverien tapaaminen onkin taas jäänyt vähän turhan vähälle, vaikka ketä piti ehtiä näkemään ennen muuttoa, mutta nyt kaikki onkin jossain lomailemassa. Mutta jos sitten ehtisi, kun tullaan taas käymään Helsingissä.

Leevi-juttuja uuden vuoden aluksi

Näin on joulut ja uudet vuodet juhlittu. Rauhallisesti perhepiirissä. Tai uutta vuotta myös kavereiden kanssa. Ruokaa ja varsinkin suklaata tuli syötyä riittävästi - jos viitsisi, niin voisi lupailla, että tammikuussa en syö ihan yhtä paljon suklaata, mutta ehkä en kuitenkaan viitsi. Ettei sitten taas harmittaisi.

Joulu jatkui meillä vielä välipäiville, kun mentiin ja ostettiin Leeville uudet vaunut. Hienot ovat ja vähän näppärämmät kuin ne vanhat, joissa rupesi olemaan kaikkia pikkuvikoja sen verran, että alkoi pelottaa, millon ne hajoaa pahemmin. Olisi kai niillä pärjätty vielä jonkun aikaa, mutta kun alkoi alet ja sattui sopivat kohdalle, niin pakkohan ne oli ostaa. Leevi itse ei kyllä tunnu viihtyvän yhtään paremmin näissä uusissa kuin niissä vanhoissakaan. Pitäisi kai kokeilla joululahjaksi saatua kantotakkia, vaikka eipä Leevi kantoliinassakaan yleensä jaksa kovin kauaa. Liinassa ja vaunuissa kun ei ilmeisesti saa tarpeeksi huidottua käsillä.

Ihmeen hyvin silti onnistui ensimmäinen äiti-vauva-aktiviteetti meiltä, eli Soinnun MamaAfro, jota käytiin eilen kokeilemassa. Ja siellä Leevi kyllä keikkui liinassa ihmeen rauhallisesti, mitä nyt piti imeä ja kuolata liinan reunat märiksi ja syödä välillä. Ja nähtiinhän siellä pari tuttuakin, Soinnun itsensä lisäksi. Ei silti taida mahtua tuo tunti vakio-ohjelmistoon, kun menee omat harrastukset edelle... en varmaan samana päivänä jaksaisi sekä vauva-afroilua että illan flamenco-tunteja. Se hyöty tuosta testikerrasta kyllä oli, että vääntäydyttiin sängystä ylös ihan käsittämättömän aikaisin eli klo 9 aamulla. Ja toiveissa olisi saada Leevin (ja siinä samalla meidän muidenkin) päivärytmiä käännettyä hieman järkevämmäksi. Jos vaikka nukahdettaisiin jo puolen yön aikaan, ja herättäisiin... hmm... no, edes aamupäivällä. Tänäänkin Leevi heräsi kyllä yöunilta ennen yhdeksää, mutta mun yöunista ei tullut oikein mitään, kun yöllä pitikin taas syödä kolmen tunnin välein. Välillä siis jo nukuttiin lähes kahdeksan tunnin yöunia ja niiden päälle syömisen jälkeen vielä pari tuntia lisää. Saapa nähdä, miten käy tänään. Yhdentoista aikaan näytti jo lupaavalta, mutta eipä vaan vieläkään ole lapsonen unessa.

Tammikuussa olisi siis tarkoitus päästä takaisin vanhojen harrastusten pariin ihan säännöllisesti. Ja ehkä töidenkin, aina välillä. Koko joulukuun piti korjailla yhtä artikkelia, mutta eihän siitä mitään tullut, joten nyt pitäisi ryhdistäytyä ainakin sen suhteen. Opetustakin on tiedossa maaliskuusta lähtien.

Jos nyt joku uuden vuoden lupaus pitää tehdä, niin pitänee rajoittaa nettiostoksia, niitä kun on tullut viime aikoina tehtyä vähän liikaa (ja siihen vielä joululahjaostokset päälle, huh huh). Ja muutenkin voisi kuluttaa vähän vähemmän aikaa kaikilla kestovaippa- sun muilla vauvasivuilla. Ettei sitten taas olisi ihan pakko tilata jotain uutta... Välillä jo mietin, että onko tuo kestovaippailu ihan hulluutta, kun rahaa menee vaikka kuinka paljon ja siihen vielä pyykinpesun vaiva päälle, mutta eipä sitten kuitenkaan. Jouluna nimittäin kyläiltiin mummolassa kertakäyttövaippojen kera, ja tulipa siitä vajaasta kahdesta vuorokaudestakin ihan järkyttävä kasa jätettä! Ja aina välillä Leevi on saanut kertiksistä ihottumaakin, joten parempi pitäytyä noissa kestoissa, varsinkin kun niitä on jo ihan kiitettävä määrä tullut hankittua.

Ai niin, Leevi kuulemma tänään kääntyi selältä vatsalle. Minä vaan en ole vielä omin silmin sitä ihmettä nähnyt, kun ei sitten enää kolmatta kertaa viitsinyt moista temppua tehdä. Tulee tosiaan joskus mieleen koiran kasvatus, kun Leeviä on yrittänyt houkutella kääntymään tai syömään purulelua(!) käsien sijasta, ja kuolaa valuu välillä niin, että kaikki vaatteet on märkänä... Kaikkeen myös pitää tarttua, minkä käsiinsä saa, tietysti.

Hemulin terveiset

Maha alkaa olla niin iso, että ne vähän tyylikkäämmät äitiysvaatteetkin on alkaneet kiristää, joten käytän lähinnä paria tarpeeksi pitkää ja leveää tunikaa ja näytän kai enimmäkseen Hemulilta. Ryhdyin tässä jo pakkailemaan laukkua sairaalaan lähtöä varten, vaikka siihen varmaan vielä meneekin aikaa. Neuvolalääkärin lisäksi kun terveydenhoitajakin oli sitä mieltä, ettei se lapsi sieltä varmaan ihan heti synny, kun sillä on sen verran paljon tilaa vielä. Eikä edelleenkään oikein mitään muitakaan merkkejä mistään, joten pitää vaan odotella.

Tylsää on siis enimmäkseen, kun ei oikein jaksa tehdä mitään. Paitsi syödä näköjään, kun painoa oli taas viime neuvolakäynniksi tullut reippaasti lisää. Eipä tartteis tulla enää yhtään enempää kyllä, kun en näköjään suoriudu mihinkään liikuntaharrastuksiinkaan enää. Viime torstaina kävin sentään vielä uimassa, mutta sen jälkeen on ollut sen verran ankeat säät, ettei Uimastadion houkuttele. Ja joogakoulun kortti loppui jo toissaviikolla.

Niin, siellä Korkeasaaressa tosiaan käytiin viime keskiviikkona, mutta vasta sen myrskyn jälkeen ja lopulta oltiin niin myöhässä perhevalmennuksesta, ettei menty sinne ollenkaan. Taiteiden yökin tuli katsastettua (kuvia Flickrissä). Tällä viikolla ei sitten olekaan ollut juuri mitään erityistä aktiviteettia, mitä nyt kävin tänään - vihdoin - leikkauttamassa hiukset. Ei ole vielä mitään dokumentteja uudesta lookista, mutta paljon lyhyemmät ne on nyt. Illalla voisi ehkä mennä katsomaan ilotulitusta.

Huomenna mennään Korkeasaareen...

Siellä on nimittäin Korkeasaaripäivä ja ilmainen sisäänpääsy, joten pitää käyttää tilaisuutta hyväkseen ja jatkaa Helsinki-sightseeingiä vielä yhdellä paikalla, jossa ei ole tullut vuosiin käytyä. Muttei sentään mennä koko päiväksi niinkun laulussa, koska iltapäivällä on luvassa viimeisen kerran perhevalmennusta ja siellä ainakin jotain hampaidenhoitoinfoa (no, jos Korkeasaaressa on ihan älyttömän kivaa, niin sen voi varmaan jättää väliin, mutta eiköhän muutama tunti kuitenkin riitä eläinten katseluun).

Äitiyspakkaus tuli vihdoin tänään, ja sen sisältöä sitten ihmeteltiin pitkään. Tosi söpöjä vaatteita siinä ainakin on, vaikka noin puolet taitaa olla alkuun ihan liian isoja. Tai sitten ei, kun neuvolantätikin arvioi tänään lapsen jo yli kolmekiloiseksi. Joka tapauksessa piti heti aloittaa suuri pesu- ja lajitteluoperaatio... Taas hyviä tekosyitä olla kirjottamatta sitä artikkelia, jossa pääsin jo eilen illalla uudelleen alkuun. Todellakin vaan alkuun, mutta etenipä edes vähän, kun ei enää voinut verota kuumuuteenkaan. Mutta tänään sitten piti neuvolakäynnin ja äitiyspakkauksen hakemisen jälkeen vielä keittää viikonloppuna kerätyt omenat hilloksi (ne kun oli hiukan happamia sellaisenaan syötäviksi), joten eipä se taida tänäänkään paljoa edistyä.

Päivitys

Ei nyt oikein ehdi tännekään mitään kirjoittamaan, kun pitää tehdä töitä, niin kauan kun niitä vielä on... Ja "ylimääräinen" aika kuluu kaiken maailman vauvasivustoilla, mutten kyllä vieläkään ole ihan kärryillä niistä kestovaipoista (sisäpiirivitsi, heh). Mutta näin kuun loppuun tällainen yhteenveto ajankohtaisuuksista.

Työkuviot

Tutkijanvirka loppuu siis huomenna, tai oikeastaan tänään kun kello on jo ties mitä. Enkä saanut sitä apurahaa, jonka piti pelastaa kesä. On hiukan outoa, että näitä kaikkien kaipaamia palkallisia tutkijanpaikkoja olen jotenkin onnistunut saamaan jo kaksi (tämä nykyinen projekti ja ensi vuonna alkava tutkijakoulupaikka), mutta apurahoja ei tipu millään. Ei ainakaan väitöskirjan tekemiseen. Sen sijaan heinäkuun Wienin konferenssiin on nyt rahoitus, joten sopii toivoa, että voin sinne myös lähteä.

Hätäpäissäni olin (onneksi?) jo ennen tuon ensinmainitun apurahan selviämistä lupautunut semiotiikan maailmankongressin sihteeriksi, kun Merja joutui oikeiden töiden takia siitä luopumaan. Ikävähköä hommaa huonohkolla palkalla, varsinkin kun en ole mitenkään erityisen innostunut semiotiikasta, mutta tietysti saa pitää yhteyttä kaikenlaisiin alan guruihin ja varmaan tavatakin ne sitten kesäkuussa. Paha vaan kun en edes tunnista kaikkia guruja guruiksi... Sen sijaan ymmärrän (kirjoitettua) espanjaa näköjään varsin kohtuullisesti siihen nähden etten ikinä ole espanjaa opiskellut, ja sähköposteihin vastaaminen ranskaksi onnistuu sekin joten kuten.

Opetustakin on vielä vähän jäljellä musatieteessä. Sekä yksi luento afrikkalaisesta popista pääkaupunkiseudun musiikkialan kirjastonhoitajille. Viime viikolla puhuin suomalaisesta nykykansanmusiikista samalle yleisölle, joten kiva kun pääsee nyt puhumaan tutummasta aiheesta...

Yliopistoahdistusta

Tilittää on pitänyt myös siitä, että samaan aikaan, kun toiset saa taistella lyhyistä virkapätkistä ja apurahoista (eikä edes saa niitä), joillekin toisille yliopisto näyttää edelleen olevan jonkinlainen suojatyöpaikka. Niissä oikeissa töissä ei taitaisi tulla jatkoa viiden vuoden pestille, jos työntekijä olisi täysin yhteistyökyvytön, hoitaisi työnsä huonosti ja kieltäytyisi vielä joistain hänelle kuuluvista tehtävistä. Mutta yliopistolla tyypillä on muka joku "moraalinen oikeus" jatkaa, ja kun opiskelijat protestoi, on muka kyse virkaa hakeneen kollegan mustamaalauskampanjasta. Joo joo, eihän opiskelijat osaakaan itse ajatella. Ja ne apurahoista taistelevat jatko-opiskelijat voi aina pelotella hiljaisiksi.

Vauvajutut

Maha on jo iso, kuten viime viikon aikana lähes kaikki tutut ovat huomanneet huomauttaa, ja alkaa myös tuntua lähes jatkuvasti tavalla tai toisella. Äiti ja isä hankkivat jo lastenvaunut, jotka piti tietysti kantaa ullakkokomeroon odottamaan. Niiden säilytys tulee kyllä sitten myöhemminkin olemaan ongelmallista, kun tänne 34 neliöön ei todellakaan mahdu mitään ylimääräistä, ja pyöräkellari on todellakin kellarissa, joten sinnekään ei välttämättä jaksaisi vaunuja joka kerta kantaa, muttei niitä varmaan voi käytäväänkään jättää. Pieneksi käyneitä vaatteitakin olen kantanut muutaman laatikollisen ullakolle, mutta taitaa silti tulla ongelmia myös kaappitilan kanssa.

Netistä on tullut opiskeltua, mitä kaikkea muuta vielä pitäisi hankkia, näyttää aika pitkältä listalta... Näin alkuun pitäisi kai taas mennä vaateostoksille, kun ei juuri mitkään normaalivaatteet enää mahdu kunnolla. Tulisi nyt edes kesä, etten joutuisi ostamaan uutta takkia!

Vision quest

Lately I've been desperately trying to find some ideas for an article (yes, still the same one), about four conference papers and two applications for funding. I just don't have much to say about my research at the moment I quess, or I'm just so out of the academic circles after spending a such long time in Senegal that I don't really know what I should be writing about. Somebody should create a database, where you could find out what are the themes and concepts one should mention in these kinds of writings. Also a database of clever titles for conference presentations would be nice.

I already gave up on one of the conferences and did one proposal together with a collegue - a lecture-demonstration for a dance conference, a bit scary, the majority of people at those things are (or have been) professional dancers and I'm definitely not. For another big world conference I'll probably just make a proposal to present my thing as "new research" because I can't think of anything worth talking about relating to the themes of the conference. And there are four of them, so the problem is more likely my poor imagination than the themes themselves. As for the rest, there will be two presentations to make in November, smaller events, and in Finnish, but still.

As for the applications, I can't think of anything (related to research) more frustrating than writing those. I'm almost finished with the one for a graduate school position, which would be good, getting payed a salary instead of a grant and all, but then again there seems to be a lot of pressure for the people there to be "productive". I think I know how to create enough pressure for myself, don't need anything extra, thank you. But as this research project of ours will be finished for my part in April, I'll need to find something else.

I just couldn't feel more stupid than when updating my research plan, it sounds so boring and anything else but innovative and whatever else research should be. It seems that those plans aren't really about presenting your research as it is or will be, anyway, but more about showing that you know what is in at the moment - that's what I could use that database for, to find few more fashionable words to make mine look more interesting. And I mean sure all this corporeality and that sort of stuff (which seems to be the thing for that graduate school at least) actually is relevant for my research but still, in the end it is about Senegalese music and dance, practically a more or less basic music/dance ethnography, so I wouldn't want to make it look like something else. Although I probably should.

Well, today I went to listen to a seminar (same and a bit more in Finnish) at the Theatre Academy. I quess I expected more of the seminar, and in any case most of those people were talking about dance teaching, so I didn't get that much out of it. But seminars and conferences always have a strange effect on me: Although I'm never really able to concentrate on the presentations (even if they're good), for whatever reason I can very well concentrate on other things while listening to them. Sadly, I didn't get any new ideas for my own reseach while trying to listen to the presentations, as I sometimes do - completely independent of what the person in front may be talking about - but in the pause I started reading a book I've been carrying around for some weeks...

To finish off with something nice: There probably isn't anything better at the moment than this cd, kind of a mixture of all the best stuff in West African music. (Although the sabar parts are a bit boring, but never mind, the rest is just great.) Got the cd on Monday and today I (finally) bought a ticket for Toumani Diabaté's concert here on November 3rd, I've been meaning to for about a month or so. That's something to look forward to... and I'll have a chance to wear one of my Senegalese dresses, it's just so hard to decide which one...

Pitäisköhän hankkia iltapuku?

Tajusin tässä, että muinaisen kouluni 125-vuotisjuhlat lähestyvät uhkaavasti. Enää kaksi viikkoa aikaa miettiä, mitä laittaisi päälleen... kaikenlaista afrokaapua kyllä löytyisi, muttei sitä iltapukua... Juhlaohjelmistoa printatessani sitten tuli mieleen, että eikös se toinenkin koulu täytä vuosia. No täyttäähän se, sielläkin olisi juhlaillallista sun muuta ohjelmaa tarjolla. Hei kaverit, pitäiskö meidän mennä noihin juhliin?

Sama kysymys olisi pitänyt kysyä DSH:n luokkakavereilta hyvissä ajoin. Mutta kun sain tiedon juhlallisuuksista Senegaliin (DSH:sta ainakin otettiin entisiin oppilaisiin vähän aktiivisemmin yhteyttä kun Sibiksestä), niin minähän suinpäin ilmottauduin mukaan hienoihin ja kalliisiin illallisjuhliin olettaen, että tietysti kaikki entiset luokkalaisetkin on tulossa sinne. Ja sitten pari viikkoa sitten kävi ilmi, että eipä kovin moni olekaan - jostain käsittämättömästä syystä meillä on yhteinen sähköpostilista ja siellä käytiin lyhykäinen keskustelu aiheesta.

Nyt vähän ottaa päähän, toisaalta siksi, etten oikein tykkää tollaisista pukujuhlista, toisaalta siksi, että jotenkin jo vähän odotin niiden luokkakaverien tapaamista. En tosin oikein tiedä, ketkä sinne lopulta on tulossa, osa ei kommentoinut ollenkaan ja osa vielä harkitsi asiaa. Ei niin, että kovasti olisi ikävä noita saksalaisen koulun luokkakavereita, mutta onhan niitä ihan kiva nähdä noin kerran kolmessa vuodessa, vai kuinka monta siitä viimeisimmästä tapaamisesta onkaan.

Tornissa kuitenkin oltiin silloin, taitaa siitä olla ainakin neljä vuotta, koska silloin olin vielä superköyhä aloitteleva jatko-opiskelija, joka kyllä teki kolmea eri työtä, mutta maksatti laskujaan vanhemmillaan, kun rahaa ei vaan jäänyt vuokran jälkeen käteen oikein mitään. Siksi vähän hirvitti mennä sinne tyyppien joukkoon, josta muistaakseni kolme oli silloin Nokialla töissä ja yhdellä oli oma firma, ja lopuista aika moni ainakin opiskeli tai oli opiskellut Kauppiksessa tai oikiksessa tai valtsikassa. No, mitä nyt tuollaisilta eliittikoulun kasvateilta voi odottaa, hmm. En nyt sentään ole ainoa humanisti/taiteilija/muuten-vaan-outo-luuseri kyseisellä luokalla, yksi oli tuolloin jopa ryhtymässä luomuviljelijäksi (mitenkähän siinä on käynyt?), mutta ymmärrätte varmaan ahdistuksen.

Ja olihan se tapaaminenkin hetkittäin vähän ahdistava. Vai mitä pitäisi vastata, kun yksi näistä menestyjistä arvaili Senegalin matkojeni todelliseksi syyksi "pilven pössyttelyä". Taisi olla sama tyyppi, joka joskus toivoi, ettei musiikista tulisi minulle kuitenkaan elämäntapaa, vaikka vaihdoinkin Sibelius-lukioon. Ööh? Olin kai vähän oudon tyypin maineessa yläasteella, ja siksi olikin virkistävää vaihtaa kouluun, jossa olin ihan tavallinen, eikä kukaan enää huomautellut pukeutumisvalinnoista tai muutenkaan kiinnittänyt juuri mitään huomiota. Todennäköisesti muistan ikuisesti sen jonkun ala-asteikäisen, varmasti ihan viattoman, kommentin: "Guck, sie hat einen Teppich an!" (Olin edellä aikaani, ponchot tulivat muotiin vasta pari vuotta myöhemmin.)

Mutta loppujen lopuksi olin tuon Tornin luokkakokouksen jälkeen kovin tyytyväinen elämääni. Jotenkin se Kauppis-Nokia-ulkomainenhuippufirma-putki on ihan toisenlaisille ihmisille tarkoitettu, ja sitten vasta ahdistaisikin, jos niiden ihan toisenlaisten ihmisten kanssa pitäisi olla tekemisissä joka päivä, siis jos vaikka olisi siellä Nokialla töissä tai jotain. Ei se hyvä palkka sentään niin paljoa lohduttaisi. Ja osa noista entisistä luokkakavereista on tästä kaikesta huolimatta oikein mukavia ihmisiä, ei siinä mitään, mutta jopa tuollaisessa yhden illan iloisessa jälleennäkemisessä vaan tulee niin selvästi esiin sellaiset maailmankuvien eroavaisuudet tai mitä ikinä ne onkaan.

Sibelius-lukion luokaltakaan en ole pitänyt enää kehenkään yhteyttä, joihinkin tulee törmättyä aina välillä yliopistolla tai jossain musiikkiriennoissa (tai Akateemisessa kirjakaupassa, muutama päivä sitten). Sen sijaan nykyiseen ystäväpiiriin kuuluu kyllä moniakin Sibelius-lukion käyneitä, sinne taisi valikoitua vähän erityyppistä porukkaa kuin DSH:hon, vaikka eliittikouluksi sitäkin joskus haukuttiin...

Odotellessa

Kovin on ollut elämä täällä Dakarissa kiireistä, vaikken olekaan tehnyt mitään kovin erityistä. Viikko-ohjelma on tällä hetkellä sellainen, että rumputunnit on maanantaisin ja torstaisin, tanssitunnit tiistaisin ja perjantaisin, ja se wolofin kurssi maanantaisin ja keskiviikkoisin. Ei siis ole kovin paljoa tuota säännöllistä ohjelmaa, muttei silti tunnu jäävän juurikaan ylimääräistä aikaa. Kaiken opiskelun lisäksi olen yrittänyt tavoitella erinäisiä ihmisiä, mikä ei täällä ole aina kovin helppoa. Yhdenkin rumpalin yhteystietojen selvittämiseksi olen soittanut ainakin viisi puhelua ja käynyt tapaamassa kolmea ihmistä. Yhteystietoja en ole saanut vieläkään, mutta yksi niistä, joita kävin tapaamassa, lupasi tavoitella kyseistä rumpalia mun puolesta. Ja samalla henkilöllä oli mielessä joku toinenkin rumpali, jota ehkä kannattaisi haastatella. Tavoitteena olisi siis saada vihdoin aloitettua haastattelujen tekeminen, niin että se tutkimuskin edistyisi ehkä joskus.

Videomateriaalia on kyllä kertynyt muutama tunti lisää, kun tanssiopettaja järjesti isot juhlat yhdessä yhden sukulaisensa kanssa Medinassa viime perjantaina ja lauantaina taas pääsin rumpuopettajan ja kumppaneiden mukana toisiin juhliin Grand Yoffiin (molemmat Dakarissa siis). Medinan juhlat oli taas sellaista megaluokkaa, kolme eri rumpubändiä soittamassa ja ties mitä kaikkea show'ta, kun paikalla oli tanssijoita ainakin Soranosta ja siitä Ballet Mansour Gueyestä, jossa Astou itse tanssii. Lauantain juhlat olikin sitten paljon pienimuotoisemmat ja maanläheisemmät, jonkinlaisen yhdistyksen omaksi huvikseen järjestämät. Ihan vaan yksi pieni sabar-bändi soittamassa, mutta hauskaa oli sielläkin. Tarvitsisin kyllä ihan oikeasti tänne jonkun kamera-assistentin. Varsinkin siellä Medinassa oli vähän hankalaa, kun olisi pitänyt samaan aikaan keskittyä kuvaamaan ja olla sosiaalinen. Ja jossain välissä piti vielä tanssiakin...

[Lisätty videopätkät Medinan juhlista:]







Mitään kovin uutta ja ihmeellistä ei ole tapahtunut, ellei nyt sitä lasketa, että olen katsellut jalkapalloa telkkarista. Senegal ei sitten ihan päässyt Afrikan cupin finaaliin, joten ei varmaankaan tarvitse vähään aikaan katsella enempää. [Lisäys/korjaus: Kuten yleensäkin, olen ihan pihalla urheilusta. Siitä matsista, mitä katselin, Senegal pääsi vielä pronssiotteluun (jonka onnistuin olemaan katsomatta), mutta hävisi sitten sen.] Sää on täällä lämmennyt sen verran, että uskaltauduin sunnuntaina pitkästä aikaa suihkuun. Jossain säätiedotuksessa oli kuulemma sanottu, että helmikuu olisi Dakarissa vielä kylmempi kuin tammikuu, mutta vaikuttaa päinvastaiselta, olen alkanut jopa harkita villasukista luopumista öisin, ja päivällä on ollut suorastaan kuuma.

Näin kuun vaihteen jälkeen on voinut taas käydä ostoksilla. Ostin muun muassa farkut, jotka on niin hienot, että oli ihan pakko ostaa vielä niihin sopiva paitakin. Kenkiä olen myös katsellut, mutta en osaa päättää, millaiset oikeastaan haluaisin. Lisäksi ollaan hankittu puuta ja muita tarvikkeita rumpua varten, eli oma sabar on nyt rumpuopettajalla työn alla. Voisin teettää vielä toisenkin, pitää vaan selvittää, miten saan mitään rumpuja tuotua Suomeen, kun matkatavaraa on varmasti muutenkin ihan liikaa.

Ystävät hyvät, usein käyttämääni nettipaikkaan on ilmaantunut Skype, joten saatan olla siellä joskus, eli kirjautukaapa sinne, jos roikutte netissä.

Kukkakeppejä ja kermakakkuja

Olipa aika vauhdikas viikonloppu eli ei ihan vielä onnistunut paluu arkeen. Vaikka toisaalta, onhan sabar-juhlien seuraaminen nimenomaan sitä työtä, mitä oon tänne tullut tekemään. Ja videokameran pitely kyllä alkoikin välillä käydä työstä... Perjantain juhlissa kävi vaan vähän tyhmästi, kun viallisen kasetin takia jäi juhlien loppu kokonaan kuvaamatta. Otin sitten kyllä vielä valokuvia ja pari tosi lyhyttä videopätkääkin muistikortille. Flickrissä on siis taas kuvia katseltavaksi, linkit sinne tuolla oikeassa reunassa. Videon saaminen nettiin tuottaa näköjään niin paljon ongelmia, etten taida edes yrittää enää, vaikka nuo uusimmat olisikin jo valmiiksi mpeg-tiedostoina. [Nyt on vihdoin lisätty videot tännekin...]

Niin, perjantaina oli HLM3:ssa Mama African poikien järjestämät sabar-juhlat, jotka oli (tälläkin kerralla) varsin massiiviset, kaikenlaisia vierailevia tähtiä ja tietysti tanssia. Sabar-bändiä johti Yatma Thiam, joka tietysti soitti tamaakin sitten vähän myöhemmin, paha vaan, että sitä en sitten enää saanut videolle. Sabarin (ja taman) lisäksi kuultiin myös vähän tabalaa ja djembeä, tosin djembe-bändin aloittaessa suurin osa ihmisistä alkoivat tehdä lähtöä pois, mutta jäi sinne vielä joitain innokkaita tanssimaan. Lauantaina oli sitten toiset samantapaiset juhlat Parcellesissa, sielläkin oli Yatman bändi soittamassa, ja sen lisäksi muutama muu rumpubändi, joten esiintyjät vaihtui aika tiuhaan tahtiin.





[Tuija toivoi jotain sabarin perusteet tyyppistä kirjoitussarjaa, ja vähän lupailin, että ehkä joskus voisin sellaista kirjottaa tonne Afrotanssi.netin puolelle, mutta saa nyt sitten nähdä, saanko sellaista aikaan. Ja kun sanallinen selittäminen saa helposti kaiken kuulostamaan niin kuivalta, niin pitäisi oikeastaan saada sitä videota liitteeksi...]

Mitäpä noistä juhlista kertoisi, aika huikeaa menoa oli, paljon hyviä tanssijoita molemmissa. Ja tietysti taas aivan käsittämättömiä asuja ihmisillä, pukeutuminen menee täällä kyllä välillä niin pahasti yli, ettei tiedä, mitä kaikesta kimalluksesta ja hörhelöistä oikein pitäisi ajatella. Sama linja tietysti myös meikeissä ja hajusteissa... Jos sattuu omistamaan kymmentä eri parfyymiä, niin ainakin viittä täytyy tietysti laittaa juhliin lähtiessä. Itsensä tunteekin aina kovin vaatimattomaksi, vaikka kuinka olisi omasta mielestään laittautunut juhlia varten. En kyllä näissä viikonlopun riennoissa jaksanut pitää edes niitä uusia hienoja kenkiä, kun on vielä ollut aika viileääkin. Pidän nykyisin keskellä päivääkin usein pitkähihaisia paitoja ja yöllä on tietysti kylmempää.

Sabar-juhlat samoin kuin klubikeikat alkaa yleensä myöhään eli vasta puolenyön jälkeen (vaikka käytetäänkin ranskaksi nimitystä soirée). Perjantaina sabar-bändi kyllä aloitteli jo joskus yhdentoista maissa, mutta juhlat taisi käynnistyä varsinaisesti vasta joskus yhden aikoihin. Lauantain juhlat taas oli jo käynnissä siinä vaiheessa kun päästiin perille joskus vähän ennen kahta. Sieltä sitten jatkettiin vielä katsomaan Ceddoa – sinnekin siis pääsin vihdoin – joskin oli ehkä vähän hölmöä mennä klubille enää puoli neljän maissa, kun keikasta oli jäljellä vajaa tunti. Mutta mikäs siinä, sielläkin oli hauskaa. Pitää kyllä mennä vielä uudestaan (ajoissa) Ceddoa kuuntelemaan, onhan tässä vielä aikaa... Jos Suomessa kotiintuloaika bileistä suhteutui Hesarin tuloon, niin täällä mittari tuntuu olevan aamun ensimmäinen rukouskutsu, joka kuuluu suunnilleen viideltä. Eli niillä main on tullut käytyä nukkumaan.

Sunnuntaina tapasin vielä Meissan (senegalilainen laulaja, joka asui pitkään Suomessa, ja aiemmin mainitun Mame Abdoun isoveli) ja vierailin sedän luona, jossa surffailin netissä ja tajusin, että Suomessa oli juuri presidentinvaalit, tai siis se ensimmäinen kierros. Täytyy kyllä saada hankittua radio, että kuulen jostain jotain uutisia, vaikken kyllä ole kovin varma, saanko ranskankielisistä radiouutisista kovin hyvin selvää, mutta jos nyt edes tärkeimmistä maailman tapahtumista pysyisi jotenkuten kärryillä. Jossain välissä olen myös ehtinyt pestä pyykkiä ja siivota. Lakanoiden peseminen käsin on muuten vähän rankkaa puuhaa.

[Otsikko on niin sisäpiirijuttua, ettei pidä huolestua, jos ei ymmärrä, mitä sillä on tekemistä tämän kaiken kanssa. Valokuvista ehkä voi tehdä omia johtopäätelmiä.]

... ja rommia pullo

Konferenssiesitelmän kirjoittaminen ei etene, kun pitää koko ajan touhuta jotain muuta. Aivotkin tuntuvat olevan kesälomalla. Eikä sängystä nouseminen ennen puolta päivää ole mitenkään mahdollista.

Asunnossa on taas kaikkea uutta. Elisa ja Matti toivat tiistaina IKEAsta äidin ja isän synttärilahjaksi lupaaman ruokapöydän ja tuolit, hyvältä näyttää. Alan muuten jo olla aika hyvä kaikenlaisten huonekalujen kokoamisessa, jos joku sattuu tarvitsemaan apua... Eilen paikalle taas ilmaantui isä naapurin sedän kanssa, ja kiivaan puuhastelun tuloksena saatiin keittiöön viritettyä kattolamppu (tämä homma vaati johdon vetämistä kytkintä varten, mikä puolestaan vaati listojen irrottelua, poraamista jne.). Seinän kaivelusta irronnutta pölyä imuroin vielä tänäänkin, mutta onpa nyt sekin homma hoidettu. Aika hämmentävää, miten erilaiselta keittiö ja olohuonekin näyttää, kun keittiössä on kunnollinen valo.

Uutta on myös t-paita, jonka kyllä tilasin jo ajat sitten, mutta ihan sopiva ajoitus.

Sunnuntaina on siis se suuri päivä, jonka jälkeen ei vuosia viitsi enää edes laskeskella, tosin tässä joku aika sitten sain nettitestissä henkiseksi iäkseni 17 eli täytän vissiin sitten 18 vuotta, taas kerran. Täytynee testata ensi viikolla uudestaan. Lauantaina juhlitaan, joskin moni kaveri tuntuu olevan joko hääkeikalla tai jossain maaseudulla. Kävi kyllä itselläkin mielessä, että voisi taas lähteä Poriin, mutta onhan rakas kotikaupunkini sentään järjestänyt ohjelmaa synttärieni kunniaksi, joten mikäs täällä ollessa.

My brain seems to be taking a vacation, so it's hard to write anything in any other language than Finnish, sorry. The main points from the last post and this one: I spent last week dancing and meeting nice people. I have lots of new things in my new home (stereo, kitchen table, chairs) and a new t-shirt. I'll have my birthday on Sunday and a birthday/house warming party on Saturday. A net test estimated my "mental age" as 17, I suppose I'll be turning 18 then.

Helsinki on jännä paikka

Pitääpä nyt kuitenkin äkkiä blogittaa, että katsokaa tämä Töölönlahden veroparatiisi -sivusto, kun se on niin käsittämättömän hieno. Tai ainakin käsittämätön, mutta kuitenkin hauska ja kantaaottava ja kaikkea muutakin, mitä omien nettisivujen toivoisi olevan. Joillain on aikaa väsätä.

Vaikka näyttääpä olevan mullakin. Näin muuton alla on sitten tullut tehtyä suuri määrä kaikenlaisia asioita, joita olen viimeiset kaksi vuotta lykännyt ajatellen, että no teen sitten joskus kun on aikaa. Että nyt on sitten (melkein) kaikki senegalilaiset kasetit siirretty cd:lle ja 1990-luvun kirjeenvaihdot saatu järjestykseen. Videoiden kanssa ois vielä tekemistä. Tai sitten vois ihan oikeesti kirjottaa sen medioitumisartikkelin loppuun. No, onhan sivu tekstiä päivässäkin ihan hyvin, onhan?

Mutta nyt on lähdettävä kotiin ja sieltä junalle. Huomenna Janin ja Marikan häät. (Sitä ennen eka yö uudessa kodissa ja uudessa sängyssä.) Ja toivon vaan, että mahdun kauniiseen indigonsiniseen hame-pusero-yhdistelmääni... Vähän huono juttu, kun Senegalissa ollessa laihtuu ja sitten teettää itselleen vaatteita. Vaikka ei pitäisi tietysti lihoa, mutta mitäpä muita iloja ihmisellä Joensuussa olisi kuin syödä suklaata ja surffailla netissä.

Punaiset sukkahousut / Red tights

Viime päivinä olen ihmetellyt, mitä tällaiseen blogiin oikein kuuluu kirjoittaa. Joillain tuntuu juttua riittävän... (Esim. yläpalkista "next blog" -linkkiä klikkaamalla voi hypellä katselemaan muita blogspotin blogeja.) En silti edelleenkään aio paljastaa täällä salaisuuksiani, eikä kovin usein tule mieleen mitään niin nerokkaita ajatuksia, että ne pitäisi välittömästi saada julkisuuteen. Ilmeisesti elämäni on kovin tylsää. Ja onhan se.

Lähiaikojen suurin saavutukseni on ollut punaisten sukkahousujen ostaminen, etsintä alkoi keskiviikkona ja loppui eilen, eivätkä ne ostetut sukkahousut ole ihan oikean väriset, mutta saavat kelvata tarkoitukseensa eli flamenco-esitykseen (parin viikon päästä tanssiopiston kevätnäytöksessä). Muuten olen istunut töissä ja yrittänyt lukea, mikä on tuottanut suunnattomia vaikeuksia keskittymiskyvyn puutteesta johtuen. Syytän huonoa työtuolia, kevätaurinkoa ja alkavaa kolmenkympin kriisiä.

Lately I've been wondering about what people write to their blogs. Some people seem to have a lot to tell the world - try e.g. clicking the "next blog" link above, if you want to read other peoples' blogs. Well, I'm still not planning to reveal all my secrets here and I rarely have such brilliant ideas that they would have to be shared with everyone immediately. I guess my life is quite boring. It is really.

My biggest achievement of the past two days or so has been buying red tights; to find them wasn't as easy as one might imagine (= as I did imagine), but now I have them. They aren't quite the right colour, but they'll have to do. They're for our flamenco performance in about two weeks. Besides running around in shops I've been sitting at work and trying to read, which has been extremely difficult due to lack of concentration. I blame the bad chair, the sun and the fact that I'll be turning 30 in a couple of months.

Jyväskylä 17.-18.3.2005

Viime torstain ja perjantain vietin Jyväskylässä Suomen musiikintutkijoiden symposiumissa - netistä löytyy symposiumin esitelmien abstraktikirja ja laajempi artikkelijulkaisu (molemmat pdf-tiedostoina), joukossa oma esitelmäni/artikkelini "Tanssintutkija osana kenttäänsä".

Merjan kanssa herätimme torstaina huomiota yhteensopivalla vaatetuksellamme, joka oli tosin täysin sattumaa. Lisää kuvia mm. Suomen etnomusikologisen seuran hallituksen kokouksesta voi katsella klikkailemalla alla olevia linkkejä.

Last week I spent too days in Jyväskylä at the symposium of Finnish music researchers, you can find the abstracts and later also the papers (try the links above), but most of them are in Finnish. On thursday my good old friend Merja and I happened - unintentionally, I swear - to wear matching clothes, as you can see on the photo. You can look at some more photos through the links below, most of them are from the meetings of the Finnish Society for Ethnomusicology, which were held on Friday.

Links to other photos (on flickr): [1] [2] [3] [4] [5] [6] [7] [8]