Hitaasti hyvä tulee (joskus ainakin)

Vähän huonosti etenee tämä blogin "uusi tuleminen", vaikka aikeissa oli päivittää vähän ahkerammin jatkossa. Ja niitä Rodoksen kuulumisiakin lupailin viimeksi... Kun vaan ehtisi.

No, jos siitä Rodoksesta alottaisi. Matkahan meni oikein mainiosti, mitä nyt ei meinattu lentokoneen vian takia päästä takaisin Suomeen, ja jäi sitten se Kallio kukkii -esityskin väliin, kun kököteltiin vielä siihen aikaan (5 tähden!) Rodos Palace -hotellin aulassa odottelemassa kentälle lähtöä. Tai ehkä oltiin jo matkalla kentälle, en nyt enää muista. Oltiin siis vielä ylimääräinen yö Rodoksella tuon konevian vuoksi. Ja nukuttiin huonosti siellä supersuuressa sängyssä supersuuressa huoneessa, josta löytyi kylpytakit ja ties mitä kaikkea muuta tilpehööriä. Muuten olisi varmaan ollut ihan kivaa asustella ja syödä matkanjärjestäjän laskuun, mutta kun arvioitu lähtöaika siirtyi aina vaan myöhemmäksi, niin alkoi hiukan hermostuttaa.

Noin muuten vietetiin sellaista perinteistä etelänlomaa eli ei tehty paljon mitään. Paitsi että oli vähän liian kylmä oleilla rannalla tai varsinkaan uida. Hotellin uima-altaalla otettiin kyllä aurinkoa melkein joka päivä, mutta uima-altaaseen uskaltauduin vain kerran. Oli sen verran kylmää, ettei merivettä viitsinyt mennä edes kokeilemaan. Pari kertaa retkeiltiin paikallisbussilla Rodoksen kaupunkiin, jonka muurien ympäröimä vanha kaupunki oli oikein viehättävä (tosin melkein eksyttiin toisella kerralla sinne muurien väliin). Ja yhdeksi päiväksi vuokrattiin lopulta auto, jolla retkeiltiin Lindoksen kaupunkiin toiselle puolelle saarta. Oli aika mutkainen matka, mutta perille lopulta päästiin ja kannatti kyllä mennä katsomaan. Tosin en jaksanut Leevi selässä kiivetä ihan ylös akropoliille asti, mutta oli kiva kuitenkin pyöriä siellä kapeilla kujilla. Sitä paitsi sieltä sai hyvää jäätelöä, sehän on lomalla olennaisinta. Sekin jäi mieleen, että Citroënit voi jättää jatkossa väliin ja että on erittäin ystävällistä, jos tienristeyksistä on opasteet jo ennen sitä risteystä eikä vasta siinä risteyksen kohdalla.

Leevikin tuntui viihtyvän ihmeen hyvin matkalla. Mitä nyt heräili öisin parin tunnin välein - kuten kotonakin - ja välillä hermostui, kun jotkut kreikkalaiset kävivät vähän liian tuttavallisiksi. Tosin kotiin pääsy se vasta yhtä juhlaa olikin, lapsiparka ei tiennyt miten päin olisi, eikä varsinkaan nukkumisesta meinannut tulla yhtään mitään.

Nämä viime viikot on taas menneet suurin piirtein samalla tavalla kuin kesäkuun alussa, eli välillä työhuoneella ja välillä vanhempien luona töitä tehden. Ja kotona tietysti siinä välillä. Leevi alkaa sentään vähän tottua mummin hoitoon, ja oli jopa puoli päivää yksinään mummolassa, kun piti lähteä Tampereelle haastattelemaan (ja valitsemaan) syksyn uusia opiskelijoita. Ei kuulemma ollut itkenyt paljoa, onneksi. Tässä vaan taitaa käydä niin, että juuri kun Leevin voisi jättää mummolaan tai muualle hoitoon, niin sitten muutetaan Tampereelle ja pitää taas totutella uuteen ympäristöön. Sinänsä tietysti positiivista, ettei tuo hoitoon jättäminen ole enää ihan mahdotonta, koska elo- tai viimeistään syyskuussa on Leevi varmaankin pakko mennä päiväkotiin. Kun vaan saadaan jostain päiväkotipaikka, tuntuvat päiväkodit olevan yhtä täynnä Tampereella kuin täällä Helsingissäkin.

Tampereen reissun tuloksena löytyi myös vuokra-asunto, tosi hyväkuntoinen ja iso kaksio vuonna 1927 rakennetussa talossa eli on korkeat huoneet ja tunnelmaa. Ja reilun viiden minuutin matka yliopistolle! Leeville tosin pitää kehittää alkovista oma "huone", mutta eiköhän se onnistu. Tärkeintä tietysti, että on tilaa yli kaksinkertaisesti nykyiseen verrattuna. Eli saattaa olla aika tyhjää aluksi, ennen kuin saadaan hankittua lisää huonekaluja. Vielä pitäisi vaan saada Helsingin kämppä myytyä...

Kelan kanssa väännettiin taas vaihteeksi viime viikolla. Meinaa jo muutenkin hermot mennä kaikkien byrokratiakiemuroiden ja lomakkeiden kanssa, ja sitten taas tuli odottamaton päätös vastaan. Loppujen lopuksi sitten selvisi, että päätös oli oikea, enkä itsekään ollut tehnyt mitään virhettä lappuja täyttäessäni, olinpa vaan lukenut Kelan nettisivujen selitykset huonosti. Tai ehkä ymmärtänyt väärin. Hiukan huvittavia toteamuksia vaan saatiin kuulla Kelan tiskillä, kun keskusteltiin siitä, kenelle kotihoidontuki oikein pitäisi maksaa. Se kuulemma pitäisi maksaa lapsen pääasialliselle hoitajalle, joka en voi olla minä, koska olen täysipäiväisesti palkkatöissä, muttei myöskään mies, joka on täysipäiväisesti koulutuksessa. Tosin kotihoidontukea maksetaan ihan vaan sillä perusteella, ettei lapsi ole kunnallisessa päivähoidossa, joten ei kai sillä pitäisi olla yhtään mitään väliä Kelalle, kuka sitä lasta oikein hoitaa - ja kenen tilille tuki maksetaan. Hmph.

Olisikohan siinä viime aikojen kuulumiset. Tärkeimmät varmaan ainakin. Huomenna sitten pitäisi taas yrittää sitä töiden tekemistä. Ja soitella Tampereelle niistä päiväkotipaikoista.

Comeback

No niin, pitää ryhdistäytyä ja alkaa taas kirjottelemaan tännekin jotain. Ei silti, etteikö kertomista olisi ollut jo paljon aiemminkin, mutta en näköjään jaksa keskittyä sen vertaa, että saisin tänne jotain järjellistä tekstiä aikaan. Ehkäpä sitten siinä "oikeassa elämässä" on ollut sen verran tekemistä, ettei netissä jaksa enempää kuin tehdä palapelejä facebookissa tai jotain muuta vähemmän vaativaa. Ja onhan siinä ollut, näköjään viime vuonna alkanut projekti laittaa koko elämä uudelle mallille jatkuu edelleen. Tärkeimpinä kai, että sain uuden sukunimen, kun mentiin pari viikkoa sitten naimisiin, ja että sain kuin sainkin sen marraskuussa haetun työpaikan eli aloitan etnomusikologian assistenttina Tampereen yliopistossa elokuussa. Mikä puolestaan tarkoittaa samalla sitä, että kesällä muutetaan Tampereelle, joten asunto on nyt myynnissä ja uusi (vuokra-)asunto haussa.

Kaiken hulinan keskellä on yritetty ja yritetään edelleen vähän harjoittaa myös sitä lomailua, kun nyt vielä olen sillä vanhempainlomalla (vaikkei aina uskoisi), eli maaliskuussa matkailtiin Joensuun kautta Vuokattiin ja toukokuussa on suuntana Rodos. Kesällä ei sitten enää lomaillakaan, aloitan ensin tutkijakoululaisena kesäkuussa ja elokuussa tosiaan Tampereella assistenttina. Ja onhan siinä muutossakin taas oma työnsä, mutta jos hyvin käy, löydetään sellainen kämppä, missä voidaan olla se koko viisi vuotta, minkä Tampereen pesti kestää. Suunnitelmissa ollut työmatka Kuala Lumpuriin taitaa harmi kyllä jäädä väliin, kun Emil Aaltosen säätiö ei tänä vuonna ollut suotuisa. Mutta ehkäpä elokuuksi on sen verran tekemistä uudessa kotikaupungissa ja uudessa työpaikassa, viikon konferenssimatka toiselle puolelle maapalloa olisi jo vähän liikaa. Harmi silti, kun kerrankin olisi ollut tilaisuus päästä ihan uudenlaisiin maisemiin.

Leevi tietysti kasvaa ja voi muutenkin oikein hyvin. Mitä nyt tällä hetkellä vierastaa hirveästi, eikä edes kotona halua päästää mua näköpiiristä. Painoa on sen verran, että mulla on selkä ollut ihan hajalla suunnilleen viimeisen kuukauden, eikä asiaa tietysti yhtään auta se, että Leeviä pitää vähän väliä nostella syliin. (Tällä hetkellä selkä on kyllä taas parempi, kaikeksi onneksi, ja toivottavasti nyt pysyy edes tällaisessa kunnossa, ettei Rodoksen matka mene ihan pilalle sen takia.) Ja syliin on pitänyt nostella tuon vierastamisen lisäksi sen takia, että Leevi aina välillä kellahtelee kumoon lattialle. Ensin Leevi opetteli (ja oppikin) istumaan ja heti kun se alkoi sujua, onkin pitänyt yrittää kaikin tavoin päästä liikkeelle. Ensin hypittiin pepulla eteenpäin ja sitten viime viikonloppuna suunnilleen alkoi konttaaminen sujua joten kuten. Vähän oudolta se vieläkin näyttää, mutta sen verran nopeasti Leevi jo pääsee eteenpäin, että vähän väliä saa irrottaa käsiä videonauhurin sisältä tai repiä jotain johtoa irti käsistä. Jostain syystä kaikenlainen elektroniikka (kännykät, videot, digiboxi ja kaukosäätimet ainakin) on paljon kiinnostavampaa kuin mitkään omat lelut... tai lehdet ja kaikenlaiset paperit kelpaa myös - revittäväksi tietenkin.

Ajankohtaisena lopetuksena tämän päivän ihmettelyn aihe: Mitä ihmettä useimmiten niin viisas presidentti Tarja Halonen oikein sekoilee? Kyllä kai itselle epäedullista sopimusta pitääkin kritisoida...

Wien

Here a very late report from the trip to Vienna...

The conference

Well, most of the time I spent at the ICTM conference, as I was supposed to, of course, with funding for my participation there and all. As for the official program, the conference wasn't really that interesting for me, or maybe I just chose the wrong sessions to listen to. There were some interesting papers though, and I got good questions and comments for mine, which is always nice (and quite rare actually).

One of the things I looked forward to was hearing Gerhard Kubik, a fairly well known researcher of African music who has written a few articles I find myself constantly referring to. He is a very fluent and interesting speaker as such, but in his two presentations (one of which was the only real plenary speech at the conference) he seemed to have problems getting to the point - if he ever had one. So that was also a slight disappointment.

But of course the most important thing at these events is the social stuff, which was good as it usually is at ICTM events, although I was too tired to stay out late in the evenings. In any case, I met several people I know from my year in Berlin - most of them I had not seen since 1998 - and some other acquaintances from previous conferences, and of course got to know a few new people as well.

As conferences usually do, this one also gave me a bit of a boost with my dissertation, in my head at least, due to all the other stuff going on I haven't had much time to actually do something about it. And it feels almost sad that I probably won't be doing much until next year, maybe, although on the other hand I'm looking forward to getting some time off of my research and especially all the University stuff.

The city

The city of Vienna was prettier (and less expensive) than what I remembered from about ten years ago. Back then we were in the city some time in March or April I think and it was horribly cold. And all the old white buildings made everything seem even colder. But in the summer the city is a lot friendlier, with many big parks (with lots of benches to sit on!) and lots of pedestrian streets. Things seemed great for cyclists as well - can't help but wonder why in Helsinki all streets need to be primarily for cars...

Luckily the weather was very sunny and warm on Sunday, the day without official program, most of the time it was horribly windy and quite cool. So anyway I spent the Sunday walking around in the city, got my feet very swollen and my face burnt in the sunshine. Maybe luckily in Austria all shops are closed on Sundays, so I could not go shopping... With all the tourists in Vienna one would imagine that there would be something open, but no. Even on weekdays supermarkets close before seven. Strange.

Oh, and this thing with all the famous composers was a bit funny at times. On the biggest pedestrian street they actually have stars with the signatures of composers and musicians who have once lived in Vienna, like the Hollywood walk of fame or whatever it is called. That was a bit too much for me, the statues I can still take...

All in all it was nice to get some time away from the usual stuff here in Helsinki and fortunately the conference wasn't any later, I think only a week or two later the trip would have already been too exhausting for me. Lately walking to and from the bus stop to go to the University has been enough exercise for me.

Flying away

Esitelmä on valmis ja matkalaukku pakattu. Kohta siis suunnistan lentokentälle ja sieltä Wieniin. Passi melkein unohtui kaivaa esiin, mutta nyt on sekin käsilaukussa. Mietin, olisikohan pelkkä henkkari kelvannut, kun kerran EU:n sisällä matkustan, mutta ehkäpä en kokeile tällä kertaa.

Ihan kiva päästä vähän muihin maisemiin ja erityisesti paria Berliinin kaveria tapaamaan, vaikka nyt sitten tulikin vihdoin kesä tänne Suomeen. Kävin kyllä sen kunniaksi taas eilen uimassa stadikalla. Ja kun pitää jotain liikuntaa harrastaa, eikä oikein mitään muuta jaksa jättimahan kanssa. Uiminen on vieläpä halpaa hupia, koska jostain käsittämättömästä syystä uimastadikalla (muttei missään muualla) myös jatko-opiskelijat on opiskelijoita, kunhan löytyy lukuvuositarra opiskelijakortista.

Neuvolassakin kävin eilen, hemoglobiini laskenut rautatableteista huolimatta ja verenpaineet hyppelee miten sattuu (no matalalla on edelleen, joten sillä ei niin väliä). Lapsi oli tällä kertaa väärin päin eli pää ylöspäin, minkä johdosta päästäänkin jo parin viikon päästä uudestaan neuvolaan. Toivottavasti matkailu avartaa sen verran, että lapsi ymmärtää taas kääntyä pää alaspäin ennen sitä.

Kela ei ole vieläkään vaivautunut tekemään päätöstä äitiyslomasta (ja varsinkin -päivärahoista, lomahan on aina kovin suhteellinen käsite), olisi musta jo ihan ajankohtaista, kun tarkoitus oli aloittaa se 21.7. Hakemuksenkin lähetin jo toukokuun alussa! Eipä kyllä ole paljon parempaa sanottavaa muidenkaan maiden valtion virkailijoista...

Mutta pitänee pakata tietokonekin reppuun ja lähteä bussille. Ensi viikon torstaina takaisin.

Seksikäs radioääni

Olinpa sitten tänään ensimmäistä kertaa elämässäni tekemässä radio-ohjelmaa. Tai siis äänittämässä sitä, ohjelmaa oon kyllä suunnitellut - kaiken muun työn sivussa - siitä lähtien kun sellaista pyydettiin tekemään eli olikohan se toukokuun alussa. Paha vaan, että kongressissa sain äänen ihan painuksiin. Syytän edelleen Imatran valtionhotellin tehokasta ilmastointia, vaikka kai siellä kongressissa täytyi aika paljon puhuakin. Ja vielä paluumatkalla junassakin sain paimentaa eksyneen oloisia kongressikävijöitä... Niin, se ohjelma tulee sitten ulos 16.7. YLEn ykköseltä, jos joku haluaa kuunnella.

Kongressia en tietysti ehtinyt juurikaan seuraamaan, kun oli kaikenlaisia asioita hoidettavana. Mutta kun ei tuo semiotiikka ihan ole sitä ominta alaa, niin ei erityisemmin harmita. Imatran keskustaan sentään ehdittiin pikaisesti tutustua lauantai-iltana, kun ei jaksettu lähteä kongressiohjelmaan kuuluneeseen tango-iltaan. Ai niin, pitääkin ladata puhelimella otetut kuvat tietokoneelle ja Flickriin. Joka tapauksessa kaikki sujui enimmäkseen hyvin, ja enemmistö 500 (?) kongressivieraasta oli tyytyväisiä, se kai on tärkeintä. Ruokakin oli enimmäkseen hyvää (varsinkin valtionhotellin illalliset) ja sitä oli paljon. Huomenna pitää vielä käydä läpi kaikki paperit ja tiedostot, että pääsen lopullisesti koko kongressista eroon.

Onpa muuten taas ollut tutkijaparan leipä pieninä palasina maailmalla. Alkuvuodesta otin vanhasta tottumuksesta ties kuinka monta kopiota sivutuloverokortista ja ehdin jo välillä ihmetellä, mitä niillä kaikilla teen, mutta niinpä vaan on enää yksi kopio jäljellä.

Looking back

Sorry to keep you waiting... in case someone was actually waiting for my news. Well, anyway, here's something about the four weeks in Dakar...

Dakar was crazier than ever, firstly because of two of the main roads leading into the city being improved (which is nice and all, but do you really have to do the two at the same time?) and because of Tabaski falling on the 31st December. Tabaski being the biggest Muslim holiday of the year, meaning that everything cost more than usual and all roadsides were filled with sheep.

So for the two first weeks we spent hours and hours in buses, car rapides and taxis... and paid way too much for the taxis, of course. And we didn't always get to our dance lessons on time, but neither did our teachers... In any case we did dance quite a lot, besides the dance lessons in several clubs at night. We even ended up on Senegalese tv, just because we happened to go to see Youssou Ndour in Thiossane on New Year's Eve and ended up standing right in front of the stage, which maybe wasn't such a bad place to be, when the place was so full (despite the tripled prize of the tickets). Well, in Thiossane you could really dance, although these girls next to us kept trying. But on Christmas Eve we did dance in the (very hot) Kily, Thione Seck was playing there as usual, and on other nights to Ceddo and Fallou Dieng in Alizé. And to Mbaye Dieye Faye in the new Papayer, which really wasn't my kind of a place, rather something for skinny young people with too much money. And there are such people in Dakar, more than one would imagine.

So, besides dancing and lying on the floor in our huge (and very empty) living room, we did see some sights and even went to the beach on Ngor island once, although it was a bit too cold for that already. But Gorée was beautiful, and there were lots of well fed cats - not like the poor one who came in to our house several times, looking for food I suppose. I had not been on Gorée since 2000, but as I remembered, it really is a different world compared to Dakar, calm and colourful. Even the souvenir sellers are a lot less aggressive than in town. And there are no cars!

Well, after all the holidays the city was a lot more bearable, except that we had some trouble finding places to eat as most of the less expensive restaurants were closed for the week following Tabaski. Lots of shops at the markets were closed, too, but we managed to spend a lot of money shopping anyway. Obviously all the sheep were gone, and the streets seemed consequently a bit empty.

I didn't do much for my research, except going to some sabar parties. And the dance and drum lessons, of course. But I didn't film anything and didn't do the interviews I had planned, so I quess this was more vacation than work, which was the plan, anyway.

And we wish you a merry Christmas...

Here in Dakar it's a bit hot today, doesn't feel much like Christmas, but as I've heard there isn't any snow in Finland either. Here there's some sunshine at least. Dakar hasn't changed much in the five months or so that I was away, except that the traffic jams are worse than ever.

The first week here has gone by fast, we've been dancing almost every day, with Pape Moussa from the National Ballet and a girl called Rama. We've been to see Ceddo, once again, and one sabar party. We wanted to see Youssou Ndour yesterday, but heard that he's not playing in Thiossane, because there was a big concert at a stadium, but maybe next weekend. Anyway it was probably best not to go out dancing all night, because I'm having a slight flu, most likely just because of all the dust and pollution here.

If there's anything urgent, I have a number here: +221-4803778. I also check my finnish number for messages every other day or so.

HYVÄÄ JOULUA!

Out of the confusion

Flickrin kuvia seuraamalla on voinut todeta, että olen hiljaisuudesta huolimatta edelleen elossa ja suurin piirtein hyvinvoiva (taas olen onnistunut hankkimaan itselleni nuhan, helteestä huolimatta). Jotkut onnekkaat ovat saaneet sähköpostiakin. Mutta tässä nyt vihdoin uusimpia kuulumisia tiivistettynä:

Kuun vaihteessa tänne Dakariin saapui Rämpsäkät esittämään suomalaista kansanmusiikkia Afrikakeur-festarille ja sen jälkeen ihmettelemään Senegalin meininkejä reiluksi viikoksi. Festariyleisö oli kovin innoissaan bändistä, ja parille vanhemmalle herralle yritin parhaani mukaan selostaa, mikä ihmeen soitin se kantele oikein onkaan. Noiden muusikkotyttöjen seurassa siis kului runsaasti aikaa, mutta hauskaakin oli tietysti.

Muutenkin kesäkuun alkupuolella oli harvinaisen paljon kaikenlaisia juhlia sun muita tapahtumia. Tuli käytyä jopa Fatickissa asti tanssimassa sabaria, kun rumpuope Dupinin (nimeä ei kirjoitetakaan Dupain, vaikka siitä aina kaikenlaisia leipä-vitsejä väännetään) joku sukulainen piti siellä ristiäiset, joissa sitten roikuin rumpalien mukana. Ja pitänee mainita myös poikaystävän synttärit 10. päivä lauantaina. Nekään ei olleet ihan pienimuotoiset juhlat, ensin tanssittiin sabaria ja sitten vielä kaikkea muuta. Bileet jatkuivat kuulemma seitsemään asti aamulla, itse poistuin jo neljän jälkeen paikalta.

Viime viikko menikin sitten enimmäkseen kaikista konserteista, juhlista, matkustelusta ja muusta hässäkästä toipuessa. Normaalien tanssi- ja rumputuntien lisäksi tietenkin – niitä siis jatkan edelleen, ja tällä viikolla olen vihdoin yrittänyt ryhdistäytyä myös kaiken muun tutkimukseen liittyvän suhteen. Tai olihan sunnuntaina vielä yhden kaverin häät, joissa vierailin lyhyesti enkä edes ottanut kuvia, mutta niitä löytyy taiteilija-Mbayen blogista.

Ai niin, sitten olisi tulossa myös tällaiset pienimuotoiset läksiäisjuhlat perjantaina 7. heinäkuuta, ne on samalla noiden HLM3:n rumpalien "syntymäpäiväjuhlat". Niihin ollaan tässä viime päivät väsätty mainoksia ja teetetty kutsukortteja ja ties mitä kaikkea, vielä pitäisi teettää uudet juhlavaatteet... En kyllä edelleenkään aio hankkia sellaista kimaltelevaa kermakakkua itselleni - rajansa kaikella, rumat ne vaatteilla koreilee jne.

1er anniversaire
du groupe Mama Africa junior
en collaboration avec Elina



Yirim, Dupin, Bibi, Alioune & Elina
vous invite a leur grande spectacle
qu’ils organisent
le 7 juillet 2006 aux HLM 3
pres de la boulangerie Baye Gaïndé

Tanssii tähtien kanssa

Ihmeiden aika ei ole ohi. Kaiken ulkomaalaispoliisin ja sisäministeriön eri toimistojen välillä juoksentelun jälkeen olen toden totta saanut passiini viisumileiman, jonka mukaan saan oleskella Senegalissa elokuun 21. päivään asti. Ajattelin oikeastaan pitää kiinni siitä alkuperäisestä paluupäivästä, mutta katsotaan nyt sitten, parissa kuukaudessa ehtii vielä muuttaa mieltänsä.

Viime viikolla postissa tuli lisäksi kaksi pakettia, joita olen odottanut helmikuusta lähtien ja joiden luulin jo kadonneen kokonaan. Ilmeisesti nuo paketit ovat viipyneet jossain tullitarkastuksissa sen pari kuukautta, koska postikortit näyttävät tulevan perille parissa viikossa.

Viime viikonlopun vietin hieman yllättäen Thièsissä, jossa vietettiin WaFlash‑bändin 10-vuotisjuhlia. Sinne päädyin tanssiope Astoun mukana, koska Astou tanssii joskus aiemmin mainitun Ballet Mansour Gueyen lisäksi myös tyttöryhmässä Les Amazones, joka on esiintynyt paljon musiikkivideoissa, mm. WaFlashin uudehkon hittibiisin Sincerité videossa. Ja senpä takia heitä oli pyydetty noihin juhliin tanssimaan, mutta Thièsiin kaikista "amatsoneista" ehti lopulta vain kaksi eli Astou ja Raby.

Juhlat alkoivat perjantaina sabarilla, ja lauantaina oli sitten varsinainen juhlakonsertti (katsokaa Flickristä kuvia sieltä). Näiden tanssitähtien seurassa kulkemisessa on vaan sellainen huono puoli, etten nähnyt tuosta perjantain sabarista oikein mitään, koska suurilla tähdillä on tapana käydä vain vetämässä oma show’nsa ja poistua sitten paikalta. Lauantain konserttia puolestaan katseltiin enimmäkseen "väärältä puolelta" lavan takaa, mutta kaipa se kuulosti siellä ihan yhtä hyvältä kuin varsinaisessa katsomossakin. Tosin jouduinhan minä Astoun käskystä (ja seurassa) vielä lavallekin tanssimaan, mikä vähän huolestuttaa, koska tuo konsertti hyvin todennäköisesti julkaistaan videona. Mutta pääsin siis WaFlashin keikalle bändin kotikaupunkiin ja syömään synttärikakkua ja mitä kaikkea. Ja koko reissu WaFlashin laskuun, joten eipä voi paljoa valittaa.

Terveysuutiset onkin sitten huonompia, en ymmärrä miten onnistunkin koko ajan olemaan sairas. Ensin sain – jo kerran parantuneen – selän uudestaan kipeäksi, ja lauantaista lähtien olen potenut flunssaa. Eli ei vieläkään mitään jännittäviä trooppisia tauteja, mutta ehkä parempi niin.

Tilannekatsaus

Sitten itsenäisyyspäivän on kai tapahtunut kaikenlaista, josta voisi täälläkin kertoa, kun vielä tietäisi mitä. Ainakin olen syönyt yhden antibioottikuurin ja kasan muita lääkkeitä. Ostin myös vihdoin hyttysverkon ja muutin "sisustusta" sen takia, mutta hyttyset viihtyvät lähinnä kylpyhuoneessa, ja se ainoa viime aikoina huoneeseen päässyt hyttynenkin ehti pistää ennen kuin ehdin verkon alle piiloon.

Pääsiäistä vietettiin Heidin kanssa siis St. Louisissa, jossa oli rauhallista ja kaunista, ja sopivasti myös kaikenlaista musiikkiohjelmaa. Flickrissä on kuvia, linkki edelleen oikeassa sivupalkissa. St. Louisissa oppaina toimivat togolaiset veljekset, jotka tekevät hienoja batiikkitöitä (joita on nyt pari tilauksessa), valokuvaamisen lisäksi syötiin paljon, sekä senegalilaisittain etä togolaisittain. Nyt yritän laihduttaa...

Dakariin paluun jälkeen olen taas yrittänyt hoitaa oleskelulupaa itselleni ja juoksennellut sen takia kaikenlaisten viranomaisten puheilla. Kun nyt saisin edes jonkun paperin sisäministeriöstä, etten olisi ihan luvatta täällä, huomenna menen taas sinne kyselemään tilannetta. Sunnuntaina tuli siis kolme kuukautta Gambian reissusta.

Tutkimus edistyy hitaasti mutta sentään jotenkin. Aika tuntuu käyvän vähiin, kuten oli odotettavissa, vaikka vielä onkin noin kolme kuukautta jäljellä. Muutenkin kuuluu enimmäkseen ihan hyvää, selkä alkaa olla suurin piirtein kunnossa. Tosin aina välillä tulee mieleen, onko missään mitään järkeä, mutta niinhän sitä Suomessakin...

Toiset päivät ovat parempia kuin toiset

Niinhän sitä sanotaan, että "no news is good news", eli tänne kuuluu ihan hyvää ja ilmeisesti sen takia en ole jaksanut kirjoitella mitään pitempiä sepustuksia tänne. Tai sitten on vaan ollut olennaisempaa tekemistä. Ja olin Gambian ja Mbourin reissun takia myös erossa omasta tietokoneesta, jos se nyt kelpaa selitykseksi muiden joukkoon. Yritän ladata ne tuossa edellisessä pätkässä mainitut tama-mpegit Afrotanssi.netiin, eli klikkailkaa sinne, jos kiinnostaa. Muuten ei taida vähään aikaan olla videoita luvassa, koska lähetin tähän asti kuvatut nauhat äidin ja isän mukana Suomeen, enkä ole vielä saanut kuvattua mitään uutta.

Käytiin siis pikavisiitillä Gambiassa, jossa en kyllä ehtinyt näkemään paljon mitään. Banjulissa käytiin torilla, samoin Bakaussa, jossa myös kävin uimassa hotellin uima-altaassa ja yritin ottaa vähän aurinkoa jaloille, muttei siihenkään sitten oikein riittänyt aikaa. Eli jalat on edelleen ihan valkoiset, naamassa ja käsivarsissa alkaa sentään olla vähän väriä. Gambia vaikutti aika samanlaiselta kuin Senegal, radiossakin soi samat (senegalilaiset) hittibiisit, mutta varsinkin Bakaussa alkoi käydä hermoille kaikki hihassa roikkuvat tyypit. Onhan täällä Dakarissakin kaikenlaisia kaupustelijoita, jotka saattaa seurata pitkänkin matkaa, vaikka kuinka vakuuttaisi, ettei aio ostaa mitään, mutta siellä oli vielä niiden lisäksi loputtomiin kaikenlaisia muitakin tyyppejä, jotka yrittivät väkisin tehdä tuttavuutta ja joista ei meinannut päästä millään eroon.

Äiti ja isä tuli puolestaan käymään Senegalin puolella Mbourissa, josta tehtiin autoretki Joaliin ja Fadiouthin saarelle, eli etelään päin rantaa pitkin. Dakariin asti ei viitsitty tulla, kun tuossakin välissä oli ihan tarpeeksi (= liikaa) matkustamista. En oikein pysynyt kärryillä laskuissa, kuinka monella eri taksilla tai muulla vastaavalla kulkuneuvolla tulikaan kuljettua tuon reissun aikana, mutta yli kymmenen niitä oli joka tapauksessa, vaikka laskuissa oli mukana vain eri kaupunkien väliset matkat. Eli vähän turhan rasittavaa on tuo matkustaminen, ja olisihan siellä Gambiassa muutenkin mielellään ollut vähän pitemmän aikaa, että olisi ehtinyt nähdä vähän enemmän edes Banjulia. Mutta ihan kiva olla taas Dakarissa, vaikka täällä onkin kylmempää kuin Gambiassa.

Paluun jälkeen olen ollut hämmentävän aikaansaava. Heti Dakariin päästyä keskiviikkoiltana aloitin wolofin kurssin Ranskan kulttuurikeskuksessa, se vaikuttaa siltä, että siellä saattaisi jopa oppia jotain. Eli sitä on sitten kaksi kertaa viikossa seuraavat kolme kuukautta. Torstaina vierailin yliopistolla, jossa onneksi sattui olemaan paikalla yksi tuttu, ja häneltä sain sitten listan nimiä, keihin kannattaisi ottaa yhteyttä. Tällä viikolla olisi tarkoitus jatkaa niiden ihmisten tavoittelua, ja kai sinne yliopiston kirjastoonkin pitäisi joskus jaksaa mennä istumaan ja lukemaan. Sain myös Heidin avustuksella kirjoitettua kirjeen kulttuuriministeriöön, josta toivottavasti tulee vastaus piakkoin, niin että pääsen sitten hakemaan sitä oleskelulupaa. Viikonloppu tosin meni tekemättä oikeastaan yhtään mitään, vierailin tuttujen luona ja kävin torilla ostamassa paistinpannun ja villaisen huivin. Ja pesin pyykkiä taas kerran.

Onhan sitä tullut tehtyä kaikkea muutakin, niin kuin vertailevaa tutkimusta siitä, kumpi on parempaa suklaata, Fazer vai Toblerone (ei kai ole vaikea arvata kumpi). Ja harrastettua joogaa. Sekä tietysti käytyä tanssi- ja rumputunneilla. Olen yrittänyt hinkata jalkapohjia puhtaaksi supermarketista löytyneellä ihmekivellä, joka ei kyllä ole ollenkaan niin tehokas kuin paketissa luvattiin, mutta näyttää ne jo vähän vaaleammilta. Luin sen Ennen päivänlaskua ei voi sunnuntaina loppuun enkä oikein ymmärtänyt, minkä takia se on mitään palkintoja voittanut, varmaan taas liian suuret odotukset mulla juuri palkintojen takia. Ihan hyvähän se oli, sellaisella ideoiden tasolla varsinkin, mutta tuntui jotenkin niin tarkoituksellisen trendikkäältä. Tapoin myös yhden hämähäkin, joka oli harmittoman näköisesti pysytellyt samassa paikassa katossa vaikka kuinka kauan, mutta jossain välissä kuitenkin kutonut ison verkon siihen viereen.

RFI muuten raportoi Suomen presidentinvaalien tuloksen heti sunnuntai-iltana, mutta ehdin kyllä jo tiedustella tuloksia tekstiviestillä ennen sitä. Olin jo iltapäivällä netissä, että olisin nähnyt jotain tuloksia, mutta eihän niitä tietysti missään näkynyt vielä viiden maissa (seitsemän maissa Suomen aikaa siis). Menen kohta La Gondoleen syömään jäätelöä Tarja Halosen kunniaksi, niin kuin silloin viimeksikin... Jos sitten seuraavissa presidentinvaaleissa pääsisi taas äänestämään.

Skanditon Dakarissa

Olen siis paassyt elavana perille ja auringonpaiste kummasti piristaa, vaikka univelkaa on pelkastaan parilta viime yolta toistakymmenta tuntia. Pitanee naita juttuja kirjotella omalla koneella jatkossa, etta saa skandit mukaan eika joudu taistelemaan jarjettoman ranskalaisen logiikan kanssa ihan koko aikaa. Miten niin pistetta varten pitaa painaa shift-;? Kirjaimetkin on ihan vaarilla paikoilla.

Valiaikaisasumus on tutulla seudulla Point-E:ssa, jonne en halua jaada (enka jaa) asumaan, mutta oli tietysti ihan hupaisaa kayda tutussa supermarketissa ostamassa appelsiinimehua ja leipaa. Vakinaisempaa asuntoa oltiin katsomassa tanaan ja se vaikuttaa riittavan hyvalta, kunhan talo valmistuu tai ainakin sahkotyot saadaan siina asunnossa valmiiksi ja vetta alkaa tulla hanasta. Omistaja lupaili maanantaiksi. Ensi viikolla siis joskus muutan paikkaan, jonne en viela osaisi edes taksilla loytaa perille. Pitaa hankkia kartta. Ja jaakaappi.

Lissabon muuten nayttaa kovin kauniilta yolla ilmasta ja Lissabonin lentokenttakin vaikutti kodikkaalta. Sinne voisi joskus menna kaymaan. Olen kylla ollutkin joskus. Nyt menen katsomaan, kulkeeko Route d'Ouakamilla viela lehmia.

[Edit: intertekstuaalisuuden yllapitamiseksi piti muuntaa otsikkoa hieman, en huomannut hassua viittausta tata kirjoittaessa.]

I need some warmth

As you can see on the photo (from the street where I live), winter has arrived to Helsinki. It has been freezing cold for some time already and now there's also snow. I'm so glad I'm going to Senegal, I can't stand the dark and cold here.

Älkääkä tulko mulle väittämään, ettei lokakuu muka ole vielä talvea, jos on lunta niin on ihan varmasti talvi. Ja talveahan täällä Suomessa riittää sitten seuraavat kuusi kuukautta ainakin. Kesä taas taisi tänä vuonna kestää noin kaksi viikkoa... mutta minäpä lähden ihan pian Senegalin auringonpaisteeseen, lällätilää!

I didn't see the first snow falling, actually, because I was on a cruise to Stockholm with two friends. I haven't been there since 1991 maybe, so I guess it was time to go there, if only for the five or six hours we had. My friends put those hours to good use shopping, I just bought one book and lots of chocolate. And drove the others crazy by photographing everything. Anyway, it was nice to just get away from everything for the day (+ two nights on the ferry). But now I'm pretty tired, didn't get much work done today although I really should have after taking time off for the trip.

Unfortunately I'll have to get up early tomorrow, too, to hear the defence of a colleague's dissertation. That should be interesting, though, it's about the construction of national identity in the popular music performances in Finnish films of the 1950's and 1960's (hopefully that was a more or less correct formulation). [AV:n väitöskirjan esittely löytyy suomeksi ainakin täältä.] I'm also looking forward to the party in the evening, I haven't been out anywhere for weeks.

England

Tässä se lupailtu matkakertomus, tai yritys sellaiseksi - edelleenkään en ole ehtinyt nukkumaan univelkoja pois.

Lontoo

Kuten aiemmin jo tuli todettua, Lontoossa oli mukavan leppoisa meininki. Ehkä joka paikassa olisi ollut enemmän tunkua ilman pommi-iskuja, enpä tiedä, kun en ole aiemmin käynyt Englannissa. Reippaana matkailijana kiersin lähes kaikki mahdolliset nähtävyydet kolmessa päivässä, ja melkein kaikesta muistin myös ottaa kuvia - flickrin valokuvakansiosta voi seurata turistikierrosta. Aloitin tietenkin tärkeimmästä eli toreilta, josta ei tosin (onneksi) tarttunut kovin paljoa ostoksia mukaan. Rajastanilainen paksu puuvillahuivi kyllä tuli ihan tarpeeseen, sen verran optimistinen olin ollut sään suhteen pakatessa... Lontoossa säätila oli jokseenkin sellainen kuin aina puhutaan eli melkein joka päivä satoi, mutta hetkittäin paistoi aurinkokin, vikana päivänä eli tiistaina jopa melkein koko päivän. Mistä johtuen en suoriutunut sisälle National Galleryyn, vaan jäin Trafalgar Squarelle katselemaan puluja.

Muutenkin jäi museoiden kiertäminen aika vähälle, taisin saada niistä yliannostuksen viime kesänä Pariisissa, jossa kyllä kiersin museoita oikein urakalla. British Museumissa oli aivan samanlaisia mesopotamialaisia ja egyptiläisiä kiviveistoksia kuin Louvressa, kovin ovat olleet ahkeria taiteilijoita. Ja edelleen ihmettelen, miksi - ja miten - kukaan on jaksanut raahata järjettömän kokoisia kivikasoja toiselle puolelle maailmaa. Onhan se tietysti kätevää, ettei tarvitse matkustaa Egyptiin niitä katsomaan, vaikka toisaalta voisi olla ihan kiva matkustaa Egyptiin. No, British Museum tuntui joka tapauksessa vähän tylsältä paikalta, ainoa oikeasti innostava juttu olivat mosambikilaisten taiteilijoiden käytetyistä aseista tekemät taideteokset ([1] & [2]).

Lontoossa näin pitkästä aikaa serkkuja, Anitan tosin vain maanantai-iltana, Mamen muutamaan kertaan. Maanantai-iltana jouduttiin tuntemattoman (ilmeisesti amerikkalaisen) taiteilijan ikuistamiksi, kun istuttiin höpisemässä baarissa, jonka nimeä en muista. Istuskelu olikin varsin mukavaa, kun päivän turistikierrosten jäljiltä sattui vähän jalkoihin. Eikä edes ihan vähän, vaikka bussilla ja metrollakin yritin aina välillä ajella. Täytyy kai myöntää, että nähtävyyksien lisäksi piti kiertää alennusmyyntejä, joista ei tosin löytynyt oikein mitään. Lontoon kohokohtiin kuuluivat myös erilaiset aasialaiset ravintolat ja hipahtavat kasvisravintolat. Ainakaan ne joissa kävin eivät olleet edes kovin kalliita, vaikka muuten hintataso on Englannissa aika korkea, ei taida Helsingistä saada yhtä hyvää ruokaa samaan hintaan.

Sheffield

Keskiviikkoaamuna matkustin sitten junalla Sheffieldiin ICTM:n maailmankonferenssiin, joka oli aika massiivinen tapahtuma, mutta konferenssin kokoon nähden tunnelma oli rento, kuten valokuvistakin kai näkyy. Turistikierroksille ei Sheffieldissä jäänyt paljoa aikaa, kun esitelmiä oli suurin piirtein yhdeksästä kuuteen, ja yleensä illaksikin oli vielä ohjelmaa: elokuvia, musiikkia ja tanssia, näitä jälkimmäisiä sekä esitysten muodossa että vapaamuotoisemmin. Eipä Sheffieldissä sinänsä niin paljon nähtävää ollutkaan, sellainen rauhallinen pikkukaupunki - Englannin neljänneksi suurin kaupunki! Sunnuntaina kiertelin siis keskustassa, samaan aikaan kun toiset samoilivat nummilla ja tutustuivat Chatsworthin kartanoon. Kaipa ne nummet olisi pitänyt nähdä, mutta sitten olisi jäänyt Sheffield kiertämättä, konferenssipaikka oli sen verran kaukana keskustasta kuitenkin. Sain sentään kanervanoksan tuliaisiksi.

Ohjelmaa tosiaan riitti, viimeistään tokan päivän jälkeen oli "muistikortti täynnä" (tää on musta hyvä, kuulin joskus ennen Englantiin lähtöä). Kendran ottaman ruokailukuvan otsikko kertoo olotilasta osuvasti, hereillä pysymisessä oli haastetta kerrakseen. Muutama ihan kiinnostavakin sessio oli pakko jättää väliin, kun ei vaan jaksanut enää. Ja kun piti aina iltaisin valvoa... Kendraa oli tietysti kiva nähdä, todettiin että ollaan viime vuosina nähty aika säännöllisesti kerran vuodessa. Samaan malliin olisi tarkoitus jatkaa. Viime kesän Ethnochoreology-ryhmän symposiumista oli aika monta vanhaa tuttua paikalla, ja tietysti muutama uusikin tuttavuus tuli hankittua. En tiedä kuinka hyödyllinen tuo konferenssi oli tutkimusta ajatellen, afrikkalaisen musiikin ja tanssin tutkijoita oli paikalla tosi vähän, oma esitelmä sai kyllä jonkin verran kiitoksia. Hassuja tapahtumia nuo konferenssit ylipäätään, kaikki valmistelee esityksiään viimeisen päälle ja stressaa, vaikka kaikki oikeasti olennainen tapahtuu virallisen ohjelman ulkopuolella.

Lisäksi täytynee todeta, junat kulkivat aikataulujen mukaan eikä lentokentillä ollut jonoa. Ja minä tietysti olin aina ihan liian ajoissa paikalla, kun muut olivat vakuuttaneet, että pitää varata aikaa ylimääräisten turvatarkastusten takia. Eihän tällaisen vaalean naishenkilön laukkuja kukaan viitsi kaivella, hyvä jos passia vilkaisivat.

Short version in english

See my photos from London and Sheffield, the things I saw on the trip can be seen there, and on Kendra's photos from the ICTM world conference. London was great, saw my two cousins there for the first time in three years or so, and the conference quite interesting but very tiring. I still need to catch up on sleep...

Väliaika, kahvia ja pullaa

Väliaikatiedotteenomaisesti bloggaan sen verran, että olen selvinnyt hengissä Lontoosta, vaikka ajoin äidin kiellosta huolimatta metrolla. Kivaakin siellä oli, jotenkin leppoisampaa kuin olin osannut odottaa. Jalkoihin kyllä alkoi sattua, kun kolmessa päivässä kiersin kaikki nähtävyydet. Ja tietysti oli kiva nähdä monen vuoden jälkeen serkkuja.

Täällä Sheffieldissä on sitten saanut istua kyllikseen. Jo ekan päivän jälkeen tosin alkoi tuntua, ettei jaksa kuunnella mitä ihmiset oikein puhuu (siis esitelmissään, muuten vielä jaksaa sentään). Eli ohjelmaa on jokseenkin runsaasti. Ja iltaisinkin pitää vielä jatkaa, esim. eilen oltiin tanssimassa kongolaisen musiikin tahtiin. Tänään on jonkinmoinen vapaapäivä. Suurin osa porukasta lähti bussiretkelle maaseutumaisemiin, mutta minähän en kaupunkilaistyttönä ymmärrä maaseudun hienouksia, joten jäin tutustumaan Sheffieldiin. Ihan viihtyisältä paikalta vaikuttaa.

Lisää matkakertomusta sitten joskus kun taas ehdin ja jaksan. Myös valokuvia on tietysti tulossa, ehkä ensi viikonloppuna. Nyt pitäisi käydä oma esitelmä läpi, se on vuorossa heti ensimmäisenä huomenaamulla.

Jyväskylä 17.-18.3.2005

Viime torstain ja perjantain vietin Jyväskylässä Suomen musiikintutkijoiden symposiumissa - netistä löytyy symposiumin esitelmien abstraktikirja ja laajempi artikkelijulkaisu (molemmat pdf-tiedostoina), joukossa oma esitelmäni/artikkelini "Tanssintutkija osana kenttäänsä".

Merjan kanssa herätimme torstaina huomiota yhteensopivalla vaatetuksellamme, joka oli tosin täysin sattumaa. Lisää kuvia mm. Suomen etnomusikologisen seuran hallituksen kokouksesta voi katsella klikkailemalla alla olevia linkkejä.

Last week I spent too days in Jyväskylä at the symposium of Finnish music researchers, you can find the abstracts and later also the papers (try the links above), but most of them are in Finnish. On thursday my good old friend Merja and I happened - unintentionally, I swear - to wear matching clothes, as you can see on the photo. You can look at some more photos through the links below, most of them are from the meetings of the Finnish Society for Ethnomusicology, which were held on Friday.

Links to other photos (on flickr): [1] [2] [3] [4] [5] [6] [7] [8]