Happy Halloween

Joskus on sitten näinkin, että on kaikin puolin tyytyväinen elämäänsä, ainakin noin pääpiirteissään. Toisaalta, miksipä ei olisi... varsinkin kun kotona oli imuroitu, ennen kuin tulin töistä.

NOFODin konferenssista selvittiin kunnialla, ja se posterikin valmistui lopulta. Vanhoja tuttuja oli konferenssissa harmittavan vähän, mutta muutama sentään. Pääsin (tai jouduin?) sitten kaiken lisäksi kyseisen organisaation johtokuntaan, mikä tietää ainakin kokousmatkoja Kööpenhaminaan ja Tukholmaan, pari kertaa vuodessa vaan sentään. Muutenkin on kaikenlaista matkasuunnitelmaa ja -haavetta ensi vuodelle, Senegaliin ja Etelä-Afrikkaan ainakin.

Leevi on ollut kohta jo kaksi viikkoa aivan terveenä. No, köhi kyllä tänään taas vähän ikävän kuuloisesti, joten eiköhän taas joku flunssa ole piakkoin iskemässä. Influenssarokotus todellakin otetaan, sekä minä että Leevi, yliopisto kustantaa ystävällisesti työntekijöille ja Leeville odottelen kovasti kutsua neuvolaan rokotettavaksi. Vähän sääliksi tietysti käy, kun niin usein pitää lasta pistellä, varsinkin kun niitä piikkejä on luvassa ties kuinka monta lisää, jos (tai kun) meinataan lähteä Senegaliin.

Päiväkodissakin Leevi on alkanut ilmeisesti viihtyä paremmin, ei tänäänkään kuulemma meinannut lähteä millään pois. No, tänään ehkä olikin erityisen kivaa, kun lapsilla oli Halloween-naamiaiset ja juhlan kunniaksi laulua, tanssia ja hillomunkkeja. Eikä aamulla enää tarvitse yleensäkään enää itkeä hirveästi, hyvänä päivänä voi jopa vilkuttaa äidille eikä vain näyttää surkealta hoitotädin sylissä.

Kaipa sekin on iloinen asia, että lapsi haluaa tehdä kaiken itse, niin rasittavaa kuin se joskus onkin. Päiväkodissa ei kuulemma anna kenenkään syöttää, vaikka joutuu sitten istumaan ruokapöydässä pitempään kuin muut. Ja nyt yrittää jo riisua ja pukea itse. Saisi kyllä oppia puhumaan ensin. Joitain sanoja tulee jo, tosin aika satunnaisesti, parhaiten onnistuu "annannannanna", varsinkin jos vanhemmat sattuu syömään jotain. Ihmeen hyvin upposi sitten intialainen kasviscurrykin, kun oli ihan pakko saada maistaa... Leipä muuten ei ole enää mikään juttu, juusto on paljon parempaa.

Mitäs vielä? Töissä on edelleen oikein mukavaa, tässä jaksossa on vaan sen verran paljon opetusta, ettei sille tutkimukselle taida taaskaan jäädä pahemmin aikaa. Mutta ei kai se mitään. Jotenkin näin kyllä aavistinkin, siis että syksy menee kurssien valmisteluun ja uusiin hommiin opetteluun.

Marraskuuta piristävässä Etnosoi!ssa on muuten taas kerran vaikka kuinka monta hyvää konserttia (ääninäytteitä MySpacessä). Ja mutkin saattaa nähdä siellä ensi viikonloppuna.

Eihän tästä mitään tule

... siis tästä blogin pitämisestä. Tarkoitus tosiaan oli ryhdistäytyä nyt kun taas asun täällä vähän kaukana. Mutta kun ei vaan ehdi. Tai ei muista, vaikka joskus ehtisikin. Suurimpana syynä kai se, että ollaan oltu vähän väliä sairaana, Leevi tuo päiväkodista kotiin kaikki mahdolliset virukset. Nyt on kolmas flunssa menossa, tai joku tällainen ihmeellinen yskä ja nuha ja kurkkukipu, joka ei tunnu loppuvan ikinä. Ja välissä sairastettiin yksi vatsatautikin. Kaikki siis tuon edellisen blogipäivityksen jälkeen eli reilun kuukauden sisään (huh).

Lievästi tietysti ottaa päähän, kun sekä töissä että kotona on saanut sitten kaikki ei-ihan-hirveän-kiireellinen odottaa parempia aikoja. Töissähän se tietysti tarkoittaa omaa tutkimusta... Niinpä nyt sitten onkin älytön kiire kehittää posteria alle kahden viikon päästä alkavaan NOFODin konferenssiin. Kaipa se vielä valmistuu, ellei ensi viikolla ilmaannu liikaa niitä hirveän kiireellisiä asioita - tai jouduta jäämään kotiin sairastamaan.

Noin muuten on kyllä kaikki sujunut varsin mainiosti. Töissä on edelleen kivaa, ja Leevi on kai jo vähän innostunut päiväkodissa olemisesta, vaikka edelleenkin itkee aina aamuisin, kun sinne pitää jäädä. Ja kaikenlaista uutta siellä tuntuu oppivan, jos ennen yksivuotispäiviä Leevi alkoi syödä itse lusikalla ja nyt se jo sujuu aika hyvin. No, ruuan koostumuksesta riippuen. Lempiruoka on tällä hetkellä leipä, sitä pitäisi saada koko ajan. Kovasti Leevi myös yrittää itse pukea, kenkiä varsinkin, ei vaan ihan onnistu vielä. Eikä puhuminenkaan, mutta juttua riittää siitä huolimatta.

Lokakuu

Näinpä on kulunut ties kuinka kauan siitä, kun viimeksi mitään tänne kirjotin. Ja saa nähdä, miten nyt käy, kun Leevi jo ähisee siihen malliin, että saattaa kohta herätä. Vaikka vanhempien sängyssä uni näköjään maittaa paremmin kuin omassa. Tai sitten vaan väsyttää aamun neuvolareissun jäljiltä.

Niin, onhan tässä kaikenlaista ehtinyt tekemään, ja toisaalta ei paljon mitään. Ainakin Kallion virastotalolla on vierailtu keskimäärin kerran viikossa. Niinkun joku jossain kirjoitti, niin soisi kunnallisten terveyspalvelujen toimivan muutenkin yhtä hyvin kuin neuvolan. Paitsi ettei mulla juuri ole hammashuollostakaan valittamista, kun kerran oon saanut siellä käydä ja hammaslääkäri on vieläpä kiva (mikä ei todellakaan estä sitä, etten olisi joka kerta yhtä kauhuissani kaikista paikkaamisista ja muista). No, seuraava aika löytyi kyllä vasta tammikuuksi, mutta kuitenkin.

Sen artikkelin sain loppujen lopuksi korjattua, vaikka olisihan sitä voinut enemmänkin työstää. Onpahan se nyt ainakin pois käsistä ja toivon mukaan vuoden loppuun mennessä julkaistu. Niin, siihen kai viime viikkoina onkin kaikki aika "ylimääräinen" aika (ja välillä puolet yöunistakin) mennyt, kun en millään saa päähäni, mitä oikein oon puuhannut neuvolareissujen, pyykinpesun ja netissä pyörimisen lisäksi. Eikun oonhan mä myös käynyt kaksi kertaa yliopistolla, en kyllä missään työasioissa vaan venyttelytunnilla. Vähän jo tekisi mieli tanssitunneillekin, ehkä ensi viikolla voisi jo kokeilla sitäkin, vaikka hyppimistä kai pitäisi vielä välttää.

[Näin sujuvasti sujuu näköjään yhdellä kädellä kirjoittaminen, tällä oikealla vaan nopeammin kuin vasemmalla, jolla sain aikaan suurimman osan edellisestä kappaleesta. Mutta onhan tätäkin jo tullut harjoiteltua muutaman kerran.]

Niin, Leevi on tänään taas kerran todettu hyvinvoivaksi ja pitkäksi ja jänteväksi ja mitä kaikkea. Tällä kertaa päästiin oikein lääkärin puheille terveydenhoitajan lisäksi. (Sinne mummille vaan tiedoksi, että pituutta on jo 61 senttiä...) Kovin kunnioittavasti ei kyllä poika itse suhtaudu auktoriteetteihin, vaan yritti jo toisen kerran pissata neuvolantädin päälle. Muita uusia temppuja ei Leevi ole oppinut, mutta ei kai ihan vielä tarvitsekaan.

Kuulumiset

Eipä tässä paljon ole kuulumisia kerrottavana, kun enimmäkseen kotona kulutetaan aikaa. Lisäksi ollaan hoidettu kaikenlaista byrokratiaa, ja taas toivon, ettei vähään aikaan tarvitsisi täyttää yhtään lomaketta. Lomakkeiden täyttäminen ja vaippojen peseminen on toisaalta kyllä ollut hyvä syy vältellä töitä eli yhden artikkelin korjailua - johon nyt on enää noin viikko aikaa... (Töitä tietysti saisi näin äitiyslomalla vältellä muutenkin, mutta kun tutkimus on vähän tällaista, että julkaista pitäisi aina ja koko ajan... ja kyseinen artikkeli on odotellut sattuneista syistä jo syksystä 2005 asti, joten olisi se jo syytä vihdoin saada maailmalle.)

Aamulla tulee Leevillä kolme viikkoa täyteen, ja jotkut vaatteet alkaa jo käydä pieniksi. Neuvolantäti sanoikin viime viikolla, ettei muista vuosiin nähneensä yhtä pitkää (58 cm) kaksiviikkoista. Painoa sen sijaan saisi kertyä vielä vähän lisää pituuteen nähden, viikko sitten 4,6 kiloa, nyt varmaan vieläkin enemmän. Taitaa vielä joutua mun surkeat käsivoimat koetukselle... Eikä taida tuo äitiyspakkauslaatikko kelvata nukkumapaikaksi enää kovin kauaa, kun nyt jo kädet kolistelee reunoja. Pinnasänky vaan on yösyömisiä ajatellen ikävästi tuolla olohuoneen puolella kun ei oikein mahdu minnekään lähemmäksi.

Leevi on enimmäkseen tosi kiltti, vaikka öisin ei aina osaa päättää, haluaisiko syödä vai nukkua. Mutta nukkuu sitten lopulta sentään useamman tunnin kerrallaan, joten ei ole ehtinyt ihan hirveästi kertyä univelkaa vanhemmillekaan. Vähitellen alkaa kai näkymät kirkastua, siihen malliin Leevi jo katselee, vaikkei kyllä aina tiedetä mitä. Muihin harrastuksiin kuuluu laulaminen, tosin toistaiseksi vain nukkuessa...

Somewhere in between

Kotona alkaa olla vähän ahdasta. Eikä pelkästään siksi, että tuli hankittua pinnasänky... mutta kaipa siellä jotenkin mahdutaan olemaan, ehkä sitten joskus vuoden päästä voi alkaa tosissaan katselemaan isompaa asuntoa jostain. Noin muuten kaikki alkaa vähitellen olla järjestyksessä, Thiekoun matkatavaratkin saatu perille.

Tosin äitiyspäivärahoissa sun muissa saattaa vielä kestää, KELA kun oli jotenkin onnistunut merkitsemään omiin systeemeihinsä, että en muka kuulu Suomen sosiaaliturvan piiriin (ulkomailla asumisen takia), minkä johdosta sain sieltä vielä yhden lomakkeen täytettäväksi. Omasta mielestäni ilmoitin kyllä siitä pitemmästä Senegalin reissusta Väestörekisteriin, että kyse on väliaikaisesta oleskelusta ulkomailla, mutta jostain syystä KELA on sitä mieltä, että olen edelleen ulkomailla. Vastahan siitä on reilu vuosi kun tulin takaisin... Lomakkeen täyttäminen oli aika mielenkiintoista, kun se oli selvästi tarkoitettu Suomeen muuttaville ulkomaalaisille, mutta toivottavasti selitykset kelpaa, ja nuo äitiyspäivärahat sun muut saadaan vihdoin päätettyä. Tällä viikollahan mun piti jo olla äitiyslomalla.

No, käytännössä joka tapauksessa pitää kirjoittaa yhtä artikkelia. Ja toinen on varmaankin tulossa arvioijilta takaisin elokuun puolella, sitten sitäkin pitää muokata. Ja sitten olisi vielä kolmas englanniksi, mutta paras etten edes ajattele sitä vielä. Viime viikolla ei pahemmin työasiat edistyneet, niin kuin etukäteen arvelinkin, kun piti kysellä sen matkalaukun perään ja katsella kaupunkia ja mitä kaikkea. Viikonloppuna käytiin vielä vanhempien luona saunomassa, joten melkein kaikki pakolliset Suomi-kuviot on kohta suoritettu. Jos sattuisi hyvä sää, niin voisi lähteä mökille ensi viikonloppuna.

Synttäreiden vietto taitaa jäädä tänä vuonna vähän väliin, kun ei oikein jaksa järjestää mitään eikä pahemmin ole varaakaan.

Ai niin, lapsi vaikutti kääntyneen oikein päin, tosin neuvolan täti ei ollut ihan varma asiasta, koska lapsi liikkui niin vilkkaasti. On kuulemma vielä tilaa liikkua... No, maha kyllä onkin tosi iso. Tai siis mittausten mukaan aika tarkkaan keskikokoinen. Kaikki muukin normaalia, jopa hemoglobiini oli vähän noussut edelliskerrasta.

Päivitys

Ei nyt oikein ehdi tännekään mitään kirjoittamaan, kun pitää tehdä töitä, niin kauan kun niitä vielä on... Ja "ylimääräinen" aika kuluu kaiken maailman vauvasivustoilla, mutten kyllä vieläkään ole ihan kärryillä niistä kestovaipoista (sisäpiirivitsi, heh). Mutta näin kuun loppuun tällainen yhteenveto ajankohtaisuuksista.

Työkuviot

Tutkijanvirka loppuu siis huomenna, tai oikeastaan tänään kun kello on jo ties mitä. Enkä saanut sitä apurahaa, jonka piti pelastaa kesä. On hiukan outoa, että näitä kaikkien kaipaamia palkallisia tutkijanpaikkoja olen jotenkin onnistunut saamaan jo kaksi (tämä nykyinen projekti ja ensi vuonna alkava tutkijakoulupaikka), mutta apurahoja ei tipu millään. Ei ainakaan väitöskirjan tekemiseen. Sen sijaan heinäkuun Wienin konferenssiin on nyt rahoitus, joten sopii toivoa, että voin sinne myös lähteä.

Hätäpäissäni olin (onneksi?) jo ennen tuon ensinmainitun apurahan selviämistä lupautunut semiotiikan maailmankongressin sihteeriksi, kun Merja joutui oikeiden töiden takia siitä luopumaan. Ikävähköä hommaa huonohkolla palkalla, varsinkin kun en ole mitenkään erityisen innostunut semiotiikasta, mutta tietysti saa pitää yhteyttä kaikenlaisiin alan guruihin ja varmaan tavatakin ne sitten kesäkuussa. Paha vaan kun en edes tunnista kaikkia guruja guruiksi... Sen sijaan ymmärrän (kirjoitettua) espanjaa näköjään varsin kohtuullisesti siihen nähden etten ikinä ole espanjaa opiskellut, ja sähköposteihin vastaaminen ranskaksi onnistuu sekin joten kuten.

Opetustakin on vielä vähän jäljellä musatieteessä. Sekä yksi luento afrikkalaisesta popista pääkaupunkiseudun musiikkialan kirjastonhoitajille. Viime viikolla puhuin suomalaisesta nykykansanmusiikista samalle yleisölle, joten kiva kun pääsee nyt puhumaan tutummasta aiheesta...

Yliopistoahdistusta

Tilittää on pitänyt myös siitä, että samaan aikaan, kun toiset saa taistella lyhyistä virkapätkistä ja apurahoista (eikä edes saa niitä), joillekin toisille yliopisto näyttää edelleen olevan jonkinlainen suojatyöpaikka. Niissä oikeissa töissä ei taitaisi tulla jatkoa viiden vuoden pestille, jos työntekijä olisi täysin yhteistyökyvytön, hoitaisi työnsä huonosti ja kieltäytyisi vielä joistain hänelle kuuluvista tehtävistä. Mutta yliopistolla tyypillä on muka joku "moraalinen oikeus" jatkaa, ja kun opiskelijat protestoi, on muka kyse virkaa hakeneen kollegan mustamaalauskampanjasta. Joo joo, eihän opiskelijat osaakaan itse ajatella. Ja ne apurahoista taistelevat jatko-opiskelijat voi aina pelotella hiljaisiksi.

Vauvajutut

Maha on jo iso, kuten viime viikon aikana lähes kaikki tutut ovat huomanneet huomauttaa, ja alkaa myös tuntua lähes jatkuvasti tavalla tai toisella. Äiti ja isä hankkivat jo lastenvaunut, jotka piti tietysti kantaa ullakkokomeroon odottamaan. Niiden säilytys tulee kyllä sitten myöhemminkin olemaan ongelmallista, kun tänne 34 neliöön ei todellakaan mahdu mitään ylimääräistä, ja pyöräkellari on todellakin kellarissa, joten sinnekään ei välttämättä jaksaisi vaunuja joka kerta kantaa, muttei niitä varmaan voi käytäväänkään jättää. Pieneksi käyneitä vaatteitakin olen kantanut muutaman laatikollisen ullakolle, mutta taitaa silti tulla ongelmia myös kaappitilan kanssa.

Netistä on tullut opiskeltua, mitä kaikkea muuta vielä pitäisi hankkia, näyttää aika pitkältä listalta... Näin alkuun pitäisi kai taas mennä vaateostoksille, kun ei juuri mitkään normaalivaatteet enää mahdu kunnolla. Tulisi nyt edes kesä, etten joutuisi ostamaan uutta takkia!

How to be invisible

Pitäisi kuulemma kirjoittaa tänne jotain, ettei toisten tarvitse tulla ihan turhaan katsomaan, olisiko täällä jotain uutta. Sitten kun vielä keksisi jotain mielenkiintoista kirjoitettavaa...

No, se kai on uutinen, vaikka jo vähän vanha sellainen, että niissä suurissa arpajaisissa ei sitten tällä(kään) kertaa käynyt onni. Olisi tietysti pitänyt muistaa, ettei musiikintutkijan sovi tehdä tutkimusta mistään epäisänmaallisesta aiheesta, ja jättää sekin hakemus vääntämättä.

Hieman nolottaa, etten suoriutunut mielenosoitukseen, erityisesti kun alkaa näyttää entistä todennäköisemmältä, että olen toukokuusta lähtien työtön. Tosin saatan jopa saada ansiosidonnaista, ehkä, jos hyvin käy. Pari hakemusta on vielä sisällä, toinen tosin vain konferenssimatkaa varten.

Noin muuten on aika kulunut enimmäkseen luentoja valmistellessa ja yliopistopedagogiikan opintojen parissa (ryhmätöitä, jee...). Ja sillä uudella sohvalla maatessa.

Tulis jo kesä...

... eihän tätä pakkasta kestä enää. Iho kutisee ja hilseilee, ja alkaa jo paikoitellen muodostaa suomuja, vaikka kuinka rasvaan ja yritän vältellä suihkussa käymistä. Ja sitten vielä kuiva ilma yskittää, ja silmät vuotaa ulkona ja nenä myös sisällä. Pari päivää oli hartiatkin niin jumissa, että koko ajan särki päätä. Joten olen sitten viime aikoina enimmäkseen kuluttanut (vähäisen) vapaa-ajan katselemalla telkkaria punaiseen huopaan kääriytyneenä tai kuuntelemalla Tuomoa peiton alla. [Tähän voi sitten lisätä muutaman ylistävän lauseen, en vaan keksi mitään tarpeeksi ylistävää... Paitsi pitää sanoa, että on aivan käsittämättömän tyylikäs levy, myös niinkun fyysisenä esineenä, miten se cd:n alapuolikin voi olla musta?] Tänään toivottavasti saan hankittua sohvan, niin että voin jatkaa tätä talvihorrosta miellyttävämmissä olosuhteissa.

Näin uuden vuoden kunniaksi (kylmyys kai hidastaa?) oon taas kokeillut kaikkea uutta, kuten ryhtynyt kunnialliseksi kansalaiseksi tekemällä tv-ilmoituksen, ostanut pesupähkinöitä ja ladannut tietokoneelle OpenOfficen. Ja testasinkin niitä pesupähkinöitä, kai ne ihan hyvin toimii, pyykit vaikutti siis puhtailta. OpenOfficeen en vielä ole oikein jaksanut perehtyä, vähän hankalalta tuntuu, mutta mitäpä ihminen ei tekisi päästäkseen ostamasta Microsoftilta mitään, kun ei ne kerran antaneet enää edes Wordiä koneen/käyttiksen mukana. Eikä tuo veljeltä saatu 2000-versio ehkä ole niitä parhaimpia.

Sain vihdoin myös päivitettyä joskus aiemmin mainitun tutkimussuunnitelman nettiin, joten nyt siihen kehtaa taas linkittää.

Looking back

Sorry to keep you waiting... in case someone was actually waiting for my news. Well, anyway, here's something about the four weeks in Dakar...

Dakar was crazier than ever, firstly because of two of the main roads leading into the city being improved (which is nice and all, but do you really have to do the two at the same time?) and because of Tabaski falling on the 31st December. Tabaski being the biggest Muslim holiday of the year, meaning that everything cost more than usual and all roadsides were filled with sheep.

So for the two first weeks we spent hours and hours in buses, car rapides and taxis... and paid way too much for the taxis, of course. And we didn't always get to our dance lessons on time, but neither did our teachers... In any case we did dance quite a lot, besides the dance lessons in several clubs at night. We even ended up on Senegalese tv, just because we happened to go to see Youssou Ndour in Thiossane on New Year's Eve and ended up standing right in front of the stage, which maybe wasn't such a bad place to be, when the place was so full (despite the tripled prize of the tickets). Well, in Thiossane you could really dance, although these girls next to us kept trying. But on Christmas Eve we did dance in the (very hot) Kily, Thione Seck was playing there as usual, and on other nights to Ceddo and Fallou Dieng in Alizé. And to Mbaye Dieye Faye in the new Papayer, which really wasn't my kind of a place, rather something for skinny young people with too much money. And there are such people in Dakar, more than one would imagine.

So, besides dancing and lying on the floor in our huge (and very empty) living room, we did see some sights and even went to the beach on Ngor island once, although it was a bit too cold for that already. But Gorée was beautiful, and there were lots of well fed cats - not like the poor one who came in to our house several times, looking for food I suppose. I had not been on Gorée since 2000, but as I remembered, it really is a different world compared to Dakar, calm and colourful. Even the souvenir sellers are a lot less aggressive than in town. And there are no cars!

Well, after all the holidays the city was a lot more bearable, except that we had some trouble finding places to eat as most of the less expensive restaurants were closed for the week following Tabaski. Lots of shops at the markets were closed, too, but we managed to spend a lot of money shopping anyway. Obviously all the sheep were gone, and the streets seemed consequently a bit empty.

I didn't do much for my research, except going to some sabar parties. And the dance and drum lessons, of course. But I didn't film anything and didn't do the interviews I had planned, so I quess this was more vacation than work, which was the plan, anyway.

Big yellow taxi

Well, I'm off to Senegal, once again, in about nine hours. I'm actually trying not to work much this time, so I'm not taking my computer with me, which means that you'll have to wait for photos etc. until I'm back. But maybe I'll write something, I most probably won't be able to keep myself away from internet for four weeks... and I don't think I'll even try. Not working might also be hard, because we'll be taking dance lessons with a friend that's going to Dakar with me, maybe drum lessons, too. It's a bit hard to keep lessons for fun and for work apart... And I'm kind of thinking about doing a few interviews as well.

As some kind of a result of reading (and a few discussions) I've decided to replace my number one guru, the good old Alan P. Merriam with John Blacking, for the simple reason that doing research on "culture in music" as well as "music in culture" seems more interesting than just the latter. As for "music as culture", it doesn't say very much about what research should (or could) be about. But I really better go to bed and get some sleep - before that big yellow taxi is coming to pick me up - and leave the rest of any theoretical ramblings for January.

Lähtö lähenee

Antropologien kanssa on näköjään hyvä jutella. Syntyy kaikenlaisia ajatuksia, sellaisia joita voi kirjoitella muistiin ja tuntea itsensä fiksuksi. Mutta antropologithan onkin nykyisin jotain valtiotieteilijöitä kaikki, täällä Helsingissä ainakin, joten kai niiden täytyykin olla viisaampia kuin humanistien. No joo, yleisesti ottaen on mukava puhua mukavien ihmisten kanssa, ja kiva on myös puhua omasta tutkimuksesta ihmisten kanssa, jotka aihepiiristä jotain tajuavat ja osaavat vielä kysyä relevantteja kysymyksiäkin siitä. Musiikkitieteilijöiden joukosta ei moista ymmärrystä läheskään aina löydy, eikä tanssintutkijoidenkaan. Vaikka kai niissä antropologeissakin on paljon sellaisia tyyppejä, jotka ymmärtävät vain sitä omaa erityisalaansa eivätkä edes yritä ymmärtää mitään muuta, en vaan niitä kaikeksi onneksi tunne.

Vajaa viikko aikaa Senegaliin lähtöön, ja alkaa tietysti olla hieman stressiä kaikesta, mitä pitäisi saada aikaan sitä ennen. Ja miten saa kaiken tarpeellisen mahtumaan matkalaukkuun. Tuntuu taas kerran kovin epätodelliselta.

Hyvää ja kaunista

Alkoi elokuvasarjan seuraaminen vähän huonosti, ehdin juuri ja juuri ajoissa paikalle, mutta jokunen muukin ihminen oli yllättäen vaivautunut paikalle ja jäin ilman lippua. Sama kohtalo oli Lauralla, joten kotimatkalle oli juttuseuraa.

Perjantain ja suuren osan lauantaita vietin Tampereella, jossa oli SES:n järjestämä Kansan- ja populaarimusiikin estetiikka -seminaari (ja siellä oma esitelmä) sekä Naistutkimuspäivät, joilla tosin jaksoin seurata vain työryhmää "Feministisiä näkökulmia äänen ja liikkeen suhteeseen". Mutta taisi siinä kolmessa tunnissakin olla ihan tarpeeksi iso annos feministisiä teorioita yhdelle viikonlopulle. Estetiikka-seminaarista jäi osa kuulematta tuon työryhmän takia, mutta kaiken kaikkiaan se oli kyllä harvinaisen onnistunut tapahtuma.

Loppukeskustelu kyllä eksyi vähän aiheesta ja taas kerran puhuttiin kaikenlaisista sanoista ja niiden merkityksistä. No, liittyihän se tietysti kansan- ja populaarimusiikkiin, muttei pahemmin estetiikkaan. Ja taas kerran alkoi tuntua siltä, että voiko sitä oikein sanoa mitään, kun kaikki sanat kuitenkin ovat vääriä tai joku ainakin ymmärtää ne väärin. Myöhemmin illalla pohdittiin Telakalla hetken aikaa sitäkin, mitä estetiikka oikeastaan on.

Huom! Jos käsitteenmäärittely tai tieteellinen kielenkäyttö ylipäätään aiheuttaa allergisia oireita, kannattaa lopettaa lukeminen viimeistään tähän.

Ongelma oli siis (käsittääkseni) se, että estetiikalle länsimaisen filosofian osa-alueena ja tutkimusalana kyllä löytyy määritelmiä, mutta tuossa seminaarissakin estetiikalla oletettavasti tarkoitettiin enimmäkseen jotain muuta, eli jonkinlaisia musiikkiin liittyviä arvojärjestelmiä tai ylipäätään tapoja arvottaa musiikkiteoksia tai -esityksiä. Tätä sitten pähkäilin vielä junassa kotimatkalla, osittain liittyen Naistutkimuspäivien työryhmässä parissakin esitelmässä käsiteltyyn liikeimprovisaatioon, mutta jos nyt selkeyden vuoksi puhun tässä vaan musiikista, vaikka periaatteessa uskon saman koskevan kaikkia muitakin taiteenlajeja tavalla tai toisella.

Jollain tapaa estetiikkaa linkittyy omissa ajatuksissa tyylin käsitteeseen, eli estetiikka määrittelee, millaiseen tyyliin musiikissa pyritään. Ja tyylillä tarkoitan piirteitä, jotka erottaa tietyn musiikin jostain toisesta musiikista, eli tyyliä voidaan tarkastella eri "tasoilla" yksittäisistä biiseistä kokonaisiin musiikkikulttuureihin. (Tyylin käsitteen määrittely tässä merkityksessä löytyy useammastakin lähteestä, mutta en nyt muista tarkemmin.) Ja vastaavasti voi tietysti tarkastella estetiikkaakin yksilötasolta ties minne.

Näin ollen estetiikka on tiettyyn tyyliin liittyvä merkitysjärjestelmä, joka määrittelee, mikä kyseisessä tyylissä on arvokasta (tai ylipäätään merkityksellistä?) ja mikä siten on tavoitteena tyylin puitteissa tapahtuvassa toiminnassa.*

Tänään tuli sitten mieleen, että estetiikka todennäköisesti on ainakin osittain sama kuin Merriamin "käsitykset musiikista" siinä kuuluisassa mallissa. Tai voi olla aika vaikea erotella esteettiset (arvoon liittyvät) käsitykset muista käsityksistä - kai kaikki käsitykset jollain tavalla määrittelevät sitä arvoa jollain tavalla.

Varmaankin piti selkiyttää itselle tätä senkin takia, että osa estetiikka-seminaarin esitelmöitsijöistä tuntui pitävän estetiikkaa jotenkin ongelmallisena käsitteenä kansan- ja populaarimusiikista puhuessa, mitä en oikein silloin ymmärtänyt, kun se ei itsestä tunnu mitenkään ongelmalliselta. Tai en ehkä vaan ymmärrä, miten voisi tutkia musiikin tyyliä (jota kai suurin osa kansan- ja populaarimusiikin tutkijoista jollain tavalla tutkii) tutkimatta samalla estetiikkaa, vaikkei sitä sanaa käyttäisikään.

*Keksin tämän todentotta ihan omasta päästäni eilen, mutta hyvin todennäköisesti joku muu on keksinyt saman jo joskus aiemmin.

Koululaisen optiot

Tiedotanpa nyt heti, kun sain asiasta mustaa valkoisella. Sain tutkijakoulupaikan vuodeksi 2008 ja vieläpä "option" myös vuodeksi 2009. Ihan kiva, paitsi että ensi vuodesta saatan olla suuren osan työttömänä, ellei Kulttuurirahaston suurissa arpajaisissa käy onni tällä kertaa.

I got the graduate school position I applied for some time ago - but for the year 2008, with possible prolongation for 2009. What I'll be doing most of next year is still a mystery.

Running up that hill

Well, I've finally finished most of the things that I mentioned a month ago, maybe that explains why I haven't been posting that much here. A couple of days ago I noticed that I had not really met anyone for over a week, that's a bit weird. I think we used to go for coffee or something with friends at the university or after dance lessons more often than this before. So there isn't much to tell, I've mostly just been sitting somewhere at a computer trying to write something.

The article turned out to be more or less about defining the concept of knowledge in my research, quite unexpectedly actually, I though I was writing about cross-cultural communication in learning dance or something similar. Maybe it partly still is, kind of. I just hope the article pleases the editor, she's more of an expert on that kind of philosophical questions than I am.

If I wouldn't be so busy with all the important stuff and consequently so tired, I might feel bad about some people who seem to think that they know everything about what I do and say, when they don't really know anything about me. For the moment, I don't really care, I just wonder what kind of an imaginary world those people live in.

Vision quest

Lately I've been desperately trying to find some ideas for an article (yes, still the same one), about four conference papers and two applications for funding. I just don't have much to say about my research at the moment I quess, or I'm just so out of the academic circles after spending a such long time in Senegal that I don't really know what I should be writing about. Somebody should create a database, where you could find out what are the themes and concepts one should mention in these kinds of writings. Also a database of clever titles for conference presentations would be nice.

I already gave up on one of the conferences and did one proposal together with a collegue - a lecture-demonstration for a dance conference, a bit scary, the majority of people at those things are (or have been) professional dancers and I'm definitely not. For another big world conference I'll probably just make a proposal to present my thing as "new research" because I can't think of anything worth talking about relating to the themes of the conference. And there are four of them, so the problem is more likely my poor imagination than the themes themselves. As for the rest, there will be two presentations to make in November, smaller events, and in Finnish, but still.

As for the applications, I can't think of anything (related to research) more frustrating than writing those. I'm almost finished with the one for a graduate school position, which would be good, getting payed a salary instead of a grant and all, but then again there seems to be a lot of pressure for the people there to be "productive". I think I know how to create enough pressure for myself, don't need anything extra, thank you. But as this research project of ours will be finished for my part in April, I'll need to find something else.

I just couldn't feel more stupid than when updating my research plan, it sounds so boring and anything else but innovative and whatever else research should be. It seems that those plans aren't really about presenting your research as it is or will be, anyway, but more about showing that you know what is in at the moment - that's what I could use that database for, to find few more fashionable words to make mine look more interesting. And I mean sure all this corporeality and that sort of stuff (which seems to be the thing for that graduate school at least) actually is relevant for my research but still, in the end it is about Senegalese music and dance, practically a more or less basic music/dance ethnography, so I wouldn't want to make it look like something else. Although I probably should.

Well, today I went to listen to a seminar (same and a bit more in Finnish) at the Theatre Academy. I quess I expected more of the seminar, and in any case most of those people were talking about dance teaching, so I didn't get that much out of it. But seminars and conferences always have a strange effect on me: Although I'm never really able to concentrate on the presentations (even if they're good), for whatever reason I can very well concentrate on other things while listening to them. Sadly, I didn't get any new ideas for my own reseach while trying to listen to the presentations, as I sometimes do - completely independent of what the person in front may be talking about - but in the pause I started reading a book I've been carrying around for some weeks...

To finish off with something nice: There probably isn't anything better at the moment than this cd, kind of a mixture of all the best stuff in West African music. (Although the sabar parts are a bit boring, but never mind, the rest is just great.) Got the cd on Monday and today I (finally) bought a ticket for Toumani Diabaté's concert here on November 3rd, I've been meaning to for about a month or so. That's something to look forward to... and I'll have a chance to wear one of my Senegalese dresses, it's just so hard to decide which one...

Mangon paluu

Kuten näkyy, mangopuu on taas päässyt takaisin blogin otsikon taustalle. Uusikin Blogger päästää siis räpelöimään koodia. Suomesta ei tosin vieläkään saa kunnollisia mangoja, piti taas kerran testata sitäkin, kun ne näytti niin kauniilta kaupassa. (Joo, yritin kypsyttää banaanien vieressä ikkunalaudalla, mutta kun ne aina alkaa pilaantua ennen kun ne on kypsiä.)

Kotisivujen päivittäminen on edelleen työn alla, samoin kuin kaikki muukin. Koko viikko tuntuu kuluneen kaikenlaiseen turhanpäiväseen puuhailuun. Eilen päätin lopettaa edes lentohintojen vertailun, johon tuli kulutettua ihan liikaa aikaa. Eli liput on ostettu, 15.12.-12.1. olisi tarkoitus taas olla toisaalla.

Ei kun olenhan mä lukenut niitä päiväkirjoja ja naputellut niistä pätkiä koneelle. Ja todennut, että olen vähintään yhtä huono tekemään muistiinpanoja kuin haastatteluja. Onhan se ihan kiva lukea, että jo vuonna 2000 tuli käytyä sekä hyvillä että vähän huonommilla tunneilla ja katsomassa mielenkiintoisia esityksiä, mutta noin tutkimusta ajatellen olisi kuitenkin voinut kertoa vähän tarkemmin... No, kun noita merkintöjä vertaa uudempiin, on sentään havaittavissa jonkin verran kehitystä.

Viimeisen vuorokauden on taas aiheuttanut dramatiikkaa elämään flamenco-kortin mystinen katoaminen. Ja vasta pari päivää sitten sisko totesi puhelimessa (ihan toiseen asiaan liittyen), että eihän multa mikään tärkeä paperi voi hävitä. Ei kai...

Median orjana

Kovasti on ollut aikeissa kirjoittaa tänne pitkästä aikaa pieni maailmanpoliittinen kirjoitelma, mutta en nyt oikein jaksa. Ehkä huomenna tai joskus. Sen sijaan kuuntelen flamencoa ja yritän siirtää elämääni nykyaikaan. Tai siis päivitän nettisivuja, siirrän vhs:iä dvd:lle ja kasetteja cd:lle. Pitäisi varmaan laittaa kaikki musat saman tien mp3:ksi, kun cd-hyllyt on jo nyt ylitäysiä, mutta ehkä mieluummin kuitenkin hankin isomman cd-hyllyn tässä piakkoin...

Samaa askartelua oonkin harrastanut enimmän osan viikosta. Niin, käytiin myös Huvilassa katsomassa Mulatu Astatqea ja Either/Orchestraa, niin kuin ties kuinka moni muukin. Ei siitä keikasta oikein muuta sanomista sitten taida ollakaan, ihan hyvinhän ne soitti, sikäli kun mitään jazzista ymmärrän. Amadoua ja Mariamia taas en ollut katsomassa, vaikka ne onkin Malista.

Nyt pitäisi ruveta tekemään töitä eli lukemaan päiväkirjoja. Jostain kumman syystä tuota hommaa on tullut lykättyä kaiken muun puuhastelun takia... Siis kyse on tietysti Senegalin "kenttä"päiväkirjoista, kun pitäisi taas kerran harrastaa omien kokemusten reflektointia sitä yhtä artikkelia varten. Tai sitten jatkan päivitysoperaatioita ja kannan päiväkirjat huomenna työhuoneelle, jos siellä osaisi paremmin etäännyttää itsensä itsestään.

Somebody leave the light on

It's been a bit hard getting back to work with Astou staying here at my place and all the dance workshops etc. Anyway, I've been sitting at the office and hoping to find some ideas for this article that I should be writing. (Office seems so official... this past week it has been more like a place to escape from the rest of the world.) I haven't been getting much further with the article, but besides dancing I've also been reading and thinking about dancing a lot, so maybe I'll eventually come up with something worth writing about.

It has been a bit strange dancing in studios with mirrors after such a long time. But for some reason I haven't been much looking at myself in the mirror at the dance lessons. I don't know if I just somehow forget that they are there or if I'm scared that I might not like what I see. And just a few days ago I was reading an article where the author was claiming that mirrors shouldn't really be used in dance teaching, because then people concentrate only on the visual image and not on how the movements feel. In a way that's probably true, but then again it seems important to get that visual feedback, too, sometimes at least. A bit too often, at some sabar parties I went to in Dakar, I thought I had danced quite well there (and people were even telling me so) but then I saw the video and wasn't that convinced anymore.

But I suppose I've learned something since last November. A couple of weeks ago I saw a video of one of my dance lessons in Dakar in January at a friend's house and that watching that one was a bit disturbing, but then again, comparing that one to a dance lesson I filmed in May, I felt like I have achieved something. I'm not trying to become a professional dancer or anything, but it's nice to see some progress after so many hours of practising and feeling like not really learning anything. And if it's true that dance is a kind of "cultural knowledge" like they say, I might even - some day - be able to translate some of that knowledge into some kind of "academic knowledge" which I'll need for writing my dissertation...

- - Yes, I know this isn't really what you all want to read about, but you'll just have to wait for the other stuff. For the moment I'm not quite sure what I should and shouldn't write here as more and more people I know seem to be reading this blog. - -

Oh, almost forgot... I also wanted to tell another kind of funny thing I've noticed lately: I really enjoy listening to Finnish pop/rock. It's not that I usually don't, I was just thinking about when I came back from my first trip to Senegal (I spent 3 months there that time) in April 2000. Back then I couldn't stand to listen to practically any kind of Western pop music for a long time. It just sounded too boring (rhythmically probably). So maybe Finnish bands are getting better, or maybe this just tells something about my state of mind at the moment.

Töissä töistä töihin

Istun toista päivää työhuoneella siinä toivossa, että vihdoinkin saisin jotain aikaan. Olenkin saanut varattua muutamia lääkäriaikoja ja vastaavia - mm. kunnalliseen hammashoitoon, haa! Eilisestä istumisesta seurasi myös ikävä niskakramppi, jonka takia pään kääntäminen on ollut vähän vaikeaa tänään. Hierojalle olisi kiva päästä jo ennen ensi perjantaita (sellaisenkin ajan varasin tässä aikaansaamisen puuskassa). Mutta jos tanssiminen auttaisi siihen asti.

Niin, siitä artikkelista ei vielä(kään) oikein ole mitään hajua. Kaikenlaisia kirjoja ja monisteita olen kyllä selaillut, muttei niistä oikein tunnu löytyvän mitään inspiraatiota. Pitäisi siis kirjoittaa jotain kulttuurien kohtaamisesta liittyen tanssiin. Eli jotain omien kokemusten analyysiä voisi taas vaihteeksi harrastaa, mutta mistä ihmeen näkökulmasta? Siinä juuri ennen Senegaliin lähtöä kirjoitetussa artikkelissakin pyörittelin tuota tanssiopiskelua tutkimusmetodina (tai jotain sen suuntaista), joten jotain uutta pitäisi keksiä, jos ei muuten niin ihan vaan vaihtelun vuoksi. Mutta jos taas vähän lukisi jotain...

Ai niin, tietokone ja puhelin rupesivat sitten kuitenkin juttelemaan keskenään.

Lisää hämäriä tanssikuvia

Olen ahkeroinut kuvien parissa ja päässyt jo toukokuun loppuun. Kansiojärjestelyjä pitää vielä vähän hioa, että saan ryhmiteltyä kuvat suurin piirtein järkevän kokoisiksi kokoelmiksi. Satunnaisesti olen yrittänyt karsia niitä kaikista epätarkimpia ja rakeisimpia kuvia, mutta sitten taas tulee mieleen, että niissä täytyy olla jotain kiinnostavaa, kun en kerran ole niitä jo aiemmin poistanut kokoelmista. Eri asia sitten näkeekö kukaan muu niissä yhtään mitään kiinnostavaa, tai muistanko edes itse, miksi ne on pitänyt säästää.

Hassua oli katsella Thièsin reissun kuvia, kun ollaan tanssikurssilla treenattu koreografiaa WaFlashin Sincerité-biisiin. Olisihan sille koreografialle ollut käyttöä jo siellä juhlakonsertissa... Video ei ole kai vieläkään ilmestynyt, vaikka jotain huhua moisesta kuulin jo ennen Senegalista lähtöä.

Tanssitreenit siis jatkuvat, ja samalla yritän vähitellen orientoitua ajatukseen, että pitäisi ryhtyä tässä piakkoin taas tuottamaan jotain kirjallista tuotosta kaikesta Senegalissa opitusta. Aika vaikealta tuntuu... Toivon mukaan kaikkea materiaalia läpikäydessä alkaa hahmottua sellaisiakin ajatuksia, jotka saa muotoiltua sanalliseen muotoon ja jopa naamioitua tieteellisiksi. Joku ajatuksentapainen sanallisesta ja ruumiillisesta tietämisestä kävi tässä jonain päivänä tanssitunnilla mielessä, mutta hävisi sitten saman tien.