Alien-maha ja muita tylsiä vauvajuttuja

Maha alkaa olla sopivaa materiaalia johonkin scifi-kauhuleffaan (sellaiseen jossa ihmisten sisällä elää avaruusolentoja). Ja onhan se myös iso ja painava. Eikä lääkärin mukaan pahemmin toiveita siitä, että lapsi syntyisi ennen kuin sitten joskus syyskuussa. Vaikka onkin mittausten mukaan jo ainakin kolmekiloinen. Eli omat aiemmat arvaukset alkaa tässä käydä toteen.

Kuumuus ei ole mitenkään hirveästi häirinnyt (sitä kun kaikki kyselee), ainakaan jos on jaksanut lähteä ulos, täällä kotona kyllä, kun ei saa ilmaa kunnolla kiertämään. Eikä artikkelin kirjoittamisesta ole sen takia tullut mitään. Mutta onhan tässä vielä aikaa...

Niin, olin siis viimeisen kerran neuvolalääkärillä keskiviikkona, jossa ei todettu mitään erityistä, ja eilen käytiin tutustumassa sairaalaan. Eipä sielläkään mitään niin ihmeellistä kerrottu, mutta nähtiinpä paikkoja, että tiedetään minne pitää mennä sitten joskus. Perhevalmennusta on vielä yksi kerta jäljellä, sen jälkeen kai pitäisi olla kovin valmis ja valmentautunut kaikkeen mahdolliseen. Neuvolassa pitää kyllä ravata jatkossa joka viikko, mutta muuten kai vaan odotellaan ja pakkaillaan laukkua. Pitääkin varmaan ruveta valikoimaan cd:itä mukaan otettavaksi, kun sairaalasta kuulemma löytyy mankka, jolla voi kuunnella.

KELA muuten sai päätöksensä korjattua, paitsi että ehtivät sitten maksaa ensimmäiset äitiyspäivärahat etuajassa, joten piti täyttää vielä yksi lomake. Olen jo ihan kypsä kaikkien lomakkeiden täyttelyyn ja lisää vaan on luvassa jatkossa. Ja erityisesti ärsyttää, ettei äitiyspakkausta ole vieläkään ilmaantunut postiin noudettavaksi. Jos sitten ensi viikolla vihdoin.

Siinä ne kuulumiset, vähän on elämä tylsää, kun ei oikein jaksa tehdä mitään eikä varsinkaan käydä missään. Noiden pakollisten vauvajuttujen lisäksi siis. Mutta kun tänään ei ole mitään ohjelmaa, niin yritän taas olla reipas ja lähteä uimaan ja sen jälkeen vielä kaupungille kahville.

Aina vaan paranee

No nyt KELA on sitten saanut päätöksen aikaan, mutta ovat sekoittaneet päivämäärät ja laittaneet mut äitiyslomalle jo 15.6. alkaen! Ihan kiva. Paitsi ettei se oikein käy kuitenkaan, kun sitten loppuu vapaat liian aikaisin, ja varmaan ne siellä KELAssakin huomaisi mokansa jossain vaiheessa ja sitten saisin maksella tukia takaisin... Joten sain taas kerran jonottaa puhelimessa (työhuoneen puhelimessa kylläkin). Puhelimeen vastaava täti oli kovin pahoillaan ja laittoi korjauspyynnön eteenpäin. Saapa nähdä kuinka kauan siinä korjatussa päätöksessä sitten kestää. Hohhoijaa.

Muutenkin vähän väsyttää, ei oikein saa yöllä nukuttua kun pitää vähän väliä kääntää kylkeä eikä voi nukkua selällään ja sitten aamulla taas särkee lonkkaniveliä, kun on nukkunut kyljellään... ja ristiselkä naksuu. Aargh! Kuumuudesta en varsinaisesti kärsi, mutta kaipa sekin väsyttää jonkin verran, ei kai meinaa muista juoda tarpeeksi vettä. Siinä kai päällimmäiset vauvakuulumiset, neuvolassa on käyty tietysti (ei mitään uutta) ja ekan kerran perhevalmennuksessakin, ensi viikolla mennään myös tutustumiskierrokselle Kätilöopistolle.

Tänään varmaankin suunnataan rannalle iltapäivällä, kun kerrankin on tarpeeksi lämmintä. Piti oikein kartasta katsoa, miten sinne Hietsuun pääsee, kun en ole niin moneen vuoteen käynyt siellä. Merivesi taitaa kyllä olla liian kylmää mulle(kin), mutta jos taas joku toinen päivä ehtisi stadikalle uimaan. Yritän nyt tällä viikolla saada viimeisetkin tavarat täältä työhuoneelta pois, niin ettei tarvitsisi täällä enää käydä, kun ei työnteko tunnu sujuvan täällä paljon paremmin kuin kotonakaan. Niin, nytkin vaan kirjotan tätä enkä mitään artikkelia, niin kuin pitäisi.

Tulkaa muuten perjantaina katsomaa Stilimbaa Espan lavalle. Mut saattaa nähdä myös Suomenlinnassa lauantaina, jos nyt jotakuta kiinnostaa...

Tulis jo kesä...

... eihän tätä pakkasta kestä enää. Iho kutisee ja hilseilee, ja alkaa jo paikoitellen muodostaa suomuja, vaikka kuinka rasvaan ja yritän vältellä suihkussa käymistä. Ja sitten vielä kuiva ilma yskittää, ja silmät vuotaa ulkona ja nenä myös sisällä. Pari päivää oli hartiatkin niin jumissa, että koko ajan särki päätä. Joten olen sitten viime aikoina enimmäkseen kuluttanut (vähäisen) vapaa-ajan katselemalla telkkaria punaiseen huopaan kääriytyneenä tai kuuntelemalla Tuomoa peiton alla. [Tähän voi sitten lisätä muutaman ylistävän lauseen, en vaan keksi mitään tarpeeksi ylistävää... Paitsi pitää sanoa, että on aivan käsittämättömän tyylikäs levy, myös niinkun fyysisenä esineenä, miten se cd:n alapuolikin voi olla musta?] Tänään toivottavasti saan hankittua sohvan, niin että voin jatkaa tätä talvihorrosta miellyttävämmissä olosuhteissa.

Näin uuden vuoden kunniaksi (kylmyys kai hidastaa?) oon taas kokeillut kaikkea uutta, kuten ryhtynyt kunnialliseksi kansalaiseksi tekemällä tv-ilmoituksen, ostanut pesupähkinöitä ja ladannut tietokoneelle OpenOfficen. Ja testasinkin niitä pesupähkinöitä, kai ne ihan hyvin toimii, pyykit vaikutti siis puhtailta. OpenOfficeen en vielä ole oikein jaksanut perehtyä, vähän hankalalta tuntuu, mutta mitäpä ihminen ei tekisi päästäkseen ostamasta Microsoftilta mitään, kun ei ne kerran antaneet enää edes Wordiä koneen/käyttiksen mukana. Eikä tuo veljeltä saatu 2000-versio ehkä ole niitä parhaimpia.

Sain vihdoin myös päivitettyä joskus aiemmin mainitun tutkimussuunnitelman nettiin, joten nyt siihen kehtaa taas linkittää.

Looking back

Sorry to keep you waiting... in case someone was actually waiting for my news. Well, anyway, here's something about the four weeks in Dakar...

Dakar was crazier than ever, firstly because of two of the main roads leading into the city being improved (which is nice and all, but do you really have to do the two at the same time?) and because of Tabaski falling on the 31st December. Tabaski being the biggest Muslim holiday of the year, meaning that everything cost more than usual and all roadsides were filled with sheep.

So for the two first weeks we spent hours and hours in buses, car rapides and taxis... and paid way too much for the taxis, of course. And we didn't always get to our dance lessons on time, but neither did our teachers... In any case we did dance quite a lot, besides the dance lessons in several clubs at night. We even ended up on Senegalese tv, just because we happened to go to see Youssou Ndour in Thiossane on New Year's Eve and ended up standing right in front of the stage, which maybe wasn't such a bad place to be, when the place was so full (despite the tripled prize of the tickets). Well, in Thiossane you could really dance, although these girls next to us kept trying. But on Christmas Eve we did dance in the (very hot) Kily, Thione Seck was playing there as usual, and on other nights to Ceddo and Fallou Dieng in Alizé. And to Mbaye Dieye Faye in the new Papayer, which really wasn't my kind of a place, rather something for skinny young people with too much money. And there are such people in Dakar, more than one would imagine.

So, besides dancing and lying on the floor in our huge (and very empty) living room, we did see some sights and even went to the beach on Ngor island once, although it was a bit too cold for that already. But Gorée was beautiful, and there were lots of well fed cats - not like the poor one who came in to our house several times, looking for food I suppose. I had not been on Gorée since 2000, but as I remembered, it really is a different world compared to Dakar, calm and colourful. Even the souvenir sellers are a lot less aggressive than in town. And there are no cars!

Well, after all the holidays the city was a lot more bearable, except that we had some trouble finding places to eat as most of the less expensive restaurants were closed for the week following Tabaski. Lots of shops at the markets were closed, too, but we managed to spend a lot of money shopping anyway. Obviously all the sheep were gone, and the streets seemed consequently a bit empty.

I didn't do much for my research, except going to some sabar parties. And the dance and drum lessons, of course. But I didn't film anything and didn't do the interviews I had planned, so I quess this was more vacation than work, which was the plan, anyway.

And we wish you a merry Christmas...

Here in Dakar it's a bit hot today, doesn't feel much like Christmas, but as I've heard there isn't any snow in Finland either. Here there's some sunshine at least. Dakar hasn't changed much in the five months or so that I was away, except that the traffic jams are worse than ever.

The first week here has gone by fast, we've been dancing almost every day, with Pape Moussa from the National Ballet and a girl called Rama. We've been to see Ceddo, once again, and one sabar party. We wanted to see Youssou Ndour yesterday, but heard that he's not playing in Thiossane, because there was a big concert at a stadium, but maybe next weekend. Anyway it was probably best not to go out dancing all night, because I'm having a slight flu, most likely just because of all the dust and pollution here.

If there's anything urgent, I have a number here: +221-4803778. I also check my finnish number for messages every other day or so.

HYVÄÄ JOULUA!

Ei mitään asiaa

Alkaa mennä hermot, kun Radio Helsinki soittaa koko ajan Ristoa. Ja PMMP:tä, mutta varsinkaan Riston suunnatonta suosiota en oikein ymmärrä. Onhan ne biisit hassuja kun ne kuulee ekaa kertaa, mutta viidennellätoista kerralla alkaa viimeistään kyllästyttää. Radio Helsinki on silti ainoa radiokanava, jota jaksaa kuunnella, mitä nyt pitää välillä paeta Groovelle tuota Ristoa...

Radionkuuntelun ohella on tullut tehtyä töitä, vähän sekalaisessa järjestyksessä mutta kuitenkin. Kummasti osaa taas keskittyä asioihin, kun ei ole mitään suurta uhkaavaa deadlinea lähestymässä. Niinkun että ihan oikeasti saatan tehdä jotain yhtä asiaa parikin tuntia putkeen, enkä tarkista meilejä joka kolmas minuutti tai jotain vastaavaa. Ainoa ongelma tässä deadlinettomassa tilassa on, että nyt pitäisi tehdä ne kaikki asiat, joita on lykännyt kiireellisempien asioiden tieltä myöhemmäksi, ja on aika paljon, mistä valita.

Sääennustan torstain ja perjantain väliseksi yöksi yllätyspakkasia, täällä Alppilassa on nimittäin kaukolämpö ja lämmin vesi poikki klo 22-08.

Teknologian ihmemaassa

Ostin eilen - uuden matkakortin lisäksi - uuden kännykän sekä webkameran. Kännykkä oli tietysti liian kallis, mutta onhan siinä kamera ja mp3-soitin ja mitä kaikkea hienoa. Vielä kun sitä oppisi käyttämään. Tosin puhelimen hankinnan johdosta ilmeni, että pitänee pian ostaa uusi tietokonekin, kun tässä ei ole edes infrapunalinkkiä (tai mikä se nyt onkaan). Tai ehkä en vaan ole sitä vielä löytänyt. Jotenkin pitäisi saada puhelin ja tietokone kommunikoimaan keskenään, että siitä mp3-soittimesta olisi jotain iloa.

Webkamera taas oli harvinaisen helppo tapaus, ja nyt onkin jo kahteen kertaan soiteltu kuvan kanssa Senegaliin. Tosin dakarilaisen nettikahvilan webkamera ei toiminut ihan yhtä moitteettomasti kuin tuo oma ostos, vaan sitä piti käynnistellä vähän väliä uudestaan. Jännää on tietysti tuo kuvan kanssa puheleminen, ja netissä kuluu taas entistäkin enemmän aikaa... Valokuviakin olen nimittäin lataillut ahkerasti Flickriin ja samalla yrittänyt valita, mitä niistä pitäisi teettää ihan oikeiksi valokuviksi. Helmikuun puolivälissä ollaan nyt menossa.

Eli Senegal-tunnelmissa oon jossain määrin edelleen, varsinkin kun Astoukin majailee täällä meillä ja jaksaa puhua wolofia, vaikken aina ihan kaikkea ymmärräkään. Oli kuulemma käsketty puhumaan mulle pelkkää wolofia, etten heti unohda... Tanssikursseja on nyt muutama suunnitteilla, niin kuin arvata saattaa, joten puuhaa riittää niidenkin järjestelyissä.

Mitään suurta paluushokkia ei kyllä ole vielä ilmaantunut, eikä edes ole (vielä?) erityisen ikävä Senegaliin. Noin vaihteeksi on oikein hauska mm. puuhailla kaikessa rauhassa netissä. Ja kävellä kadulla ilman, että koko ajan joku kerjää rahaa tai haluaa myydä jotain tai muuten vaan huutelee perään. Ja käydä ostoksilla kaupoissa, joissa saa vapaasti hiplata kaikkea vähänkään kiinnostavaa ja olla juttelematta myyjien kanssa yhtään mitään, jos ei huvita.

Ilma tuntuu kyllä täällä aika viileältä, taisin juuri missata ne monien mainostamat helteet. Sukkia en ollut älynnyt pakata kesävaatekassiin, jonka hain oman asunnon ullakkokomerosta. Mitenköhän ei tullut mieleen, että sellaisia saattaisi tarvita heinäkuussa?

Lähdössä taas

Alan taas olla lähtötunnelmissa, kun suurimman osan ajasta mietin, mitä kaikkea pitäisi ehtiä vielä tehdä täällä Dakarissa ennen Suomeen paluuta. Viimeinen tanssitunti oli tänään, rumputunteja taitaa yksi tai kaksi jäljellä. Perjantain juhla-asukin on valmiina ja hiuksia laitetaan huomenna, korut vielä puuttuu. Muista juhlavalmisteluista en ole ihan perillä, mutta kunhan rumpalit muistaa saapua paikalle, niin kaipa saadaan jonkinlaiset juhlat aikaan.

Kovin tuntuu kummalliselta ajatella, että parin viikon päästä olen jossain aivan muualla. Toisaalta tuntuu kyllä jossain määrin houkuttelevalta päästä paikkaan, jossa ei tarvitse valvoa öisin odottelemassa, että saisi vesiämpärit taas täytettyä, eikä herätä aamuseitsemältä naapurien lasten kiljuntaan. Kaikesta huolimatta voisin ihan mielelläni jäädä tänne vähän pitemmäksi aikaa, varsinkin kun olisi vaikka mitä, mitä voisi tutkimuksenkin hyväksi vielä tehdä.

Kuten arvata saattaa, nämä viimeiset viikot täällä Dakarissa eivät näytä kuluvan kiivaasti töiden parissa. Kävin tosin (vihdoin) Senegalin kansallisarkistossa selailemassa lehtileikkeitä, mutta kuten vähän arvelin, arkistosta ei löytynyt juuri mitään mielenkiintoista. Videotakin on taas kertynyt jokunen tunti lisää. Ja tanssiesityksiä on käyty katsomassa tutuissa saleissa Soranossa ja Blaise Senghorissa.

Mainitsemisen arvoista lienee sekin, että kävin sunnuntaina stadionilla katsomassa senegalilaista painia (lamb). En edelleenkään ole erityisen kiinnostunut urheilusta, mutta nuo painiottelut ovat aika mielenkiintoisia tapahtumia. Varsinainen paini vie tuskin edes puolta tapahtuman ajasta, sitäkin enemmän aikaa käytetään painijoiden "esittelyyn" – tai miksi sitten pitäisikään kutsua sitä, kun painija joukkoineen saapuu hitaasti stadionin poikki ja tanssii omien rumpaliensa säestämänä. Stadionilla oli siis viisi tai kuusi sabar-bändiä sekä jokunen laulaja, ja soitto ja laulu jatkui taukoamatta myös ottelujen aikana.

Sää on täällä edelleen aurinkoinen, jonkun kerran on jo satanutkin, vaikka sadekausi ei vielä olekaan alkanut. Lämmintä on sen verran, että keskellä päivää tulee hiki, vaikkei tekisi juuri mitään. Asteita on vähän vaikea tietää, yhtenä päivänä näin keskustassa mittarin joka näytti 24° ja hetken päästä toisen joka näytti 50°, luultavasti vähän päälle 30° saattaisi olla lähellä totuutta. Toivottavasti Suomessakin on sen verran lämmintä, ettei heti tarvitse palella...

Will my eyes be closed or open

Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, olisin tällä hetkellä Casamancessa (Etelä-Senegalissa), mutta niinpä vaan olenkin Dakarissa. Eurooppalaiset lähetystöt ovat nimittäin antaneet varoituksia siitä, ettei Casamanceen pitäisi matkustaa ainakaan maateitse, joten peruimme Heidin kanssa suunnitellun matkan viime tipassa. Koska elän edelleen uutispimennossa*, en tiedä tarkalleen mistä on kyse, joka tapauksessa jotkut casamancelaiset haluavat itsenäistyä Senegalista ja sen takia alueella on ollut rauhattomuuksia aina välillä ties kuinka kauan. Asiaan on jotenkin sotkeutunut myös Guinea-Bissaun armeija, netistä varmaankin löytyy jotain lisätietoa asiasta (saa laittaa linkkejä kommenttilokeroon, jos joku vaivautuu etsimään).

Casamancesta kotoisin olevat tutut ovat kyllä edelleen vähän sitä mieltä, että ihan hyvin sinne olisi voinut matkustaa, mutta parempi kai kuitenkin jättää väliin. Vähän tietysti harmittaa reissun peruuntuminen, mutta toisaalta täällä Dakarissa riittää tekemistä ihan tarpeeksi. Varsinkin kun pitäisi yrittää vähän kiristää tahtia tutkimuksen tekemisen suhteen, nyt kun on enää puolitoista kuukautta jäljellä ennen Suomeen paluuta. Sään lämmettyä tulee vaan entistä useammin annettua itselleen lupa olla tekemättä mitään...

Näiden parin viime viikon aikana en olekaan tehnyt mitään kovin uutta ja ihmeellistä, käynyt vaan tuttuun tapaan tanssi- ja rumputunneilla, katsomassa parin tanssiryhmän harjoituksia ja esityksiä sekä tietysti kaikenlaisia sabar-juhlia.

Rumpuope Dupain soittaa tällä hetkellä Ceddossa sabareita, joten piti ihan sen takia mennä katsomaan Ceddoa livenä - taas kerran. Vaihtelun vuoksi kävin sitten myös Assane Ndiayen keikalla, jossa en oikein tuntenut kappaleita, kun en ollut kyseisen herran uudempaan tuotantoon pahemmin tutustunut. Mutta hyvä keikkahan se oli silti - tietysti - täällä kun kaikki mbalax-bändit soittaa yleensäkin hirveän hyvin. [Ja mbalax on siis sitä tyypillisintä senegalilaista popmusiikkia, jos joku ei vielä satu tietämään.] Youssou Ndour vaan on edelleen näkemättä (tällä reissulla), jos ei äskettäin ilmestynyttä live-DVD:tä lasketa.

Noin muutenkin olo tuntuu täällä Dakarissa kotoisalta, vaikka vesikatkot ja Sandagan päällekäyvät myyjät jaksavat ärsyttää. Suomeen paluu tuntuu kovin kaukaiselta ajatukselta, vaikka kohta kai pitäisi varmistaa paluulento. Ja läksiäisjuhlien suunnittelukin on aloitettu jo ajat sitten.

* Kuulin sentään (kiitokset tekstareista), että Lordi voitti Euroviisut, mistä saatiinkin taas hyvä tekosyy käydä jäätelöllä... Ilmeisesti Suomessa ei sitten ole mitään sen olennaisempaa tapahtunut? Ai niin, poltettiinhan ne makasiinitkin.

When everybody loves you, you can never be lonely

Täällä vietetään parhaillaan Senegalin itsenäisyyspäivää. Omalta osaltani päivä alkoi tavallisen tiistain tapaan tanssitunnilla, jonka jälkeen kyllä katseltiin Astoun kotona paraatia telkkarista. Illalla olisi tarkoitus lähteä yksiin juhliin Parcellesiin, vähän on taas kerran epäselvää, mistä oikeastaan on kyse, mutta isot juhlat pitäisi olla ja tuttuja tyyppejä soittamassa.

Viime aikoina on ollut aika paljon kaikenlaista ohjelmaa, ja työtkin on vähän edistyneet. Alan tosin olla vakuuttunut siitä, että pitäisi jatkossa kehitellä sellaisia tutkimusaiheita, ettei niitä varten tarvitse tehdä haastatteluja... Pölyisten opinnäytetöiden selailu Ecole National des Artsin kirjastossakin on paljon helpompaa, vaikka tietysti vähän ikävää puuhaa – sitä pitäisi mennä jatkamaan huomenna.

Kuvittelen noin joka toinen päivä selän parantuneen vihdoin ja sitten välillä (kuten tänään) joudun toteamaan, ettei se edelleenkään ole ihan kunnossa. Mutta sen verran paremmassa kunnossa se on, että jaksan vähän paremmin tehdä kaikkea, esimerkiksi istua. Tanssiminenkin onnistuu jo suhteellisen hyvin, joten on sitten tanssituntien lisäksi käyty ulkona tanssimassa sekä mbalaxia että sabaria.

Reilu viikko sitten pääsin myös – vihdoin – näkemään Senegalin kansallisbaletin Soranon lavalla esiintymässä. Hienoa oli tietysti. Onhan se vähän eri juttu, kun on puvut ja lavasteet ja valot ja kaikki, kuin harjoitusten katseleminen.

Viime viikonlopun vietin vaihteeksi Mbourissa tädin luona, josta tein myös retken Popenguineen. Se retki olikin taas varsinaista tutkimusmatkailua – ainakin tuli testailtua erilaisia kulkuvälineitä. Joskus näistä täkäläisistä yhteistakseista ja vastaavista tulee mieleen se vanha vitsi siitä, miten viisi elefanttia saa mahtumaan kuplavolkkariin (vai miten se menikään). Hmm.

No, sää alkaa täällä lämmetä ja hedelmämyyjiltä saa mangoja, olisikohan siinä tärkeimmät uutiset.

Parempia aikoja odotellessa

Aloitetaan nyt vaikka näillä terveysuutisilla. Selkä on edelleen kipeä, viime viikonloppuna en pystynyt oikein edes kävelemään, kun kipu säteili jalkoihin asti. Keskiviikkona sitten soitin osteopaatille, joka vakuutteli, että se on ihan normaalia ja viikonloppuun mennessä alkaa tuntua paremmalta. Ehkä jo tuntuukin hitusen paremmalta, mutta vaikea sanoa, johtuuko se siitä osteopaatin käsittelystä vai särkylääkkeistä ja tukivyöstä (joka saa kyllä olon tuntumaan vieläkin tyhmemmältä ja sairaammalta mutta tuntuu vähän auttavan selkäkipuun) vai jostain ihan muusta. Kamera-assistentin lisäksi mulla olisi näköjään käyttöä jonkinlaiselle fysioterapeutille tai vastaavalle.

Viime viikon lopulla elämää vaikeutti lisäksi se, että vettä tuli vain öisin. Tiistaista lähtien puolestaan on sähköt olleet enimmäkseen poikki, mutta jonkinlaisena lohdutuksena vesilaitoksella on ryhdistäydytty niin, että vettä on tullut myös päiväsaikaan. Hyvä tietysti selän kannalta, ettei ole tarvinut nostella vesiämpäreitä muutamaan päivään. Tänne voisi lähettää sieltä Suomesta vähän tuulivoimaloita ja aurinkopaneeleita, sähköongelmat kuulemma johtuvat siitä, että maasta alkaa öljy olla lopussa ja kaikki sähkö tuotetaan täällä öljyllä. (Jos joku tietää asiasta tarkemmin, kommenteissa voi kertoa, olen täysin huhupuheiden varassa, kun en ole viitsinyt hankkia paristoja radioon.) Postin kulussakin tuntuu olevan ongelmia, olen nimittäin jo kuukauden verran odotellut kahta kirjettä sieltä Suomesta.

Tutkimus ei ole (taaskaan) pahemmin edistynyt, mitä nyt viime lauantaina vähän kuvasin yksissä sabar-juhlissa. Tarkoitus on ollut lähteä Mbouriin tädin luo kylään ja sikäläisiä musiikki- ja tanssimeininkejä ihmettelemään, mutta selän takia ei tuo autossa istuminen oikein ole houkutellut. [Lisätty pari pätkää noista lauantain kuvauksista:]





Keskiviikkona käytiin katsomassa Omar Peneä, jonka konsertti oli sopivasti wolofin kurssin jälkeen Ranskan kulttuurikeskuksessa. Ei jouduttu edes maksamaan pääsylippua, kun oltiin jo valmiiksi sisällä. Muistaakseni Omar Pene esiintyi myös ensimmäisessä konsertissa, jonka täällä Dakarissa näin silloin vuonna 2000, tosin sillon en tiennyt koko tyypistä mitään, eikä konsertistakaan kyllä ole jäänyt paljoa mieleen. Eikä Pene oikeastaan edelleenkään kuulu suosikkeihin, vaikka uusi, akustinen Myamba-levy kuulostaa aika kivalta.

Omar Penehän on yksi näistä kolmesta suuresta senegalilaislaulajasta, jotka aloitti uransa silloin joskus 1970-luvulla ja jotka edelleen esiintyvät (ne kaksi muuta on Youssou Ndour ja Thione Seck). Peneä pidetään näistä eniten "katu-uskottavana", mutta ei oikein tunnu saavan aikaan sellaisia tarttuvia hittibiisejä kuin Youssou Ndour. Eikä musta ole kyllä laulajanakaan läheskään yhtä taitava, siis noin ihan äänenkäytöltään. Ymmärtääkseni Penen sanoitukset ovat jotenkin vakuuttavampia, mutta wolofin opinnot eivät ole vielä ihan niin pitkällä, että pystyisin itse ottamaan asiaan kantaa. Joka tapauksessa konsertti oli oikein miellyttävä, bändi soitti hyvin (niin kuin täkäläiset bändit yleensäkin) ja viihteestä huolehti innokas tanssijapoika lavan edessä.

Eilen oli sitten vaihteeksi vähän djembe-musiikkia, kun joku Dupainin kaveri piti kotipihallaan Medinassa juhlat kahdelle (ranskalaiselle?) oppilaalleen, jotka olivat lähdössä pois Senegalista. Sieltäkin on muutama kuva Flickrissä. Musiikin lisäksi ohjelmassa oli jonglöörausta ja jonkinlainen teatteripätkä, josta en oikein tajunnut mitään, mutta hauskaa tuntui esittäjillä itsellään olevan. Ja olihan siellä muutama kohtuullisen hyvä tanssijakin paikalla.

Viikonloppu näyttää aika hiljaiselta, kun puoli Senegalia on matkustanut Toubaan tapaamaan marabout’itaan (täkäläisten muslimien uskonnollisia johtajia – googlaa "magal" ja "Touba" niin luulisi löytyvän jotain tietoa, lisään linkin jos itse jaksan kaivella ja löydän jonkun sopivan). Välillä sää oli jo sen verran lämmin, että suunnitelmissa on ollut auringonottoa rannalla, mutta tänään tuntuu olevan taas niin tuulista, että tuskin missään rannalla tarkenee huomennakaan.

Lupaan (taas kerran) ruveta joogaamaan heti kun selkä vaan on siinä kunnossa, että se on mahdollista. Ja yritän etsiä itselleni vanhempaa ja viisaampaa seuraa, jos seura tekisi kaltaisekseen...

Uudet hiukset

Olen blondimpi kuin (kai) koskaan. Omatkin hiukset on vaalentuneet auringossa, mutta tuli sitten ostettua torilta vielä vaaleampia. Kaipa niitä voi muutaman viikon pitää. Suihkussa käynnin välttelyä on nyt hyvä jatkaa, kun näitä ei tarvitse pestä kovin usein, sää on nimittäin taas viilentynyt...

Odotellessa

Kovin on ollut elämä täällä Dakarissa kiireistä, vaikken olekaan tehnyt mitään kovin erityistä. Viikko-ohjelma on tällä hetkellä sellainen, että rumputunnit on maanantaisin ja torstaisin, tanssitunnit tiistaisin ja perjantaisin, ja se wolofin kurssi maanantaisin ja keskiviikkoisin. Ei siis ole kovin paljoa tuota säännöllistä ohjelmaa, muttei silti tunnu jäävän juurikaan ylimääräistä aikaa. Kaiken opiskelun lisäksi olen yrittänyt tavoitella erinäisiä ihmisiä, mikä ei täällä ole aina kovin helppoa. Yhdenkin rumpalin yhteystietojen selvittämiseksi olen soittanut ainakin viisi puhelua ja käynyt tapaamassa kolmea ihmistä. Yhteystietoja en ole saanut vieläkään, mutta yksi niistä, joita kävin tapaamassa, lupasi tavoitella kyseistä rumpalia mun puolesta. Ja samalla henkilöllä oli mielessä joku toinenkin rumpali, jota ehkä kannattaisi haastatella. Tavoitteena olisi siis saada vihdoin aloitettua haastattelujen tekeminen, niin että se tutkimuskin edistyisi ehkä joskus.

Videomateriaalia on kyllä kertynyt muutama tunti lisää, kun tanssiopettaja järjesti isot juhlat yhdessä yhden sukulaisensa kanssa Medinassa viime perjantaina ja lauantaina taas pääsin rumpuopettajan ja kumppaneiden mukana toisiin juhliin Grand Yoffiin (molemmat Dakarissa siis). Medinan juhlat oli taas sellaista megaluokkaa, kolme eri rumpubändiä soittamassa ja ties mitä kaikkea show'ta, kun paikalla oli tanssijoita ainakin Soranosta ja siitä Ballet Mansour Gueyestä, jossa Astou itse tanssii. Lauantain juhlat olikin sitten paljon pienimuotoisemmat ja maanläheisemmät, jonkinlaisen yhdistyksen omaksi huvikseen järjestämät. Ihan vaan yksi pieni sabar-bändi soittamassa, mutta hauskaa oli sielläkin. Tarvitsisin kyllä ihan oikeasti tänne jonkun kamera-assistentin. Varsinkin siellä Medinassa oli vähän hankalaa, kun olisi pitänyt samaan aikaan keskittyä kuvaamaan ja olla sosiaalinen. Ja jossain välissä piti vielä tanssiakin...

[Lisätty videopätkät Medinan juhlista:]







Mitään kovin uutta ja ihmeellistä ei ole tapahtunut, ellei nyt sitä lasketa, että olen katsellut jalkapalloa telkkarista. Senegal ei sitten ihan päässyt Afrikan cupin finaaliin, joten ei varmaankaan tarvitse vähään aikaan katsella enempää. [Lisäys/korjaus: Kuten yleensäkin, olen ihan pihalla urheilusta. Siitä matsista, mitä katselin, Senegal pääsi vielä pronssiotteluun (jonka onnistuin olemaan katsomatta), mutta hävisi sitten sen.] Sää on täällä lämmennyt sen verran, että uskaltauduin sunnuntaina pitkästä aikaa suihkuun. Jossain säätiedotuksessa oli kuulemma sanottu, että helmikuu olisi Dakarissa vielä kylmempi kuin tammikuu, mutta vaikuttaa päinvastaiselta, olen alkanut jopa harkita villasukista luopumista öisin, ja päivällä on ollut suorastaan kuuma.

Näin kuun vaihteen jälkeen on voinut taas käydä ostoksilla. Ostin muun muassa farkut, jotka on niin hienot, että oli ihan pakko ostaa vielä niihin sopiva paitakin. Kenkiä olen myös katsellut, mutta en osaa päättää, millaiset oikeastaan haluaisin. Lisäksi ollaan hankittu puuta ja muita tarvikkeita rumpua varten, eli oma sabar on nyt rumpuopettajalla työn alla. Voisin teettää vielä toisenkin, pitää vaan selvittää, miten saan mitään rumpuja tuotua Suomeen, kun matkatavaraa on varmasti muutenkin ihan liikaa.

Ystävät hyvät, usein käyttämääni nettipaikkaan on ilmaantunut Skype, joten saatan olla siellä joskus, eli kirjautukaapa sinne, jos roikutte netissä.

Hiekka

Dakarissa on ollut tuulista tässä joulun jälkeen, ja tuuli on tuonut mukanaan entistä enemmän hiekkaa... Niinpä olenkin tyytyväinen apulaisesta, joka tuli taas tänään siivoamaan. Päässä on soinut jostain syystä se PMMP:n kappale, jossa "joutsenetkin jäätyy kiinni ja loistaa" (joo tiedän, ettei ne sanat noin mene, mutta niin ne kyllä laulaa). Ei täällä ihan niin kylmä tietysti ole, mutta viileämpää kuin aiemmin, varsinkin öisin. Joensuusta saaduille villasukille on löytynyt käyttöä ja pari yötä olen nukkunut myös neuletakki päällä, siitäkin huolimatta että sain tädiltä lainaksi peiton – vielä ennen joulua en osannut sellaista edes kaivata ja jätin yöksi ikkunat auki.

Ne Parcellesin juhlat oli muuten aika hienot: kolme eri sabar-bändiä ja vaikka kuinka monta tanssiesitystä. Tosin juhlat alkoi täkäläiseen tapaan vasta puolen yön jälkeen, vaikka meille olikin vakuuteltu, että ne alkaa yhdeksältä ja vielä oikein kiirehdittiin Heidin kanssa, että oltaisiin yhdeksältä perillä. Eli koko yö meni siellä, enkä kai ole vieläkään nukkunut univelkoja pois, mutta kannattihan sinne tietysti mennä. Täytyy kokeilla, jos saisin jotain videopätkää nettiin... [Pätkän sijoituspaikka on muuttunut muutamaan kertaan, nyt sen pitäisi olla katsottavissa suoraan tuosta hiukan jäljempää.] Pape Moussa on siis yksi tanssiopeista, tanssii sekä siinä Parcellesin Ballet Fambondyssa että Senegalin kansallisbaletissa.



Perjantaina taas oltiin katsomassa Ballet Mansour Gueyen esitystä La Grande Epopée Mandingue, jossa tanssi myös mun sabar-opettaja Astou. Se toi aika paljon mieleen Guinean kansallisbaletin esityksen Suomessa silloin jokunen vuosi sitten eli oli aika vauhdikasta menoa. Juoni jäi kyllä vähän hämäräksi, vaikka ostinkin ohjelmavihkosen, jossa oli sitä selitetty. Erinäisiä kuninkaita siinä kuitenkin patsasteli, ja muut tanssivat ja lauloivat niiden kunniaksi. Esitystä odotellessa käytiin muuten limsalla läheisessä baarissa, jossa oli töissä Helsingissä asuvan Mame Abdoun sukulainen, niin että piti taas kerran todeta maailman olevan aika pieni.

Uuden vuoden vietto jäi vähän vähälle, kun olin sairaana. Kävin Heidin synttärijuhlissa, mutta sieltäkin lähdin aika aikaisin pois. Lääkärissä kävin sitten varmuuden vuoksi testaamassa, että kyse ei ole malariasta, vaikka olo oli jo aamulla parempi. Eli joku tällainen mystinen juttu, verikokeissa ei näkynyt mitään epänormaalia, mutta moneen päivään en ole oikein jaksanut tehdä mitään. Vähän kyllä harmitti, kun yhdet kaverit oli olleet katsomassa Ceddoa silloin, ja olisin tietysti halunnut mennä mukaan, mutta en kyllä olisi mitenkään jaksanut, joten pakko oli jättää se väliin. Ehkä joskus toiste.

On ehkä ollut vähän liikaa ohjelmaa viime aikoina, kun normaalien tanssi- ja rumputuntien ja kaikkien juhlien lisäksi tanssikaverit Mansku ja Maj on nyt Dakarissa. Olen sitten ollut heidänkin tanssitunteja katsomassa, ja tiistaina oltiin yhdessä katsomassa Senegalin kansallisbaletin harjoituksia. Olin jo ennen joulua katsomassa niitä yhden kerran (sen kai olen unohtanut kertoa), mutta silloin siellä treenattiin jotain ihan muuta esitystä kun tällä kertaa. M&M oli puolestaan katsomassa mun tanssituntia Astoun kanssa, joten nyt on sieltäkin valokuvia Flickrissä. Tanssitaan aina Soumbediounen rannalla, ja tuotetaan ilmeisesti paljon hupia kaikille ohikulkijoille. Yhdet koululaistytöt innostui kerran tanssimaankin vähän.

Tanssitunnit sujuu siis hyvin, vaikka sabar-rytmit tuottaa vähän hankaluuksia edelleen. Ei olla rumputunneilla soitettu mitään samoja rytmejä kun mitä ollaan tanssittu, pitääkin pyytää, että soitettaisiin, jos se vaikka auttaisi asiaa. Parcellesin tunneissa on ollut vähän taukoa, ensin niiden juhlien takia ja tällä viikolla taas Heidillä on muuta ohjelmaa. Mutta tänään ja huomenna tanssitaan joka tapauksessa Manskun ja Majn kanssa, joten eiköhän siinä ole tarpeeksi tanssia yhdelle viikolle. Ja lauantaina olisi tarkoitus mennä vielä jonnekin ulos, ehkä Youssou Ndouria katsomaan.

Lehmistä

Eipä näkynyt Route d'Ouakamilla lehmiä, ja myöhemmin samana iltana selvisi, ettei kyseisen tien nimi enää ole Route d'Ouakam vaan Avenue Cheikh Anta Diop (saman herran mukaan on muuten nimetty Dakarin yliopisto). Leivän päälle saa sentään edelleen tuttua nauravan lehmän juustoa. Vähän huvittavaa on, että monet isot tiet täällä tunnetaan kahdella eri nimellä nimenmuutosten takia mutta suurimmalla osalla teitä ei ole minkäänlaista nimeä. Tai itse asiassa melkein joka kadunkulmaan on sitten viime reissun ilmaantunut kylttejä, jotka kertovat kaupunginosan ja kadun nimen, mutta varsinkin asuinalueilla katujen "niminä" on useimmiten vain kirjaimia ja numeroita.

Tänään käytiin taas asunnolla, jossa edelleen oli rakennustyöt vähän kesken. Mutta nyt tehtiin kuitenkin vuokrasopimus ja tarkoitus olisi muuttaa keskiviikkona. Teiden nimistä puheenollen kyseisen talon osoite on Villa N:o 6, Rue 3 x P (eli kyseisen kaupunginosan kadulla nro 3, lähellä katu P:n risteystä), Dieupeul Derklé. Tuolla osoitteella ei tosin mitenkään kovin todennäköisesti löydä perille. Mutta tervetuloa silti käymään, mulla on siinä asunnossa ylimääräinen huonekin, että voi tulla ihan yökylään. Sopii tietysti toivoa, että kaikki olisi kunnossa keskiviikkona, ja että saan kaikki tavarani samoin kuin tädin lainaamat huonekalut sun muut onnellisesti perille. Talon omistaja lupaili kyllä kantoapua, ja sitä taitaa kyllä tarvita, vaikkei mitään niin kovin painavaa olekaan kannettavana, kun pitää saada vietyä kaikki kapeita portaita pitkin neljänteen kerrokseen.

Niin, jääkaappi on hankittu ja odottelee muuttoa. Jos joku haluaa lähettää tänne sellaista vanhanaikaista paperipostia, niin sain luvan hyödyntää Lähetysseuran postilokeroa: B.P. 45170, Dakar–Fann. (Joululahjat voi lähettää myös tädin osoitteella Mbouriin, koska menen kuitenkin sinne jouluksi...) Saan myös käyttööni paikallisen kännykkänumeron suurin piirtein 15. päivä, sen numero on 634 0450, eteen tietysti Senegalin suunta 221, jos nyt joku tuntee pakottavaa tarvetta soittaa mulle – mutta vasta sitten 15.12. jälkeen, siihen asti se on yhden toisen suomalaisen käytössä. Tekstiviestit on joka tapauksessa parempi lähettää suomalaiseen kännykkänumeroon, koska senegalilaisista liittymistä ei kuulemma saa lähetettyä tekstareita ulkomaille eikä toimivuudesta myöskään tännepäin ole mitään takeita.

Eli aika on kulunut tällaisissa käytännön järjestelyissä, sekä tavatessa kaikkia täällä asuvia suomalaisia. Pikkujoulua ja itsenäisyyspäivääkin tuli juhlittua sunnuntaina suomalaisittain, ja sitä ennen piti käydä vielä kirkossakin, hmm. No, jos nyt jouluun asti selviäisi ennen kuin seuraavan kerran joutuu kirkkoon... Eipä silti, nuo Dakarissa asuvat Lähetysseuran ihmiset on ihan mukavia, eikä mene heti aivot solmuun kaikkia vieraita kieliä puhuessa, ehtiihän niitäkin sitten.

Rumpu- ja tanssijutut on edelleen täysin auki, kun nyt saisin tuon muuton pois alta, niin ehkä sitten jaksaa ajatella niitä enemmän. Ja soitella ympäriinsä. Ajattelin kyllä huomenna (tai siis tänään) mennä iltapäivällä vierailemaan HLM:ssä, jossa asuu vanhoja tuttuja ja myös mahdollinen rumpuopettaja, jota en kylläkään vielä oikein tunne. Pathé (se Suomessakin vieraillut tanssi- ja rumpuope) lupaili taas soitella ja antaa kyseisen rumpalin puhelinnumeron, mutta eihän mua vielä oikein saa mistään kiinni. Taitaa olla helpompi mennä paikan päälle ja kysellä, mistä kyseisen tyypin saisi käsiinsä. Ja pitäähän sinne muutenkin mennä moikkaamaan kaikkia, vaikka aika moni tuttu tuntuu muuttaneen jonnekin ulkomaille.

Aloitin kirjoittamaan tätä maanantai-iltana 5.12. klo 19.58 sähkökatkoksen tehtyä kirjan lukemisen mahdottomaksi. Kynttilän valossa lukemiseen olen näköjään liian vanha, tai vaan liian likinäköinen. Toisaalta tietokoneen ruutu tuntui liiankin kirkkaalta. Mutta sähköt tulivatkin alle kymmenen minuutin jälkeen takaisin, joten voisin kohta palata kirjan pariin. Pitää muistaa ostaa kynttilöitä omalle asunnolle, nykyisen asuinpaikan emäntä kertoi, että viime viikkoina on ollut sähkökatkoja joka päivä ja ne on vielä kestäneet ennemminkin tunteja kuin minuutteja.

Löysin Lähetysseuran kokoelmista pari kiinnostavaa kirjaa: Amélie Nothcombin Nöyrin palvelijanne (siitä tehty leffa vaikutti kiinnostavalta, mutta en kyllä käynyt katsomassa) ja Laura Honkasalon Sinun lapsesi eivät ole sinun, josta päätin aloittaa. Itse asiassa se Honkasalon uudempi kirja vaikuttaa mielenkiintoisemmalta, mutta on tätäkin ihan kiva lukea, ja on ollut jopa mielessä, että pitäisikin lukea. Täällä nyt vihdoin tuntuu olevan aikaa muunkin kun työjuttujen lukemiseen, Suomessa ei oikein jaksa lukea enää mitään muuta. [En nyt laita mitään linkkejä tänne, ellen sitten satu muistamaan osoitteita ulkoa, kun en jaksa nettipaikoissa kuluttaa aikaa linkkien hakuun.]

Mitähän muuta piti kertoa? Alan tottua dakarilaisen kraanaveden makuun, eikä vatsakaan ole valittanut, ainakaan vielä, tosin täällä majapaikassa kyllä filtteröidään juomavesi. Mutta vettä tulee juotua aika runsaasti, eikä paikallisissa ruokapaikoissa jaksa kysellä pullovettä, kun kraanavesi kuitenkin periaatteessa on juomakelpoista. Kylmiin suihkuihin pitäisi vielä tottua, tosin se ei taida käydä yhtään helpommaksi, kun tämä ilma tästä vähitellen alkaa viilentyä. Lämmintä siis on, en tiedä mitään tarkkoja lukemia, ei mitenkään tuskaisen kuuma, mutta hiki on jokseenkin koko ajan eikä aurinkoon viitsi jäädä pahemmin oleilemaan.

The essential infos in English: If you want to send me some ordinary mail, you can use this address: B.P. 45170, Dakar–Fann. It’s the P.O. Box of the Finnish Lutheran Mission here, they promised to call me if I get some mail, and I’ll then go and get it from them. I will also get a phone from someone leaving Senegal on the 15th, the number is 634 0450 (add 221 for Senegal), but it’s better to use my Finnish number for SMS.

Lähtövilkutukset / Waving goodbye

Kohta 12 tuntia lähtöön eikä ole paljoa sanottavaa. Viime päivät olen nukkunut liian vähän ja puhunut liian paljon liian nopeasti. Tietysti myös pakannut ja kantanut laatikoita ullakolle. Kahteen kertaan pakatut matkatavarat painaa edelleenkin liian paljon. Päässä ei soi otsikoksi sopivia lauluja, eikä kyllä mitään muutakaan.

I'll be leaving Helsinki in about 12 hours. I most probably won't miss the freezing wind and rain here, other things maybe. I'll let you know about where I'm staying etc. as soon as I know myself. In any case I'll be checking my usual e-mail address at least once a week or so.

My photos from the something-like-a-going-away-party-thing last Saturday: [1] [2] [3] [4].

[Lisäys 12 tuntia myöhemmin: Haluaisin osata lähteä samalla tavalla kuin Nuuskamuikkunen, mutta ei taida onnistua...]

I need some warmth

As you can see on the photo (from the street where I live), winter has arrived to Helsinki. It has been freezing cold for some time already and now there's also snow. I'm so glad I'm going to Senegal, I can't stand the dark and cold here.

Älkääkä tulko mulle väittämään, ettei lokakuu muka ole vielä talvea, jos on lunta niin on ihan varmasti talvi. Ja talveahan täällä Suomessa riittää sitten seuraavat kuusi kuukautta ainakin. Kesä taas taisi tänä vuonna kestää noin kaksi viikkoa... mutta minäpä lähden ihan pian Senegalin auringonpaisteeseen, lällätilää!

I didn't see the first snow falling, actually, because I was on a cruise to Stockholm with two friends. I haven't been there since 1991 maybe, so I guess it was time to go there, if only for the five or six hours we had. My friends put those hours to good use shopping, I just bought one book and lots of chocolate. And drove the others crazy by photographing everything. Anyway, it was nice to just get away from everything for the day (+ two nights on the ferry). But now I'm pretty tired, didn't get much work done today although I really should have after taking time off for the trip.

Unfortunately I'll have to get up early tomorrow, too, to hear the defence of a colleague's dissertation. That should be interesting, though, it's about the construction of national identity in the popular music performances in Finnish films of the 1950's and 1960's (hopefully that was a more or less correct formulation). [AV:n väitöskirjan esittely löytyy suomeksi ainakin täältä.] I'm also looking forward to the party in the evening, I haven't been out anywhere for weeks.

Whistle down the wind

Päivän uutisista jäi mieleen vain, että "tiistai oli New Yorkissa helteinen". Miksi ihmeessä synnyin Suomeen??? (Niinkun itse muka olisin saanut valita...) No, lentoliput on tarkoitus varata pian, hinnat tuli kartoitettua tänään.

Nokkelimmat ovat varmaan jo älynneet, kenen levyjä olen viime päivinä kuunnellut. Rain dogs kai sopisi tähän päivään, mutta jostain syystä nyt viehättää enemmän tämä vanha tuttu:

Sky is red
And the world's on fire
And the corn is taller than me
The dog is tied
To a wagon of rain
And the road is as wet as the sea
And sometimes the music from a dance
Will carry across the plains
And the places that I'm dreaming of
Do they dream only of me?
There are places where they never sleep
And the circus never ends
So I will take the Marley Bone Coach
And whistle down the wind
(Tom Waits)

England

Tässä se lupailtu matkakertomus, tai yritys sellaiseksi - edelleenkään en ole ehtinyt nukkumaan univelkoja pois.

Lontoo

Kuten aiemmin jo tuli todettua, Lontoossa oli mukavan leppoisa meininki. Ehkä joka paikassa olisi ollut enemmän tunkua ilman pommi-iskuja, enpä tiedä, kun en ole aiemmin käynyt Englannissa. Reippaana matkailijana kiersin lähes kaikki mahdolliset nähtävyydet kolmessa päivässä, ja melkein kaikesta muistin myös ottaa kuvia - flickrin valokuvakansiosta voi seurata turistikierrosta. Aloitin tietenkin tärkeimmästä eli toreilta, josta ei tosin (onneksi) tarttunut kovin paljoa ostoksia mukaan. Rajastanilainen paksu puuvillahuivi kyllä tuli ihan tarpeeseen, sen verran optimistinen olin ollut sään suhteen pakatessa... Lontoossa säätila oli jokseenkin sellainen kuin aina puhutaan eli melkein joka päivä satoi, mutta hetkittäin paistoi aurinkokin, vikana päivänä eli tiistaina jopa melkein koko päivän. Mistä johtuen en suoriutunut sisälle National Galleryyn, vaan jäin Trafalgar Squarelle katselemaan puluja.

Muutenkin jäi museoiden kiertäminen aika vähälle, taisin saada niistä yliannostuksen viime kesänä Pariisissa, jossa kyllä kiersin museoita oikein urakalla. British Museumissa oli aivan samanlaisia mesopotamialaisia ja egyptiläisiä kiviveistoksia kuin Louvressa, kovin ovat olleet ahkeria taiteilijoita. Ja edelleen ihmettelen, miksi - ja miten - kukaan on jaksanut raahata järjettömän kokoisia kivikasoja toiselle puolelle maailmaa. Onhan se tietysti kätevää, ettei tarvitse matkustaa Egyptiin niitä katsomaan, vaikka toisaalta voisi olla ihan kiva matkustaa Egyptiin. No, British Museum tuntui joka tapauksessa vähän tylsältä paikalta, ainoa oikeasti innostava juttu olivat mosambikilaisten taiteilijoiden käytetyistä aseista tekemät taideteokset ([1] & [2]).

Lontoossa näin pitkästä aikaa serkkuja, Anitan tosin vain maanantai-iltana, Mamen muutamaan kertaan. Maanantai-iltana jouduttiin tuntemattoman (ilmeisesti amerikkalaisen) taiteilijan ikuistamiksi, kun istuttiin höpisemässä baarissa, jonka nimeä en muista. Istuskelu olikin varsin mukavaa, kun päivän turistikierrosten jäljiltä sattui vähän jalkoihin. Eikä edes ihan vähän, vaikka bussilla ja metrollakin yritin aina välillä ajella. Täytyy kai myöntää, että nähtävyyksien lisäksi piti kiertää alennusmyyntejä, joista ei tosin löytynyt oikein mitään. Lontoon kohokohtiin kuuluivat myös erilaiset aasialaiset ravintolat ja hipahtavat kasvisravintolat. Ainakaan ne joissa kävin eivät olleet edes kovin kalliita, vaikka muuten hintataso on Englannissa aika korkea, ei taida Helsingistä saada yhtä hyvää ruokaa samaan hintaan.

Sheffield

Keskiviikkoaamuna matkustin sitten junalla Sheffieldiin ICTM:n maailmankonferenssiin, joka oli aika massiivinen tapahtuma, mutta konferenssin kokoon nähden tunnelma oli rento, kuten valokuvistakin kai näkyy. Turistikierroksille ei Sheffieldissä jäänyt paljoa aikaa, kun esitelmiä oli suurin piirtein yhdeksästä kuuteen, ja yleensä illaksikin oli vielä ohjelmaa: elokuvia, musiikkia ja tanssia, näitä jälkimmäisiä sekä esitysten muodossa että vapaamuotoisemmin. Eipä Sheffieldissä sinänsä niin paljon nähtävää ollutkaan, sellainen rauhallinen pikkukaupunki - Englannin neljänneksi suurin kaupunki! Sunnuntaina kiertelin siis keskustassa, samaan aikaan kun toiset samoilivat nummilla ja tutustuivat Chatsworthin kartanoon. Kaipa ne nummet olisi pitänyt nähdä, mutta sitten olisi jäänyt Sheffield kiertämättä, konferenssipaikka oli sen verran kaukana keskustasta kuitenkin. Sain sentään kanervanoksan tuliaisiksi.

Ohjelmaa tosiaan riitti, viimeistään tokan päivän jälkeen oli "muistikortti täynnä" (tää on musta hyvä, kuulin joskus ennen Englantiin lähtöä). Kendran ottaman ruokailukuvan otsikko kertoo olotilasta osuvasti, hereillä pysymisessä oli haastetta kerrakseen. Muutama ihan kiinnostavakin sessio oli pakko jättää väliin, kun ei vaan jaksanut enää. Ja kun piti aina iltaisin valvoa... Kendraa oli tietysti kiva nähdä, todettiin että ollaan viime vuosina nähty aika säännöllisesti kerran vuodessa. Samaan malliin olisi tarkoitus jatkaa. Viime kesän Ethnochoreology-ryhmän symposiumista oli aika monta vanhaa tuttua paikalla, ja tietysti muutama uusikin tuttavuus tuli hankittua. En tiedä kuinka hyödyllinen tuo konferenssi oli tutkimusta ajatellen, afrikkalaisen musiikin ja tanssin tutkijoita oli paikalla tosi vähän, oma esitelmä sai kyllä jonkin verran kiitoksia. Hassuja tapahtumia nuo konferenssit ylipäätään, kaikki valmistelee esityksiään viimeisen päälle ja stressaa, vaikka kaikki oikeasti olennainen tapahtuu virallisen ohjelman ulkopuolella.

Lisäksi täytynee todeta, junat kulkivat aikataulujen mukaan eikä lentokentillä ollut jonoa. Ja minä tietysti olin aina ihan liian ajoissa paikalla, kun muut olivat vakuuttaneet, että pitää varata aikaa ylimääräisten turvatarkastusten takia. Eihän tällaisen vaalean naishenkilön laukkuja kukaan viitsi kaivella, hyvä jos passia vilkaisivat.

Short version in english

See my photos from London and Sheffield, the things I saw on the trip can be seen there, and on Kendra's photos from the ICTM world conference. London was great, saw my two cousins there for the first time in three years or so, and the conference quite interesting but very tiring. I still need to catch up on sleep...

Another year

Juhlat on nyt juhlittu. Tai äitin kanssa oli kyllä puhetta, että pitäisi huomenna vielä mennä kotiin syömään kakkua. Eli ei ihan kuitenkaan. Mutta kiitokset kaikille kauniista toivotuksista ja hienoista lahjoista! Ja eilen paikalla olleille myös hauskoista juhlista!

Olisi muuten kannattanut sinnitellä loppuun asti, mehän heittäydyttiin puolen yön jälkeen suorastaan taiteellisiksi - kuvassa yön tunteina syntynyt runoantologia. Tietysti kritiikkipuolikin piti hoitaa saman tien runoraadin muodossa. Raatilaisten editointiehdotuksista huolimatta runot ovat kuvassa alkuperäisessä muodossaan. Eihän taiteilijan näkemystä sovi kyseenalaistaa...

Nyt vähän väsyttää, varmaan alkaa tuo ikä painaa. Ilmiliekkikin jäi näkemättä, kun en saanut itseäni sängystä ylös ennen kuin kahden maissa. Mutta olihan sinne Kaivariin sitten lähdettävä, kun aurinkokin paistoi sääkarttojen pisaroista huolimatta. Ismo Alanko toi mieleen Joensuun, varsinkin kun väkijoukossa vilahti tuttuja hahmoja sieltä kaukaa itärajalta. Tuomari Nurmio ei ole ihan omaa lempimusaa, mutta karismaattinen hahmo kuitenkin, ja veti kyllä aika vakuuttavasti soolona. Sitten vielä jäätelöä mattolaiturilla, eli kaiken kaikkiaan oikein onnistunut synttäripäivä.

The party yesterday was a lot of fun, and also very creative, see the photo for the latest achievements of Finnish fridge door poets. No translations available yet, sorry. I got up kind of late today, tried to clean up a little, and then left to Kaivopuisto (a park), where there was a concert - arranged by the city of Helsinki appropriately for my birthday. I only heard the two last performers, but it was nice to sit in the sunshine. There'll be some photos on Flickr some time soon.

Here's a song for the next year, or the next decade:

Je veux rêver de sagesse,
espérer le bonheur,
pouvoir aimer,
chanter chanter chanter

(Rokia Traoré: Château de sable)

... or maybe dance.