Happy Halloween

Joskus on sitten näinkin, että on kaikin puolin tyytyväinen elämäänsä, ainakin noin pääpiirteissään. Toisaalta, miksipä ei olisi... varsinkin kun kotona oli imuroitu, ennen kuin tulin töistä.

NOFODin konferenssista selvittiin kunnialla, ja se posterikin valmistui lopulta. Vanhoja tuttuja oli konferenssissa harmittavan vähän, mutta muutama sentään. Pääsin (tai jouduin?) sitten kaiken lisäksi kyseisen organisaation johtokuntaan, mikä tietää ainakin kokousmatkoja Kööpenhaminaan ja Tukholmaan, pari kertaa vuodessa vaan sentään. Muutenkin on kaikenlaista matkasuunnitelmaa ja -haavetta ensi vuodelle, Senegaliin ja Etelä-Afrikkaan ainakin.

Leevi on ollut kohta jo kaksi viikkoa aivan terveenä. No, köhi kyllä tänään taas vähän ikävän kuuloisesti, joten eiköhän taas joku flunssa ole piakkoin iskemässä. Influenssarokotus todellakin otetaan, sekä minä että Leevi, yliopisto kustantaa ystävällisesti työntekijöille ja Leeville odottelen kovasti kutsua neuvolaan rokotettavaksi. Vähän sääliksi tietysti käy, kun niin usein pitää lasta pistellä, varsinkin kun niitä piikkejä on luvassa ties kuinka monta lisää, jos (tai kun) meinataan lähteä Senegaliin.

Päiväkodissakin Leevi on alkanut ilmeisesti viihtyä paremmin, ei tänäänkään kuulemma meinannut lähteä millään pois. No, tänään ehkä olikin erityisen kivaa, kun lapsilla oli Halloween-naamiaiset ja juhlan kunniaksi laulua, tanssia ja hillomunkkeja. Eikä aamulla enää tarvitse yleensäkään enää itkeä hirveästi, hyvänä päivänä voi jopa vilkuttaa äidille eikä vain näyttää surkealta hoitotädin sylissä.

Kaipa sekin on iloinen asia, että lapsi haluaa tehdä kaiken itse, niin rasittavaa kuin se joskus onkin. Päiväkodissa ei kuulemma anna kenenkään syöttää, vaikka joutuu sitten istumaan ruokapöydässä pitempään kuin muut. Ja nyt yrittää jo riisua ja pukea itse. Saisi kyllä oppia puhumaan ensin. Joitain sanoja tulee jo, tosin aika satunnaisesti, parhaiten onnistuu "annannannanna", varsinkin jos vanhemmat sattuu syömään jotain. Ihmeen hyvin upposi sitten intialainen kasviscurrykin, kun oli ihan pakko saada maistaa... Leipä muuten ei ole enää mikään juttu, juusto on paljon parempaa.

Mitäs vielä? Töissä on edelleen oikein mukavaa, tässä jaksossa on vaan sen verran paljon opetusta, ettei sille tutkimukselle taida taaskaan jäädä pahemmin aikaa. Mutta ei kai se mitään. Jotenkin näin kyllä aavistinkin, siis että syksy menee kurssien valmisteluun ja uusiin hommiin opetteluun.

Marraskuuta piristävässä Etnosoi!ssa on muuten taas kerran vaikka kuinka monta hyvää konserttia (ääninäytteitä MySpacessä). Ja mutkin saattaa nähdä siellä ensi viikonloppuna.

Eihän tästä mitään tule

... siis tästä blogin pitämisestä. Tarkoitus tosiaan oli ryhdistäytyä nyt kun taas asun täällä vähän kaukana. Mutta kun ei vaan ehdi. Tai ei muista, vaikka joskus ehtisikin. Suurimpana syynä kai se, että ollaan oltu vähän väliä sairaana, Leevi tuo päiväkodista kotiin kaikki mahdolliset virukset. Nyt on kolmas flunssa menossa, tai joku tällainen ihmeellinen yskä ja nuha ja kurkkukipu, joka ei tunnu loppuvan ikinä. Ja välissä sairastettiin yksi vatsatautikin. Kaikki siis tuon edellisen blogipäivityksen jälkeen eli reilun kuukauden sisään (huh).

Lievästi tietysti ottaa päähän, kun sekä töissä että kotona on saanut sitten kaikki ei-ihan-hirveän-kiireellinen odottaa parempia aikoja. Töissähän se tietysti tarkoittaa omaa tutkimusta... Niinpä nyt sitten onkin älytön kiire kehittää posteria alle kahden viikon päästä alkavaan NOFODin konferenssiin. Kaipa se vielä valmistuu, ellei ensi viikolla ilmaannu liikaa niitä hirveän kiireellisiä asioita - tai jouduta jäämään kotiin sairastamaan.

Noin muuten on kyllä kaikki sujunut varsin mainiosti. Töissä on edelleen kivaa, ja Leevi on kai jo vähän innostunut päiväkodissa olemisesta, vaikka edelleenkin itkee aina aamuisin, kun sinne pitää jäädä. Ja kaikenlaista uutta siellä tuntuu oppivan, jos ennen yksivuotispäiviä Leevi alkoi syödä itse lusikalla ja nyt se jo sujuu aika hyvin. No, ruuan koostumuksesta riippuen. Lempiruoka on tällä hetkellä leipä, sitä pitäisi saada koko ajan. Kovasti Leevi myös yrittää itse pukea, kenkiä varsinkin, ei vaan ihan onnistu vielä. Eikä puhuminenkaan, mutta juttua riittää siitä huolimatta.

Hauskaa

Kovin hauskaa on olla työpaikassa, jossa henkilökunnan viikkopalaverissa (tai mikä se onkaan) voidaan saada kollektiivinen hysteerinen naurukohtaus. En kyllä enää muista, mikä oli niin hauskaa, mutta ei kai sillä niin väliä.

Leevikin alkaa ilmeisesti viihtyä päiväkodissa, ei kuulemma enää lähde heti juoksemaan ovelle, kun tullaan hakemaan, vaan käy ensin sanomassa hei hei kaikille erikseen. Aamulla pitää silti vielä itkeä, kuuluu kai johonkin päiväkotiprotokollaan.

Tampere

No niin, täällä ollaan asuttu jo yli kuukausi, enkä vieläkään ole jaksanut kirjoittaa mitään kuulumisia. Yhtenä syynä on ollut nettiyhteyden puute, eipä ole houkutellut yrittää kirjoittaa mitään pitempää, kun roikkuu jonkun muun langattomassa verkossa ja yhteys saattaa katketa hetkenä minä hyvänsä. Saunalahti sai sitten lukuisien vaiheiden jälkeen aikaan nettiyhteyden viime torstaina, ja lähetti tällä viikolla aivan liian ison laskun... alkaa jo hieman kypsyttää, kun siellä ei tunnuta osaavan tehdä mitään oikein. Ja kaiken lisäksi asiakaspalveluun soittaessa saa aina jonottaa yli 30 minuuttia, en ollenkaan tajua, mistä tällaiset tilastot on voitu repiä.

Mutta piti kai kertoa jotain ihan muuta. Tampereeseen ei olla hirveästi ehditty tutustua, mitä nyt tietysti ollaan pyöritty keskustassa kaupoissa ja muuta vastaavaa. Asunto on edelleen ihana ja iso, ja varsinkin hyvällä paikalla. Ihan kiva, kun pääsee noin viidessä minuutissa töistä kotiin ja melkein kaiken pystyy hoitamaan kävellen. Bussillakin on kyllä jo muutaman kerran ajettu. Bussikokemusten perusteella kaikki Tampereen bussikuskit on virolaisia eivätkä tunne kaupunkia ollenkaan. Perille ollaan sentään aina päästy. Jotain sellaista pikkukaupunkimaista tunnelmaa täällä on, en vaan ole vielä keksinyt, mistä se oikein johtuu.

Helsingissä ollaan ehditty vierailla jo kahteen kertaan muuton jälkeen, nyt ei sitten varmaan vähään aikaan käydäkään. Ensin piti käydä tekemässä asuntokauppoja ja viime viikonloppuna tapaamassa Englannissa ja Kanadassa asuvia serkkuja, joita en ollut nähnyt vuosiin. Muuten onkin elämä pyörinyt lähinnä koti-päiväkoti-yliopisto-akselilla. Eli töitä on tullut tehtyä, mitä nyt lähemmäs puolet elokuusta on tainut mennä työhuoneen siivoamiseen ja järjestelyyn ja ylipäätään laitoksen systeemeihin orientoitumiseen. Toistaiseksi ainakin vaikuttaa työkuviot tosi miellyttäviltä, mukavia työkavereita, kaikenlaisia käytännönläheisiä kursseja opetettavaksi ja väitöskirjallekin näyttäisi jäävän ihan oikeasti aikaa (niinkun tietysti kuuluukin). Ai niin, ja pitääpä täälläkin hehkuttaa sitä, että yliopiston avajaisissa soittaa JPP, joten harkitsen vahvasti niihin osallistumista. Helsingissä en ole koskaan viitsinyt, kun tuollaiset pönötystilaisuudet on aina niin puuduttavia. Hmm, kertonee tuo esiintyjävalintakin jotain koko yliopistosta - siellä ainakin tuntuu kotoisalta, vaikkei Tampereella muuten vielä tunnukaan.

Päiväkotiin on Leevi ilmeisesti jo tottunut ihan hyvin, vaikka aluksi näyttikin huonolta ja edelleen pitää aamuisin itkeä kovaan ääneen. Aika surkealtahan tuollaiset ihan pienet siellä päiväkodissa vaikuttavat, kun ei Leevikään vielä osaa puhua ja sanoa, jos on vaikka jano tai nälkä tai jotain muuta vialla. Onneksi osasi sentään jo kunnolla kävellä ennen päiväkotiin menoa, niin että pysyy edes jotenkin muiden vauhdissa mukana. Tänään Leevi kuulemma jo söikin ihan itse, sekä päiväkodissa että täällä kotona, muttei sitten jaksanut enää iltapuurolla moista ihmettä esitellä mulle

Muuttostressiä

Nyt on sitten melkein kaikki hoidettu muuttoa varten, vielä kun jaksaa pakata, niin sitten ollaan voiton puolella. Sen netinkin sain lopulta tilattua, alkoi jo välillä usko mennä Saunalahteen, kun ei netin kautta tilaaminen toiminut moneen viikkoon eikä puhelimella soitteleminenkaan meinannut tuottaa tulosta. Pari viikkoa ainakin joudutaan olemaan ilman nettiä, hmm, onneksi sentään asutaan yliopiston lähellä...

Ai niin, päiväkotipaikkakin järjestyi loppujen lopuksi ihan pari päivää sen jälkeen, kun ehdin sen puutetta täällä valitella. Ja vieläpä juuri siihen sijainniltaan sopivimpaan päiväkotiin. Sitten täytyy vaan toivoa, että Leevi suostuu sinne päiväkotiin menemään. Hiukan on tuntunut helpottavan vierastaminen, mutta muuton jälkeen saattaa tilanne taas olla toinen.

Huimaa vauhtia on tuo muutto lähestynyt, enää kolme päivää jäljellä. Tampereellekin tehtiin yksi retki, ihailtiin asuntoa ja katseltiin lähikulmia. Ja ostettiin kengät. Ihan pakko oli hankkia punaiset kengät pitkästä aikaa, kun ne oli niin nätit - ja alennuksessa. Tosin erityisesti vasen puristaa ihan hirveästi, oikea jo joten kuten menettelee. Ehkä huomenna voisi taas yrittää venyttää niitä, täytyi pitää taukoa välillä...

Töiden tekeminen on tietysti ollut vähän niin ja näin kaiken muuttotohinan takia, mutta tällä viikolla on sitten edistynyt aiempaa paremmin, kun olen päässyt heti aamusta työhuoneelle. Eikä edes kesäsäät ole pahemmin häirinneet työntekoa... Kaverien tapaaminen onkin taas jäänyt vähän turhan vähälle, vaikka ketä piti ehtiä näkemään ennen muuttoa, mutta nyt kaikki onkin jossain lomailemassa. Mutta jos sitten ehtisi, kun tullaan taas käymään Helsingissä.

Hitaasti hyvä tulee (joskus ainakin)

Vähän huonosti etenee tämä blogin "uusi tuleminen", vaikka aikeissa oli päivittää vähän ahkerammin jatkossa. Ja niitä Rodoksen kuulumisiakin lupailin viimeksi... Kun vaan ehtisi.

No, jos siitä Rodoksesta alottaisi. Matkahan meni oikein mainiosti, mitä nyt ei meinattu lentokoneen vian takia päästä takaisin Suomeen, ja jäi sitten se Kallio kukkii -esityskin väliin, kun kököteltiin vielä siihen aikaan (5 tähden!) Rodos Palace -hotellin aulassa odottelemassa kentälle lähtöä. Tai ehkä oltiin jo matkalla kentälle, en nyt enää muista. Oltiin siis vielä ylimääräinen yö Rodoksella tuon konevian vuoksi. Ja nukuttiin huonosti siellä supersuuressa sängyssä supersuuressa huoneessa, josta löytyi kylpytakit ja ties mitä kaikkea muuta tilpehööriä. Muuten olisi varmaan ollut ihan kivaa asustella ja syödä matkanjärjestäjän laskuun, mutta kun arvioitu lähtöaika siirtyi aina vaan myöhemmäksi, niin alkoi hiukan hermostuttaa.

Noin muuten vietetiin sellaista perinteistä etelänlomaa eli ei tehty paljon mitään. Paitsi että oli vähän liian kylmä oleilla rannalla tai varsinkaan uida. Hotellin uima-altaalla otettiin kyllä aurinkoa melkein joka päivä, mutta uima-altaaseen uskaltauduin vain kerran. Oli sen verran kylmää, ettei merivettä viitsinyt mennä edes kokeilemaan. Pari kertaa retkeiltiin paikallisbussilla Rodoksen kaupunkiin, jonka muurien ympäröimä vanha kaupunki oli oikein viehättävä (tosin melkein eksyttiin toisella kerralla sinne muurien väliin). Ja yhdeksi päiväksi vuokrattiin lopulta auto, jolla retkeiltiin Lindoksen kaupunkiin toiselle puolelle saarta. Oli aika mutkainen matka, mutta perille lopulta päästiin ja kannatti kyllä mennä katsomaan. Tosin en jaksanut Leevi selässä kiivetä ihan ylös akropoliille asti, mutta oli kiva kuitenkin pyöriä siellä kapeilla kujilla. Sitä paitsi sieltä sai hyvää jäätelöä, sehän on lomalla olennaisinta. Sekin jäi mieleen, että Citroënit voi jättää jatkossa väliin ja että on erittäin ystävällistä, jos tienristeyksistä on opasteet jo ennen sitä risteystä eikä vasta siinä risteyksen kohdalla.

Leevikin tuntui viihtyvän ihmeen hyvin matkalla. Mitä nyt heräili öisin parin tunnin välein - kuten kotonakin - ja välillä hermostui, kun jotkut kreikkalaiset kävivät vähän liian tuttavallisiksi. Tosin kotiin pääsy se vasta yhtä juhlaa olikin, lapsiparka ei tiennyt miten päin olisi, eikä varsinkaan nukkumisesta meinannut tulla yhtään mitään.

Nämä viime viikot on taas menneet suurin piirtein samalla tavalla kuin kesäkuun alussa, eli välillä työhuoneella ja välillä vanhempien luona töitä tehden. Ja kotona tietysti siinä välillä. Leevi alkaa sentään vähän tottua mummin hoitoon, ja oli jopa puoli päivää yksinään mummolassa, kun piti lähteä Tampereelle haastattelemaan (ja valitsemaan) syksyn uusia opiskelijoita. Ei kuulemma ollut itkenyt paljoa, onneksi. Tässä vaan taitaa käydä niin, että juuri kun Leevin voisi jättää mummolaan tai muualle hoitoon, niin sitten muutetaan Tampereelle ja pitää taas totutella uuteen ympäristöön. Sinänsä tietysti positiivista, ettei tuo hoitoon jättäminen ole enää ihan mahdotonta, koska elo- tai viimeistään syyskuussa on Leevi varmaankin pakko mennä päiväkotiin. Kun vaan saadaan jostain päiväkotipaikka, tuntuvat päiväkodit olevan yhtä täynnä Tampereella kuin täällä Helsingissäkin.

Tampereen reissun tuloksena löytyi myös vuokra-asunto, tosi hyväkuntoinen ja iso kaksio vuonna 1927 rakennetussa talossa eli on korkeat huoneet ja tunnelmaa. Ja reilun viiden minuutin matka yliopistolle! Leeville tosin pitää kehittää alkovista oma "huone", mutta eiköhän se onnistu. Tärkeintä tietysti, että on tilaa yli kaksinkertaisesti nykyiseen verrattuna. Eli saattaa olla aika tyhjää aluksi, ennen kuin saadaan hankittua lisää huonekaluja. Vielä pitäisi vaan saada Helsingin kämppä myytyä...

Kelan kanssa väännettiin taas vaihteeksi viime viikolla. Meinaa jo muutenkin hermot mennä kaikkien byrokratiakiemuroiden ja lomakkeiden kanssa, ja sitten taas tuli odottamaton päätös vastaan. Loppujen lopuksi sitten selvisi, että päätös oli oikea, enkä itsekään ollut tehnyt mitään virhettä lappuja täyttäessäni, olinpa vaan lukenut Kelan nettisivujen selitykset huonosti. Tai ehkä ymmärtänyt väärin. Hiukan huvittavia toteamuksia vaan saatiin kuulla Kelan tiskillä, kun keskusteltiin siitä, kenelle kotihoidontuki oikein pitäisi maksaa. Se kuulemma pitäisi maksaa lapsen pääasialliselle hoitajalle, joka en voi olla minä, koska olen täysipäiväisesti palkkatöissä, muttei myöskään mies, joka on täysipäiväisesti koulutuksessa. Tosin kotihoidontukea maksetaan ihan vaan sillä perusteella, ettei lapsi ole kunnallisessa päivähoidossa, joten ei kai sillä pitäisi olla yhtään mitään väliä Kelalle, kuka sitä lasta oikein hoitaa - ja kenen tilille tuki maksetaan. Hmph.

Olisikohan siinä viime aikojen kuulumiset. Tärkeimmät varmaan ainakin. Huomenna sitten pitäisi taas yrittää sitä töiden tekemistä. Ja soitella Tampereelle niistä päiväkotipaikoista.

Töissä taas

Nyt on lomat loppu ja töissä pitäisi käydä. Leevi tosin tekee asian mahdottoman hankalaksi, kun ei suostu kenenkään hoitoon. Ensimmäinen työpäivä menikin sitten suurimmaksi osaksi siihen, että Elisa yritti kovasti viihdyttää Leeviä ja Leevi puolestaan roikkui mun lahkeessa kiinni. Tai huusi, kun yritettiin jotain muuta. Yritä siinä sitten tehdä jotain töitä, kun pienet kädet kurottelee papereita ja tietokoneen johto on ihan juuri kohta suussa. Luulisi mummolan olevan jo sen verran tuttu paikka, että siellä voisi olla muidenkin seurassa välillä. Vaikka eilisen perusteella näköjään ei ole. Enpä taida edes yrittää HYY:n lapsiparkkia, vaikka se niin kätevästi olisikin tuossa ihan vieressä.

Tänään sitten uusi yritys tehdä töitä, tosin alkuun pääsin vasta iltapäivästä, niin että Leevi saa olla rauhassa kotona isänsä kanssa vaihteeksi. Tuntuu oikeastaan tosi rentouttavalta olla töissä, siis täällä työhuoneella, varsinkin kun ei ole mitään deadlinea ahdistamassa tällä hetkellä. Tekemättömiä asioita kyllä riittää, mutta ei niitä kaikkia tässä kahdessa kuukaudessa ehdi kuitenkaan, ja sitten onkin taas uudet kuviot Tampereella. Joten teen mitä ehdin. Ja tyypilliseen tapaan ekat muutama tuntia on mennyt tietokonetta säätäessä ym. sivuseikkoja ihmetellessä. Joten nyt sitten pitäisi ryhtyä niihin oikeisiin töihin... (Rodoksen meiningit sun muut kuulumiset pitää kertoa joskus toiste.)

Lomalle

Kivahan se kai on, kun lapsi oppii uusia asioita. Mutta olipa vaan elämä helpompaa niin kauan kuin Leevi vain istui tai makasi. Konttaus jaksoi kiinnostaa ehkä viikon ja nyt sitten pitää päästä koko ajan seisomaan. Ja kun sopia paikka löytyy, niin Leevi käveleekin tukea vasten. Varsinainen ihmelapsi, tätä menoa oppii vielä kävelemään ilman tukeakin ihan kohta. Siinähän sitten ollaan varsinaisessa pulassa, kun nytkin jo kaikki käden ulottuvilla oleva saa kyytiä. Eikä omat lelut kiinnosta pätkääkään.

Ja niinkun ei tuossa vielä olisi tarpeeksi, niin kaikki tämä yhtäkkinen oppiminen näköjään häiritsee yöunia - ellei syynä ole hampaat, joita on yksi näkyvillä ja ties kuinka monta tuloillaan, ehkä kumpikin. Monta kertaa yössä saa rampata nostelemassa Leeviä pois pinnasängystä. Tai ainakin toteamassa, että kolinasta ja huudosta huolimatta lapsi on kuitenkin ihan unessa. Hiukan kyllä väsyttää...

Muuten olen yrittänyt hoidella kaikenlaisia pikkujuttuja alta pois, ettei lomalla tarvitsisi miettiä mitään tekemättömiä asioita. Huomenna siis lähdetään ja viikon päästä tullaan takaisin, juuri sopivasti Kallio kukkii -tapahtuman loppuhuipennukseen, jossa olisi tarkoitus taas hypellä afroporukoiden mukana, vaikken treeneihin pääsekään... Eka yritys oli jo tänä keskiviikkona Kallion naisvoimistelijoiden kevätjuhlassa, ja ihan hyvinhän se meni loppujen lopuksi.

Comeback

No niin, pitää ryhdistäytyä ja alkaa taas kirjottelemaan tännekin jotain. Ei silti, etteikö kertomista olisi ollut jo paljon aiemminkin, mutta en näköjään jaksa keskittyä sen vertaa, että saisin tänne jotain järjellistä tekstiä aikaan. Ehkäpä sitten siinä "oikeassa elämässä" on ollut sen verran tekemistä, ettei netissä jaksa enempää kuin tehdä palapelejä facebookissa tai jotain muuta vähemmän vaativaa. Ja onhan siinä ollut, näköjään viime vuonna alkanut projekti laittaa koko elämä uudelle mallille jatkuu edelleen. Tärkeimpinä kai, että sain uuden sukunimen, kun mentiin pari viikkoa sitten naimisiin, ja että sain kuin sainkin sen marraskuussa haetun työpaikan eli aloitan etnomusikologian assistenttina Tampereen yliopistossa elokuussa. Mikä puolestaan tarkoittaa samalla sitä, että kesällä muutetaan Tampereelle, joten asunto on nyt myynnissä ja uusi (vuokra-)asunto haussa.

Kaiken hulinan keskellä on yritetty ja yritetään edelleen vähän harjoittaa myös sitä lomailua, kun nyt vielä olen sillä vanhempainlomalla (vaikkei aina uskoisi), eli maaliskuussa matkailtiin Joensuun kautta Vuokattiin ja toukokuussa on suuntana Rodos. Kesällä ei sitten enää lomaillakaan, aloitan ensin tutkijakoululaisena kesäkuussa ja elokuussa tosiaan Tampereella assistenttina. Ja onhan siinä muutossakin taas oma työnsä, mutta jos hyvin käy, löydetään sellainen kämppä, missä voidaan olla se koko viisi vuotta, minkä Tampereen pesti kestää. Suunnitelmissa ollut työmatka Kuala Lumpuriin taitaa harmi kyllä jäädä väliin, kun Emil Aaltosen säätiö ei tänä vuonna ollut suotuisa. Mutta ehkäpä elokuuksi on sen verran tekemistä uudessa kotikaupungissa ja uudessa työpaikassa, viikon konferenssimatka toiselle puolelle maapalloa olisi jo vähän liikaa. Harmi silti, kun kerrankin olisi ollut tilaisuus päästä ihan uudenlaisiin maisemiin.

Leevi tietysti kasvaa ja voi muutenkin oikein hyvin. Mitä nyt tällä hetkellä vierastaa hirveästi, eikä edes kotona halua päästää mua näköpiiristä. Painoa on sen verran, että mulla on selkä ollut ihan hajalla suunnilleen viimeisen kuukauden, eikä asiaa tietysti yhtään auta se, että Leeviä pitää vähän väliä nostella syliin. (Tällä hetkellä selkä on kyllä taas parempi, kaikeksi onneksi, ja toivottavasti nyt pysyy edes tällaisessa kunnossa, ettei Rodoksen matka mene ihan pilalle sen takia.) Ja syliin on pitänyt nostella tuon vierastamisen lisäksi sen takia, että Leevi aina välillä kellahtelee kumoon lattialle. Ensin Leevi opetteli (ja oppikin) istumaan ja heti kun se alkoi sujua, onkin pitänyt yrittää kaikin tavoin päästä liikkeelle. Ensin hypittiin pepulla eteenpäin ja sitten viime viikonloppuna suunnilleen alkoi konttaaminen sujua joten kuten. Vähän oudolta se vieläkin näyttää, mutta sen verran nopeasti Leevi jo pääsee eteenpäin, että vähän väliä saa irrottaa käsiä videonauhurin sisältä tai repiä jotain johtoa irti käsistä. Jostain syystä kaikenlainen elektroniikka (kännykät, videot, digiboxi ja kaukosäätimet ainakin) on paljon kiinnostavampaa kuin mitkään omat lelut... tai lehdet ja kaikenlaiset paperit kelpaa myös - revittäväksi tietenkin.

Ajankohtaisena lopetuksena tämän päivän ihmettelyn aihe: Mitä ihmettä useimmiten niin viisas presidentti Tarja Halonen oikein sekoilee? Kyllä kai itselle epäedullista sopimusta pitääkin kritisoida...

Leevi-juttuja uuden vuoden aluksi

Näin on joulut ja uudet vuodet juhlittu. Rauhallisesti perhepiirissä. Tai uutta vuotta myös kavereiden kanssa. Ruokaa ja varsinkin suklaata tuli syötyä riittävästi - jos viitsisi, niin voisi lupailla, että tammikuussa en syö ihan yhtä paljon suklaata, mutta ehkä en kuitenkaan viitsi. Ettei sitten taas harmittaisi.

Joulu jatkui meillä vielä välipäiville, kun mentiin ja ostettiin Leeville uudet vaunut. Hienot ovat ja vähän näppärämmät kuin ne vanhat, joissa rupesi olemaan kaikkia pikkuvikoja sen verran, että alkoi pelottaa, millon ne hajoaa pahemmin. Olisi kai niillä pärjätty vielä jonkun aikaa, mutta kun alkoi alet ja sattui sopivat kohdalle, niin pakkohan ne oli ostaa. Leevi itse ei kyllä tunnu viihtyvän yhtään paremmin näissä uusissa kuin niissä vanhoissakaan. Pitäisi kai kokeilla joululahjaksi saatua kantotakkia, vaikka eipä Leevi kantoliinassakaan yleensä jaksa kovin kauaa. Liinassa ja vaunuissa kun ei ilmeisesti saa tarpeeksi huidottua käsillä.

Ihmeen hyvin silti onnistui ensimmäinen äiti-vauva-aktiviteetti meiltä, eli Soinnun MamaAfro, jota käytiin eilen kokeilemassa. Ja siellä Leevi kyllä keikkui liinassa ihmeen rauhallisesti, mitä nyt piti imeä ja kuolata liinan reunat märiksi ja syödä välillä. Ja nähtiinhän siellä pari tuttuakin, Soinnun itsensä lisäksi. Ei silti taida mahtua tuo tunti vakio-ohjelmistoon, kun menee omat harrastukset edelle... en varmaan samana päivänä jaksaisi sekä vauva-afroilua että illan flamenco-tunteja. Se hyöty tuosta testikerrasta kyllä oli, että vääntäydyttiin sängystä ylös ihan käsittämättömän aikaisin eli klo 9 aamulla. Ja toiveissa olisi saada Leevin (ja siinä samalla meidän muidenkin) päivärytmiä käännettyä hieman järkevämmäksi. Jos vaikka nukahdettaisiin jo puolen yön aikaan, ja herättäisiin... hmm... no, edes aamupäivällä. Tänäänkin Leevi heräsi kyllä yöunilta ennen yhdeksää, mutta mun yöunista ei tullut oikein mitään, kun yöllä pitikin taas syödä kolmen tunnin välein. Välillä siis jo nukuttiin lähes kahdeksan tunnin yöunia ja niiden päälle syömisen jälkeen vielä pari tuntia lisää. Saapa nähdä, miten käy tänään. Yhdentoista aikaan näytti jo lupaavalta, mutta eipä vaan vieläkään ole lapsonen unessa.

Tammikuussa olisi siis tarkoitus päästä takaisin vanhojen harrastusten pariin ihan säännöllisesti. Ja ehkä töidenkin, aina välillä. Koko joulukuun piti korjailla yhtä artikkelia, mutta eihän siitä mitään tullut, joten nyt pitäisi ryhdistäytyä ainakin sen suhteen. Opetustakin on tiedossa maaliskuusta lähtien.

Jos nyt joku uuden vuoden lupaus pitää tehdä, niin pitänee rajoittaa nettiostoksia, niitä kun on tullut viime aikoina tehtyä vähän liikaa (ja siihen vielä joululahjaostokset päälle, huh huh). Ja muutenkin voisi kuluttaa vähän vähemmän aikaa kaikilla kestovaippa- sun muilla vauvasivuilla. Ettei sitten taas olisi ihan pakko tilata jotain uutta... Välillä jo mietin, että onko tuo kestovaippailu ihan hulluutta, kun rahaa menee vaikka kuinka paljon ja siihen vielä pyykinpesun vaiva päälle, mutta eipä sitten kuitenkaan. Jouluna nimittäin kyläiltiin mummolassa kertakäyttövaippojen kera, ja tulipa siitä vajaasta kahdesta vuorokaudestakin ihan järkyttävä kasa jätettä! Ja aina välillä Leevi on saanut kertiksistä ihottumaakin, joten parempi pitäytyä noissa kestoissa, varsinkin kun niitä on jo ihan kiitettävä määrä tullut hankittua.

Ai niin, Leevi kuulemma tänään kääntyi selältä vatsalle. Minä vaan en ole vielä omin silmin sitä ihmettä nähnyt, kun ei sitten enää kolmatta kertaa viitsinyt moista temppua tehdä. Tulee tosiaan joskus mieleen koiran kasvatus, kun Leeviä on yrittänyt houkutella kääntymään tai syömään purulelua(!) käsien sijasta, ja kuolaa valuu välillä niin, että kaikki vaatteet on märkänä... Kaikkeen myös pitää tarttua, minkä käsiinsä saa, tietysti.

Kohta onkin taas joulu

Pari päivää jouluun, eikä ihme kyllä minkäänlaista jouluahdistusta ilmassa. Melkein tuli kiire joululahjojen kanssa, vaikka aloitinkin hyvissä ajoin jo marraskuun puolella niiden ostelun (on kyllä käsittämätöntä, miten edes voisi tulla kiire, kun en osta lahjoja paljon kellekään), mutta nyt on lahjat ostettu ja paketoitu. Eilen meinasi kyllä tulla ahdistus kun oltiin Itäkeskuksessa shoppailemassa. Tarkoitus ei varsinaisesti ollut ostaa mitään, vaikka sitten jotain vaatteita ostettiinkin, kunhan päätettiin lähteä vähän ihmisten ilmoille. Ja ihmisiä siellä tosiaan riitti... eikä Leevi oikein tykännyt, kun on tottunut vähän pienempiin tiloihin. Mutta tulipahan käytyä, ja oli loppujen lopuksi ihan hauskaakin. Keskustassa olisi saattanut olla kivempaa, mutta se olisi näin vähän ennen joulua ollut varmaan liian stressaavaa lapsen ja vaunujen kanssa. Itäkeskuksessa on sentään vauvanhoitohuone eikä vaatetustakaan tarvitse miettiä vähän väliä, kun ei tarvitse mennä ulkoilmaan kaupasta toiseen kulkiessaan.

Nykyisin on kyllä jotain hohtoa tuossa kaupungilla kuljeskelussa silloin harvoin kuin siellä tulee kuljeskeltua - muuten kuin mahdollisimman pikaisesti asioita hoitamassa. Tällaista pätkää kuvattiin keskustassa pari viikkoa sitten, tulkoon se nyt tähän kuvitukseksi, kun ei ole tullut otettua mitään loisteliaita valokuvia viime aikoina. (Terveisiä vaan ulkomailla oleskeleville ystäville, että yhtä synkkää säätä on täällä luvassa jouluksikin.)

Neuvolassa on tietysti myös käyty, ja Leevi jälleen kerran todettu terveeksi ja reippaaksi. Hampaitakin lienee piakkoin tulossa, kun kädet menee edelleen suuhun ja kuolaa valuu loputtomiin. Purulelun funktiota ei Leevi ole ihan vielä ymmärtänyt, mutta sen avulla saa peukalon pysymään pois suusta ainakin vähän aikaa. Kaikkeen mikä käteen sattuu pitää nimittäin tarttua tiukasti, minkä takia voisinkin pian joulun jälkeen käydä kampaajalla. Tai olisi kai syytä jo muutenkin käydä...

Ai niin, viime viikolla oltiin siellä Orchestra Baobabin konsertissa, tuntuu että siitäkin on vaikka kuinka kauan. Konsertti oli oikein mainio, vaikka bändi pitäytyikin täysin salsameinigeissä. Siis salsaa senegalilaisittain, mutta olisivat voineet soittaa edes jotain vähän mbalaxin suuntaista jossain välissä, ihan vaan vaihtelun vuoksi, jos ei muuten. Joissain esitteissä näkynyt Buena Vista Social Club -vertaus oli oikeastaan aika osuva, Baobabhan on Senegalissa enemmän keski-ikäisten ja sitä vanhempien ihmisten suosiossa... ja bändi itsekin on pääasiassa samaa ikäluokkaa, vaikka kokoonpano on kaukana alkuperäisestä. Näköjään levy-yhtiökin on sama kuin Buena Vistalla, hmm. Se tenorisaksofonisti oli joka tapauksessa paras kaikista.

Silmäpuolet

Niin se aika vaan kuluu tekemättä paljon mitään, vaikka kovasti koko ajan jotain touhutaankin. Viime päivät on kuluneet luentoa valmistellessa, nyt vielä pitäisi suunnitella luentoon liittyvä tanssitunti. Perjantaina sitten onkin ensimmäinen oikea työpäivä pitkiin aikoihin, ja samalla viimeinen vähään aikaan, ellei jotain yllättäviä työtarjouksia ilmaannu tammi- tai helmikuuksi.

Noin muuten ollaan lähinnä pähkäilty, miten saataisiin pidettyä Leevin peukalo (ja koko nyrkki) pois suusta. Lapsihan on tähän asti pärjännyt loistavasti ilman tuttia, mutta nyt sitten on keksinyt, että peukun syöminen on kivaa. Ehkä vaan siksi, että heti ryntää äiti tai isä repimään kättä pois suusta. Tai mistä sitä kukaan tietää, mutta tutti ei oikein kiinnosta vieläkään - sitä on kyllä aiemminkin tarjottu. Vaikka parempi kai niin, ettei sitten seuraavaksi saada juosta vähän väliä tunkemassa pudonnutta tuttia suuhun.

Leevin kanssa ollaankin nyt kuin kaksi marjaa, kun molemmilla on oikea silmä turvoksissa. Leevillähän on koko pienen ikänsä rähminyt oikea silmä, ja ilmeisesti jatkuvasta puhdistamisesta johtuen se on usein myös lievästi turvoksissa. Mulla taas on nyt pari päivää ollut vaivana kummallinen turvotus oikeassa silmäluomessa. Silmä ei siis ole mitenkään tulehtunut, mutta tuntuu niinkun silmässä olisi roska ja turvotus vähän häiritsee näkökenttää... ja näyttääkin aika pahalta. Mutta kai sitä piti joku vaiva saada näin syksyn päätteeksi, kun oon kaikilta flunssilta säästynyt (kop kop).

[Lisäys seuraavana päivänä:] Näköjään kannattaa julkistaa kaikenlaiset vaivat blogissa - heti alkaa parantua. Olisikohan sama efekti kun siinä, että siinä vaiheessa kun suoriutuu lääkäriin, ei enää vaivaa mikään. Leevin silmään ei tosin näytä auttavan kumpikaan.

Kohta kaksi kuukautta...

on Leevillä ikää. Huomenna mennään taas neuvolaan mittailemaan, kuinka paljon tuo on ehtinyt kasvaa, paljon joka tapauksessa. Huikea ero näkyi varsinkin katsellessa videolta pätkiä tästä kahden kuukauden varrelta, surkean pieni rääpäle Leevi oli silloin syntymäpäivänään nykyiseen verrattuna, vaikka olikin aika iso jo silloin. Ja taas on vaatteita jäämässä pieneksi... ja onhan Leevi tietysti muutenkin isomman oloinen, mm. potkii tarmokkaasti aina kun vaihdetaan vaippaa ja naureskelee tietysti päälle. Ympäristökin jo alkaa kiinnostaa, varsinkin kotoa poissa ollessa ihmetellään silmät pyöreänä.

Onhan tässä jonkun verran käytykin poissa kotoa, tosin enemmän kai ilman Leeviä. Tanssitunnille suoriuduin vihdoin eilen, muuten oon käynyt vaan venyttelytunneilla yliopistolla. Mutta kai sitä voi jo vähitellen muutakin tehdä (vaikka jostain nettipalstalta juuri luin, ettei sektion jälkeen saisi puoleen vuoteen harrastaa mitään rankkaa liikuntaa). Tosin ekan tanssitunnin otin vielä varovaisesti, ehkä sitten ensi kerralla vähän enemmän.

Niin, Etnosoi! sitten oli ja meni. Käytiin katsomassa Ndioba & Topotoa, jonka keikasta multa kyllä jäi loppuosa näkemättä, kun kiirehdin kotiin, sekä Boubacar Traoréa. Erityisesti jälkimmäinen keikka oli hieno, tosin olisi varmaan toiminut vielä paremmin jossain muussa ympäristössä kuin Savoy-teatterissa. Joka tapauksessa oli kiva päästä ulos muuallekin kun ostoksille ja noihin liikuntaharrastuksiin, varsinkin kun molemmilla keikoilla tietysti näki tuttuja. Nyt on sitten jo liput hankittuna Orchestra Baobabin keikalle, ja bändin levy tuli tänään postissa, niin että voidaan oikein valmistautua keikkaa varten... Boubacar Traorén keikalla oli nimittäin vähän tylsää, kun ei tuntenut suurinta osaa kappaleista ollenkaan. Vaikka olihan se oikein nautittava keikka silti, en nyt osaa kuvailla tarkemmin, sellaista meditatiivista musiikkia (omalla tavallaan), sopi oikein hyvin marraskuun tunnelmiin.

Samassa cd-paketissa Orchestra Baobabin uusimman kanssa tuli Youssou Ndourin uusi, joka on ihan ok. En vaan edelleenkään ymmärrä, miksi Youssoun pitää länsimaiden markkinoille tehdä niin kauhean siloteltuja versioita biiseistään. Nämä uusimmat ei kyllä ole ihan pahimmasta päästä, mutta silti... Jos muuten joku meinaa tuon uuden levyn ostaa, niin kannattaa sitten ostaa se kahden cd:n versio, parhaat biisit on nimittäin sillä bonus-cd:llä (ainakin näin ensikuuleman perusteella).

Postiluukku on muuten kolissut ahkeraan tässä viime aikoina. Pienten lasten vanhemmat ovat näköjään kovinkin ostovoimaisia noin keskimäärin, kun harva se päivä tulee sitä sun tätä mainosta ja lippulappua, tänään jopa KaksPlus-lehden näytenumero. Ei kyllä kannattaisi meille mitään lähetellä...

Työjutuistakaan ei näköjään pääse millään eroon, vaikka oli tarkoitus pitää taukoa niistä edes vähän aikaa. Mutta kun tuli luvattua mennä opettamaan marraskuun lopussa, niin onhan sitä ruvettava valmistelemaan, ja se loppukesästä valmiiksi väännetty artikkeli odottelee nyt korjauksia ja lisäyksiä. Yksi hakemuskin täytynee tässä vääntää, vaikka hakemuksia ei varsinkaan pitänyt tehdä enää tänä vuonna.

Lokakuu

Näinpä on kulunut ties kuinka kauan siitä, kun viimeksi mitään tänne kirjotin. Ja saa nähdä, miten nyt käy, kun Leevi jo ähisee siihen malliin, että saattaa kohta herätä. Vaikka vanhempien sängyssä uni näköjään maittaa paremmin kuin omassa. Tai sitten vaan väsyttää aamun neuvolareissun jäljiltä.

Niin, onhan tässä kaikenlaista ehtinyt tekemään, ja toisaalta ei paljon mitään. Ainakin Kallion virastotalolla on vierailtu keskimäärin kerran viikossa. Niinkun joku jossain kirjoitti, niin soisi kunnallisten terveyspalvelujen toimivan muutenkin yhtä hyvin kuin neuvolan. Paitsi ettei mulla juuri ole hammashuollostakaan valittamista, kun kerran oon saanut siellä käydä ja hammaslääkäri on vieläpä kiva (mikä ei todellakaan estä sitä, etten olisi joka kerta yhtä kauhuissani kaikista paikkaamisista ja muista). No, seuraava aika löytyi kyllä vasta tammikuuksi, mutta kuitenkin.

Sen artikkelin sain loppujen lopuksi korjattua, vaikka olisihan sitä voinut enemmänkin työstää. Onpahan se nyt ainakin pois käsistä ja toivon mukaan vuoden loppuun mennessä julkaistu. Niin, siihen kai viime viikkoina onkin kaikki aika "ylimääräinen" aika (ja välillä puolet yöunistakin) mennyt, kun en millään saa päähäni, mitä oikein oon puuhannut neuvolareissujen, pyykinpesun ja netissä pyörimisen lisäksi. Eikun oonhan mä myös käynyt kaksi kertaa yliopistolla, en kyllä missään työasioissa vaan venyttelytunnilla. Vähän jo tekisi mieli tanssitunneillekin, ehkä ensi viikolla voisi jo kokeilla sitäkin, vaikka hyppimistä kai pitäisi vielä välttää.

[Näin sujuvasti sujuu näköjään yhdellä kädellä kirjoittaminen, tällä oikealla vaan nopeammin kuin vasemmalla, jolla sain aikaan suurimman osan edellisestä kappaleesta. Mutta onhan tätäkin jo tullut harjoiteltua muutaman kerran.]

Niin, Leevi on tänään taas kerran todettu hyvinvoivaksi ja pitkäksi ja jänteväksi ja mitä kaikkea. Tällä kertaa päästiin oikein lääkärin puheille terveydenhoitajan lisäksi. (Sinne mummille vaan tiedoksi, että pituutta on jo 61 senttiä...) Kovin kunnioittavasti ei kyllä poika itse suhtaudu auktoriteetteihin, vaan yritti jo toisen kerran pissata neuvolantädin päälle. Muita uusia temppuja ei Leevi ole oppinut, mutta ei kai ihan vielä tarvitsekaan.

Kuulumiset

Eipä tässä paljon ole kuulumisia kerrottavana, kun enimmäkseen kotona kulutetaan aikaa. Lisäksi ollaan hoidettu kaikenlaista byrokratiaa, ja taas toivon, ettei vähään aikaan tarvitsisi täyttää yhtään lomaketta. Lomakkeiden täyttäminen ja vaippojen peseminen on toisaalta kyllä ollut hyvä syy vältellä töitä eli yhden artikkelin korjailua - johon nyt on enää noin viikko aikaa... (Töitä tietysti saisi näin äitiyslomalla vältellä muutenkin, mutta kun tutkimus on vähän tällaista, että julkaista pitäisi aina ja koko ajan... ja kyseinen artikkeli on odotellut sattuneista syistä jo syksystä 2005 asti, joten olisi se jo syytä vihdoin saada maailmalle.)

Aamulla tulee Leevillä kolme viikkoa täyteen, ja jotkut vaatteet alkaa jo käydä pieniksi. Neuvolantäti sanoikin viime viikolla, ettei muista vuosiin nähneensä yhtä pitkää (58 cm) kaksiviikkoista. Painoa sen sijaan saisi kertyä vielä vähän lisää pituuteen nähden, viikko sitten 4,6 kiloa, nyt varmaan vieläkin enemmän. Taitaa vielä joutua mun surkeat käsivoimat koetukselle... Eikä taida tuo äitiyspakkauslaatikko kelvata nukkumapaikaksi enää kovin kauaa, kun nyt jo kädet kolistelee reunoja. Pinnasänky vaan on yösyömisiä ajatellen ikävästi tuolla olohuoneen puolella kun ei oikein mahdu minnekään lähemmäksi.

Leevi on enimmäkseen tosi kiltti, vaikka öisin ei aina osaa päättää, haluaisiko syödä vai nukkua. Mutta nukkuu sitten lopulta sentään useamman tunnin kerrallaan, joten ei ole ehtinyt ihan hirveästi kertyä univelkaa vanhemmillekaan. Vähitellen alkaa kai näkymät kirkastua, siihen malliin Leevi jo katselee, vaikkei kyllä aina tiedetä mitä. Muihin harrastuksiin kuuluu laulaminen, tosin toistaiseksi vain nukkuessa...

Introducing

Leevi Boufaye Seye, born last Monday at 07:20, weight 3926 gr, height 54 cm.

Tässä siis tämä uusi perheenjäsen oikein nimen kanssa. Kiitokset onnitteluista! Ja anteeksi kaikille niille, joille en ole syystä tai toisesta muistanut/ehtinyt/jaksanut laittaa viestiä asiasta... Kotiin päästiin torstaina, ja katsomaankin saa kyllä tulla, jos haluaa.

I'm going slightly mad

Vaihteeksi taas nuottiesimerkkien takia. Tuolla muutama postaus sitten sain suosituksen LilyPondista, joka onkin varmaan oikein käyttökelpoinen systeemi nuottien kirjoittamiseen. Paitsi ettei mun aivokapasiteetti näköjään riitä tuottamaan riittävän eksaktia koodia, että saisin nuotit menemään niinkun haluan, vaikka kuinka yritän opiskella manuaalista. Finalen ilmaisversio NotePad taas sopisi muuten tällaiselle lievästi koodirajoitteiselle, mutta sillä ei näköjään saa merkittyä edes yksinkertaisimpia etuheleitä, joten homma tyssäsi heti alkuunsa. Aargh! Laitoksella taisi olla jollain koneella joku ohjelma, mutta jotenkin muistelen, että se oli juuri se Sibelius, josta hankin huonoja kokemuksia jo aiemmin. Enkä kyllä muutenkaan jaksa lähteä mahani kanssa minnekään muualle tuskailemaan typerien nuotinkirjoitusohjelmien kanssa.

Niin, täällä kotona sitä tosiaan vielä ollaan, eikä lapsella tunnu edelleenkään olevan kiire tulla ulos, joten taidetaan olla vielä ensi viikollakin...

Laskettu aika

Se on siis tänään, mutta taidetaan vielä joutua odottelemaan... mutta näinhän on kaikki yksimielisesti arvelleetkin. Lauantain saunavierailustakaan ei näytä olleen mitään hyötyä. Huomenna taas neuvolaan, muuten jatkan täällä kotona ihmettelyä, mitä nyt ehkä kaupassa pitäisi käydä.

Sen verran olen jo saanut aikaan, että kassi on pakattuna (melkein) valmiina siltä varalta, että sinne sairaalaan joskus päästäisiin lähtemään. Cd-valikoima on tällainen, jos en keksi vielä vaihtaa jotain:

• Tori Amos: Scarlet's Walk - en jotenkin osaa kuvitella, että mikään muu Tori Amos sopisi sairaalalevyksi, muutenkin jollain tavalla "tasaisempi" kuin muut Amosit

• Counting Crows: August and Everything After - kun tämä on ollut melkein kaikilla muillakin matkoilla mukana, niin ehkä se pitää tuonnekin ottaa, varmuuden vuoksi

• Don Johnson Big Band: Don Johnson Big Band - tätä oon viime aikoina "kuunnellut" "päiväunilevynä", siinä keskivaiheilla on joitain kappaleita, joita en varmaan ole montaa kertaa kuullut, ja aina herään vikan biisin aikana

• Salif Keita: Moffou - olisiko tää sitten Salif Keitalta se ehdoton valinta ainakin tähän tilanteeseen, Salif Keitan ääntä ainakin luulisi jaksavan kuunnella

• Tuomo: My Thing - varmaan siksi, että tää on vaan niin hyvä, vaikken olekaan kuunnellut kovin usein viime aikoina

Jospa noilla pärjäisi... Toivottavasti kaikki muukin olennainen on tullut pakattua. No, eipä sieltä Kätilöopistolta niin kovin pitkä matka ole käydä hakemassa kotoa, jos jotain tärkeää ei ole heti mukana.

Hemulin terveiset

Maha alkaa olla niin iso, että ne vähän tyylikkäämmät äitiysvaatteetkin on alkaneet kiristää, joten käytän lähinnä paria tarpeeksi pitkää ja leveää tunikaa ja näytän kai enimmäkseen Hemulilta. Ryhdyin tässä jo pakkailemaan laukkua sairaalaan lähtöä varten, vaikka siihen varmaan vielä meneekin aikaa. Neuvolalääkärin lisäksi kun terveydenhoitajakin oli sitä mieltä, ettei se lapsi sieltä varmaan ihan heti synny, kun sillä on sen verran paljon tilaa vielä. Eikä edelleenkään oikein mitään muitakaan merkkejä mistään, joten pitää vaan odotella.

Tylsää on siis enimmäkseen, kun ei oikein jaksa tehdä mitään. Paitsi syödä näköjään, kun painoa oli taas viime neuvolakäynniksi tullut reippaasti lisää. Eipä tartteis tulla enää yhtään enempää kyllä, kun en näköjään suoriudu mihinkään liikuntaharrastuksiinkaan enää. Viime torstaina kävin sentään vielä uimassa, mutta sen jälkeen on ollut sen verran ankeat säät, ettei Uimastadion houkuttele. Ja joogakoulun kortti loppui jo toissaviikolla.

Niin, siellä Korkeasaaressa tosiaan käytiin viime keskiviikkona, mutta vasta sen myrskyn jälkeen ja lopulta oltiin niin myöhässä perhevalmennuksesta, ettei menty sinne ollenkaan. Taiteiden yökin tuli katsastettua (kuvia Flickrissä). Tällä viikolla ei sitten olekaan ollut juuri mitään erityistä aktiviteettia, mitä nyt kävin tänään - vihdoin - leikkauttamassa hiukset. Ei ole vielä mitään dokumentteja uudesta lookista, mutta paljon lyhyemmät ne on nyt. Illalla voisi ehkä mennä katsomaan ilotulitusta.

Huomenna mennään Korkeasaareen...

Siellä on nimittäin Korkeasaaripäivä ja ilmainen sisäänpääsy, joten pitää käyttää tilaisuutta hyväkseen ja jatkaa Helsinki-sightseeingiä vielä yhdellä paikalla, jossa ei ole tullut vuosiin käytyä. Muttei sentään mennä koko päiväksi niinkun laulussa, koska iltapäivällä on luvassa viimeisen kerran perhevalmennusta ja siellä ainakin jotain hampaidenhoitoinfoa (no, jos Korkeasaaressa on ihan älyttömän kivaa, niin sen voi varmaan jättää väliin, mutta eiköhän muutama tunti kuitenkin riitä eläinten katseluun).

Äitiyspakkaus tuli vihdoin tänään, ja sen sisältöä sitten ihmeteltiin pitkään. Tosi söpöjä vaatteita siinä ainakin on, vaikka noin puolet taitaa olla alkuun ihan liian isoja. Tai sitten ei, kun neuvolantätikin arvioi tänään lapsen jo yli kolmekiloiseksi. Joka tapauksessa piti heti aloittaa suuri pesu- ja lajitteluoperaatio... Taas hyviä tekosyitä olla kirjottamatta sitä artikkelia, jossa pääsin jo eilen illalla uudelleen alkuun. Todellakin vaan alkuun, mutta etenipä edes vähän, kun ei enää voinut verota kuumuuteenkaan. Mutta tänään sitten piti neuvolakäynnin ja äitiyspakkauksen hakemisen jälkeen vielä keittää viikonloppuna kerätyt omenat hilloksi (ne kun oli hiukan happamia sellaisenaan syötäviksi), joten eipä se taida tänäänkään paljoa edistyä.