Eihän tästä mitään tule

... siis tästä blogin pitämisestä. Tarkoitus tosiaan oli ryhdistäytyä nyt kun taas asun täällä vähän kaukana. Mutta kun ei vaan ehdi. Tai ei muista, vaikka joskus ehtisikin. Suurimpana syynä kai se, että ollaan oltu vähän väliä sairaana, Leevi tuo päiväkodista kotiin kaikki mahdolliset virukset. Nyt on kolmas flunssa menossa, tai joku tällainen ihmeellinen yskä ja nuha ja kurkkukipu, joka ei tunnu loppuvan ikinä. Ja välissä sairastettiin yksi vatsatautikin. Kaikki siis tuon edellisen blogipäivityksen jälkeen eli reilun kuukauden sisään (huh).

Lievästi tietysti ottaa päähän, kun sekä töissä että kotona on saanut sitten kaikki ei-ihan-hirveän-kiireellinen odottaa parempia aikoja. Töissähän se tietysti tarkoittaa omaa tutkimusta... Niinpä nyt sitten onkin älytön kiire kehittää posteria alle kahden viikon päästä alkavaan NOFODin konferenssiin. Kaipa se vielä valmistuu, ellei ensi viikolla ilmaannu liikaa niitä hirveän kiireellisiä asioita - tai jouduta jäämään kotiin sairastamaan.

Noin muuten on kyllä kaikki sujunut varsin mainiosti. Töissä on edelleen kivaa, ja Leevi on kai jo vähän innostunut päiväkodissa olemisesta, vaikka edelleenkin itkee aina aamuisin, kun sinne pitää jäädä. Ja kaikenlaista uutta siellä tuntuu oppivan, jos ennen yksivuotispäiviä Leevi alkoi syödä itse lusikalla ja nyt se jo sujuu aika hyvin. No, ruuan koostumuksesta riippuen. Lempiruoka on tällä hetkellä leipä, sitä pitäisi saada koko ajan. Kovasti Leevi myös yrittää itse pukea, kenkiä varsinkin, ei vaan ihan onnistu vielä. Eikä puhuminenkaan, mutta juttua riittää siitä huolimatta.

Hauskaa

Kovin hauskaa on olla työpaikassa, jossa henkilökunnan viikkopalaverissa (tai mikä se onkaan) voidaan saada kollektiivinen hysteerinen naurukohtaus. En kyllä enää muista, mikä oli niin hauskaa, mutta ei kai sillä niin väliä.

Leevikin alkaa ilmeisesti viihtyä päiväkodissa, ei kuulemma enää lähde heti juoksemaan ovelle, kun tullaan hakemaan, vaan käy ensin sanomassa hei hei kaikille erikseen. Aamulla pitää silti vielä itkeä, kuuluu kai johonkin päiväkotiprotokollaan.

Tampere

No niin, täällä ollaan asuttu jo yli kuukausi, enkä vieläkään ole jaksanut kirjoittaa mitään kuulumisia. Yhtenä syynä on ollut nettiyhteyden puute, eipä ole houkutellut yrittää kirjoittaa mitään pitempää, kun roikkuu jonkun muun langattomassa verkossa ja yhteys saattaa katketa hetkenä minä hyvänsä. Saunalahti sai sitten lukuisien vaiheiden jälkeen aikaan nettiyhteyden viime torstaina, ja lähetti tällä viikolla aivan liian ison laskun... alkaa jo hieman kypsyttää, kun siellä ei tunnuta osaavan tehdä mitään oikein. Ja kaiken lisäksi asiakaspalveluun soittaessa saa aina jonottaa yli 30 minuuttia, en ollenkaan tajua, mistä tällaiset tilastot on voitu repiä.

Mutta piti kai kertoa jotain ihan muuta. Tampereeseen ei olla hirveästi ehditty tutustua, mitä nyt tietysti ollaan pyöritty keskustassa kaupoissa ja muuta vastaavaa. Asunto on edelleen ihana ja iso, ja varsinkin hyvällä paikalla. Ihan kiva, kun pääsee noin viidessä minuutissa töistä kotiin ja melkein kaiken pystyy hoitamaan kävellen. Bussillakin on kyllä jo muutaman kerran ajettu. Bussikokemusten perusteella kaikki Tampereen bussikuskit on virolaisia eivätkä tunne kaupunkia ollenkaan. Perille ollaan sentään aina päästy. Jotain sellaista pikkukaupunkimaista tunnelmaa täällä on, en vaan ole vielä keksinyt, mistä se oikein johtuu.

Helsingissä ollaan ehditty vierailla jo kahteen kertaan muuton jälkeen, nyt ei sitten varmaan vähään aikaan käydäkään. Ensin piti käydä tekemässä asuntokauppoja ja viime viikonloppuna tapaamassa Englannissa ja Kanadassa asuvia serkkuja, joita en ollut nähnyt vuosiin. Muuten onkin elämä pyörinyt lähinnä koti-päiväkoti-yliopisto-akselilla. Eli töitä on tullut tehtyä, mitä nyt lähemmäs puolet elokuusta on tainut mennä työhuoneen siivoamiseen ja järjestelyyn ja ylipäätään laitoksen systeemeihin orientoitumiseen. Toistaiseksi ainakin vaikuttaa työkuviot tosi miellyttäviltä, mukavia työkavereita, kaikenlaisia käytännönläheisiä kursseja opetettavaksi ja väitöskirjallekin näyttäisi jäävän ihan oikeasti aikaa (niinkun tietysti kuuluukin). Ai niin, ja pitääpä täälläkin hehkuttaa sitä, että yliopiston avajaisissa soittaa JPP, joten harkitsen vahvasti niihin osallistumista. Helsingissä en ole koskaan viitsinyt, kun tuollaiset pönötystilaisuudet on aina niin puuduttavia. Hmm, kertonee tuo esiintyjävalintakin jotain koko yliopistosta - siellä ainakin tuntuu kotoisalta, vaikkei Tampereella muuten vielä tunnukaan.

Päiväkotiin on Leevi ilmeisesti jo tottunut ihan hyvin, vaikka aluksi näyttikin huonolta ja edelleen pitää aamuisin itkeä kovaan ääneen. Aika surkealtahan tuollaiset ihan pienet siellä päiväkodissa vaikuttavat, kun ei Leevikään vielä osaa puhua ja sanoa, jos on vaikka jano tai nälkä tai jotain muuta vialla. Onneksi osasi sentään jo kunnolla kävellä ennen päiväkotiin menoa, niin että pysyy edes jotenkin muiden vauhdissa mukana. Tänään Leevi kuulemma jo söikin ihan itse, sekä päiväkodissa että täällä kotona, muttei sitten jaksanut enää iltapuurolla moista ihmettä esitellä mulle

Muuttostressiä

Nyt on sitten melkein kaikki hoidettu muuttoa varten, vielä kun jaksaa pakata, niin sitten ollaan voiton puolella. Sen netinkin sain lopulta tilattua, alkoi jo välillä usko mennä Saunalahteen, kun ei netin kautta tilaaminen toiminut moneen viikkoon eikä puhelimella soitteleminenkaan meinannut tuottaa tulosta. Pari viikkoa ainakin joudutaan olemaan ilman nettiä, hmm, onneksi sentään asutaan yliopiston lähellä...

Ai niin, päiväkotipaikkakin järjestyi loppujen lopuksi ihan pari päivää sen jälkeen, kun ehdin sen puutetta täällä valitella. Ja vieläpä juuri siihen sijainniltaan sopivimpaan päiväkotiin. Sitten täytyy vaan toivoa, että Leevi suostuu sinne päiväkotiin menemään. Hiukan on tuntunut helpottavan vierastaminen, mutta muuton jälkeen saattaa tilanne taas olla toinen.

Huimaa vauhtia on tuo muutto lähestynyt, enää kolme päivää jäljellä. Tampereellekin tehtiin yksi retki, ihailtiin asuntoa ja katseltiin lähikulmia. Ja ostettiin kengät. Ihan pakko oli hankkia punaiset kengät pitkästä aikaa, kun ne oli niin nätit - ja alennuksessa. Tosin erityisesti vasen puristaa ihan hirveästi, oikea jo joten kuten menettelee. Ehkä huomenna voisi taas yrittää venyttää niitä, täytyi pitää taukoa välillä...

Töiden tekeminen on tietysti ollut vähän niin ja näin kaiken muuttotohinan takia, mutta tällä viikolla on sitten edistynyt aiempaa paremmin, kun olen päässyt heti aamusta työhuoneelle. Eikä edes kesäsäät ole pahemmin häirinneet työntekoa... Kaverien tapaaminen onkin taas jäänyt vähän turhan vähälle, vaikka ketä piti ehtiä näkemään ennen muuttoa, mutta nyt kaikki onkin jossain lomailemassa. Mutta jos sitten ehtisi, kun tullaan taas käymään Helsingissä.

Töissä taas

Nyt on lomat loppu ja töissä pitäisi käydä. Leevi tosin tekee asian mahdottoman hankalaksi, kun ei suostu kenenkään hoitoon. Ensimmäinen työpäivä menikin sitten suurimmaksi osaksi siihen, että Elisa yritti kovasti viihdyttää Leeviä ja Leevi puolestaan roikkui mun lahkeessa kiinni. Tai huusi, kun yritettiin jotain muuta. Yritä siinä sitten tehdä jotain töitä, kun pienet kädet kurottelee papereita ja tietokoneen johto on ihan juuri kohta suussa. Luulisi mummolan olevan jo sen verran tuttu paikka, että siellä voisi olla muidenkin seurassa välillä. Vaikka eilisen perusteella näköjään ei ole. Enpä taida edes yrittää HYY:n lapsiparkkia, vaikka se niin kätevästi olisikin tuossa ihan vieressä.

Tänään sitten uusi yritys tehdä töitä, tosin alkuun pääsin vasta iltapäivästä, niin että Leevi saa olla rauhassa kotona isänsä kanssa vaihteeksi. Tuntuu oikeastaan tosi rentouttavalta olla töissä, siis täällä työhuoneella, varsinkin kun ei ole mitään deadlinea ahdistamassa tällä hetkellä. Tekemättömiä asioita kyllä riittää, mutta ei niitä kaikkia tässä kahdessa kuukaudessa ehdi kuitenkaan, ja sitten onkin taas uudet kuviot Tampereella. Joten teen mitä ehdin. Ja tyypilliseen tapaan ekat muutama tuntia on mennyt tietokonetta säätäessä ym. sivuseikkoja ihmetellessä. Joten nyt sitten pitäisi ryhtyä niihin oikeisiin töihin... (Rodoksen meiningit sun muut kuulumiset pitää kertoa joskus toiste.)

Comeback

No niin, pitää ryhdistäytyä ja alkaa taas kirjottelemaan tännekin jotain. Ei silti, etteikö kertomista olisi ollut jo paljon aiemminkin, mutta en näköjään jaksa keskittyä sen vertaa, että saisin tänne jotain järjellistä tekstiä aikaan. Ehkäpä sitten siinä "oikeassa elämässä" on ollut sen verran tekemistä, ettei netissä jaksa enempää kuin tehdä palapelejä facebookissa tai jotain muuta vähemmän vaativaa. Ja onhan siinä ollut, näköjään viime vuonna alkanut projekti laittaa koko elämä uudelle mallille jatkuu edelleen. Tärkeimpinä kai, että sain uuden sukunimen, kun mentiin pari viikkoa sitten naimisiin, ja että sain kuin sainkin sen marraskuussa haetun työpaikan eli aloitan etnomusikologian assistenttina Tampereen yliopistossa elokuussa. Mikä puolestaan tarkoittaa samalla sitä, että kesällä muutetaan Tampereelle, joten asunto on nyt myynnissä ja uusi (vuokra-)asunto haussa.

Kaiken hulinan keskellä on yritetty ja yritetään edelleen vähän harjoittaa myös sitä lomailua, kun nyt vielä olen sillä vanhempainlomalla (vaikkei aina uskoisi), eli maaliskuussa matkailtiin Joensuun kautta Vuokattiin ja toukokuussa on suuntana Rodos. Kesällä ei sitten enää lomaillakaan, aloitan ensin tutkijakoululaisena kesäkuussa ja elokuussa tosiaan Tampereella assistenttina. Ja onhan siinä muutossakin taas oma työnsä, mutta jos hyvin käy, löydetään sellainen kämppä, missä voidaan olla se koko viisi vuotta, minkä Tampereen pesti kestää. Suunnitelmissa ollut työmatka Kuala Lumpuriin taitaa harmi kyllä jäädä väliin, kun Emil Aaltosen säätiö ei tänä vuonna ollut suotuisa. Mutta ehkäpä elokuuksi on sen verran tekemistä uudessa kotikaupungissa ja uudessa työpaikassa, viikon konferenssimatka toiselle puolelle maapalloa olisi jo vähän liikaa. Harmi silti, kun kerrankin olisi ollut tilaisuus päästä ihan uudenlaisiin maisemiin.

Leevi tietysti kasvaa ja voi muutenkin oikein hyvin. Mitä nyt tällä hetkellä vierastaa hirveästi, eikä edes kotona halua päästää mua näköpiiristä. Painoa on sen verran, että mulla on selkä ollut ihan hajalla suunnilleen viimeisen kuukauden, eikä asiaa tietysti yhtään auta se, että Leeviä pitää vähän väliä nostella syliin. (Tällä hetkellä selkä on kyllä taas parempi, kaikeksi onneksi, ja toivottavasti nyt pysyy edes tällaisessa kunnossa, ettei Rodoksen matka mene ihan pilalle sen takia.) Ja syliin on pitänyt nostella tuon vierastamisen lisäksi sen takia, että Leevi aina välillä kellahtelee kumoon lattialle. Ensin Leevi opetteli (ja oppikin) istumaan ja heti kun se alkoi sujua, onkin pitänyt yrittää kaikin tavoin päästä liikkeelle. Ensin hypittiin pepulla eteenpäin ja sitten viime viikonloppuna suunnilleen alkoi konttaaminen sujua joten kuten. Vähän oudolta se vieläkin näyttää, mutta sen verran nopeasti Leevi jo pääsee eteenpäin, että vähän väliä saa irrottaa käsiä videonauhurin sisältä tai repiä jotain johtoa irti käsistä. Jostain syystä kaikenlainen elektroniikka (kännykät, videot, digiboxi ja kaukosäätimet ainakin) on paljon kiinnostavampaa kuin mitkään omat lelut... tai lehdet ja kaikenlaiset paperit kelpaa myös - revittäväksi tietenkin.

Ajankohtaisena lopetuksena tämän päivän ihmettelyn aihe: Mitä ihmettä useimmiten niin viisas presidentti Tarja Halonen oikein sekoilee? Kyllä kai itselle epäedullista sopimusta pitääkin kritisoida...

Leevi-juttuja uuden vuoden aluksi

Näin on joulut ja uudet vuodet juhlittu. Rauhallisesti perhepiirissä. Tai uutta vuotta myös kavereiden kanssa. Ruokaa ja varsinkin suklaata tuli syötyä riittävästi - jos viitsisi, niin voisi lupailla, että tammikuussa en syö ihan yhtä paljon suklaata, mutta ehkä en kuitenkaan viitsi. Ettei sitten taas harmittaisi.

Joulu jatkui meillä vielä välipäiville, kun mentiin ja ostettiin Leeville uudet vaunut. Hienot ovat ja vähän näppärämmät kuin ne vanhat, joissa rupesi olemaan kaikkia pikkuvikoja sen verran, että alkoi pelottaa, millon ne hajoaa pahemmin. Olisi kai niillä pärjätty vielä jonkun aikaa, mutta kun alkoi alet ja sattui sopivat kohdalle, niin pakkohan ne oli ostaa. Leevi itse ei kyllä tunnu viihtyvän yhtään paremmin näissä uusissa kuin niissä vanhoissakaan. Pitäisi kai kokeilla joululahjaksi saatua kantotakkia, vaikka eipä Leevi kantoliinassakaan yleensä jaksa kovin kauaa. Liinassa ja vaunuissa kun ei ilmeisesti saa tarpeeksi huidottua käsillä.

Ihmeen hyvin silti onnistui ensimmäinen äiti-vauva-aktiviteetti meiltä, eli Soinnun MamaAfro, jota käytiin eilen kokeilemassa. Ja siellä Leevi kyllä keikkui liinassa ihmeen rauhallisesti, mitä nyt piti imeä ja kuolata liinan reunat märiksi ja syödä välillä. Ja nähtiinhän siellä pari tuttuakin, Soinnun itsensä lisäksi. Ei silti taida mahtua tuo tunti vakio-ohjelmistoon, kun menee omat harrastukset edelle... en varmaan samana päivänä jaksaisi sekä vauva-afroilua että illan flamenco-tunteja. Se hyöty tuosta testikerrasta kyllä oli, että vääntäydyttiin sängystä ylös ihan käsittämättömän aikaisin eli klo 9 aamulla. Ja toiveissa olisi saada Leevin (ja siinä samalla meidän muidenkin) päivärytmiä käännettyä hieman järkevämmäksi. Jos vaikka nukahdettaisiin jo puolen yön aikaan, ja herättäisiin... hmm... no, edes aamupäivällä. Tänäänkin Leevi heräsi kyllä yöunilta ennen yhdeksää, mutta mun yöunista ei tullut oikein mitään, kun yöllä pitikin taas syödä kolmen tunnin välein. Välillä siis jo nukuttiin lähes kahdeksan tunnin yöunia ja niiden päälle syömisen jälkeen vielä pari tuntia lisää. Saapa nähdä, miten käy tänään. Yhdentoista aikaan näytti jo lupaavalta, mutta eipä vaan vieläkään ole lapsonen unessa.

Tammikuussa olisi siis tarkoitus päästä takaisin vanhojen harrastusten pariin ihan säännöllisesti. Ja ehkä töidenkin, aina välillä. Koko joulukuun piti korjailla yhtä artikkelia, mutta eihän siitä mitään tullut, joten nyt pitäisi ryhdistäytyä ainakin sen suhteen. Opetustakin on tiedossa maaliskuusta lähtien.

Jos nyt joku uuden vuoden lupaus pitää tehdä, niin pitänee rajoittaa nettiostoksia, niitä kun on tullut viime aikoina tehtyä vähän liikaa (ja siihen vielä joululahjaostokset päälle, huh huh). Ja muutenkin voisi kuluttaa vähän vähemmän aikaa kaikilla kestovaippa- sun muilla vauvasivuilla. Ettei sitten taas olisi ihan pakko tilata jotain uutta... Välillä jo mietin, että onko tuo kestovaippailu ihan hulluutta, kun rahaa menee vaikka kuinka paljon ja siihen vielä pyykinpesun vaiva päälle, mutta eipä sitten kuitenkaan. Jouluna nimittäin kyläiltiin mummolassa kertakäyttövaippojen kera, ja tulipa siitä vajaasta kahdesta vuorokaudestakin ihan järkyttävä kasa jätettä! Ja aina välillä Leevi on saanut kertiksistä ihottumaakin, joten parempi pitäytyä noissa kestoissa, varsinkin kun niitä on jo ihan kiitettävä määrä tullut hankittua.

Ai niin, Leevi kuulemma tänään kääntyi selältä vatsalle. Minä vaan en ole vielä omin silmin sitä ihmettä nähnyt, kun ei sitten enää kolmatta kertaa viitsinyt moista temppua tehdä. Tulee tosiaan joskus mieleen koiran kasvatus, kun Leeviä on yrittänyt houkutella kääntymään tai syömään purulelua(!) käsien sijasta, ja kuolaa valuu välillä niin, että kaikki vaatteet on märkänä... Kaikkeen myös pitää tarttua, minkä käsiinsä saa, tietysti.

Silmäpuolet

Niin se aika vaan kuluu tekemättä paljon mitään, vaikka kovasti koko ajan jotain touhutaankin. Viime päivät on kuluneet luentoa valmistellessa, nyt vielä pitäisi suunnitella luentoon liittyvä tanssitunti. Perjantaina sitten onkin ensimmäinen oikea työpäivä pitkiin aikoihin, ja samalla viimeinen vähään aikaan, ellei jotain yllättäviä työtarjouksia ilmaannu tammi- tai helmikuuksi.

Noin muuten ollaan lähinnä pähkäilty, miten saataisiin pidettyä Leevin peukalo (ja koko nyrkki) pois suusta. Lapsihan on tähän asti pärjännyt loistavasti ilman tuttia, mutta nyt sitten on keksinyt, että peukun syöminen on kivaa. Ehkä vaan siksi, että heti ryntää äiti tai isä repimään kättä pois suusta. Tai mistä sitä kukaan tietää, mutta tutti ei oikein kiinnosta vieläkään - sitä on kyllä aiemminkin tarjottu. Vaikka parempi kai niin, ettei sitten seuraavaksi saada juosta vähän väliä tunkemassa pudonnutta tuttia suuhun.

Leevin kanssa ollaankin nyt kuin kaksi marjaa, kun molemmilla on oikea silmä turvoksissa. Leevillähän on koko pienen ikänsä rähminyt oikea silmä, ja ilmeisesti jatkuvasta puhdistamisesta johtuen se on usein myös lievästi turvoksissa. Mulla taas on nyt pari päivää ollut vaivana kummallinen turvotus oikeassa silmäluomessa. Silmä ei siis ole mitenkään tulehtunut, mutta tuntuu niinkun silmässä olisi roska ja turvotus vähän häiritsee näkökenttää... ja näyttääkin aika pahalta. Mutta kai sitä piti joku vaiva saada näin syksyn päätteeksi, kun oon kaikilta flunssilta säästynyt (kop kop).

[Lisäys seuraavana päivänä:] Näköjään kannattaa julkistaa kaikenlaiset vaivat blogissa - heti alkaa parantua. Olisikohan sama efekti kun siinä, että siinä vaiheessa kun suoriutuu lääkäriin, ei enää vaivaa mikään. Leevin silmään ei tosin näytä auttavan kumpikaan.

Kohta kaksi kuukautta...

on Leevillä ikää. Huomenna mennään taas neuvolaan mittailemaan, kuinka paljon tuo on ehtinyt kasvaa, paljon joka tapauksessa. Huikea ero näkyi varsinkin katsellessa videolta pätkiä tästä kahden kuukauden varrelta, surkean pieni rääpäle Leevi oli silloin syntymäpäivänään nykyiseen verrattuna, vaikka olikin aika iso jo silloin. Ja taas on vaatteita jäämässä pieneksi... ja onhan Leevi tietysti muutenkin isomman oloinen, mm. potkii tarmokkaasti aina kun vaihdetaan vaippaa ja naureskelee tietysti päälle. Ympäristökin jo alkaa kiinnostaa, varsinkin kotoa poissa ollessa ihmetellään silmät pyöreänä.

Onhan tässä jonkun verran käytykin poissa kotoa, tosin enemmän kai ilman Leeviä. Tanssitunnille suoriuduin vihdoin eilen, muuten oon käynyt vaan venyttelytunneilla yliopistolla. Mutta kai sitä voi jo vähitellen muutakin tehdä (vaikka jostain nettipalstalta juuri luin, ettei sektion jälkeen saisi puoleen vuoteen harrastaa mitään rankkaa liikuntaa). Tosin ekan tanssitunnin otin vielä varovaisesti, ehkä sitten ensi kerralla vähän enemmän.

Niin, Etnosoi! sitten oli ja meni. Käytiin katsomassa Ndioba & Topotoa, jonka keikasta multa kyllä jäi loppuosa näkemättä, kun kiirehdin kotiin, sekä Boubacar Traoréa. Erityisesti jälkimmäinen keikka oli hieno, tosin olisi varmaan toiminut vielä paremmin jossain muussa ympäristössä kuin Savoy-teatterissa. Joka tapauksessa oli kiva päästä ulos muuallekin kun ostoksille ja noihin liikuntaharrastuksiin, varsinkin kun molemmilla keikoilla tietysti näki tuttuja. Nyt on sitten jo liput hankittuna Orchestra Baobabin keikalle, ja bändin levy tuli tänään postissa, niin että voidaan oikein valmistautua keikkaa varten... Boubacar Traorén keikalla oli nimittäin vähän tylsää, kun ei tuntenut suurinta osaa kappaleista ollenkaan. Vaikka olihan se oikein nautittava keikka silti, en nyt osaa kuvailla tarkemmin, sellaista meditatiivista musiikkia (omalla tavallaan), sopi oikein hyvin marraskuun tunnelmiin.

Samassa cd-paketissa Orchestra Baobabin uusimman kanssa tuli Youssou Ndourin uusi, joka on ihan ok. En vaan edelleenkään ymmärrä, miksi Youssoun pitää länsimaiden markkinoille tehdä niin kauhean siloteltuja versioita biiseistään. Nämä uusimmat ei kyllä ole ihan pahimmasta päästä, mutta silti... Jos muuten joku meinaa tuon uuden levyn ostaa, niin kannattaa sitten ostaa se kahden cd:n versio, parhaat biisit on nimittäin sillä bonus-cd:llä (ainakin näin ensikuuleman perusteella).

Postiluukku on muuten kolissut ahkeraan tässä viime aikoina. Pienten lasten vanhemmat ovat näköjään kovinkin ostovoimaisia noin keskimäärin, kun harva se päivä tulee sitä sun tätä mainosta ja lippulappua, tänään jopa KaksPlus-lehden näytenumero. Ei kyllä kannattaisi meille mitään lähetellä...

Työjutuistakaan ei näköjään pääse millään eroon, vaikka oli tarkoitus pitää taukoa niistä edes vähän aikaa. Mutta kun tuli luvattua mennä opettamaan marraskuun lopussa, niin onhan sitä ruvettava valmistelemaan, ja se loppukesästä valmiiksi väännetty artikkeli odottelee nyt korjauksia ja lisäyksiä. Yksi hakemuskin täytynee tässä vääntää, vaikka hakemuksia ei varsinkaan pitänyt tehdä enää tänä vuonna.

I'm going slightly mad

Vaihteeksi taas nuottiesimerkkien takia. Tuolla muutama postaus sitten sain suosituksen LilyPondista, joka onkin varmaan oikein käyttökelpoinen systeemi nuottien kirjoittamiseen. Paitsi ettei mun aivokapasiteetti näköjään riitä tuottamaan riittävän eksaktia koodia, että saisin nuotit menemään niinkun haluan, vaikka kuinka yritän opiskella manuaalista. Finalen ilmaisversio NotePad taas sopisi muuten tällaiselle lievästi koodirajoitteiselle, mutta sillä ei näköjään saa merkittyä edes yksinkertaisimpia etuheleitä, joten homma tyssäsi heti alkuunsa. Aargh! Laitoksella taisi olla jollain koneella joku ohjelma, mutta jotenkin muistelen, että se oli juuri se Sibelius, josta hankin huonoja kokemuksia jo aiemmin. Enkä kyllä muutenkaan jaksa lähteä mahani kanssa minnekään muualle tuskailemaan typerien nuotinkirjoitusohjelmien kanssa.

Niin, täällä kotona sitä tosiaan vielä ollaan, eikä lapsella tunnu edelleenkään olevan kiire tulla ulos, joten taidetaan olla vielä ensi viikollakin...

Seksikäs radioääni

Olinpa sitten tänään ensimmäistä kertaa elämässäni tekemässä radio-ohjelmaa. Tai siis äänittämässä sitä, ohjelmaa oon kyllä suunnitellut - kaiken muun työn sivussa - siitä lähtien kun sellaista pyydettiin tekemään eli olikohan se toukokuun alussa. Paha vaan, että kongressissa sain äänen ihan painuksiin. Syytän edelleen Imatran valtionhotellin tehokasta ilmastointia, vaikka kai siellä kongressissa täytyi aika paljon puhuakin. Ja vielä paluumatkalla junassakin sain paimentaa eksyneen oloisia kongressikävijöitä... Niin, se ohjelma tulee sitten ulos 16.7. YLEn ykköseltä, jos joku haluaa kuunnella.

Kongressia en tietysti ehtinyt juurikaan seuraamaan, kun oli kaikenlaisia asioita hoidettavana. Mutta kun ei tuo semiotiikka ihan ole sitä ominta alaa, niin ei erityisemmin harmita. Imatran keskustaan sentään ehdittiin pikaisesti tutustua lauantai-iltana, kun ei jaksettu lähteä kongressiohjelmaan kuuluneeseen tango-iltaan. Ai niin, pitääkin ladata puhelimella otetut kuvat tietokoneelle ja Flickriin. Joka tapauksessa kaikki sujui enimmäkseen hyvin, ja enemmistö 500 (?) kongressivieraasta oli tyytyväisiä, se kai on tärkeintä. Ruokakin oli enimmäkseen hyvää (varsinkin valtionhotellin illalliset) ja sitä oli paljon. Huomenna pitää vielä käydä läpi kaikki paperit ja tiedostot, että pääsen lopullisesti koko kongressista eroon.

Onpa muuten taas ollut tutkijaparan leipä pieninä palasina maailmalla. Alkuvuodesta otin vanhasta tottumuksesta ties kuinka monta kopiota sivutuloverokortista ja ehdin jo välillä ihmetellä, mitä niillä kaikilla teen, mutta niinpä vaan on enää yksi kopio jäljellä.

Päivitys

Ei nyt oikein ehdi tännekään mitään kirjoittamaan, kun pitää tehdä töitä, niin kauan kun niitä vielä on... Ja "ylimääräinen" aika kuluu kaiken maailman vauvasivustoilla, mutten kyllä vieläkään ole ihan kärryillä niistä kestovaipoista (sisäpiirivitsi, heh). Mutta näin kuun loppuun tällainen yhteenveto ajankohtaisuuksista.

Työkuviot

Tutkijanvirka loppuu siis huomenna, tai oikeastaan tänään kun kello on jo ties mitä. Enkä saanut sitä apurahaa, jonka piti pelastaa kesä. On hiukan outoa, että näitä kaikkien kaipaamia palkallisia tutkijanpaikkoja olen jotenkin onnistunut saamaan jo kaksi (tämä nykyinen projekti ja ensi vuonna alkava tutkijakoulupaikka), mutta apurahoja ei tipu millään. Ei ainakaan väitöskirjan tekemiseen. Sen sijaan heinäkuun Wienin konferenssiin on nyt rahoitus, joten sopii toivoa, että voin sinne myös lähteä.

Hätäpäissäni olin (onneksi?) jo ennen tuon ensinmainitun apurahan selviämistä lupautunut semiotiikan maailmankongressin sihteeriksi, kun Merja joutui oikeiden töiden takia siitä luopumaan. Ikävähköä hommaa huonohkolla palkalla, varsinkin kun en ole mitenkään erityisen innostunut semiotiikasta, mutta tietysti saa pitää yhteyttä kaikenlaisiin alan guruihin ja varmaan tavatakin ne sitten kesäkuussa. Paha vaan kun en edes tunnista kaikkia guruja guruiksi... Sen sijaan ymmärrän (kirjoitettua) espanjaa näköjään varsin kohtuullisesti siihen nähden etten ikinä ole espanjaa opiskellut, ja sähköposteihin vastaaminen ranskaksi onnistuu sekin joten kuten.

Opetustakin on vielä vähän jäljellä musatieteessä. Sekä yksi luento afrikkalaisesta popista pääkaupunkiseudun musiikkialan kirjastonhoitajille. Viime viikolla puhuin suomalaisesta nykykansanmusiikista samalle yleisölle, joten kiva kun pääsee nyt puhumaan tutummasta aiheesta...

Yliopistoahdistusta

Tilittää on pitänyt myös siitä, että samaan aikaan, kun toiset saa taistella lyhyistä virkapätkistä ja apurahoista (eikä edes saa niitä), joillekin toisille yliopisto näyttää edelleen olevan jonkinlainen suojatyöpaikka. Niissä oikeissa töissä ei taitaisi tulla jatkoa viiden vuoden pestille, jos työntekijä olisi täysin yhteistyökyvytön, hoitaisi työnsä huonosti ja kieltäytyisi vielä joistain hänelle kuuluvista tehtävistä. Mutta yliopistolla tyypillä on muka joku "moraalinen oikeus" jatkaa, ja kun opiskelijat protestoi, on muka kyse virkaa hakeneen kollegan mustamaalauskampanjasta. Joo joo, eihän opiskelijat osaakaan itse ajatella. Ja ne apurahoista taistelevat jatko-opiskelijat voi aina pelotella hiljaisiksi.

Vauvajutut

Maha on jo iso, kuten viime viikon aikana lähes kaikki tutut ovat huomanneet huomauttaa, ja alkaa myös tuntua lähes jatkuvasti tavalla tai toisella. Äiti ja isä hankkivat jo lastenvaunut, jotka piti tietysti kantaa ullakkokomeroon odottamaan. Niiden säilytys tulee kyllä sitten myöhemminkin olemaan ongelmallista, kun tänne 34 neliöön ei todellakaan mahdu mitään ylimääräistä, ja pyöräkellari on todellakin kellarissa, joten sinnekään ei välttämättä jaksaisi vaunuja joka kerta kantaa, muttei niitä varmaan voi käytäväänkään jättää. Pieneksi käyneitä vaatteitakin olen kantanut muutaman laatikollisen ullakolle, mutta taitaa silti tulla ongelmia myös kaappitilan kanssa.

Netistä on tullut opiskeltua, mitä kaikkea muuta vielä pitäisi hankkia, näyttää aika pitkältä listalta... Näin alkuun pitäisi kai taas mennä vaateostoksille, kun ei juuri mitkään normaalivaatteet enää mahdu kunnolla. Tulisi nyt edes kesä, etten joutuisi ostamaan uutta takkia!