Will my eyes be closed or open

Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, olisin tällä hetkellä Casamancessa (Etelä-Senegalissa), mutta niinpä vaan olenkin Dakarissa. Eurooppalaiset lähetystöt ovat nimittäin antaneet varoituksia siitä, ettei Casamanceen pitäisi matkustaa ainakaan maateitse, joten peruimme Heidin kanssa suunnitellun matkan viime tipassa. Koska elän edelleen uutispimennossa*, en tiedä tarkalleen mistä on kyse, joka tapauksessa jotkut casamancelaiset haluavat itsenäistyä Senegalista ja sen takia alueella on ollut rauhattomuuksia aina välillä ties kuinka kauan. Asiaan on jotenkin sotkeutunut myös Guinea-Bissaun armeija, netistä varmaankin löytyy jotain lisätietoa asiasta (saa laittaa linkkejä kommenttilokeroon, jos joku vaivautuu etsimään).

Casamancesta kotoisin olevat tutut ovat kyllä edelleen vähän sitä mieltä, että ihan hyvin sinne olisi voinut matkustaa, mutta parempi kai kuitenkin jättää väliin. Vähän tietysti harmittaa reissun peruuntuminen, mutta toisaalta täällä Dakarissa riittää tekemistä ihan tarpeeksi. Varsinkin kun pitäisi yrittää vähän kiristää tahtia tutkimuksen tekemisen suhteen, nyt kun on enää puolitoista kuukautta jäljellä ennen Suomeen paluuta. Sään lämmettyä tulee vaan entistä useammin annettua itselleen lupa olla tekemättä mitään...

Näiden parin viime viikon aikana en olekaan tehnyt mitään kovin uutta ja ihmeellistä, käynyt vaan tuttuun tapaan tanssi- ja rumputunneilla, katsomassa parin tanssiryhmän harjoituksia ja esityksiä sekä tietysti kaikenlaisia sabar-juhlia.

Rumpuope Dupain soittaa tällä hetkellä Ceddossa sabareita, joten piti ihan sen takia mennä katsomaan Ceddoa livenä - taas kerran. Vaihtelun vuoksi kävin sitten myös Assane Ndiayen keikalla, jossa en oikein tuntenut kappaleita, kun en ollut kyseisen herran uudempaan tuotantoon pahemmin tutustunut. Mutta hyvä keikkahan se oli silti - tietysti - täällä kun kaikki mbalax-bändit soittaa yleensäkin hirveän hyvin. [Ja mbalax on siis sitä tyypillisintä senegalilaista popmusiikkia, jos joku ei vielä satu tietämään.] Youssou Ndour vaan on edelleen näkemättä (tällä reissulla), jos ei äskettäin ilmestynyttä live-DVD:tä lasketa.

Noin muutenkin olo tuntuu täällä Dakarissa kotoisalta, vaikka vesikatkot ja Sandagan päällekäyvät myyjät jaksavat ärsyttää. Suomeen paluu tuntuu kovin kaukaiselta ajatukselta, vaikka kohta kai pitäisi varmistaa paluulento. Ja läksiäisjuhlien suunnittelukin on aloitettu jo ajat sitten.

* Kuulin sentään (kiitokset tekstareista), että Lordi voitti Euroviisut, mistä saatiinkin taas hyvä tekosyy käydä jäätelöllä... Ilmeisesti Suomessa ei sitten ole mitään sen olennaisempaa tapahtunut? Ai niin, poltettiinhan ne makasiinitkin.

Tanssii tähtien kanssa

Ihmeiden aika ei ole ohi. Kaiken ulkomaalaispoliisin ja sisäministeriön eri toimistojen välillä juoksentelun jälkeen olen toden totta saanut passiini viisumileiman, jonka mukaan saan oleskella Senegalissa elokuun 21. päivään asti. Ajattelin oikeastaan pitää kiinni siitä alkuperäisestä paluupäivästä, mutta katsotaan nyt sitten, parissa kuukaudessa ehtii vielä muuttaa mieltänsä.

Viime viikolla postissa tuli lisäksi kaksi pakettia, joita olen odottanut helmikuusta lähtien ja joiden luulin jo kadonneen kokonaan. Ilmeisesti nuo paketit ovat viipyneet jossain tullitarkastuksissa sen pari kuukautta, koska postikortit näyttävät tulevan perille parissa viikossa.

Viime viikonlopun vietin hieman yllättäen Thièsissä, jossa vietettiin WaFlash‑bändin 10-vuotisjuhlia. Sinne päädyin tanssiope Astoun mukana, koska Astou tanssii joskus aiemmin mainitun Ballet Mansour Gueyen lisäksi myös tyttöryhmässä Les Amazones, joka on esiintynyt paljon musiikkivideoissa, mm. WaFlashin uudehkon hittibiisin Sincerité videossa. Ja senpä takia heitä oli pyydetty noihin juhliin tanssimaan, mutta Thièsiin kaikista "amatsoneista" ehti lopulta vain kaksi eli Astou ja Raby.

Juhlat alkoivat perjantaina sabarilla, ja lauantaina oli sitten varsinainen juhlakonsertti (katsokaa Flickristä kuvia sieltä). Näiden tanssitähtien seurassa kulkemisessa on vaan sellainen huono puoli, etten nähnyt tuosta perjantain sabarista oikein mitään, koska suurilla tähdillä on tapana käydä vain vetämässä oma show’nsa ja poistua sitten paikalta. Lauantain konserttia puolestaan katseltiin enimmäkseen "väärältä puolelta" lavan takaa, mutta kaipa se kuulosti siellä ihan yhtä hyvältä kuin varsinaisessa katsomossakin. Tosin jouduinhan minä Astoun käskystä (ja seurassa) vielä lavallekin tanssimaan, mikä vähän huolestuttaa, koska tuo konsertti hyvin todennäköisesti julkaistaan videona. Mutta pääsin siis WaFlashin keikalle bändin kotikaupunkiin ja syömään synttärikakkua ja mitä kaikkea. Ja koko reissu WaFlashin laskuun, joten eipä voi paljoa valittaa.

Terveysuutiset onkin sitten huonompia, en ymmärrä miten onnistunkin koko ajan olemaan sairas. Ensin sain – jo kerran parantuneen – selän uudestaan kipeäksi, ja lauantaista lähtien olen potenut flunssaa. Eli ei vieläkään mitään jännittäviä trooppisia tauteja, mutta ehkä parempi niin.

Tanssin päivä

... on täällä jokseenkin joka päivä, mutta lauantaina oli oikein kansainvälinen sellainen ja mentiin sitten tanssiopen kanssa yhdessä katsomaan tanssiesityksiä kulttuurikeskus Blaise Senghoriin. Sen jälkeen olenkin sitten roikkunut rumpuopen mukana kaikenlaisissa juhlissa, ja olo on ollut kuin joukkuemaskotilla rumpalipoikien seurassa.

En oikein saa tänne tekstiä aikaiseksi, joten katselkaa taas kuvia, Flickrissä on taas uusia. Ja mut saattaa muuten löytää jatkossa myös messengeristä, koska Skypeä ei tunnu olevaan läheskään kaikissa nettipaikoissa.

Tilannekatsaus

Sitten itsenäisyyspäivän on kai tapahtunut kaikenlaista, josta voisi täälläkin kertoa, kun vielä tietäisi mitä. Ainakin olen syönyt yhden antibioottikuurin ja kasan muita lääkkeitä. Ostin myös vihdoin hyttysverkon ja muutin "sisustusta" sen takia, mutta hyttyset viihtyvät lähinnä kylpyhuoneessa, ja se ainoa viime aikoina huoneeseen päässyt hyttynenkin ehti pistää ennen kuin ehdin verkon alle piiloon.

Pääsiäistä vietettiin Heidin kanssa siis St. Louisissa, jossa oli rauhallista ja kaunista, ja sopivasti myös kaikenlaista musiikkiohjelmaa. Flickrissä on kuvia, linkki edelleen oikeassa sivupalkissa. St. Louisissa oppaina toimivat togolaiset veljekset, jotka tekevät hienoja batiikkitöitä (joita on nyt pari tilauksessa), valokuvaamisen lisäksi syötiin paljon, sekä senegalilaisittain etä togolaisittain. Nyt yritän laihduttaa...

Dakariin paluun jälkeen olen taas yrittänyt hoitaa oleskelulupaa itselleni ja juoksennellut sen takia kaikenlaisten viranomaisten puheilla. Kun nyt saisin edes jonkun paperin sisäministeriöstä, etten olisi ihan luvatta täällä, huomenna menen taas sinne kyselemään tilannetta. Sunnuntaina tuli siis kolme kuukautta Gambian reissusta.

Tutkimus edistyy hitaasti mutta sentään jotenkin. Aika tuntuu käyvän vähiin, kuten oli odotettavissa, vaikka vielä onkin noin kolme kuukautta jäljellä. Muutenkin kuuluu enimmäkseen ihan hyvää, selkä alkaa olla suurin piirtein kunnossa. Tosin aina välillä tulee mieleen, onko missään mitään järkeä, mutta niinhän sitä Suomessakin...

When everybody loves you, you can never be lonely

Täällä vietetään parhaillaan Senegalin itsenäisyyspäivää. Omalta osaltani päivä alkoi tavallisen tiistain tapaan tanssitunnilla, jonka jälkeen kyllä katseltiin Astoun kotona paraatia telkkarista. Illalla olisi tarkoitus lähteä yksiin juhliin Parcellesiin, vähän on taas kerran epäselvää, mistä oikeastaan on kyse, mutta isot juhlat pitäisi olla ja tuttuja tyyppejä soittamassa.

Viime aikoina on ollut aika paljon kaikenlaista ohjelmaa, ja työtkin on vähän edistyneet. Alan tosin olla vakuuttunut siitä, että pitäisi jatkossa kehitellä sellaisia tutkimusaiheita, ettei niitä varten tarvitse tehdä haastatteluja... Pölyisten opinnäytetöiden selailu Ecole National des Artsin kirjastossakin on paljon helpompaa, vaikka tietysti vähän ikävää puuhaa – sitä pitäisi mennä jatkamaan huomenna.

Kuvittelen noin joka toinen päivä selän parantuneen vihdoin ja sitten välillä (kuten tänään) joudun toteamaan, ettei se edelleenkään ole ihan kunnossa. Mutta sen verran paremmassa kunnossa se on, että jaksan vähän paremmin tehdä kaikkea, esimerkiksi istua. Tanssiminenkin onnistuu jo suhteellisen hyvin, joten on sitten tanssituntien lisäksi käyty ulkona tanssimassa sekä mbalaxia että sabaria.

Reilu viikko sitten pääsin myös – vihdoin – näkemään Senegalin kansallisbaletin Soranon lavalla esiintymässä. Hienoa oli tietysti. Onhan se vähän eri juttu, kun on puvut ja lavasteet ja valot ja kaikki, kuin harjoitusten katseleminen.

Viime viikonlopun vietin vaihteeksi Mbourissa tädin luona, josta tein myös retken Popenguineen. Se retki olikin taas varsinaista tutkimusmatkailua – ainakin tuli testailtua erilaisia kulkuvälineitä. Joskus näistä täkäläisistä yhteistakseista ja vastaavista tulee mieleen se vanha vitsi siitä, miten viisi elefanttia saa mahtumaan kuplavolkkariin (vai miten se menikään). Hmm.

No, sää alkaa täällä lämmetä ja hedelmämyyjiltä saa mangoja, olisikohan siinä tärkeimmät uutiset.

I can feel the distance

Täällä toisessa todellisuudessa olen toisenlainen minä ja teen toisenlaisia asioita. Ja sitten taas toisaalta mikään ei muutu, vaikka matkustaisikin toiselle puolelle maailmaa. On ollut liikaa aikaa ajatella, mutta ajatuksetkin on enimmäkseen samoja kuin Suomessa. Tylsistytän siis itseäni ja kaipaan (edelleen) parempaa seuraa. Ei siis mitään uutta täällä, työt ei edisty, vettä ja sähköä tulee vuorotellen, jos tulee. Olen alkanut epäillä, että selkäkipu on rangaistus lihansyönnistä tai jostain muusta pahasta, mitä täällä on tullut tehtyä.

Parempia aikoja odotellessa

Aloitetaan nyt vaikka näillä terveysuutisilla. Selkä on edelleen kipeä, viime viikonloppuna en pystynyt oikein edes kävelemään, kun kipu säteili jalkoihin asti. Keskiviikkona sitten soitin osteopaatille, joka vakuutteli, että se on ihan normaalia ja viikonloppuun mennessä alkaa tuntua paremmalta. Ehkä jo tuntuukin hitusen paremmalta, mutta vaikea sanoa, johtuuko se siitä osteopaatin käsittelystä vai särkylääkkeistä ja tukivyöstä (joka saa kyllä olon tuntumaan vieläkin tyhmemmältä ja sairaammalta mutta tuntuu vähän auttavan selkäkipuun) vai jostain ihan muusta. Kamera-assistentin lisäksi mulla olisi näköjään käyttöä jonkinlaiselle fysioterapeutille tai vastaavalle.

Viime viikon lopulla elämää vaikeutti lisäksi se, että vettä tuli vain öisin. Tiistaista lähtien puolestaan on sähköt olleet enimmäkseen poikki, mutta jonkinlaisena lohdutuksena vesilaitoksella on ryhdistäydytty niin, että vettä on tullut myös päiväsaikaan. Hyvä tietysti selän kannalta, ettei ole tarvinut nostella vesiämpäreitä muutamaan päivään. Tänne voisi lähettää sieltä Suomesta vähän tuulivoimaloita ja aurinkopaneeleita, sähköongelmat kuulemma johtuvat siitä, että maasta alkaa öljy olla lopussa ja kaikki sähkö tuotetaan täällä öljyllä. (Jos joku tietää asiasta tarkemmin, kommenteissa voi kertoa, olen täysin huhupuheiden varassa, kun en ole viitsinyt hankkia paristoja radioon.) Postin kulussakin tuntuu olevan ongelmia, olen nimittäin jo kuukauden verran odotellut kahta kirjettä sieltä Suomesta.

Tutkimus ei ole (taaskaan) pahemmin edistynyt, mitä nyt viime lauantaina vähän kuvasin yksissä sabar-juhlissa. Tarkoitus on ollut lähteä Mbouriin tädin luo kylään ja sikäläisiä musiikki- ja tanssimeininkejä ihmettelemään, mutta selän takia ei tuo autossa istuminen oikein ole houkutellut. [Lisätty pari pätkää noista lauantain kuvauksista:]





Keskiviikkona käytiin katsomassa Omar Peneä, jonka konsertti oli sopivasti wolofin kurssin jälkeen Ranskan kulttuurikeskuksessa. Ei jouduttu edes maksamaan pääsylippua, kun oltiin jo valmiiksi sisällä. Muistaakseni Omar Pene esiintyi myös ensimmäisessä konsertissa, jonka täällä Dakarissa näin silloin vuonna 2000, tosin sillon en tiennyt koko tyypistä mitään, eikä konsertistakaan kyllä ole jäänyt paljoa mieleen. Eikä Pene oikeastaan edelleenkään kuulu suosikkeihin, vaikka uusi, akustinen Myamba-levy kuulostaa aika kivalta.

Omar Penehän on yksi näistä kolmesta suuresta senegalilaislaulajasta, jotka aloitti uransa silloin joskus 1970-luvulla ja jotka edelleen esiintyvät (ne kaksi muuta on Youssou Ndour ja Thione Seck). Peneä pidetään näistä eniten "katu-uskottavana", mutta ei oikein tunnu saavan aikaan sellaisia tarttuvia hittibiisejä kuin Youssou Ndour. Eikä musta ole kyllä laulajanakaan läheskään yhtä taitava, siis noin ihan äänenkäytöltään. Ymmärtääkseni Penen sanoitukset ovat jotenkin vakuuttavampia, mutta wolofin opinnot eivät ole vielä ihan niin pitkällä, että pystyisin itse ottamaan asiaan kantaa. Joka tapauksessa konsertti oli oikein miellyttävä, bändi soitti hyvin (niin kuin täkäläiset bändit yleensäkin) ja viihteestä huolehti innokas tanssijapoika lavan edessä.

Eilen oli sitten vaihteeksi vähän djembe-musiikkia, kun joku Dupainin kaveri piti kotipihallaan Medinassa juhlat kahdelle (ranskalaiselle?) oppilaalleen, jotka olivat lähdössä pois Senegalista. Sieltäkin on muutama kuva Flickrissä. Musiikin lisäksi ohjelmassa oli jonglöörausta ja jonkinlainen teatteripätkä, josta en oikein tajunnut mitään, mutta hauskaa tuntui esittäjillä itsellään olevan. Ja olihan siellä muutama kohtuullisen hyvä tanssijakin paikalla.

Viikonloppu näyttää aika hiljaiselta, kun puoli Senegalia on matkustanut Toubaan tapaamaan marabout’itaan (täkäläisten muslimien uskonnollisia johtajia – googlaa "magal" ja "Touba" niin luulisi löytyvän jotain tietoa, lisään linkin jos itse jaksan kaivella ja löydän jonkun sopivan). Välillä sää oli jo sen verran lämmin, että suunnitelmissa on ollut auringonottoa rannalla, mutta tänään tuntuu olevan taas niin tuulista, että tuskin missään rannalla tarkenee huomennakaan.

Lupaan (taas kerran) ruveta joogaamaan heti kun selkä vaan on siinä kunnossa, että se on mahdollista. Ja yritän etsiä itselleni vanhempaa ja viisaampaa seuraa, jos seura tekisi kaltaisekseen...

Hukuta mut unihiekkaan

Nukkuminen on jäänyt liian vähälle viime aikoina, vaikka olenkin selän takia maannut ties missä kaikissa paikoissa. Alkaa jo kyllästyttää tämä sairastaminen, selän lisäksi vaivasi viime viikolla myös flunssa, eikä vatsakaan oikein tykännyt särkylääkkeiden määrästä. Selkä ei ole edelleenkään ihan kunnossa, vaikka suurin piirtein kaikkea mahdollista on jo kokeiltu sen parantamiseksi, tanssiope Astou vei minut jopa paikallisen parantajatädin luo ja eilen kävin vielä osteopaatilla. Muutenkin selkäkipu alkaa olla ilmeisesti olla koko kaupungin tiedossa, kun ihmiset, joita en edes tiedä (tai muista) tuntevani, kyselevät selän vointia.

En ole jaksanut pelkästään maata paikoillani, vaan puuhannut kaikenlaista, tanssi- ja rumputunneiltakaan en malttanut pysyä poissa kuin reilun viikon. Tutkimuskin näyttäisi vähitellen hieman edistyvän, kun olen käynyt taas tapaamassa ihmisiä mm. siellä konservatoriolla. Tein myös retken kaupungin ulkopuolelle Yeumbeuliin tapaamaan vanhojen rumpuopettajieni El Hadjin ja Sabin veljeä Moussea, joka joskus aikoinaan asui Suomessa ja tuntuu edelleen olevan varsinainen Suomi-fani. Viime viikonloppuna yritettiin kovasti Heidin kanssa lähteä jonnekin ulos, mutta sekä perjantaina että lauantaina seuralaisten suunnitelmat tuntuivat muuttuvan illan mittaan niin moneen kertaan, ettei lopulta päästy lähtemään yhtään minnekään. No, ihan hauskaa oli siitä huolimatta.

Flickriin laitoin jo joku aika sitten kuvia USA:ssa asuvan senegalilaisen djembe-tähden Kissima Diabatén konsertista, joka oli viime viikon tiistaina Centre Culturel Blaise Senghorissa. Yleisössä näytti olevan tunnettuja muusikoita ja tanssijoita ainakin yhtä paljon kuin lavalla, joten varsinainen seurapiiritapahtuma oli tuo, ja hieno konsertti tietysti kaikin puolin. Hämmennystä tosin herätti tuollakin nämä konserttien sun muiden alkamisajat. Virallisesti konsertin alkamisajaksi oli ilmoitettu klo 17 ja joku arveli, että konsertti alkaisi viimeistään 18.30, mutta lopullinen alkamisaika taisi olla 20.30. Tarkoitus olikin lähteä kuuden jälkeen, mutta sitten jonkun piti vielä mennä suihkuun ja vaihtamaan vaatteet, joten olimme perillä kahdeksan maissa, mikä siis oli oikein sopiva aika. Vielä käsittämättömämpi oli toinen vastaavanlainen konsertti, jonka alkamisaika kaikissa mainoksissa oli klo 18, mutta todellisuudessa ensimmäinen esiintyjä aloitti klo 23.

Torstaina otin pois letit, joiden mukana tuntui taas lähtevän puolet omistakin hiuksista. Eli pää tuntuu kovin kevyeltä. Eipä siellä mitään ajatuksiakaan tunnu pahemmin olevan. Pitäisi nimittäin kirjoittaa joku esitelmäehdotus Society of Ethnomusicologyn vuosikonferenssiin (Havaijille olisi kiva mennä marraskuussa), mutta en millään keksi mitään aihetta. Onneksi ura kaikkien alojen asiantuntijana tuntuu jatkuvan, kun ilmeisesti joudun väsäämään kotisivut Pape Moussalle. Kaikkea sitä erehtyykin lupaamaan.

Talking Timbuktu

Niin sitä vaan piti tiedottaa, että Ali Farka Touré on kuollut. Minä taas olen vielä elossa täällä, joskin selkä on edelleen kipeä. Kirjoitan jotain kunhan ehdin ja jaksan.

...listen more

Ulkoinen blondius näyttää muuttuvan helposti sisäiseksi. Ei nimittäin ole kovin viisasta tanssia sabaria kylmiltään (siellä Lac Rosella), eikä varsinkaan mennä seuraavana päivänä selkä kipeänä tanssitunnille ja vielä yöllä ulos tanssimaan vähän lisää. Eikä siinä vielä kaikki, mutten viitsi ihan kaikkea kertoa täällä... Tiistaina en sitten mennytkään tanssitunnille vaan lääkäriin, joka totesi, että selästä on joku lihas tulehtunut ja määräsi lääkkeitä. Keskiviikon jaksoin vielä makailla kotona (kaverit kävi pitämässä seuraa illalla), mutta eilen piti sitten jo päästä kaupungille, kun kerran pystyn ihan hyvin seisomaan ja kävelemään. Sen sijaan istuminen ja varsinkin seisomaan nouseminen sattuu, mikä vaikeuttaa elämää yllättävän paljon. No, lääkkeet tuntuvat kyllä auttavan jonkin verran, mutta loppuviikon tunnit on ollut pakko jättää väliin.

Kaupungilta ostin cd:itä ja kasetteja eli WaFlashin, Alioune Mbaye Nderin, Omar Penen ja Ablaye Mbayen viimeisimmät sekä Ceddon livelevyn, jolla näytti olevan eri biisit kun sillä samasta konsertista taltioidulla dvd:llä. Kasetteja en kylläkään pysty täällä kuuntelemaan, kun sen halvalla ostetun radion kasettisoitin ei toimi (tai periaatteessa toimii mutta pyörittää nauhaa ihan liian nopeasti), mutta säilyvätpä sitten ainakin hyvässä kunnossa Suomeen asti. Kiva joka tapauksessa saada vähän uutta kuunneltavaa, kun olen viime päivät kuunnellut taas kerran samoja vanhoja minidiscejä aikani kuluksi, Quintessenceä muun muassa.

Vähän huolestuneena olen katellut kalenteria, kohta olen ollut täällä kolme kuukautta, enkä ole saanut oikein mitään aikaan. Wolofin opiskelussakin on nyt vähän taukoa, kun opettaja häipyi jonnekin matkoille. Eikä kulttuuriministeriö tunnu saavan aikaan mitään vastausta siihen kirjeeseen, niin että pääsisin hakemana oleskelulupaa. Tosin Gambiassa käynnin ansiosta sen hakemiseen on vielä aikaa huhtikuuhun asti. Muutama uusi puhelinnumero odottaa kyllä soittamista, ja pitäisi myös lähteä käymään uudestaan konservatoriolla, selailemassa opinnäytetöitä, jos niistä sattuisi löytymään jotain kiinnostavaa – heti kun vaan pystyn istumaan muutaman tunnin lukemassa. Kaikenlaisia muitakin suunnitelmia tietysti on, sitä Maliin matkustamistakin olen taas vähän alkanut harkita, mutta saa nyt sitten nähdä, mitä kaikkea sitä loppujen lopuksi ehtii.