... and a Happy New Year

Blogger jumittaa ja nettiaika loppuu just kohta. Täällä kaikki hyvin noin muuten.

And we wish you a merry Christmas...

Here in Dakar it's a bit hot today, doesn't feel much like Christmas, but as I've heard there isn't any snow in Finland either. Here there's some sunshine at least. Dakar hasn't changed much in the five months or so that I was away, except that the traffic jams are worse than ever.

The first week here has gone by fast, we've been dancing almost every day, with Pape Moussa from the National Ballet and a girl called Rama. We've been to see Ceddo, once again, and one sabar party. We wanted to see Youssou Ndour yesterday, but heard that he's not playing in Thiossane, because there was a big concert at a stadium, but maybe next weekend. Anyway it was probably best not to go out dancing all night, because I'm having a slight flu, most likely just because of all the dust and pollution here.

If there's anything urgent, I have a number here: +221-4803778. I also check my finnish number for messages every other day or so.

HYVÄÄ JOULUA!

Big yellow taxi

Well, I'm off to Senegal, once again, in about nine hours. I'm actually trying not to work much this time, so I'm not taking my computer with me, which means that you'll have to wait for photos etc. until I'm back. But maybe I'll write something, I most probably won't be able to keep myself away from internet for four weeks... and I don't think I'll even try. Not working might also be hard, because we'll be taking dance lessons with a friend that's going to Dakar with me, maybe drum lessons, too. It's a bit hard to keep lessons for fun and for work apart... And I'm kind of thinking about doing a few interviews as well.

As some kind of a result of reading (and a few discussions) I've decided to replace my number one guru, the good old Alan P. Merriam with John Blacking, for the simple reason that doing research on "culture in music" as well as "music in culture" seems more interesting than just the latter. As for "music as culture", it doesn't say very much about what research should (or could) be about. But I really better go to bed and get some sleep - before that big yellow taxi is coming to pick me up - and leave the rest of any theoretical ramblings for January.

Lähtö lähenee

Antropologien kanssa on näköjään hyvä jutella. Syntyy kaikenlaisia ajatuksia, sellaisia joita voi kirjoitella muistiin ja tuntea itsensä fiksuksi. Mutta antropologithan onkin nykyisin jotain valtiotieteilijöitä kaikki, täällä Helsingissä ainakin, joten kai niiden täytyykin olla viisaampia kuin humanistien. No joo, yleisesti ottaen on mukava puhua mukavien ihmisten kanssa, ja kiva on myös puhua omasta tutkimuksesta ihmisten kanssa, jotka aihepiiristä jotain tajuavat ja osaavat vielä kysyä relevantteja kysymyksiäkin siitä. Musiikkitieteilijöiden joukosta ei moista ymmärrystä läheskään aina löydy, eikä tanssintutkijoidenkaan. Vaikka kai niissä antropologeissakin on paljon sellaisia tyyppejä, jotka ymmärtävät vain sitä omaa erityisalaansa eivätkä edes yritä ymmärtää mitään muuta, en vaan niitä kaikeksi onneksi tunne.

Vajaa viikko aikaa Senegaliin lähtöön, ja alkaa tietysti olla hieman stressiä kaikesta, mitä pitäisi saada aikaan sitä ennen. Ja miten saa kaiken tarpeellisen mahtumaan matkalaukkuun. Tuntuu taas kerran kovin epätodelliselta.

Ei mitään asiaa

Alkaa mennä hermot, kun Radio Helsinki soittaa koko ajan Ristoa. Ja PMMP:tä, mutta varsinkaan Riston suunnatonta suosiota en oikein ymmärrä. Onhan ne biisit hassuja kun ne kuulee ekaa kertaa, mutta viidennellätoista kerralla alkaa viimeistään kyllästyttää. Radio Helsinki on silti ainoa radiokanava, jota jaksaa kuunnella, mitä nyt pitää välillä paeta Groovelle tuota Ristoa...

Radionkuuntelun ohella on tullut tehtyä töitä, vähän sekalaisessa järjestyksessä mutta kuitenkin. Kummasti osaa taas keskittyä asioihin, kun ei ole mitään suurta uhkaavaa deadlinea lähestymässä. Niinkun että ihan oikeasti saatan tehdä jotain yhtä asiaa parikin tuntia putkeen, enkä tarkista meilejä joka kolmas minuutti tai jotain vastaavaa. Ainoa ongelma tässä deadlinettomassa tilassa on, että nyt pitäisi tehdä ne kaikki asiat, joita on lykännyt kiireellisempien asioiden tieltä myöhemmäksi, ja on aika paljon, mistä valita.

Sääennustan torstain ja perjantain väliseksi yöksi yllätyspakkasia, täällä Alppilassa on nimittäin kaukolämpö ja lämmin vesi poikki klo 22-08.

Sad songs is all I know

And this one has the most beautiful video I've seen for ages. Some info about the track and more nice music and video clips at Calabash Music.

Marraskuiseen tunnelmaan sopii loistavasti myös tämä audiovisuaalinen tuotos.

Hyvää ja kaunista

Alkoi elokuvasarjan seuraaminen vähän huonosti, ehdin juuri ja juuri ajoissa paikalle, mutta jokunen muukin ihminen oli yllättäen vaivautunut paikalle ja jäin ilman lippua. Sama kohtalo oli Lauralla, joten kotimatkalle oli juttuseuraa.

Perjantain ja suuren osan lauantaita vietin Tampereella, jossa oli SES:n järjestämä Kansan- ja populaarimusiikin estetiikka -seminaari (ja siellä oma esitelmä) sekä Naistutkimuspäivät, joilla tosin jaksoin seurata vain työryhmää "Feministisiä näkökulmia äänen ja liikkeen suhteeseen". Mutta taisi siinä kolmessa tunnissakin olla ihan tarpeeksi iso annos feministisiä teorioita yhdelle viikonlopulle. Estetiikka-seminaarista jäi osa kuulematta tuon työryhmän takia, mutta kaiken kaikkiaan se oli kyllä harvinaisen onnistunut tapahtuma.

Loppukeskustelu kyllä eksyi vähän aiheesta ja taas kerran puhuttiin kaikenlaisista sanoista ja niiden merkityksistä. No, liittyihän se tietysti kansan- ja populaarimusiikkiin, muttei pahemmin estetiikkaan. Ja taas kerran alkoi tuntua siltä, että voiko sitä oikein sanoa mitään, kun kaikki sanat kuitenkin ovat vääriä tai joku ainakin ymmärtää ne väärin. Myöhemmin illalla pohdittiin Telakalla hetken aikaa sitäkin, mitä estetiikka oikeastaan on.

Huom! Jos käsitteenmäärittely tai tieteellinen kielenkäyttö ylipäätään aiheuttaa allergisia oireita, kannattaa lopettaa lukeminen viimeistään tähän.

Ongelma oli siis (käsittääkseni) se, että estetiikalle länsimaisen filosofian osa-alueena ja tutkimusalana kyllä löytyy määritelmiä, mutta tuossa seminaarissakin estetiikalla oletettavasti tarkoitettiin enimmäkseen jotain muuta, eli jonkinlaisia musiikkiin liittyviä arvojärjestelmiä tai ylipäätään tapoja arvottaa musiikkiteoksia tai -esityksiä. Tätä sitten pähkäilin vielä junassa kotimatkalla, osittain liittyen Naistutkimuspäivien työryhmässä parissakin esitelmässä käsiteltyyn liikeimprovisaatioon, mutta jos nyt selkeyden vuoksi puhun tässä vaan musiikista, vaikka periaatteessa uskon saman koskevan kaikkia muitakin taiteenlajeja tavalla tai toisella.

Jollain tapaa estetiikkaa linkittyy omissa ajatuksissa tyylin käsitteeseen, eli estetiikka määrittelee, millaiseen tyyliin musiikissa pyritään. Ja tyylillä tarkoitan piirteitä, jotka erottaa tietyn musiikin jostain toisesta musiikista, eli tyyliä voidaan tarkastella eri "tasoilla" yksittäisistä biiseistä kokonaisiin musiikkikulttuureihin. (Tyylin käsitteen määrittely tässä merkityksessä löytyy useammastakin lähteestä, mutta en nyt muista tarkemmin.) Ja vastaavasti voi tietysti tarkastella estetiikkaakin yksilötasolta ties minne.

Näin ollen estetiikka on tiettyyn tyyliin liittyvä merkitysjärjestelmä, joka määrittelee, mikä kyseisessä tyylissä on arvokasta (tai ylipäätään merkityksellistä?) ja mikä siten on tavoitteena tyylin puitteissa tapahtuvassa toiminnassa.*

Tänään tuli sitten mieleen, että estetiikka todennäköisesti on ainakin osittain sama kuin Merriamin "käsitykset musiikista" siinä kuuluisassa mallissa. Tai voi olla aika vaikea erotella esteettiset (arvoon liittyvät) käsitykset muista käsityksistä - kai kaikki käsitykset jollain tavalla määrittelevät sitä arvoa jollain tavalla.

Varmaankin piti selkiyttää itselle tätä senkin takia, että osa estetiikka-seminaarin esitelmöitsijöistä tuntui pitävän estetiikkaa jotenkin ongelmallisena käsitteenä kansan- ja populaarimusiikista puhuessa, mitä en oikein silloin ymmärtänyt, kun se ei itsestä tunnu mitenkään ongelmalliselta. Tai en ehkä vaan ymmärrä, miten voisi tutkia musiikin tyyliä (jota kai suurin osa kansan- ja populaarimusiikin tutkijoista jollain tavalla tutkii) tutkimatta samalla estetiikkaa, vaikkei sitä sanaa käyttäisikään.

*Keksin tämän todentotta ihan omasta päästäni eilen, mutta hyvin todennäköisesti joku muu on keksinyt saman jo joskus aiemmin.

Koululaisen optiot

Tiedotanpa nyt heti, kun sain asiasta mustaa valkoisella. Sain tutkijakoulupaikan vuodeksi 2008 ja vieläpä "option" myös vuodeksi 2009. Ihan kiva, paitsi että ensi vuodesta saatan olla suuren osan työttömänä, ellei Kulttuurirahaston suurissa arpajaisissa käy onni tällä kertaa.

I got the graduate school position I applied for some time ago - but for the year 2008, with possible prolongation for 2009. What I'll be doing most of next year is still a mystery.

Malista Zimbabween viidessä päivässä

Kun kaiket päivät yrittää kirjoittaa, niin ei sitten oikein enää jaksa kirjoittaa, vaikka ehkä jotain kirjoittamista olisikin vaihteeksi. Ainakin konserteista on pitänyt raportoida.

Jotkut onkin jo ehtineet katsella tärähtäneitä kuvia Toumani Diabatén keikalta, oli sitten kuitenkin pakko kuvata kun oli niin kauniit valot... Tai ei kai niissä valoissa niin mitään erityistä ollut, oli varmaan vaan niin hyvä tunnelma. Olikin tietysti, kun lava oli täynnä kaikenlaisia Länsi-Afrikan perinteiden supertähtiä. Ja katsomossakin oli yksi. Soundeissa tosin oli jotain häikkää, ainakin siellä katsomon reunassa, missä satuin istumaan.

Etnosoi!ssa oli sitten samalla lavalla hämmentävän valloittava Oliver Mtukudzi (jolta voi kuunnella runsain määrin näytteitä Calabash Musicissa), jonka tuotantoon tuli perehdyttyä jokseenkin hyvin keikkaa edeltävällä viikolla ja silti keikka jotenkin yllätti. Joillain vaan on sitä lavakarismaa. Bändikin oli oikein mainio, koreografiat hallussa ja kaikki muu tietysti myös.

Onneksi en enää kirjota musiikkiarvosteluja, kun en näistäkään osaa sanoa mitään järjellistä tai edes kuvaavaa. Mutta hienoa oli, joo. Ja se omakin Etnosoi!-esitys Kirjasto 10:ssä meni kai ihan hyvin.

Jos kaipaatte jotain oikeasti kiinnostavaa luettavaa, niin kannattaa lukea vaikka tämä kolumni.

Eikun piti vielä ottaa kantaa päivän uutisiin: 69 prosenttia suomalaisista vastustavat perusteettomia pätkätöitä. Siis mitä, eikö perusteettomia pätkätöitä pitäisi vastustaa ihan kaikkien? Eikä edes ole oma lehmä ojassa, koska tämä projektitutkijan virka on ihan perustellusti määräaikainen.

Voi ei

Miten mä oikein ehdin käydä kattomassa nää kaikki... Yhden oon kyllä nähnyt ennestään.

[Lisäys hetkeä myöhemmin:] Tässä henkilökohtainen aikataulusuunnitelma (HATS?), jos vaikka joku haluaa lähteä mukaan. Linkkaan ehkä joskus myöhemmin leffojen esittelyihin, jos sellaisia tulee vastaan, lyhyet esittelyt on tuossa yllä linkatulla sivulla. No, saa nähdä, jaksanko oikeasti käydä edes nämä katsomassa.

• su 19.11. klo 19 Bamako (ehkä myös Tsotsi siihen perään, jos jaksan, mutta koska se on voittanut Oscarin, se varmaankin tulee vielä normaaliohjelmistoon)
• ti 21.11. klo 19 Hero
• ke 22.11. klo 19 Sisters in law
• la 25.11. klo 21 Abouna
• su 26.11. klo 19 U-Carmen

Running up that hill

Well, I've finally finished most of the things that I mentioned a month ago, maybe that explains why I haven't been posting that much here. A couple of days ago I noticed that I had not really met anyone for over a week, that's a bit weird. I think we used to go for coffee or something with friends at the university or after dance lessons more often than this before. So there isn't much to tell, I've mostly just been sitting somewhere at a computer trying to write something.

The article turned out to be more or less about defining the concept of knowledge in my research, quite unexpectedly actually, I though I was writing about cross-cultural communication in learning dance or something similar. Maybe it partly still is, kind of. I just hope the article pleases the editor, she's more of an expert on that kind of philosophical questions than I am.

If I wouldn't be so busy with all the important stuff and consequently so tired, I might feel bad about some people who seem to think that they know everything about what I do and say, when they don't really know anything about me. For the moment, I don't really care, I just wonder what kind of an imaginary world those people live in.

Ihan pyytämättä

kävin sitten näin pian edellisen sanottuani kommentoimassa Hesarin keskustelupalstalla (joka on yleisesti ottaen kyllä kaikenlaisten sekopäiden temmellyskenttä, enkä jaksa sitä yleensä edes lukea, mutta tuo keskustelu näytti ainakin vielä olevan ihan asialinjalla). Sattuneesta syystä kun on tämä kulttuurilehtiasia lähellä sydäntä. En tiedä, kuinka kauan tämä alkuperäinen juttu kulttuurilehtien tukia uhkaavasta leikkauksesta on ilmaiseksi luettavissa, mutta eihän tuo edes mikään varsinainen uutinen ole, asiasta tiedotti Kultti jo syyskuussa. Jaa, Kultti hakee näköjään taas uutta toiminnanjohtajaa, siinäpä on haastetta kerrakseen jollekin onnekkaalle.

Lisäys vielä aihetta sivuten: Viimeisin Musiikin suunta on näköjään tullut painosta, ei vaan ole mun käsiin vielä osunut...

Automaatti pois käytöstä, ottakaa yhteys henkilökuntaan

Olen jo monena päivänä miettinyt, mitä tänne kirjottaisi, mutta kun elämä on tällaista harvinaisen tavallista, niin ei ole oikein mitään kerrottavaa. Eikä kaikkiin maailman vääryyksiäkään jaksa kommentoida, vaikka niitä tietysti riittää ja pitäisi ehkä pitää yllä mainettaan kommenttiautomaattina (tai sitten ei). Mutta mitäpä sitä turhaan esittämään omia valistumattomia mielipiteitään, kun muut tietää asioista enemmän, esimerkiksi Madonnan lapsihankinnasta voi lukea kannanoton täältä.

Ja tuossapa tuli samalla hoidettua interblogistista linkitystä, joka ilmeisesti on jonkinlainen velvollisuus. Olisin lisännyt blogilistan suosikkini tuohon sivupalkkiin, mutta enpä sitten lisännytkään, kun Blogger suostuu näyttämään niistä enintään viisi viimeksi päivitettyä. Kai ne jotenkin saisi kaikki näkymään, mutta en nyt jaksa miettiä miten. Sen sijasta lisäsin lyhyen listan kirjoista, joiden lukeminen on parhaillaan työn alla - ettei nyt tulisi näistä sepustuksista sellaista käsitystä, etten ikinä saa mitään töitä tehtyä. Tosin kun/jos lista pysyy viikosta toiseen samana, niin sitten ainakin kaikki luulee niin, hmm...

Että jos on jotain toiveita sen suhteen, mihin seuraavaksi pitäisi ottaa kantaa, niin saa kirjoittaa kommenttilokeroon tai sähköpostia. Tai lähettää vaikka kirjeen - tajusin eilen, että Akselin käynnistyskatastrofin takia menetin kahden vuoden sähköpostiarkistot. Eipä kai niissä mitään korvaamattoman arvokasta ollut, mutta oletettavasti juuri 2003 ja 2004 tuli käytyä suhteellisen paljon sähköpostikirjeenvaihtoa, koska asuin suurimman osan noista vuosista kaukana poissa. Kuvittelin, että ne meilit oli jo siirretty parempaan talteen, mutta eipä näköjään ollutkaan. Onneksi välillä saa vielä sellaista oikeaakin postia, berliiniläinen ystävä (joka ei tosin enää asu Berliinissä) lähetti kauniin kortin vähän aikaa sitten.

Ai niin, sellainen suuri vääryys tuli tänään mieleen, että miksi ihmeessä Domino-kekseissä on nykyisin aina toinen puoli samanlainen? Siinähän menee koko idea ihan pieleen, siis se domino. Mutta kai sekin on tuon ylikansallisen yhtiön juoni, samoin kuin "Fanipala", kas kun ei "LU-pala"...

No niin, olisikohan taas aika käydä nukkumaan.

She buys a ticket 'cause it's cold where she comes from

Onpa taas ollut harvinaisen tavanomainen viikonloppu eli en ole tehnyt oikein mitään muuta kuin katsellut telkkaria ja valvonut liian myöhään. Pakko oli myös siivota, kun alkoi lattiat olla täynnä hiuksia ja villakoiria. Mitähän vitamiinia muuten pitäisi saada lisää, ettei ihan kaikki hiukset irtoaisi päästä?

Perjantaina olin vielä hyvässä työvireessä, sain sen toisenkin hakemuksen valmiiksi ja kirjoitin yhden kirja-arvostelun, joka on (kuten kaikki muukin) ollut tekeillä aika kauan. Kirjaan liittyen tuli mieleen kaikenlaista feminismiin liittyen, mutta en sitten jaksanut ajatella asiaa paljon enempää, jotenkin noissa eksplisiittisen feministisissä tutkimuksissa vaan aina tuntuu menevän jotain vähän pieleen. No, sopii lukea se kirja-arvostelu sitten, jos kiinnostaa (Musiikin suunta 4/2006, ilmestynee kyllä vasta tammikuussa).

Heh, Last.fm soittaa biisiä Sunday Bloody Sunday, sehän sopii... Piti tänäänkin muka tehdä jotain töiden hyväksi, mutta enpä sitten tehnyt, vaan sivistin itseäni Afrikka-dokumenteilla ja erinäisillä viihdesarjoilla, minkä nyt netissä roikkumiselta ja (lähes) jokapäiväiseltä mese-videopuhelusessiolta ehdin.


Geldofin Afrikka-sarja vaikutti periaatteessa hyvältä, sellaiselta että oikeasti on yritetty tehdä jotain vähän viisaampaa ja ei-niin-stereotyyppistä dokumenttia Afrikasta, mutta sitten siinä kuitenkin oli kaikenlaista, mikä ärsytti. Ainakin maisemakuvat oli vähän liian maalattuja - vai miksi telkkarissa ei pilvet koskaan liiku? Muutenkin värit näytti jotenkin ylikorostetuilta. Ja sitten puhuttiin "Afrikasta" tarkoittaen kai sitä osaa Afrikasta, jossa kyseisessä jaksossa oltiin, tai jos ihan tosissaan tarkoitettiin koko Afrikkaa, niin sitten en oikein ymmärrä. Sekin oli vähän hassua, kun Geldof selitti pitkiä pätkiä siitä, miten Afrikka ei kaikenlaisista maantieteellisistä syistä ole voinut "kehittyä", niin kuin tämä länsimainen "kehitys" olisi sitä ainoaa oikeaa kehitystä. Jaa, tuolla BBC:n sivuilla olevassa esittelyssä onkin pitkät pätkät samaa monologia, joka oli siinä ohjelman alussa: "From the beginning, geography stood against Africa." Niin kai sitten.

Perjantaina mietin myös, että varmaan vielä pilaan maineeni musiikkitieteilijänä kaiken musiikin takia, mitä työhuoneella tulee kuunneltua. Kun siitä huoneen ohi kulkee kaikkia vakavaa musiikkia harrastavia kollegoja ja jotain saattaa kuulua sinne aulaankin, jossa välillä pyörii opiskelijoita. Tänään kyllä kuuntelin levyllisen mordvalaisten mummojen lauleluita täällä kotona, se kai olisi kovin etnouskottavaa kuunneltavaa (klikkaa global musicbox > julkaistut cd:t) töihinkin, mutta siellä vaan tarvitsee jotain vähän populaarimpaa... Edellisen linkin takaa löytyvää Stilimban levyä kyllä kuuntelinkin tässä joku päivä, mutta sepä onkin aika kepeä.

Nyt voisi käydä nukkumaan, että huomenna jaksaisi herätä puhumaan opiskelijoille kenttätyöstä. Onneksi luento alkaa vasta klo 12.

Väsyttää

Noita edellisessä vuodatuksessa mainittuja asioita puuhaan edelleen, paitsi yhden hakemuksen lähetin jo, ja lisäksi on yksi luento ensi maanantaina, joka kai olisi syytä valmistella. On tännekin pitänyt sepustaa jotain, mutta ei ole mitään kovin kiinnostavaa kerrottavaa.

No, ne saksalaisen koulun juhlat lauantaina oli ihan kivat... Finlandia-talolla oli Mozartia ja Bachia ja puheita. Mun mielestä olisi kyllä pitänyt olla myös Beethovenia, lopun kuoropaatos olisi ollut täydellinen, jos ennen tai jälkeen Finlandian olisi vetäisty Ode an die Freude... eikös se ole joku EU-tunnussävel muutenkin? Mutta siellä törmäsin onnekkaasti kahteen luokkakaveriin. Ja illallisilla oli sitten toiset kaksi. Ruoka oli hyvää ja (yhtenä) juontajana MTV3:n loppukevennystyyppi. Kaksi opettajaa muisti mut.

Se kai piti kertoa, että digiboxin hankinta osui varsin sopivaan hetkeen. Vielä kun muistaisi, milloin Monty Pythonit tulee tuolta Teemalta. Ja mietin taas kerran, pitäisikö ruveta maksamaan tv-lupamaksua, kun nyt kerran on vähän enemmän katseltavaakin. 200 euroa vuodessa vaan on riistoa...

Vision quest

Lately I've been desperately trying to find some ideas for an article (yes, still the same one), about four conference papers and two applications for funding. I just don't have much to say about my research at the moment I quess, or I'm just so out of the academic circles after spending a such long time in Senegal that I don't really know what I should be writing about. Somebody should create a database, where you could find out what are the themes and concepts one should mention in these kinds of writings. Also a database of clever titles for conference presentations would be nice.

I already gave up on one of the conferences and did one proposal together with a collegue - a lecture-demonstration for a dance conference, a bit scary, the majority of people at those things are (or have been) professional dancers and I'm definitely not. For another big world conference I'll probably just make a proposal to present my thing as "new research" because I can't think of anything worth talking about relating to the themes of the conference. And there are four of them, so the problem is more likely my poor imagination than the themes themselves. As for the rest, there will be two presentations to make in November, smaller events, and in Finnish, but still.

As for the applications, I can't think of anything (related to research) more frustrating than writing those. I'm almost finished with the one for a graduate school position, which would be good, getting payed a salary instead of a grant and all, but then again there seems to be a lot of pressure for the people there to be "productive". I think I know how to create enough pressure for myself, don't need anything extra, thank you. But as this research project of ours will be finished for my part in April, I'll need to find something else.

I just couldn't feel more stupid than when updating my research plan, it sounds so boring and anything else but innovative and whatever else research should be. It seems that those plans aren't really about presenting your research as it is or will be, anyway, but more about showing that you know what is in at the moment - that's what I could use that database for, to find few more fashionable words to make mine look more interesting. And I mean sure all this corporeality and that sort of stuff (which seems to be the thing for that graduate school at least) actually is relevant for my research but still, in the end it is about Senegalese music and dance, practically a more or less basic music/dance ethnography, so I wouldn't want to make it look like something else. Although I probably should.

Well, today I went to listen to a seminar (same and a bit more in Finnish) at the Theatre Academy. I quess I expected more of the seminar, and in any case most of those people were talking about dance teaching, so I didn't get that much out of it. But seminars and conferences always have a strange effect on me: Although I'm never really able to concentrate on the presentations (even if they're good), for whatever reason I can very well concentrate on other things while listening to them. Sadly, I didn't get any new ideas for my own reseach while trying to listen to the presentations, as I sometimes do - completely independent of what the person in front may be talking about - but in the pause I started reading a book I've been carrying around for some weeks...

To finish off with something nice: There probably isn't anything better at the moment than this cd, kind of a mixture of all the best stuff in West African music. (Although the sabar parts are a bit boring, but never mind, the rest is just great.) Got the cd on Monday and today I (finally) bought a ticket for Toumani Diabaté's concert here on November 3rd, I've been meaning to for about a month or so. That's something to look forward to... and I'll have a chance to wear one of my Senegalese dresses, it's just so hard to decide which one...

Loveradio

Kuunnelkaapa tätä. Hyvältä kuulostaa ainakin just nyt.

Pitäisköhän hankkia iltapuku?

Tajusin tässä, että muinaisen kouluni 125-vuotisjuhlat lähestyvät uhkaavasti. Enää kaksi viikkoa aikaa miettiä, mitä laittaisi päälleen... kaikenlaista afrokaapua kyllä löytyisi, muttei sitä iltapukua... Juhlaohjelmistoa printatessani sitten tuli mieleen, että eikös se toinenkin koulu täytä vuosia. No täyttäähän se, sielläkin olisi juhlaillallista sun muuta ohjelmaa tarjolla. Hei kaverit, pitäiskö meidän mennä noihin juhliin?

Sama kysymys olisi pitänyt kysyä DSH:n luokkakavereilta hyvissä ajoin. Mutta kun sain tiedon juhlallisuuksista Senegaliin (DSH:sta ainakin otettiin entisiin oppilaisiin vähän aktiivisemmin yhteyttä kun Sibiksestä), niin minähän suinpäin ilmottauduin mukaan hienoihin ja kalliisiin illallisjuhliin olettaen, että tietysti kaikki entiset luokkalaisetkin on tulossa sinne. Ja sitten pari viikkoa sitten kävi ilmi, että eipä kovin moni olekaan - jostain käsittämättömästä syystä meillä on yhteinen sähköpostilista ja siellä käytiin lyhykäinen keskustelu aiheesta.

Nyt vähän ottaa päähän, toisaalta siksi, etten oikein tykkää tollaisista pukujuhlista, toisaalta siksi, että jotenkin jo vähän odotin niiden luokkakaverien tapaamista. En tosin oikein tiedä, ketkä sinne lopulta on tulossa, osa ei kommentoinut ollenkaan ja osa vielä harkitsi asiaa. Ei niin, että kovasti olisi ikävä noita saksalaisen koulun luokkakavereita, mutta onhan niitä ihan kiva nähdä noin kerran kolmessa vuodessa, vai kuinka monta siitä viimeisimmästä tapaamisesta onkaan.

Tornissa kuitenkin oltiin silloin, taitaa siitä olla ainakin neljä vuotta, koska silloin olin vielä superköyhä aloitteleva jatko-opiskelija, joka kyllä teki kolmea eri työtä, mutta maksatti laskujaan vanhemmillaan, kun rahaa ei vaan jäänyt vuokran jälkeen käteen oikein mitään. Siksi vähän hirvitti mennä sinne tyyppien joukkoon, josta muistaakseni kolme oli silloin Nokialla töissä ja yhdellä oli oma firma, ja lopuista aika moni ainakin opiskeli tai oli opiskellut Kauppiksessa tai oikiksessa tai valtsikassa. No, mitä nyt tuollaisilta eliittikoulun kasvateilta voi odottaa, hmm. En nyt sentään ole ainoa humanisti/taiteilija/muuten-vaan-outo-luuseri kyseisellä luokalla, yksi oli tuolloin jopa ryhtymässä luomuviljelijäksi (mitenkähän siinä on käynyt?), mutta ymmärrätte varmaan ahdistuksen.

Ja olihan se tapaaminenkin hetkittäin vähän ahdistava. Vai mitä pitäisi vastata, kun yksi näistä menestyjistä arvaili Senegalin matkojeni todelliseksi syyksi "pilven pössyttelyä". Taisi olla sama tyyppi, joka joskus toivoi, ettei musiikista tulisi minulle kuitenkaan elämäntapaa, vaikka vaihdoinkin Sibelius-lukioon. Ööh? Olin kai vähän oudon tyypin maineessa yläasteella, ja siksi olikin virkistävää vaihtaa kouluun, jossa olin ihan tavallinen, eikä kukaan enää huomautellut pukeutumisvalinnoista tai muutenkaan kiinnittänyt juuri mitään huomiota. Todennäköisesti muistan ikuisesti sen jonkun ala-asteikäisen, varmasti ihan viattoman, kommentin: "Guck, sie hat einen Teppich an!" (Olin edellä aikaani, ponchot tulivat muotiin vasta pari vuotta myöhemmin.)

Mutta loppujen lopuksi olin tuon Tornin luokkakokouksen jälkeen kovin tyytyväinen elämääni. Jotenkin se Kauppis-Nokia-ulkomainenhuippufirma-putki on ihan toisenlaisille ihmisille tarkoitettu, ja sitten vasta ahdistaisikin, jos niiden ihan toisenlaisten ihmisten kanssa pitäisi olla tekemisissä joka päivä, siis jos vaikka olisi siellä Nokialla töissä tai jotain. Ei se hyvä palkka sentään niin paljoa lohduttaisi. Ja osa noista entisistä luokkakavereista on tästä kaikesta huolimatta oikein mukavia ihmisiä, ei siinä mitään, mutta jopa tuollaisessa yhden illan iloisessa jälleennäkemisessä vaan tulee niin selvästi esiin sellaiset maailmankuvien eroavaisuudet tai mitä ikinä ne onkaan.

Sibelius-lukion luokaltakaan en ole pitänyt enää kehenkään yhteyttä, joihinkin tulee törmättyä aina välillä yliopistolla tai jossain musiikkiriennoissa (tai Akateemisessa kirjakaupassa, muutama päivä sitten). Sen sijaan nykyiseen ystäväpiiriin kuuluu kyllä moniakin Sibelius-lukion käyneitä, sinne taisi valikoitua vähän erityyppistä porukkaa kuin DSH:hon, vaikka eliittikouluksi sitäkin joskus haukuttiin...

More music

I finally became a Last.fm user last week and have spent too much time trying it out since. I would have signed upmuch earlier, like a year ago or something (I really try to be hip and cool and up-to-date... sometimes), but as I basically never listened to any music on my computer back then, it didn't make much sense. But now that we have such a nice new computer in our office and have been loading quite an amount of mp3's into it, I just had to. So if you feel the need to know what music I have been listening to, you can find out here. Well, at home I mostly listen to things on my stereo, so there's usually quite a lot of stuff missing.

Control Arms

Käykääpä lukemassa tämä ja sitten taas vähän allekirjoittelemassa, oman kuvankin saa lähettää. Noita kuvia taidettiin keräillä jo viime vuonna, mutta asia näkyy olevan edelleen ajankohtainen.

Ylitse kaikkien rajojen

Oli jo jonkin aikaa sitten tarkoitus linkittää näille Amnestyn sivuille, joilla voi mm. allekirjoittaa vetoomuksen EU:n turvapaikkapolitiikan parantamiseksi. Siis käykää ihmeessä allekirjoittamassa, kuten tuolta sivuilta voi lukea, kyse on ihmisoikeuksista.

Läheskään kaikki Eurooppaan yrittäjät eivät tietysti ole turvapaikanhakijoita. Eihän tässä taida olla montaakaan päivää mennyt siitä, kun viimeksi uutisoitiin Kanarian saarille rantautuneista afrikkalaisista. Ylen uutisten haulla löytyi tieto, että sitä kautta Eurooppaan on yrittänyt tänä vuonna jo 20 000 afrikkalaista, joten jonkinmoisesta ongelmasta lienee kyse. Välillä tulee mieleen, että olisiko laittomasti Eurooppaan yrittäjiä yhtä paljon, jos tänne pääsisi laillisesti edes vähän helpommin.

Mutta piti oikeastaan kirjoittaa siitä hämmästyttävästä seikasta, että juuri senegalilaiset vaikuttavat olevan muita länsiafrikkalaisia innokkaampia yrittämään keinolla millä hyvänsä Eurooppaan, vaikka Senegal taitaa edelleen olla Länsi-Afrikan rikkain (tai ainakin rikkaimpia) maita. On tietysti ymmärrettävää, että ihmiset pyrkivät "parempaan elämään" - onhan Suomestakin lähdetty ja lähdetään edelleen ties minne - mutta vaikuttaa, että monilla on kovasti ylimitoitetut odotukset Euroopassa asumisen ihanuuden suhteen.

Kanarialle veneellä yrittäneiden hukkumisista toki uutisoitiin Senegalissakin, mutta eihän sellaista tietenkään omalle kohdalle satu... Sen sijaan niistä Espanjan puutarhoissa ja kasvihuoneissa raatavista laittomista siirtolaisista ei taida olla Senegalin medioissa kerrottu yhtä mittavasti kuin täällä. Ainakin itse muistelen Hesarin kuukausiliitteen laajaa reportaasia, joissa jokainen haastateltavista totesi eläneensä kotimaassaan paremmissa oloissa. (Ja eikös telkkarissakin näytetty joku vastaava dokumentti?)

Käsittämättömintä on se, että Euroopassa laillisesti asuvat senegalilaiset pitävät parhaansa mukaan yllä myyttiä siitä, että kun vaan tänne pääsee, niin rahaa kyllä pian löytyy vaikka muille jaettavaksi. Kotimaassa käydessä esitetään maailman omistajaa, vaikka palatessa ei olisi senttiäkään taskujen pohjalla, saati sitten pankkitilillä. Eikö kuitenkin olisi parempi kertoa, ettei Euroopassa ole ihan sellaista kuin joku saattaa telkkarin hömppäsarjojen ja tuhlailevien turistien perusteella kuvitella?

Eipä silti, tietysti nimenomaan eurooppalaisten (ja pohjoisamerikkalaisten ja japanilaisten jne.) pitäisi tehdä jotain sen asian eteen, että muuallakin maailmassa ihmisillä olisi sen verran siedettävät oltavat, ettei kotimaasta pois muuttoa koeta ainoaksi mahdollisuudeksi kunnolliseen elämään. Kai juuri tuo vaihtoehtojen puute ajaa ihmisiä niille venematkoille sun muihin älyttömyyksiin.

Mangon paluu

Kuten näkyy, mangopuu on taas päässyt takaisin blogin otsikon taustalle. Uusikin Blogger päästää siis räpelöimään koodia. Suomesta ei tosin vieläkään saa kunnollisia mangoja, piti taas kerran testata sitäkin, kun ne näytti niin kauniilta kaupassa. (Joo, yritin kypsyttää banaanien vieressä ikkunalaudalla, mutta kun ne aina alkaa pilaantua ennen kun ne on kypsiä.)

Kotisivujen päivittäminen on edelleen työn alla, samoin kuin kaikki muukin. Koko viikko tuntuu kuluneen kaikenlaiseen turhanpäiväseen puuhailuun. Eilen päätin lopettaa edes lentohintojen vertailun, johon tuli kulutettua ihan liikaa aikaa. Eli liput on ostettu, 15.12.-12.1. olisi tarkoitus taas olla toisaalla.

Ei kun olenhan mä lukenut niitä päiväkirjoja ja naputellut niistä pätkiä koneelle. Ja todennut, että olen vähintään yhtä huono tekemään muistiinpanoja kuin haastatteluja. Onhan se ihan kiva lukea, että jo vuonna 2000 tuli käytyä sekä hyvillä että vähän huonommilla tunneilla ja katsomassa mielenkiintoisia esityksiä, mutta noin tutkimusta ajatellen olisi kuitenkin voinut kertoa vähän tarkemmin... No, kun noita merkintöjä vertaa uudempiin, on sentään havaittavissa jonkin verran kehitystä.

Viimeisen vuorokauden on taas aiheuttanut dramatiikkaa elämään flamenco-kortin mystinen katoaminen. Ja vasta pari päivää sitten sisko totesi puhelimessa (ihan toiseen asiaan liittyen), että eihän multa mikään tärkeä paperi voi hävitä. Ei kai...

Median orjana

Kovasti on ollut aikeissa kirjoittaa tänne pitkästä aikaa pieni maailmanpoliittinen kirjoitelma, mutta en nyt oikein jaksa. Ehkä huomenna tai joskus. Sen sijaan kuuntelen flamencoa ja yritän siirtää elämääni nykyaikaan. Tai siis päivitän nettisivuja, siirrän vhs:iä dvd:lle ja kasetteja cd:lle. Pitäisi varmaan laittaa kaikki musat saman tien mp3:ksi, kun cd-hyllyt on jo nyt ylitäysiä, mutta ehkä mieluummin kuitenkin hankin isomman cd-hyllyn tässä piakkoin...

Samaa askartelua oonkin harrastanut enimmän osan viikosta. Niin, käytiin myös Huvilassa katsomassa Mulatu Astatqea ja Either/Orchestraa, niin kuin ties kuinka moni muukin. Ei siitä keikasta oikein muuta sanomista sitten taida ollakaan, ihan hyvinhän ne soitti, sikäli kun mitään jazzista ymmärrän. Amadoua ja Mariamia taas en ollut katsomassa, vaikka ne onkin Malista.

Nyt pitäisi ruveta tekemään töitä eli lukemaan päiväkirjoja. Jostain kumman syystä tuota hommaa on tullut lykättyä kaiken muun puuhastelun takia... Siis kyse on tietysti Senegalin "kenttä"päiväkirjoista, kun pitäisi taas kerran harrastaa omien kokemusten reflektointia sitä yhtä artikkelia varten. Tai sitten jatkan päivitysoperaatioita ja kannan päiväkirjat huomenna työhuoneelle, jos siellä osaisi paremmin etäännyttää itsensä itsestään.

C'est pas cher

Ihan pakko linkittää, kun törmäsin sattumalta niin osuvaan kuvaukseen Dakarista. Tuollaista siellä just on, vaikka onhan siellä sitten muunlaistakin, joskus ainakin.

Lauantai kului taas vaihteeksi lataillessa ja asennellessa, kun menin ja ostin uuden tietokoneen, äiti bongasi tarjouksen lehdestä ja kaikkia kolmea atk-tukihenkilöä konsultoitiin. Hieno on tämä uusi ja toimiikin oikein hyvin, kun nyt vaan totun näppikseen, joka on hitusen erilainen kun vanhassa. (Ja miten ihmeessä tuon kosketuslevyn, se hiiren korvike kannettavissa, saa olemaan reagoimatta jokaiseen hipaisuun tai vaikka päältä pois kokonaan, sillon kun käytössä on hiiri?)

At my most beautiful

Lately I've been writing too much about all kinds of computer & internet related stuff, like rearraging this blog and trying to get my dear old computer working again. But I guess there isn't that much to tell, besides work I don't do that much, except the usual dance lessons, and yoga sometimes. (Well, I did go to see one of my favourite bands and a couple of others on Sunday.)

And, for a person who enjoys complaining, I'm probably too happy to think of things to write about.

Well, I could (or should?) complain about being so far away from someone who feels very close. That really is hard sometimes. Especially on days like the few last ones, and many others, when there doesn't seem to be decent computers and fast enough* internet connections to be found anywhere in Senegal. But still, at least there is someone there. For the moment that seems like a lot.

Another someone advised me to make a decision and decide not to regret it. So I did and I haven't, yet, although this certainly isn't a decision a sensible person would make. But when have I ever made any sensible decisions, at least when it somes to the important things in life?

*Fast enough for video calls, if someone happened to be wondering.

Säätäminen jatkuu

Akseli (tai oikeastaan Windows) ei lähtenyt tänään käyntiin, joten soitin atk-tukihenkilölleni nro 1, joka neuvoi asentamaan käyttöjärjestelmän uudestaan. Sehän tietysti tarkoittaa, että kaikki muukin pitää asentaa uudestaan, eli päivä on kulunut enimmäkseen ohjelmia lataillessa ja asetuksia säätäessä. Enkä vielä ole edes asentanut kaikkia ohjelmia, asennan sitten sitä mukaa, kun niille on käyttöä. Tarkoitus oli mennä Alppipuistoon nauttimaan auringonpaisteesta, kun siellä oli tänään jotain musaakin, mutta enpä sitten mennyt. Ja tietysti harmittaa kaikki, mikä koneelta tämän uudistuksen takia hävisi, vaikka sellaisista oikeasti tärkeistä tiedostoista onkin varmuuskopiot.

Vähän epäilen, että tietokoneissa on joku ajastin, joka laittaa ne hajoamaan takuuajan mentyä umpeen (en kyllä ole ihan varma, oliko tällä takuuta kaksi vai kolme vuotta, mutta yli kolme vuotta on ostamisesta joka tapauksessa), sen verran omituisesti ja täysin varoittamatta tämänpäiväinen jumitus tapahtui. Tai sitten Akseli on mustasukkainen... Olin kyllä jo ehtinyt harkita uuden koneen hankkimista, mutta sitten ajattelin pärjätä tällä vielä hetken aikaa. No nyt kai pitää alkaa katselemaan uutta, jos vaikka joku sopiva tarjous tulisi vastaan, ennen kuin Akseli väsyy ihan lopullisesti. Vinkkejä hyvistä kannettavista otetaan vastaan. Eikä tietysti saisi maksaa paljoa.

Blogiinkin sain tänään sen verran uutta, että niitä Senegalissa kuvattuja tanssivideopätkiä voi nyt katsella suoraan kyseisistä postauksista. Latailin ne jo tässä joku päivä sitten Google Videoon, ja nyt jaksoin askarrella sen verran lisää, että lisäsin ne sieltä myös tänne blogiin. Tuntuu aika paljon toimivammalta (vaikka vähän sekavalta) systeemiltä kuin ne muut, jota noille videoille on tullut kokeiltua. Blogista videot löytyy tuosta kategoriasta video, tai sitten voi mennä Google Videoon, josta ne löytyy mun nimellä. Tosin sinne en ole jaksanut kirjoittaa mitään kovin pitkiä selvityksiä siitä, mistä noissa pätkissä oikein on kyse.

Päivän levyt

Kun kerran(kin) haastettiin, niin on tämmöiseen kiertokyselyyn vastattava. Onneksi kukaan ei haastanut siihen kirjaversioon, siihen en varmaan olisi pystynyt vastaamaan... Jonain toisena päivänä vastaisin tietysti toisin, mutta tässä tämän päivän tilanne työhuoneella töitä vältellessä.

1. Yksi levy, joka muutti elämääsi:
Elämäsi vai elämääsi? Pitänee sanoa Youssou Ndourin [viralliset kotisivut] Set (1990). Päätelkää itse miksi.

2. Yksi levy, jonka olet kuunnellut useammin kuin kerran:
Helpompi kysymys saattaisi olla, minkä levyn olet kuunnellut vain kerran, mutten kyllä siihenkään osaisi vastata. Jos vaikka viimeisen vuoden tai parin ajalta laskettaisiin kuuntelukertoja, niin Quintessencen 5 am (2004) saattaisi voittaa. Ja sitä jaksan vieläkin kuunnella.

3. Yksi levy, jonka tahtoisit mukaasi autiolle saarelle:
Jos juuri nyt pitäisi sinne saarelle lähteä, niin valitsisin varmaankin jonkun muun, mutta levy, joka on kulkenut mukana tosi monilla matkoilla on Counting Crowsin August and Everything After (1993).

4. Yksi levy, joka teki sinusta hupakon:
Ööö, ei kai siihen mitään levyjä tarvita? Manu Chaolta mikä tahansa, niitä ei kyllä tule kovin usein kuunneltua, mutta sanotaan vaikka Clandestino (1998), kun sillä on se Bongo Bong. - Tuolla Manu Chaon sivuilla on muuten hienoja kuvia Malista.

5. Yksi levy, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin:
Pakko vastata Stellan Kuuntelija (2004).

6. Yksi levy, jonka toivoisit tulleen tallennetuksi:
Emmätiiä, niin monta hyvää on jo tullut tallennetuksi, ettei kaikkia ehdi edes kuunnella. Tai no, sellasta tanssituntisäestykseksi sopivaa sabar-levyä ollaan kyllä kaivattu pitkään.

7. Yksi levy, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan levytetty:
Matti Nykäsen koko tuotanto? Kaikki ne sadat huonot Bob Marley -coverit (erityisesti biisistä No woman, no cry)? Oopperalaulajien versioimat negrospirituaalit? Näitä on niin paljon... En kyllä osaa sanoa mitään yhtä levyä.

8. Yksi levy, jota kuuntelet paraikaa:
Työkoneen syövereistä valikoitui kuunneltavaksi Five Corners Quintetin Chasin' the Jazz Gone By (2005). Kotona kuuntelisin varmaankin jotain muuta. (Todennäköisesti, koska tuo levy on näköjään vielä täällä työhuoneen hyllyssä.)

9. Yksi levy, jonka olet aikonut kuunnella:
Stellan ja Don Johnson Big Bandin uudet tuli jo ostettua ja kuunneltua, joten sanon Maria Kalaniemen uuden (jonka nimeä en tiedä, löytynee tuolta kotisivuilta). Senegalissa käsiin osuneesta (suomalaisesta) naistenlehdestä muistan lukeneeni siitä, ja siitä lähtien levy on ollut ostoslistalla, unohtui vaan välillä. Jostain syystä Maria Kalaniemen levyjä on tullut aiemminkin kuunneltua juuri Senegalista palattua.

10. Nyt haasta viisi bloggaajaa:
En mä tunne ketään bloggaajia. Hanhensulka kirjoitti joskus kauniisti jostain levystä, mutta toisaalla ehdittiin näköjään jo haastaa. Mutta ehkä tammikuu lähtisi leikkiin mukaan? Ja sitten haastan omat vakiokommentaattorini, siitä kai tulee viisi täyteen. Kun teillä kuitenkin kaikilla on salainen anonyymiblogi, niin laittakaa vastaukset sinne ja linkki kommentteihin... tai jos ei ihan oikeesti ole, niin kommenttilokeroonkin saa vastata.

Nyt on...

... mahdollisuus kategorioihin ja ties mitä kaikkea säätöä. Mutta samalla hävisi otsikosta taustakuva, koska tämä uusi Blogger-versio ei (vielä) päästä koskemaan sivun koodiin. Ja fontti näyttää liian pieneltä, kun en myöskään pääse säätämään riviväliä. Onpa taas ärsyttävää, pitänee vaihtaa isompaan fonttiin samalla kun kategorioitsen noita postauksia. Eli tästäkin tuli tällainen työmaa. Eihän mulla tietysti mitään muuta tekemistä ollutkaan...

[Hetkeä myöhemmin:] Häh, vähän vanhemmissa tuotoksissa onkin ne isommat rivivälit tallella, vaikka uusimmista ne hävisi. Ei nyt ymmärrä mistään mitään, eikä muutenkaan jaksa säätää, jatkan joskus toiste.

Interaktio

Sellasta vaan tässä mietin, että pitäiskö vaihtaa tohon WordPressiin, muodossa tai toisessa (ehkä ennemmin toisessa, muuten voi mennä säätäessä sormi suuhun). Ei mulla oikeestaan mitään valittamista ole tässä Bloggerissakaan, mutta näin järjestyksen ihmisenä tuli mieleen, että voisi olla kiva, jos voisi harjoittaa blogimerkintöjen kategorisointia. Tosin siinähän sitten aikaa menisi, kun miettisi, mitä ne kategoriat oikein olisi... Mutta valistuneita ja muitakin mielipiteitä asiasta sopii siis esittää kommenttilokerossa.

Somebody leave the light on

It's been a bit hard getting back to work with Astou staying here at my place and all the dance workshops etc. Anyway, I've been sitting at the office and hoping to find some ideas for this article that I should be writing. (Office seems so official... this past week it has been more like a place to escape from the rest of the world.) I haven't been getting much further with the article, but besides dancing I've also been reading and thinking about dancing a lot, so maybe I'll eventually come up with something worth writing about.

It has been a bit strange dancing in studios with mirrors after such a long time. But for some reason I haven't been much looking at myself in the mirror at the dance lessons. I don't know if I just somehow forget that they are there or if I'm scared that I might not like what I see. And just a few days ago I was reading an article where the author was claiming that mirrors shouldn't really be used in dance teaching, because then people concentrate only on the visual image and not on how the movements feel. In a way that's probably true, but then again it seems important to get that visual feedback, too, sometimes at least. A bit too often, at some sabar parties I went to in Dakar, I thought I had danced quite well there (and people were even telling me so) but then I saw the video and wasn't that convinced anymore.

But I suppose I've learned something since last November. A couple of weeks ago I saw a video of one of my dance lessons in Dakar in January at a friend's house and that watching that one was a bit disturbing, but then again, comparing that one to a dance lesson I filmed in May, I felt like I have achieved something. I'm not trying to become a professional dancer or anything, but it's nice to see some progress after so many hours of practising and feeling like not really learning anything. And if it's true that dance is a kind of "cultural knowledge" like they say, I might even - some day - be able to translate some of that knowledge into some kind of "academic knowledge" which I'll need for writing my dissertation...

- - Yes, I know this isn't really what you all want to read about, but you'll just have to wait for the other stuff. For the moment I'm not quite sure what I should and shouldn't write here as more and more people I know seem to be reading this blog. - -

Oh, almost forgot... I also wanted to tell another kind of funny thing I've noticed lately: I really enjoy listening to Finnish pop/rock. It's not that I usually don't, I was just thinking about when I came back from my first trip to Senegal (I spent 3 months there that time) in April 2000. Back then I couldn't stand to listen to practically any kind of Western pop music for a long time. It just sounded too boring (rhythmically probably). So maybe Finnish bands are getting better, or maybe this just tells something about my state of mind at the moment.

Töissä töistä töihin

Istun toista päivää työhuoneella siinä toivossa, että vihdoinkin saisin jotain aikaan. Olenkin saanut varattua muutamia lääkäriaikoja ja vastaavia - mm. kunnalliseen hammashoitoon, haa! Eilisestä istumisesta seurasi myös ikävä niskakramppi, jonka takia pään kääntäminen on ollut vähän vaikeaa tänään. Hierojalle olisi kiva päästä jo ennen ensi perjantaita (sellaisenkin ajan varasin tässä aikaansaamisen puuskassa). Mutta jos tanssiminen auttaisi siihen asti.

Niin, siitä artikkelista ei vielä(kään) oikein ole mitään hajua. Kaikenlaisia kirjoja ja monisteita olen kyllä selaillut, muttei niistä oikein tunnu löytyvän mitään inspiraatiota. Pitäisi siis kirjoittaa jotain kulttuurien kohtaamisesta liittyen tanssiin. Eli jotain omien kokemusten analyysiä voisi taas vaihteeksi harrastaa, mutta mistä ihmeen näkökulmasta? Siinä juuri ennen Senegaliin lähtöä kirjoitetussa artikkelissakin pyörittelin tuota tanssiopiskelua tutkimusmetodina (tai jotain sen suuntaista), joten jotain uutta pitäisi keksiä, jos ei muuten niin ihan vaan vaihtelun vuoksi. Mutta jos taas vähän lukisi jotain...

Ai niin, tietokone ja puhelin rupesivat sitten kuitenkin juttelemaan keskenään.

Toinen yritys kotiinpaluuksi

Olen siirtänyt itseni Alppilaan, ja suurin osa tavaroistakin on jo kannettu ullakkokomerosta sisälle asuntoon. Kotisivun linkit on myös tarkistettu ja päivitetty. Ja ne Dakarin kuvat sain vihdoin jonkinlaiseen järjestykseen. Eli kannattaa katsoa niitä siellä Flickrissä albumi kerrallaan, jos ei halua selata kaikkia rakeisia tanssikuvia - tai jos haluaa katsella nimenomaan niitä. Kronologian ystävät taas voi katsella kalenterin kautta, linkki on tuossa jossain oikealla puolella. Suurin osa kuvista on ihan kaikkien nähtävillä, mutta kannattaa kuitenkin kirjautua sisään, jos vaikka haluaa kommentoida...

Mitähän muuta uutta on ehtinyt tapahtua, aikaa on tälläkin viikolla kulunut (muuton lisäksi) tanssimiseen ja rummuttamiseen, vaihteeksi vaan burkinafasolaiseen tyyliin. Kotona on kiva olla, silloin kun ehtii. Töitä ei tosin näköjään voikaan aloittaa siitä miellyttävimmästä päästä, koska DVD/VHS-kone joutui korjattavaksi. Vaikka muutenkin pitää kyllä heti maanantaina ryhtyä luonnostelemaan yhtä artikkelia, joten ei taitaisi aika edes riittää videoiden katseluun. Vielä kun tietäisi mitä siihen artikkeliin oikein kirjoittaisi, hmm.

Illalla pitäisi kai jaksaa lähteä afrobileisiin Wäiskiin, kun kaikki muutkin kuulemma menee sinne. Entäs kuka lähtisi Flow-festarille katsomaan Quintessenceä ja Five Corners Quintetiä (su 20.8.)? Ja Stellakin soittaisi 1.9. täällä jossain Helsingissä, sinnekin voisi ehkä mennä... Yritän siis tässä ahkerasti päästä kärryille Helsingin meiningeistä ja maailman tapahtumista ylipäätään. Etäisyys Suomen ja Senegalin välillä tuntuu tällä hetkellä aika pitkältä, muutenkin kuin fyysisesti.

Getting updated

An old friend called me from Japan yesterday. I hadn't heard from him for at least a year. I was hoping to see him in Dakar but I didn't, so I was of course glad to hear from him. The call reminded me that I haven't written any posts in English since I went to Senegal, I suppose I needed to write in Finnish being so far away from Finland... He had also visited my homepage, where the links need to be updated, I try to get to that some time soon. There are also about a hundred other things to do, most importantly all the e-mails I should write and the phone calls I should make, the list just keeps getting longer. So if you don't hear from me, it doesn't mean I've forgotten you, it's just that I'm a bit busy with all the dancing and all kinds of "coming back home" stuff. I'll move back to my own appartment next week and I suppose life will be getting somewhat more back to normal after that.

Lisää hämäriä tanssikuvia

Olen ahkeroinut kuvien parissa ja päässyt jo toukokuun loppuun. Kansiojärjestelyjä pitää vielä vähän hioa, että saan ryhmiteltyä kuvat suurin piirtein järkevän kokoisiksi kokoelmiksi. Satunnaisesti olen yrittänyt karsia niitä kaikista epätarkimpia ja rakeisimpia kuvia, mutta sitten taas tulee mieleen, että niissä täytyy olla jotain kiinnostavaa, kun en kerran ole niitä jo aiemmin poistanut kokoelmista. Eri asia sitten näkeekö kukaan muu niissä yhtään mitään kiinnostavaa, tai muistanko edes itse, miksi ne on pitänyt säästää.

Hassua oli katsella Thièsin reissun kuvia, kun ollaan tanssikurssilla treenattu koreografiaa WaFlashin Sincerité-biisiin. Olisihan sille koreografialle ollut käyttöä jo siellä juhlakonsertissa... Video ei ole kai vieläkään ilmestynyt, vaikka jotain huhua moisesta kuulin jo ennen Senegalista lähtöä.

Tanssitreenit siis jatkuvat, ja samalla yritän vähitellen orientoitua ajatukseen, että pitäisi ryhtyä tässä piakkoin taas tuottamaan jotain kirjallista tuotosta kaikesta Senegalissa opitusta. Aika vaikealta tuntuu... Toivon mukaan kaikkea materiaalia läpikäydessä alkaa hahmottua sellaisiakin ajatuksia, jotka saa muotoiltua sanalliseen muotoon ja jopa naamioitua tieteellisiksi. Joku ajatuksentapainen sanallisesta ja ruumiillisesta tietämisestä kävi tässä jonain päivänä tanssitunnilla mielessä, mutta hävisi sitten saman tien.

Kuvatilanne ja tekninen ongelma

Pitää vähän kiirettä näiden kaikkien tanssikurssien sun muun kanssa. Sen verran oon saanut aikaan, että mm. Lac Rosen ja St. Louisin reissujen kuvat on nyt omissa kansioissaan Flickrissä. Ajattelin, etten laita mitään uusia kuvia, ennen kun nuo Senegalin kuvat on kaikki laitettu, vaikka viikonlopun synttärijuhlissa tulikin otettua muutama. Ja onhan niillä tanssitunneillakin räpsitty kuvia.

Kaikki ylimääräinen aika tietokoneen ääressä on siis kulunut kuvien parissa. Sain kyllä synttärilahjaksi Bluetooth-tikun, jolla se (uusi hieno) puhelin pitäisi saada juttelemaan tietokoneen kanssa, mutten oikein jaksanut taistella sen kanssa. Puhelin ja kone kyllä jo tiedostavat toistensa olemassaolon, mutteivät oikein kommunikoi keskenään. Jos joku ymmärtää tollasista härpäkkeistä jotain, niin saa tulla säätämään...

Viimeinen jäätelö Dakarissa

Sellaisen äärimmäisen olennaisen asian olen unohtanut kertoa, etten voinut viimeisinä viikkoinani Dakarissa käydä syömässä jäätelöä, koska vakiopaikka La Gondole oli suljettu. Gondole muuttaa uusiin tiloihin, ja vanha kahvila suljettiin jo ainakin kuukausi sitten, mutta uutta ei ainakaan paria päivää ennen lähtöä ollut vielä avattu. Lohdutukseksi oli pakko käydä siinä kilpailevassa paikassa eli LGM:ssä. Ihan hyvää jäätelöä saa sieltäkin muttei tietenkään Gondolen veroista...

Teknologian ihmemaassa

Ostin eilen - uuden matkakortin lisäksi - uuden kännykän sekä webkameran. Kännykkä oli tietysti liian kallis, mutta onhan siinä kamera ja mp3-soitin ja mitä kaikkea hienoa. Vielä kun sitä oppisi käyttämään. Tosin puhelimen hankinnan johdosta ilmeni, että pitänee pian ostaa uusi tietokonekin, kun tässä ei ole edes infrapunalinkkiä (tai mikä se nyt onkaan). Tai ehkä en vaan ole sitä vielä löytänyt. Jotenkin pitäisi saada puhelin ja tietokone kommunikoimaan keskenään, että siitä mp3-soittimesta olisi jotain iloa.

Webkamera taas oli harvinaisen helppo tapaus, ja nyt onkin jo kahteen kertaan soiteltu kuvan kanssa Senegaliin. Tosin dakarilaisen nettikahvilan webkamera ei toiminut ihan yhtä moitteettomasti kuin tuo oma ostos, vaan sitä piti käynnistellä vähän väliä uudestaan. Jännää on tietysti tuo kuvan kanssa puheleminen, ja netissä kuluu taas entistäkin enemmän aikaa... Valokuviakin olen nimittäin lataillut ahkerasti Flickriin ja samalla yrittänyt valita, mitä niistä pitäisi teettää ihan oikeiksi valokuviksi. Helmikuun puolivälissä ollaan nyt menossa.

Eli Senegal-tunnelmissa oon jossain määrin edelleen, varsinkin kun Astoukin majailee täällä meillä ja jaksaa puhua wolofia, vaikken aina ihan kaikkea ymmärräkään. Oli kuulemma käsketty puhumaan mulle pelkkää wolofia, etten heti unohda... Tanssikursseja on nyt muutama suunnitteilla, niin kuin arvata saattaa, joten puuhaa riittää niidenkin järjestelyissä.

Mitään suurta paluushokkia ei kyllä ole vielä ilmaantunut, eikä edes ole (vielä?) erityisen ikävä Senegaliin. Noin vaihteeksi on oikein hauska mm. puuhailla kaikessa rauhassa netissä. Ja kävellä kadulla ilman, että koko ajan joku kerjää rahaa tai haluaa myydä jotain tai muuten vaan huutelee perään. Ja käydä ostoksilla kaupoissa, joissa saa vapaasti hiplata kaikkea vähänkään kiinnostavaa ja olla juttelematta myyjien kanssa yhtään mitään, jos ei huvita.

Ilma tuntuu kyllä täällä aika viileältä, taisin juuri missata ne monien mainostamat helteet. Sukkia en ollut älynnyt pakata kesävaatekassiin, jonka hain oman asunnon ullakkokomerosta. Mitenköhän ei tullut mieleen, että sellaisia saattaisi tarvita heinäkuussa?

Matkalaukut

Kuten kuvasta näkyy, olen palannut Helsinkiin. Matkalaukku painoi 25 kiloa, mutta sitten oli vielä toinen vaatekassi ja 10 vuohennahkaa, yhteensä 38 kiloa matkatavaraa... Ne toiset 44 kiloa ovat ilmeisesti tänään saapuneet Suomeen, saan ne maanantaina, jos tullimiehet suostuvat ne mulle antamaan.

Aloitan kohta Flickrissä uusintakierroksen Senegalin valokuvista, eli ennennäkemättömiä kuvia on luvassa. Ja ne kaikki vanhatkin isompiresoluutioisina versioina ja ehkäpä oikein "kansioihin" järjestettynä. Jos jotain uusia ajatuksia ilmaantuu päähän, niin yritän kirjoittaa niitä tänne. Tällä hetkellä mietin vaan, minne ihmeeseen mun matkakortti on voinut kadota.

Huomenna hän tulee

No en ihan huomenna, mutta perjantaina olen taas Helsingissä, niin kummallista kuin se onkin. Läksiäiset on siis juhlittu ja lähtövalmistelut käynnissä, tulee jälleen kerran vähän kiire ja paniikki... 44 kiloa tavaraa on jo matkalla Suomeen ja silti pelottaa, mahtuuko kaikki tarpeellinen matkalaukkuun - ja kuinka paljon se matkalaukku sitten painaakaan!

Lähdössä taas

Alan taas olla lähtötunnelmissa, kun suurimman osan ajasta mietin, mitä kaikkea pitäisi ehtiä vielä tehdä täällä Dakarissa ennen Suomeen paluuta. Viimeinen tanssitunti oli tänään, rumputunteja taitaa yksi tai kaksi jäljellä. Perjantain juhla-asukin on valmiina ja hiuksia laitetaan huomenna, korut vielä puuttuu. Muista juhlavalmisteluista en ole ihan perillä, mutta kunhan rumpalit muistaa saapua paikalle, niin kaipa saadaan jonkinlaiset juhlat aikaan.

Kovin tuntuu kummalliselta ajatella, että parin viikon päästä olen jossain aivan muualla. Toisaalta tuntuu kyllä jossain määrin houkuttelevalta päästä paikkaan, jossa ei tarvitse valvoa öisin odottelemassa, että saisi vesiämpärit taas täytettyä, eikä herätä aamuseitsemältä naapurien lasten kiljuntaan. Kaikesta huolimatta voisin ihan mielelläni jäädä tänne vähän pitemmäksi aikaa, varsinkin kun olisi vaikka mitä, mitä voisi tutkimuksenkin hyväksi vielä tehdä.

Kuten arvata saattaa, nämä viimeiset viikot täällä Dakarissa eivät näytä kuluvan kiivaasti töiden parissa. Kävin tosin (vihdoin) Senegalin kansallisarkistossa selailemassa lehtileikkeitä, mutta kuten vähän arvelin, arkistosta ei löytynyt juuri mitään mielenkiintoista. Videotakin on taas kertynyt jokunen tunti lisää. Ja tanssiesityksiä on käyty katsomassa tutuissa saleissa Soranossa ja Blaise Senghorissa.

Mainitsemisen arvoista lienee sekin, että kävin sunnuntaina stadionilla katsomassa senegalilaista painia (lamb). En edelleenkään ole erityisen kiinnostunut urheilusta, mutta nuo painiottelut ovat aika mielenkiintoisia tapahtumia. Varsinainen paini vie tuskin edes puolta tapahtuman ajasta, sitäkin enemmän aikaa käytetään painijoiden "esittelyyn" – tai miksi sitten pitäisikään kutsua sitä, kun painija joukkoineen saapuu hitaasti stadionin poikki ja tanssii omien rumpaliensa säestämänä. Stadionilla oli siis viisi tai kuusi sabar-bändiä sekä jokunen laulaja, ja soitto ja laulu jatkui taukoamatta myös ottelujen aikana.

Sää on täällä edelleen aurinkoinen, jonkun kerran on jo satanutkin, vaikka sadekausi ei vielä olekaan alkanut. Lämmintä on sen verran, että keskellä päivää tulee hiki, vaikkei tekisi juuri mitään. Asteita on vähän vaikea tietää, yhtenä päivänä näin keskustassa mittarin joka näytti 24° ja hetken päästä toisen joka näytti 50°, luultavasti vähän päälle 30° saattaisi olla lähellä totuutta. Toivottavasti Suomessakin on sen verran lämmintä, ettei heti tarvitse palella...

Out of the confusion

Flickrin kuvia seuraamalla on voinut todeta, että olen hiljaisuudesta huolimatta edelleen elossa ja suurin piirtein hyvinvoiva (taas olen onnistunut hankkimaan itselleni nuhan, helteestä huolimatta). Jotkut onnekkaat ovat saaneet sähköpostiakin. Mutta tässä nyt vihdoin uusimpia kuulumisia tiivistettynä:

Kuun vaihteessa tänne Dakariin saapui Rämpsäkät esittämään suomalaista kansanmusiikkia Afrikakeur-festarille ja sen jälkeen ihmettelemään Senegalin meininkejä reiluksi viikoksi. Festariyleisö oli kovin innoissaan bändistä, ja parille vanhemmalle herralle yritin parhaani mukaan selostaa, mikä ihmeen soitin se kantele oikein onkaan. Noiden muusikkotyttöjen seurassa siis kului runsaasti aikaa, mutta hauskaakin oli tietysti.

Muutenkin kesäkuun alkupuolella oli harvinaisen paljon kaikenlaisia juhlia sun muita tapahtumia. Tuli käytyä jopa Fatickissa asti tanssimassa sabaria, kun rumpuope Dupinin (nimeä ei kirjoitetakaan Dupain, vaikka siitä aina kaikenlaisia leipä-vitsejä väännetään) joku sukulainen piti siellä ristiäiset, joissa sitten roikuin rumpalien mukana. Ja pitänee mainita myös poikaystävän synttärit 10. päivä lauantaina. Nekään ei olleet ihan pienimuotoiset juhlat, ensin tanssittiin sabaria ja sitten vielä kaikkea muuta. Bileet jatkuivat kuulemma seitsemään asti aamulla, itse poistuin jo neljän jälkeen paikalta.

Viime viikko menikin sitten enimmäkseen kaikista konserteista, juhlista, matkustelusta ja muusta hässäkästä toipuessa. Normaalien tanssi- ja rumputuntien lisäksi tietenkin – niitä siis jatkan edelleen, ja tällä viikolla olen vihdoin yrittänyt ryhdistäytyä myös kaiken muun tutkimukseen liittyvän suhteen. Tai olihan sunnuntaina vielä yhden kaverin häät, joissa vierailin lyhyesti enkä edes ottanut kuvia, mutta niitä löytyy taiteilija-Mbayen blogista.

Ai niin, sitten olisi tulossa myös tällaiset pienimuotoiset läksiäisjuhlat perjantaina 7. heinäkuuta, ne on samalla noiden HLM3:n rumpalien "syntymäpäiväjuhlat". Niihin ollaan tässä viime päivät väsätty mainoksia ja teetetty kutsukortteja ja ties mitä kaikkea, vielä pitäisi teettää uudet juhlavaatteet... En kyllä edelleenkään aio hankkia sellaista kimaltelevaa kermakakkua itselleni - rajansa kaikella, rumat ne vaatteilla koreilee jne.

1er anniversaire
du groupe Mama Africa junior
en collaboration avec Elina



Yirim, Dupin, Bibi, Alioune & Elina
vous invite a leur grande spectacle
qu’ils organisent
le 7 juillet 2006 aux HLM 3
pres de la boulangerie Baye Gaïndé

Will my eyes be closed or open

Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, olisin tällä hetkellä Casamancessa (Etelä-Senegalissa), mutta niinpä vaan olenkin Dakarissa. Eurooppalaiset lähetystöt ovat nimittäin antaneet varoituksia siitä, ettei Casamanceen pitäisi matkustaa ainakaan maateitse, joten peruimme Heidin kanssa suunnitellun matkan viime tipassa. Koska elän edelleen uutispimennossa*, en tiedä tarkalleen mistä on kyse, joka tapauksessa jotkut casamancelaiset haluavat itsenäistyä Senegalista ja sen takia alueella on ollut rauhattomuuksia aina välillä ties kuinka kauan. Asiaan on jotenkin sotkeutunut myös Guinea-Bissaun armeija, netistä varmaankin löytyy jotain lisätietoa asiasta (saa laittaa linkkejä kommenttilokeroon, jos joku vaivautuu etsimään).

Casamancesta kotoisin olevat tutut ovat kyllä edelleen vähän sitä mieltä, että ihan hyvin sinne olisi voinut matkustaa, mutta parempi kai kuitenkin jättää väliin. Vähän tietysti harmittaa reissun peruuntuminen, mutta toisaalta täällä Dakarissa riittää tekemistä ihan tarpeeksi. Varsinkin kun pitäisi yrittää vähän kiristää tahtia tutkimuksen tekemisen suhteen, nyt kun on enää puolitoista kuukautta jäljellä ennen Suomeen paluuta. Sään lämmettyä tulee vaan entistä useammin annettua itselleen lupa olla tekemättä mitään...

Näiden parin viime viikon aikana en olekaan tehnyt mitään kovin uutta ja ihmeellistä, käynyt vaan tuttuun tapaan tanssi- ja rumputunneilla, katsomassa parin tanssiryhmän harjoituksia ja esityksiä sekä tietysti kaikenlaisia sabar-juhlia.

Rumpuope Dupain soittaa tällä hetkellä Ceddossa sabareita, joten piti ihan sen takia mennä katsomaan Ceddoa livenä - taas kerran. Vaihtelun vuoksi kävin sitten myös Assane Ndiayen keikalla, jossa en oikein tuntenut kappaleita, kun en ollut kyseisen herran uudempaan tuotantoon pahemmin tutustunut. Mutta hyvä keikkahan se oli silti - tietysti - täällä kun kaikki mbalax-bändit soittaa yleensäkin hirveän hyvin. [Ja mbalax on siis sitä tyypillisintä senegalilaista popmusiikkia, jos joku ei vielä satu tietämään.] Youssou Ndour vaan on edelleen näkemättä (tällä reissulla), jos ei äskettäin ilmestynyttä live-DVD:tä lasketa.

Noin muutenkin olo tuntuu täällä Dakarissa kotoisalta, vaikka vesikatkot ja Sandagan päällekäyvät myyjät jaksavat ärsyttää. Suomeen paluu tuntuu kovin kaukaiselta ajatukselta, vaikka kohta kai pitäisi varmistaa paluulento. Ja läksiäisjuhlien suunnittelukin on aloitettu jo ajat sitten.

* Kuulin sentään (kiitokset tekstareista), että Lordi voitti Euroviisut, mistä saatiinkin taas hyvä tekosyy käydä jäätelöllä... Ilmeisesti Suomessa ei sitten ole mitään sen olennaisempaa tapahtunut? Ai niin, poltettiinhan ne makasiinitkin.

Tanssii tähtien kanssa

Ihmeiden aika ei ole ohi. Kaiken ulkomaalaispoliisin ja sisäministeriön eri toimistojen välillä juoksentelun jälkeen olen toden totta saanut passiini viisumileiman, jonka mukaan saan oleskella Senegalissa elokuun 21. päivään asti. Ajattelin oikeastaan pitää kiinni siitä alkuperäisestä paluupäivästä, mutta katsotaan nyt sitten, parissa kuukaudessa ehtii vielä muuttaa mieltänsä.

Viime viikolla postissa tuli lisäksi kaksi pakettia, joita olen odottanut helmikuusta lähtien ja joiden luulin jo kadonneen kokonaan. Ilmeisesti nuo paketit ovat viipyneet jossain tullitarkastuksissa sen pari kuukautta, koska postikortit näyttävät tulevan perille parissa viikossa.

Viime viikonlopun vietin hieman yllättäen Thièsissä, jossa vietettiin WaFlash‑bändin 10-vuotisjuhlia. Sinne päädyin tanssiope Astoun mukana, koska Astou tanssii joskus aiemmin mainitun Ballet Mansour Gueyen lisäksi myös tyttöryhmässä Les Amazones, joka on esiintynyt paljon musiikkivideoissa, mm. WaFlashin uudehkon hittibiisin Sincerité videossa. Ja senpä takia heitä oli pyydetty noihin juhliin tanssimaan, mutta Thièsiin kaikista "amatsoneista" ehti lopulta vain kaksi eli Astou ja Raby.

Juhlat alkoivat perjantaina sabarilla, ja lauantaina oli sitten varsinainen juhlakonsertti (katsokaa Flickristä kuvia sieltä). Näiden tanssitähtien seurassa kulkemisessa on vaan sellainen huono puoli, etten nähnyt tuosta perjantain sabarista oikein mitään, koska suurilla tähdillä on tapana käydä vain vetämässä oma show’nsa ja poistua sitten paikalta. Lauantain konserttia puolestaan katseltiin enimmäkseen "väärältä puolelta" lavan takaa, mutta kaipa se kuulosti siellä ihan yhtä hyvältä kuin varsinaisessa katsomossakin. Tosin jouduinhan minä Astoun käskystä (ja seurassa) vielä lavallekin tanssimaan, mikä vähän huolestuttaa, koska tuo konsertti hyvin todennäköisesti julkaistaan videona. Mutta pääsin siis WaFlashin keikalle bändin kotikaupunkiin ja syömään synttärikakkua ja mitä kaikkea. Ja koko reissu WaFlashin laskuun, joten eipä voi paljoa valittaa.

Terveysuutiset onkin sitten huonompia, en ymmärrä miten onnistunkin koko ajan olemaan sairas. Ensin sain – jo kerran parantuneen – selän uudestaan kipeäksi, ja lauantaista lähtien olen potenut flunssaa. Eli ei vieläkään mitään jännittäviä trooppisia tauteja, mutta ehkä parempi niin.

Tanssin päivä

... on täällä jokseenkin joka päivä, mutta lauantaina oli oikein kansainvälinen sellainen ja mentiin sitten tanssiopen kanssa yhdessä katsomaan tanssiesityksiä kulttuurikeskus Blaise Senghoriin. Sen jälkeen olenkin sitten roikkunut rumpuopen mukana kaikenlaisissa juhlissa, ja olo on ollut kuin joukkuemaskotilla rumpalipoikien seurassa.

En oikein saa tänne tekstiä aikaiseksi, joten katselkaa taas kuvia, Flickrissä on taas uusia. Ja mut saattaa muuten löytää jatkossa myös messengeristä, koska Skypeä ei tunnu olevaan läheskään kaikissa nettipaikoissa.

Tilannekatsaus

Sitten itsenäisyyspäivän on kai tapahtunut kaikenlaista, josta voisi täälläkin kertoa, kun vielä tietäisi mitä. Ainakin olen syönyt yhden antibioottikuurin ja kasan muita lääkkeitä. Ostin myös vihdoin hyttysverkon ja muutin "sisustusta" sen takia, mutta hyttyset viihtyvät lähinnä kylpyhuoneessa, ja se ainoa viime aikoina huoneeseen päässyt hyttynenkin ehti pistää ennen kuin ehdin verkon alle piiloon.

Pääsiäistä vietettiin Heidin kanssa siis St. Louisissa, jossa oli rauhallista ja kaunista, ja sopivasti myös kaikenlaista musiikkiohjelmaa. Flickrissä on kuvia, linkki edelleen oikeassa sivupalkissa. St. Louisissa oppaina toimivat togolaiset veljekset, jotka tekevät hienoja batiikkitöitä (joita on nyt pari tilauksessa), valokuvaamisen lisäksi syötiin paljon, sekä senegalilaisittain etä togolaisittain. Nyt yritän laihduttaa...

Dakariin paluun jälkeen olen taas yrittänyt hoitaa oleskelulupaa itselleni ja juoksennellut sen takia kaikenlaisten viranomaisten puheilla. Kun nyt saisin edes jonkun paperin sisäministeriöstä, etten olisi ihan luvatta täällä, huomenna menen taas sinne kyselemään tilannetta. Sunnuntaina tuli siis kolme kuukautta Gambian reissusta.

Tutkimus edistyy hitaasti mutta sentään jotenkin. Aika tuntuu käyvän vähiin, kuten oli odotettavissa, vaikka vielä onkin noin kolme kuukautta jäljellä. Muutenkin kuuluu enimmäkseen ihan hyvää, selkä alkaa olla suurin piirtein kunnossa. Tosin aina välillä tulee mieleen, onko missään mitään järkeä, mutta niinhän sitä Suomessakin...

When everybody loves you, you can never be lonely

Täällä vietetään parhaillaan Senegalin itsenäisyyspäivää. Omalta osaltani päivä alkoi tavallisen tiistain tapaan tanssitunnilla, jonka jälkeen kyllä katseltiin Astoun kotona paraatia telkkarista. Illalla olisi tarkoitus lähteä yksiin juhliin Parcellesiin, vähän on taas kerran epäselvää, mistä oikeastaan on kyse, mutta isot juhlat pitäisi olla ja tuttuja tyyppejä soittamassa.

Viime aikoina on ollut aika paljon kaikenlaista ohjelmaa, ja työtkin on vähän edistyneet. Alan tosin olla vakuuttunut siitä, että pitäisi jatkossa kehitellä sellaisia tutkimusaiheita, ettei niitä varten tarvitse tehdä haastatteluja... Pölyisten opinnäytetöiden selailu Ecole National des Artsin kirjastossakin on paljon helpompaa, vaikka tietysti vähän ikävää puuhaa – sitä pitäisi mennä jatkamaan huomenna.

Kuvittelen noin joka toinen päivä selän parantuneen vihdoin ja sitten välillä (kuten tänään) joudun toteamaan, ettei se edelleenkään ole ihan kunnossa. Mutta sen verran paremmassa kunnossa se on, että jaksan vähän paremmin tehdä kaikkea, esimerkiksi istua. Tanssiminenkin onnistuu jo suhteellisen hyvin, joten on sitten tanssituntien lisäksi käyty ulkona tanssimassa sekä mbalaxia että sabaria.

Reilu viikko sitten pääsin myös – vihdoin – näkemään Senegalin kansallisbaletin Soranon lavalla esiintymässä. Hienoa oli tietysti. Onhan se vähän eri juttu, kun on puvut ja lavasteet ja valot ja kaikki, kuin harjoitusten katseleminen.

Viime viikonlopun vietin vaihteeksi Mbourissa tädin luona, josta tein myös retken Popenguineen. Se retki olikin taas varsinaista tutkimusmatkailua – ainakin tuli testailtua erilaisia kulkuvälineitä. Joskus näistä täkäläisistä yhteistakseista ja vastaavista tulee mieleen se vanha vitsi siitä, miten viisi elefanttia saa mahtumaan kuplavolkkariin (vai miten se menikään). Hmm.

No, sää alkaa täällä lämmetä ja hedelmämyyjiltä saa mangoja, olisikohan siinä tärkeimmät uutiset.

I can feel the distance

Täällä toisessa todellisuudessa olen toisenlainen minä ja teen toisenlaisia asioita. Ja sitten taas toisaalta mikään ei muutu, vaikka matkustaisikin toiselle puolelle maailmaa. On ollut liikaa aikaa ajatella, mutta ajatuksetkin on enimmäkseen samoja kuin Suomessa. Tylsistytän siis itseäni ja kaipaan (edelleen) parempaa seuraa. Ei siis mitään uutta täällä, työt ei edisty, vettä ja sähköä tulee vuorotellen, jos tulee. Olen alkanut epäillä, että selkäkipu on rangaistus lihansyönnistä tai jostain muusta pahasta, mitä täällä on tullut tehtyä.

Parempia aikoja odotellessa

Aloitetaan nyt vaikka näillä terveysuutisilla. Selkä on edelleen kipeä, viime viikonloppuna en pystynyt oikein edes kävelemään, kun kipu säteili jalkoihin asti. Keskiviikkona sitten soitin osteopaatille, joka vakuutteli, että se on ihan normaalia ja viikonloppuun mennessä alkaa tuntua paremmalta. Ehkä jo tuntuukin hitusen paremmalta, mutta vaikea sanoa, johtuuko se siitä osteopaatin käsittelystä vai särkylääkkeistä ja tukivyöstä (joka saa kyllä olon tuntumaan vieläkin tyhmemmältä ja sairaammalta mutta tuntuu vähän auttavan selkäkipuun) vai jostain ihan muusta. Kamera-assistentin lisäksi mulla olisi näköjään käyttöä jonkinlaiselle fysioterapeutille tai vastaavalle.

Viime viikon lopulla elämää vaikeutti lisäksi se, että vettä tuli vain öisin. Tiistaista lähtien puolestaan on sähköt olleet enimmäkseen poikki, mutta jonkinlaisena lohdutuksena vesilaitoksella on ryhdistäydytty niin, että vettä on tullut myös päiväsaikaan. Hyvä tietysti selän kannalta, ettei ole tarvinut nostella vesiämpäreitä muutamaan päivään. Tänne voisi lähettää sieltä Suomesta vähän tuulivoimaloita ja aurinkopaneeleita, sähköongelmat kuulemma johtuvat siitä, että maasta alkaa öljy olla lopussa ja kaikki sähkö tuotetaan täällä öljyllä. (Jos joku tietää asiasta tarkemmin, kommenteissa voi kertoa, olen täysin huhupuheiden varassa, kun en ole viitsinyt hankkia paristoja radioon.) Postin kulussakin tuntuu olevan ongelmia, olen nimittäin jo kuukauden verran odotellut kahta kirjettä sieltä Suomesta.

Tutkimus ei ole (taaskaan) pahemmin edistynyt, mitä nyt viime lauantaina vähän kuvasin yksissä sabar-juhlissa. Tarkoitus on ollut lähteä Mbouriin tädin luo kylään ja sikäläisiä musiikki- ja tanssimeininkejä ihmettelemään, mutta selän takia ei tuo autossa istuminen oikein ole houkutellut. [Lisätty pari pätkää noista lauantain kuvauksista:]





Keskiviikkona käytiin katsomassa Omar Peneä, jonka konsertti oli sopivasti wolofin kurssin jälkeen Ranskan kulttuurikeskuksessa. Ei jouduttu edes maksamaan pääsylippua, kun oltiin jo valmiiksi sisällä. Muistaakseni Omar Pene esiintyi myös ensimmäisessä konsertissa, jonka täällä Dakarissa näin silloin vuonna 2000, tosin sillon en tiennyt koko tyypistä mitään, eikä konsertistakaan kyllä ole jäänyt paljoa mieleen. Eikä Pene oikeastaan edelleenkään kuulu suosikkeihin, vaikka uusi, akustinen Myamba-levy kuulostaa aika kivalta.

Omar Penehän on yksi näistä kolmesta suuresta senegalilaislaulajasta, jotka aloitti uransa silloin joskus 1970-luvulla ja jotka edelleen esiintyvät (ne kaksi muuta on Youssou Ndour ja Thione Seck). Peneä pidetään näistä eniten "katu-uskottavana", mutta ei oikein tunnu saavan aikaan sellaisia tarttuvia hittibiisejä kuin Youssou Ndour. Eikä musta ole kyllä laulajanakaan läheskään yhtä taitava, siis noin ihan äänenkäytöltään. Ymmärtääkseni Penen sanoitukset ovat jotenkin vakuuttavampia, mutta wolofin opinnot eivät ole vielä ihan niin pitkällä, että pystyisin itse ottamaan asiaan kantaa. Joka tapauksessa konsertti oli oikein miellyttävä, bändi soitti hyvin (niin kuin täkäläiset bändit yleensäkin) ja viihteestä huolehti innokas tanssijapoika lavan edessä.

Eilen oli sitten vaihteeksi vähän djembe-musiikkia, kun joku Dupainin kaveri piti kotipihallaan Medinassa juhlat kahdelle (ranskalaiselle?) oppilaalleen, jotka olivat lähdössä pois Senegalista. Sieltäkin on muutama kuva Flickrissä. Musiikin lisäksi ohjelmassa oli jonglöörausta ja jonkinlainen teatteripätkä, josta en oikein tajunnut mitään, mutta hauskaa tuntui esittäjillä itsellään olevan. Ja olihan siellä muutama kohtuullisen hyvä tanssijakin paikalla.

Viikonloppu näyttää aika hiljaiselta, kun puoli Senegalia on matkustanut Toubaan tapaamaan marabout’itaan (täkäläisten muslimien uskonnollisia johtajia – googlaa "magal" ja "Touba" niin luulisi löytyvän jotain tietoa, lisään linkin jos itse jaksan kaivella ja löydän jonkun sopivan). Välillä sää oli jo sen verran lämmin, että suunnitelmissa on ollut auringonottoa rannalla, mutta tänään tuntuu olevan taas niin tuulista, että tuskin missään rannalla tarkenee huomennakaan.

Lupaan (taas kerran) ruveta joogaamaan heti kun selkä vaan on siinä kunnossa, että se on mahdollista. Ja yritän etsiä itselleni vanhempaa ja viisaampaa seuraa, jos seura tekisi kaltaisekseen...

Hukuta mut unihiekkaan

Nukkuminen on jäänyt liian vähälle viime aikoina, vaikka olenkin selän takia maannut ties missä kaikissa paikoissa. Alkaa jo kyllästyttää tämä sairastaminen, selän lisäksi vaivasi viime viikolla myös flunssa, eikä vatsakaan oikein tykännyt särkylääkkeiden määrästä. Selkä ei ole edelleenkään ihan kunnossa, vaikka suurin piirtein kaikkea mahdollista on jo kokeiltu sen parantamiseksi, tanssiope Astou vei minut jopa paikallisen parantajatädin luo ja eilen kävin vielä osteopaatilla. Muutenkin selkäkipu alkaa olla ilmeisesti olla koko kaupungin tiedossa, kun ihmiset, joita en edes tiedä (tai muista) tuntevani, kyselevät selän vointia.

En ole jaksanut pelkästään maata paikoillani, vaan puuhannut kaikenlaista, tanssi- ja rumputunneiltakaan en malttanut pysyä poissa kuin reilun viikon. Tutkimuskin näyttäisi vähitellen hieman edistyvän, kun olen käynyt taas tapaamassa ihmisiä mm. siellä konservatoriolla. Tein myös retken kaupungin ulkopuolelle Yeumbeuliin tapaamaan vanhojen rumpuopettajieni El Hadjin ja Sabin veljeä Moussea, joka joskus aikoinaan asui Suomessa ja tuntuu edelleen olevan varsinainen Suomi-fani. Viime viikonloppuna yritettiin kovasti Heidin kanssa lähteä jonnekin ulos, mutta sekä perjantaina että lauantaina seuralaisten suunnitelmat tuntuivat muuttuvan illan mittaan niin moneen kertaan, ettei lopulta päästy lähtemään yhtään minnekään. No, ihan hauskaa oli siitä huolimatta.

Flickriin laitoin jo joku aika sitten kuvia USA:ssa asuvan senegalilaisen djembe-tähden Kissima Diabatén konsertista, joka oli viime viikon tiistaina Centre Culturel Blaise Senghorissa. Yleisössä näytti olevan tunnettuja muusikoita ja tanssijoita ainakin yhtä paljon kuin lavalla, joten varsinainen seurapiiritapahtuma oli tuo, ja hieno konsertti tietysti kaikin puolin. Hämmennystä tosin herätti tuollakin nämä konserttien sun muiden alkamisajat. Virallisesti konsertin alkamisajaksi oli ilmoitettu klo 17 ja joku arveli, että konsertti alkaisi viimeistään 18.30, mutta lopullinen alkamisaika taisi olla 20.30. Tarkoitus olikin lähteä kuuden jälkeen, mutta sitten jonkun piti vielä mennä suihkuun ja vaihtamaan vaatteet, joten olimme perillä kahdeksan maissa, mikä siis oli oikein sopiva aika. Vielä käsittämättömämpi oli toinen vastaavanlainen konsertti, jonka alkamisaika kaikissa mainoksissa oli klo 18, mutta todellisuudessa ensimmäinen esiintyjä aloitti klo 23.

Torstaina otin pois letit, joiden mukana tuntui taas lähtevän puolet omistakin hiuksista. Eli pää tuntuu kovin kevyeltä. Eipä siellä mitään ajatuksiakaan tunnu pahemmin olevan. Pitäisi nimittäin kirjoittaa joku esitelmäehdotus Society of Ethnomusicologyn vuosikonferenssiin (Havaijille olisi kiva mennä marraskuussa), mutta en millään keksi mitään aihetta. Onneksi ura kaikkien alojen asiantuntijana tuntuu jatkuvan, kun ilmeisesti joudun väsäämään kotisivut Pape Moussalle. Kaikkea sitä erehtyykin lupaamaan.

Talking Timbuktu

Niin sitä vaan piti tiedottaa, että Ali Farka Touré on kuollut. Minä taas olen vielä elossa täällä, joskin selkä on edelleen kipeä. Kirjoitan jotain kunhan ehdin ja jaksan.

...listen more

Ulkoinen blondius näyttää muuttuvan helposti sisäiseksi. Ei nimittäin ole kovin viisasta tanssia sabaria kylmiltään (siellä Lac Rosella), eikä varsinkaan mennä seuraavana päivänä selkä kipeänä tanssitunnille ja vielä yöllä ulos tanssimaan vähän lisää. Eikä siinä vielä kaikki, mutten viitsi ihan kaikkea kertoa täällä... Tiistaina en sitten mennytkään tanssitunnille vaan lääkäriin, joka totesi, että selästä on joku lihas tulehtunut ja määräsi lääkkeitä. Keskiviikon jaksoin vielä makailla kotona (kaverit kävi pitämässä seuraa illalla), mutta eilen piti sitten jo päästä kaupungille, kun kerran pystyn ihan hyvin seisomaan ja kävelemään. Sen sijaan istuminen ja varsinkin seisomaan nouseminen sattuu, mikä vaikeuttaa elämää yllättävän paljon. No, lääkkeet tuntuvat kyllä auttavan jonkin verran, mutta loppuviikon tunnit on ollut pakko jättää väliin.

Kaupungilta ostin cd:itä ja kasetteja eli WaFlashin, Alioune Mbaye Nderin, Omar Penen ja Ablaye Mbayen viimeisimmät sekä Ceddon livelevyn, jolla näytti olevan eri biisit kun sillä samasta konsertista taltioidulla dvd:llä. Kasetteja en kylläkään pysty täällä kuuntelemaan, kun sen halvalla ostetun radion kasettisoitin ei toimi (tai periaatteessa toimii mutta pyörittää nauhaa ihan liian nopeasti), mutta säilyvätpä sitten ainakin hyvässä kunnossa Suomeen asti. Kiva joka tapauksessa saada vähän uutta kuunneltavaa, kun olen viime päivät kuunnellut taas kerran samoja vanhoja minidiscejä aikani kuluksi, Quintessenceä muun muassa.

Vähän huolestuneena olen katellut kalenteria, kohta olen ollut täällä kolme kuukautta, enkä ole saanut oikein mitään aikaan. Wolofin opiskelussakin on nyt vähän taukoa, kun opettaja häipyi jonnekin matkoille. Eikä kulttuuriministeriö tunnu saavan aikaan mitään vastausta siihen kirjeeseen, niin että pääsisin hakemana oleskelulupaa. Tosin Gambiassa käynnin ansiosta sen hakemiseen on vielä aikaa huhtikuuhun asti. Muutama uusi puhelinnumero odottaa kyllä soittamista, ja pitäisi myös lähteä käymään uudestaan konservatoriolla, selailemassa opinnäytetöitä, jos niistä sattuisi löytymään jotain kiinnostavaa – heti kun vaan pystyn istumaan muutaman tunnin lukemassa. Kaikenlaisia muitakin suunnitelmia tietysti on, sitä Maliin matkustamistakin olen taas vähän alkanut harkita, mutta saa nyt sitten nähdä, mitä kaikkea sitä loppujen lopuksi ehtii.

Talk less...

Edelleenkään en oikein keksi mitään kirjoittamista, vaikka onkin tullut tehtyä vaikka mitä. Flickrissä on runsaasti kuvia viimeisen viikon tapahtumista: maanantaina juhlittiin saksalaisen Kerstinin synttäreitä koran ja taman säestäminä, tiistaina tanssittiin mbalaxia ja sabaria Alizé-klubilla, torstaina matkustettiin Lac Roselle ja eilen käytiin taas Alizéessa katsomassa Ceddoa. (Tuijako se kyseli joskus Ceddo-kuvia, joten otin muutaman...)

Töiden tekeminen sujuu vähän huonosti, olen taas käynyt tapaamassa ihmisiä ja soitellut puhelimella, mutta mikään ei oikein tunnu edistyvän. Tanssiminen ja soittaminen sentään sujuu paremmin, ja muutenkin on enimmäkseen mukavaa.

Ai niin, se piti kertoa, että kun kävin Dakarin megakokoisessa Score-marketissa ostoksilla, siellä soi Rasmus, siis the Rasmus... Oisko Suomi nyt sitten siellä maailmankartalla, vaikkei täällä kyllä juuri kukaan tiedä missä se sellanen "Firland" oikein on. Joku jo sekoitti Thaimaaseenkin...

Uudet hiukset

Olen blondimpi kuin (kai) koskaan. Omatkin hiukset on vaalentuneet auringossa, mutta tuli sitten ostettua torilta vielä vaaleampia. Kaipa niitä voi muutaman viikon pitää. Suihkussa käynnin välttelyä on nyt hyvä jatkaa, kun näitä ei tarvitse pestä kovin usein, sää on nimittäin taas viilentynyt...

Odotellessa

Kovin on ollut elämä täällä Dakarissa kiireistä, vaikken olekaan tehnyt mitään kovin erityistä. Viikko-ohjelma on tällä hetkellä sellainen, että rumputunnit on maanantaisin ja torstaisin, tanssitunnit tiistaisin ja perjantaisin, ja se wolofin kurssi maanantaisin ja keskiviikkoisin. Ei siis ole kovin paljoa tuota säännöllistä ohjelmaa, muttei silti tunnu jäävän juurikaan ylimääräistä aikaa. Kaiken opiskelun lisäksi olen yrittänyt tavoitella erinäisiä ihmisiä, mikä ei täällä ole aina kovin helppoa. Yhdenkin rumpalin yhteystietojen selvittämiseksi olen soittanut ainakin viisi puhelua ja käynyt tapaamassa kolmea ihmistä. Yhteystietoja en ole saanut vieläkään, mutta yksi niistä, joita kävin tapaamassa, lupasi tavoitella kyseistä rumpalia mun puolesta. Ja samalla henkilöllä oli mielessä joku toinenkin rumpali, jota ehkä kannattaisi haastatella. Tavoitteena olisi siis saada vihdoin aloitettua haastattelujen tekeminen, niin että se tutkimuskin edistyisi ehkä joskus.

Videomateriaalia on kyllä kertynyt muutama tunti lisää, kun tanssiopettaja järjesti isot juhlat yhdessä yhden sukulaisensa kanssa Medinassa viime perjantaina ja lauantaina taas pääsin rumpuopettajan ja kumppaneiden mukana toisiin juhliin Grand Yoffiin (molemmat Dakarissa siis). Medinan juhlat oli taas sellaista megaluokkaa, kolme eri rumpubändiä soittamassa ja ties mitä kaikkea show'ta, kun paikalla oli tanssijoita ainakin Soranosta ja siitä Ballet Mansour Gueyestä, jossa Astou itse tanssii. Lauantain juhlat olikin sitten paljon pienimuotoisemmat ja maanläheisemmät, jonkinlaisen yhdistyksen omaksi huvikseen järjestämät. Ihan vaan yksi pieni sabar-bändi soittamassa, mutta hauskaa oli sielläkin. Tarvitsisin kyllä ihan oikeasti tänne jonkun kamera-assistentin. Varsinkin siellä Medinassa oli vähän hankalaa, kun olisi pitänyt samaan aikaan keskittyä kuvaamaan ja olla sosiaalinen. Ja jossain välissä piti vielä tanssiakin...

[Lisätty videopätkät Medinan juhlista:]







Mitään kovin uutta ja ihmeellistä ei ole tapahtunut, ellei nyt sitä lasketa, että olen katsellut jalkapalloa telkkarista. Senegal ei sitten ihan päässyt Afrikan cupin finaaliin, joten ei varmaankaan tarvitse vähään aikaan katsella enempää. [Lisäys/korjaus: Kuten yleensäkin, olen ihan pihalla urheilusta. Siitä matsista, mitä katselin, Senegal pääsi vielä pronssiotteluun (jonka onnistuin olemaan katsomatta), mutta hävisi sitten sen.] Sää on täällä lämmennyt sen verran, että uskaltauduin sunnuntaina pitkästä aikaa suihkuun. Jossain säätiedotuksessa oli kuulemma sanottu, että helmikuu olisi Dakarissa vielä kylmempi kuin tammikuu, mutta vaikuttaa päinvastaiselta, olen alkanut jopa harkita villasukista luopumista öisin, ja päivällä on ollut suorastaan kuuma.

Näin kuun vaihteen jälkeen on voinut taas käydä ostoksilla. Ostin muun muassa farkut, jotka on niin hienot, että oli ihan pakko ostaa vielä niihin sopiva paitakin. Kenkiä olen myös katsellut, mutta en osaa päättää, millaiset oikeastaan haluaisin. Lisäksi ollaan hankittu puuta ja muita tarvikkeita rumpua varten, eli oma sabar on nyt rumpuopettajalla työn alla. Voisin teettää vielä toisenkin, pitää vaan selvittää, miten saan mitään rumpuja tuotua Suomeen, kun matkatavaraa on varmasti muutenkin ihan liikaa.

Ystävät hyvät, usein käyttämääni nettipaikkaan on ilmaantunut Skype, joten saatan olla siellä joskus, eli kirjautukaapa sinne, jos roikutte netissä.